Yksinhuoltajat - parinmuodostuksen kakkoskansalaiset?

Sana yksinhuoltaja herättää ihmisissä edelleen melko kielteisiä mielikuvia. Seuranhakupalstoilla monet ilmoittavat hakukriteereissään erikseen, jos myös yh-äidit tai -isät kelpaavat seuraksi. Yksinhuoltajat on parinmuodostuksessa rankattu kakkosluokan kansalaisiksi - oletetaan, että heille kelpaa seuraksi kuka vain.

Tosiasiassa yksinhuoltajat asettavat kumppaninsa kriteerit usein paljon korkeammalle kuin vaikkapa lapsettomat sinkut.

– Kriteerit miehiä kohtaan nousivat tosi paljon sen jälkeen, kun sain lapsen. Baareissa roikkuvat miehet kiinnostivat entistä vähemmän, kun en enää juonut ja olin lopettanut myös polttamisen.

Hanna (nimi muutettu) tuli raskaaksi lomamatkalla joulukuussa 2007. Kolmekymmentävuotias Hanna oli tavannut ulkomailla asuvan miehen puoli vuotta aikaisemmin eikä raskaus ollut vahinko. Kun Hanna tammikuussa päätti palata takaisin Helsinkiin, suhde lapsen isään kariutui hiljalleen välimatkan vuoksi.

Onnellinen ja raskaana – myös ilman kumppania

Yksin lasta odottava Hanna sai kohdata ennakkoluuloja niin suvun kuin ystävienkin puolelta. Etenkin vanhempien sukulaisten oli vaikea ymmärtää, että raskaus ilman kumppania voi olla iloinenkin asia. Hannan mummo kysyi puhelimessa pitääkö hänen pahoitella vai onnitella.

– Kaikki olivat ihan kauhuissaan ja olettivat automaattisesti, että raskaus oli vahinkolaukaus. Vain lähimmät ystävät ymmärsivät, että lapsi oli haluttu ja aiottu ja suhde isään ihan aito.

Raskausaika kului läheisten epäilyistä huolimatta onnellisessa hormonipilvessä ja odotuksen huumassa. Lapsen isään Hanna piti yhteyttä verkon kautta. Elokuussa 2008 syntyi pieni poika, ja Hanna palasi takaisin todellisuuteen.

– Oma äitini ei asunut samalla paikkakunnalla, joten olin ihan todella yksin enkä ollut koskaan ollut pienten lasten kanssa tekemisissä. Ramppasin neuvolassa, koska minun piti koko ajan saada äidillinen varmuus siitä, että teen asiat oikein. Se oli rankkaa, mutta toisaalta olin aivan järjettömän onnellinen!

Ei seksiä, kiitos!

Hanna vietti illat yksin lapsen kanssa, mutta piti huolta siitä, että seuraelämä oli muulloin vilkasta. Ystäviä kävi kylässä, ja Hanna kyläili itsekin ahkerasti. Miehiä ei lähipiirissä pörrännyt.

- Hain ihan selvästi ihmiskontakteja. En halunnut olla vain kotona, koska tunsin itseni yksinäiseksi. Mutta ei olisi tullut mieleenkään tavata ketään miestä, puhumattakaan  että olisin hakenut seksiä.

Miesten tapaileminen oli Hannalle voimakas moraalinen kysymys. Hän tunsi itsensä halvaksi ja syntiseksi vain miettiessään sitä, että lähtisi etsimään itselleen miestä heti äidiksi tulemisen jälkeen.

Hanna ei harrastanut seksiä yli kahteen vuoteen eikä hänen aluksi tehnyt sitä edes mieli. Hanna uskoo, että luonto on järjestänyt asian niin, että hormonit eivät hyrrää, jotta äiti voi pitää lapsesta huolta.

– Seksi ei käynyt edes mielessä koko imetysaikana. Lapsi täytti mieleni aivan kokonaan, ja imetys ja muut toimet veivät kaiken ajan.

Moni parisuhde kariutuu äidin ja lapsen symbioosivaiheessa, jossa miehelle ei ole tilaa. Hanna uskoo välttyneensä paljolta turhalta riitelyltä, koska hän on voinut rauhassa keskittyä lapseensa. Useat Hannan ystävät ovat tehneet saman parisuhteensa kustannuksella.

- Tavallaan olin jopa tyytyväinen, ettei minulla ollut parisuhdetta. Koin itseni äärimmäisen epäviehättäväksi ja olisin stressaantunut, jos olisin joutunut esittelemään repsahtanutta kroppaani ja arpista vatsaani miehelleni.

Raskausaikana kiloja oli kertynyt kehoon, lähinnä takamukseen ja mahaan, 25 kiloa. Vaikka kiloja ei odotusaikana juurikaan huomannut, synnytyksen jälkeen Hannan vauvamaha ei kadonnut. Painoa kertyi yhä vain lisää, kun Hanna alkoi syödä yksinäisten iltojen ratoksi. Hoikkaan vartaloon tottunut Hanna menetti itseluottamuksensa ja alkoi hävetä vartaloaan.

– Koin itseni niin äärimmäisen epäviehättäväksi, että olisin varmasti kieltäytynyt kunniasta, vaikka puistossa olisi kävellyt elämäni mies vastaan.

Kun Hannan normaalit seksuaaliset halut vauva-ajan jälkeen palasivat, Hanna tunsi itsensä edelleen niin inhottavaksi ja rumaksi, ettei voinut edes kuvitella olevansa alasti jonkun tuntemattoman miehen edessä. Seuraa olisi silti tehnyt mieli.

Parisuhteilun aika

– Kun lapsi alkoi olla puolitoistavuotias, tajusin, että olen todella sinkku. Silloin pystyin jo ajattelemaan enemmän itseäni ja aloin tahtoa todella vahvasti ihmisen elämääni. Ja olisihan minulla mahdollisuuksia ollut, kun tutut miehet tajusivat, että olen sinkku. Heiltä tuli ihan suoria vihjailuja, mutta yhden illan jutut eivät enää kiinnostaneet, vaan suostuin pohtimaan vain potentiaalisesti pidempiaikaisia parisuhde-ehdokkaita.

Sopivaa miestä ei kuitenkaan ollut helppo tavata. Yksinhuoltajaäiti oli aina liikkeellä lapsen kanssa, ja harvoina vapaailtoinaan Hanna keksi muutakin tekemistä kuin miehen metsästyksen. Viikonloput täyttyivät lapsiystävällisestä ohjelmasta eikä baarielämä enää maistunut Hannalle laisinkaan. Tiskillä roikkuvat humalaiset miehet ällöttivät.

– En kyllä enää baareista lähtisi hakemaan kumppania, vaikka siellä on välillä ihan hauska käydä jammaamassa. Ehkä etsisin harrastusten parista tai lomamatkoilta... Käytännössä se olisi varmaan hirveän vaikeaa. Onneksi minun ei enää tarvitse etsiä.

Tammikuussa 2010 Hanna matkusti poikansa kanssa tapaamaan lapsen isää. Isä sai Hannan tuntemaan itsensä jälleen kauniiksi ja haluttavaksi muutamista lisäkiloista huolimatta ja muistutti Hannaa siitä, että tämä on yhä myös nainen, ei vain äiti. Välit lämpenivät rakkaudeksi pitkän eron jälkeen. Marraskuussa 2010 isä muuttaa pysyvästi Hannan ja poikansa luokse Helsinkiin.

Lue myös: Yksinhuoltaja - merkki otsassa?