Kahden kastin parittomia – epätoivoiset ja tyytyväiset sinkut

Sinkuille kun sattuu ja tapahtuu, aina on meheviä juttuja kerrottavana joko onnistuneista treffeistä, uusista ihastuksista tai vääristä tyypeistä. Monet näkevät sinkkuelämän aikana, jolloin kaikki on mahdollista – saa matkustaa, juhlia, tavata uusia ihmisiä, ihastua ja vaihtaa partneria kuin paitaa. Mutta sinkulle, joka haluaa pariutua, yksinolemisen tuska on suuri ja todellinen.

Katri, 35, vietti sinkkuna suurimman osan vuosista 2004 – 2010. Toki villillä deittailukaudella oli hyvätkin puolensa, mutta pohjimmiltaan Katri on aina ollut parisuhde-eläjä.

– Sinkkuna olo tuntui taakalta alusta asti. Kärsin siitä pääsääntöisesti kaikki vuodet. Joskus olin täysin kriisissä, joskus ryhdistäydyin ja yritin tehdä kaikkea sitä, mikä on mielestäni hauskaa. Haku oli kuitenkin päällä koko ajan, järjestin itseni paikkoihin joissa voi tavata miehiä, ja nimenomaan niin, että olin itse todella aktiivinen. Jahtasin miehiä!

Katri tapaili kuuden vuoden aikana lukuisia miehiä, ja joidenkin kanssa tutustuminen saattoi kestää kuukaudesta muutamaan vuoteenkin, mutta vakavia suhteita hänellä ei ollut. Sitä oikeaa ei vain löytynyt, ja olo oli aika ajoin epätoivoinen.

Myös Jukka, 31, on etsinyt omaa puolikastaan vuosia, ja hänkin tunnistaa sinkkua vaanivan yksinäisen alakulon.

– Kun aina vaan saa takkiinsa, menettää välillä toivonsa siihen, että koskaan löytää ketään, jota rakastaa ja joka rakastaa takaisin. Mutta niin kauan kuin virtaa riittää, toivoa ei saa menettää!

Itsesääliin käpertymisen sijaan Jukka käskee sinkkuja tutkimaan itseään. Aina voi löytyä jotain, minkä voi vastaisuudessa tehdä toisin. Jukan usko rakkauteen on vahva, sillä mitään muuta vaihtoehtoa ei ole.

Miksi parisuhdetta ei löydy?

Harhakäsitykset surkeista sinkkureppanoista kannattaa hylätä heti. Kun sinkku on hyvännäköinen, koulutettu ja menevä eikä kumppania silti löydy, on kyse jostain muusta. Miksi parisuhteen löytäminen on niin vaikeaa verkkodeittien ja erilaisten sinkuille järjestettyjen tapaamistenkin aikakaudella?

Jukan mielestä ongelma on nimenomaan kohtaamisessa.

– Miten kaksi toisilleen tarkoitettua ihmistä voi kohdata? Olen kuullut paljon kertomuksia ihmisistä, jotka ovat löytäneet toisensa netin kautta. Mutta vieläkin enemmän olen kuullut negatiivisia kokemuksia nettitreffailusta. Ja niitä on itsellänikin. Netin suhteen ehkä suurin ongelma on, että foorumit muistuttavat jossain määrin lihatiskiä, jossa sisäfilee ei sitten aina olekaan sisäfileetä. Nettitreffit ovat kohtaamisina jollakin tavalla epäaitoja, joskus jopa kiusallisia, kun juttu ei vaan kulje.

Yrityksestä huolimatta Jukka ei ole löytänyt omaa prinsessaansa verkosta tai sosiaalisista piireistä. Hän uskoo sinkkuutensa syyn olevan siinä, että nuorempana hän oli reippaasta olemuksestaan huolimatta suhteissa hidas ja arka.

– En tarttunut hetkeen kyllin itsevarmasti. Liian monta mukavaa ja tutustumisen arvoista naista lipui ohitseni toisen syliin! Aika monella meistä myös suhteet olivat yli kaksikymppisenä lyhyitä, joten vaihtuvuutta oli enemmän. Jos joku nainen oli tänään varattu, saattoi hän olla parin kuukauden päästä jo sinkku. Nyt vanhempana kolmekymppisenä tilanne on toinen: kun kohtaat jonkun tutustumisen arvoisen mutta varatun naisen, hän on todennäköisesti varattu myös parin vuoden päästä.

Iän kertyessä valinnanvaraa on vähemmän, mutta Jukka ei ole valmis antamaan periksi kaikissa asioissa. Hän haluaa saada naisesta myös älyllistä vastusta: pelkkä kiva ulkokuori, yhteiset harrastukset ja säännöllinen seksielämä eivät riitä.

– Aikaisempien suhteiden kautta olen myös oppinut, mitä tarvitsen suhteessa ja mitä en. Yksi asia on myös varma: ei enää oikukkaita ja diivailevia naisia! Jonkun mielestä se voi kuulostaa kliseiseltä, mutta mieluummin olen yksin kuin sellaisessa suhteessa, joka ei anna tarpeeksi.

Katri haki aktiivisesti seuraa erilaisista sosiaalisista piireistä ja verkosta. Mutta työ ei tuottanut tulosta. Puolitoista vuotta sitten Katri tapasi nykyisen aviomiehensä ystävän kautta.

– Meillä oli yhteinen miespuolinen ystävä, joka oli kerran Facebookissa alkanut suositella ystävistään sopivia tyttöjä nykyiselle miehelleni. Hän oli näyttänyt kuviani ja kuvaillut minua räväkäksi, ja mieheni kiinnostui. Meidät esiteltiin tämän kaverimme syntymäpäivillä ja muuta siihen ei tarvittu: menimme treffeille, ja ihastus oli polttava alusta asti.

Mies vei Katrin alttarille vajaa puolitoista vuotta ensitapaamisen jälkeen.

Elämä ilman suhdetta ei ole epätoivon aihe

Sinkkujen runsaan joukon voi jakaa karkeasti kahtia: on niitä, jotka etsivät ahkerasti oikeaa kumppania, ja niitä, jotka eivät hukkaa asialle aikaansa lainkaan.

Mikko, 37, oli aikaisemmin haku päällä, mutta viime vuosina hän ei ole enää jaksanut edes ajatella asiaa – oikea nainen tulee vastaan, jos tulee. Pakottaa ei voi.

– Ei parisuhteen löytäminen ole mikään akuutti asia mielessäni. Oikeastaan en ajattele nykyään sitä ollenkaan, sillä elämä sujuu ihan hyvin näinkin.

Vaikka Mikkokin mielellään viettäisi aikaansa jonkun erityisen kanssa, hän ei paljon tilanteensa takia arkipäivinä haikaile. Edellisen kerran mies kävi puolivakavasti treffeillä alkusyksystä. Ne eivät johtaneet mihinkään.

Matkailukärpäsen purema Mikko näkee sinkkuelämässä myös paljon hyviä puolia: vaikka maailman tuntemattomia kolkkia joutuu koluamaan yksin, lupia reissuun lähtöön ei tarvitse kysyä ja maailmalla saa rauhassa tutustua keneen haluaa.

Myöskään Hanna, 29, ei ole kaivannut aikaisemmin ketään vierelleen. Pitkän suhteen jälkeen vapaus maistui hyvältä, ja satunnaiset tuttavuudet riittivät sammuttamaan kaikki muut tarpeet vuosiksi. Vasta kolmen kympin rajapyykin lähestyessä Hanna on huomannut salakavalasti alkavansa kiintyä tapaamiinsa miehiin aikaisempaa nopeammin.

– En ole aikaisemmin ollut mitenkään helposti pariutuvaa tyyppiä, mutta nyt huomaan jo muutaman yhdessä vietetyn illan jälkeen miettiväni, miten mukavaa olisi viettää joulua yhdessä tai mihin olisi mukava lähteä yhdessä lomalla. Ehkä tämä on joku hormonaalinen juttu, mutta se on myös vähän pelottavaa, sillä siinä kiintyy äkkiä ihan vääriin tyyppeihin vain läheisyyden vuoksi.

Yhden tai parin illan jutuista ei jää Hannalle enää hyvä mieli. Nyt ne vain korostavat sitä, ettei hänellä ole ketään, jonka kanssa voisi iltaisin vetäytyä kotiin kokkaamaan ja katsomaan elokuvia. Parisuhdetta hän ei kuitenkaan aktiivisesti etsi.

Valintana sinkkuelämä

Suomen täysi-ikäisistä yksi neljäsosa eli noin miljoona suomalaista kuuluu yksineläjien ryhmään. Suomessa on myös EU-maista suhteellisesti eniten lapsettomien sinkkunaisten kotitalouksia. Sinkkumiesten kotitaloudet eivät jää kauaksi naisten lukemista  – heitäkin on Suomessa keskivertoa EU-maata enemmän.

Yksineläminen voi olla pakon sanelemaa tai oma valinta. Kuutta kymppiä lähestyvä Ulla on tehnyt rajansa selväksi uusille tuttavuuksille: mukava herrasmies kelpaa seuraksi lenkkipoluille ja teatteriin, mutta asuinkumppania tai uutta puolisoa Ulla ei kaipaa. Takana on pitkä avioliitto ja leskeys.

– Olen asunut niin monta vuotta yksin, etten oikein enää osaa edes ajatella asuvani tai seurustelevani vakavasti jonkun kanssa. Naimisiin en ainakaan aio enää mennä.

Hanna ja Mikko puolestaan luottavat edelleen kohtaloon: jos se tuo oikean ihmisen elämään, hyvä niin. Mutta naimisiin ei ole kummallakaan kiire. Elämä on sopeutunut uomiinsa, ja se on ihan hyvällä mallilla ilman kumppaniakin.

Lue lisää Katrin ja Jukan ajatuksia: Sinkkuputkesta parisuhteeseen