Muotibloggaaja - uusi media-asiantuntija?

Muotibloggaaja – uusi media-asiantuntija. Kuva: Yle, Mikko Kilpinen.

Helmikuussa 2012 julkaistun TNS Gallupin tutkimuksen mukaan 38 % suomalaisista lukee blogeja. Monet ovat ennustaneet muotiblogivillityksen uutuudenviehätyksen laantuvan, mutta toistaiseksi ilmiö on osoittanut tulleensa jäädäkseen. Suosituimmilla muoti- ja tyyliblogeilla on kymmeniätuhansia lukijoita joka viikko. Muotiblogien seuraamisesta on muodostunut pysyvä osa monien median kuluttajien arkipäivää. 

Perinteiset muotilehdet ja muut mediat ovatkin joutuneet ottamaan vakavasti tämän uuden asiantuntijajoukon – mitä bloggaajilla on, mitä muilla ei ole?  

Suosion summa 

Sattumalla on aina osansa, mutta suositun blogin takana on kuitenkin paljon työtä ja usein myös laajempaa asiantuntijuutta kuin äkkiseltään ymmärtää.

Emmi Tissari on suomalaisessa muotiblogosfäärissä konkari. Hän on blogannut aktiivisesti vuodesta 2008, ja No Fashion Victims on vakiinnuttanut paikkansa luetuimpien blogien top kympissä. Emmi luettelee asioita, joita bloggaajan pitää hallita. Ensiksi on tietenkin itse blogin pitäminen, johon lukeutuu tiheä päivitysväli, laadukkaat kuvat ja osuva kielenkäyttö. Tissarin mukaan nykyään menestyksekkään blogin pyörittäminen vaatii läsnäoloa sosiaalisessa mediassa. 

- Mä en tiedä, onko se niin, että lukijat haluavat tietää vielä enemmän, olla yhä laajemmin osa sitä bloggaajan elämää, Tissari pohtii. 

- Sen voi nähdä uutena asiantuntijuuden muotona, joka on pitkälti itse opittua ja myös lukijoiden myöntämää. 

Bloggaajan näkemys saa tukea Tampereen yliopiston viime vuonna valmistuneesta tutkimuksesta Kovaa työtä olla minä – muotibloggaajat mediamarkkinoilla.

Muotibloggaaja – uusi media-asiantuntija. Kuva: Yle, Mikko Kilpinen.Tutkimus listaa seuraavanlaisia tekijöitä, jotka suositun blogin pitäjä hallitsee: 

1. Minätyö. Muotiblogit rakentuvat bloggaajan persoonan ja henkilökohtaisen elämän esittämisen ympärille. Sosiaalisessa mediassa tarinoiden merkitys korostuu, ja muotibloggaajan tarina kiinnostaa. Menestyvä bloggaaja osaa annostella omaa tarinaansa lukijoilleen sopivassa määrin. Tärkeää on myös tavallisen tytön ”autenttisesta” imagosta kiinni pitäminen, vaikka suosion  myötä bloggaaja nousisikin lulkijoihin verrattuna epätavalliseen asemaan. 

Vaikka myös yleisesti muotimaailman uutisia kommentoivia blogeja on olemassa, nimenomaan henkilökohtaisista, blogin pitäjän omaa tyyliä ja arkea esittelevistä blogeista on tullut muotibloggaamisen suosituin muoto. Ilmiön yhtenä alkupisteenä pidetään yhdysvaltalaista nogoodforme-blogia, jonka perusti Kat Asharya vuonna 2003. 

2. Vertaisasiantuntijuus. Muotibloggaaja luo lukijoihinsa tiiviin vuorovaikutussuhteen, tuntee heidät ja osaa puhutella heitä. Bloggaajat myös verkostoituvat toistensa kanssa. Nämä verkostot ja yleisöyhteistyön hallinta ovat tärkeä resurssi, joka tekee bloggaajasta tavoitellun yhteistyökumppanin. 

3. Verkon toimintatapojen tunteminen. Muotiblogien puheen yleissävy on positiivinen ja kannustava. Bloggaajat tietävät, että verkkoviestinnällä on rajoitteensa: asiat kärjistyvät ja tunteet nousevat helposti pintaa. Tämän he tiedostavat eräänlaisena lainalaisuutena, jota vastaan on turha taistella. Bloggaajat hallitsevat tarkasti mainettaan ja blogin ilmapiiriä. Myönteisyyttä suositaan ja omaa ilmaisua suodatetaan sen mukaisesti, jotta blogi säilyisi halutunlaisen puheen areenana, mikä osaltaan kertoo verkon lainalaisuuksien tuntemisesta. 

Lisää muotiblogeista ja bloggaajien media-asiantuntijuudesta 12.3.2013 Puoli seitsemän -ohjelmassa.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä