Lupa käydä vieraissa!

En ymmärrä: miksi pitää asua yhdessä jonkun kanssa parisuhteessa, jos samaan aikaan haluaa kilpailuttaa ihmisiä keskenään ja koeajaa jokaisen vastaantulevan hemaisevan heilan? Miksei voi sitten vain hypätä sängystä sänkyyn reilusti yksi kerrallaan? Aivan kuin se pysyvä kumppani olisikin pelkkä vararengas, jota käytetään paremman puutteessa.

Avoin suhde tuntuu olevan sellaisten itsekkäiden ihmisten vaatimus, jotka haluavat kaiken itselleen, siis sekä pari- että irtosuhteiden hyvät puolet. Kuvitellaan että minulla on oikeus ottaa tässä elämässä rusinat pullasta, ja vastoinkäymiset parisuhteessa kierrän jättämällä ne sikseen ja vaihtamalla sänkykumppania. Aika eläimellistä menoa, ei kerro kummoisesta sitkeydestä, halusta voittaa vaikeuksia tai kasvaa ihmisenä. Enpä koskaan perustaisi perhettä sellaisen luuserin kanssa, jolla on tuollainen historia.

Tunnettu esimerkki avoimesta suhteesta olivat Jean-Paul Sartre ja Simone de Beauvoir. Noinkin älykkäille ihmisille se otti koville. Paha mieli puski pintaan molemmilla, joten kuinka me taviksetkaan pystyisimme siihen sen paremmin? Ja miksi pitäisi? Miksei seksihaluja voi tyydyttää joskus vain vetämällä käteen, miksi pitää aina saada uusi ruumis käyttöönsä?

Ei uskollisuus parisuhteessa ole mitään omistamista vaan toisen kunnioittamista ja tunteiden huomioon ottamista. Kykyä ajatella muitakin kuin vain itseään, kykyä luopua omista etuoikeuksista ja mahdollisuus saada tilalle jotakin (paljon seksiä suurempaa) mitä luottamuksellisesta parisuhteesta voi saada.

Jännä, miten tuo Micu sanoi jakavansa arjen tyttöystävänsä kanssa ja antavansa kaiken huomion hänelle. Ensinnäkin heittäisin mäkeen miehen, joka haluaa minut arjen koettelemuksiin, mutta ei uusiin kokemuksiin tai miettimään mitä sitten tekisi tylsyyden hetkinä. Toisekseen ristiriitaista: tyyppi antaa kaiken huomion tyttöystävälleen, olet ykkönen, oikein todella vakuuttaa, että sinä olet kaikista ensimmäinen ja viimeinen ja sitten tarvitsen kuitenkin muita pitämään itseni viihdyttyneenä.

Jutusta tulee mieleen se, että eri ihmisillä (naisilla?) on eri tehtävät: toinen on tässä arjessa ja toisten kanssa sitten viihdytän itseäni. Tuossa ajattelussa keskiössä on minä itse ja tarpeeni. Toista ihmistä ei päästetäkään niin lähelle, että tajuttaisiin mitä on olla parisuhteessa. Ilmeisesti parisuhteet eivät ole kaatuneet siihen, että tyttöystävät skitsoilee, vaan siihen, ettei tyyppi ole ajatellut, mikä on tyttöystävän asema tällaisessa: hän sanoikin, että toinen oli vakuuttanut olevansa ok asian kanssa, mutta sen ei pitäisi olla tarpeeksi, että toinen on ok, ehkäpä toisenkin alkuajatus pitäisi olla toisten kanssa paneskelu. Silloin molemmat voisivat ainakin periaatteessa olla tyytyväisiä ja lähtötilanne olisi edes tasapuolinen. Itseäni tällainen asetelma kyllä hirvittää ja en näe miten tuollaisessa tilanteessa voisi kehittää hyvää parisuhdetta. Kahdenkin ihmisen asetelmassa on sen verran tekemistä, että miksi tuoda kuvioon lisää satunnaisia muuttujia?

Ja mielestäni parisuhteessa kyse ei ole omistamisesta, vaan uskollisuudesta.

Tuskinpa tuollainen avoin suhde koskaan toimii kunnolla. Kyse lienee jonkinasteisesta persoonallisuushäiriöstä, jos sitoutuminen on noin vaikeaa. Tai sitten kumppani ei ole oikea. Jos todella rakastaa toista, niin ei ole mitään halua pelehtiä muiden kanssa. Oma kokemukseni ainakin on se, että kunnon seksiin tarvitaan vahvoja tunteita kumppania kohtaan. Pelkkä mekaaninen suoritus yhdentekevän henkilön kanssa ei sytytä ainakaan tätä naista. Ja jos minun rakkaani ilmoittaisi haluavansa harrastaa seksiä muiden kanssa, en voisi jatkaa suhdettamme enää hetkeäkään. Huh sentään.

Kun oikea rakkaus etsii sitä, mikä on toisen parasta, niin eikö tässä ole (taas) yritys kääntää koko käsite aivan päälaelleen? Jos "rakkautta" on vain se kuinka hyvin minä saan kahmittua hurmiota toisesta, niin kuinka se eroaa lapsen halusta syödä vain karkkia ? Ihminen ei voi kasvaa ihmisenä pelkällä halujen tyydytyksen maksimoinnilla, vaan elämään kuuluvat väistämättä myös pettymykset ja vastoinkäymiset. Jos niihin ei halua sitoutua parisuhteessaan, ei koko suhdetta ole tosiasiassa edes vielä syntynytkään. On vain toinen toisensa hyväksikäyttämisen suhde.

Tuo Micu selvästikki kaipaa ymmärtävää äitihahmoa, eikä kenenkää naisen pitäisi joutua hoivailemaan epäaikuista miestä. Kun mies ja nainen ovat löytäneet toisistaan sielunkumppanin ja aidon rakkauden, ei tuollaisia asioita tarvitse edes miettiä!

Niin, ensin media markkinoi homosuhteita, kun niistä tuli suhteellisen hyväksyttyjä, siirrytään eteenpäin - tämä nyt lienee on seuraava vaihe.
Mihin tämä kaikki päättyy, onko kohta yhtään ihmistä jota ei olisi henkisesti raadeltu rikki?

Onko tämä Micu jonkinlainen satuhahmo? Selvästikään ukolla ei ole lapsia. Eikä ihme, sillä lasten elämä perustuu rutiineihin ja ennalta-arvattavuuteen ja suunnittelun, varsinkin vaippaiässä, jolloin ruokaakin pitäisi tankata mukulaan tunnin välein.
Tämä Micu tuntuu pääsee "karkkikauppaan" ja nyt sillä sitten kehuskellaan "avoimena suhteena". Joopa joo. Että toisellekin sama vapaus. Taitaa Miculla mennä naama pitkäksi, jos tyttökaveri kehuskelisi saaneensa elämänsä kyydit eilisehtoona.
Eli summa summarum. Micu, fyysinen ikä 31 v, henkinen 13 v. Ei äijä ole se, joka panee paljon vaan äijä on se, että joka kantaa vastuunsa ja velvollisuutensa itseään ja läheisiään kohtaan.

Paljon on tänään moralisteja liikkeellä. Toisaalta ymmärrän että tämän kaltainen juttu provosoi juuri hieman ahtaamman tyyppisen maailmankatsomuksen omaavia henkilöitä kommentoimaan artikkelia. Miettimisen arvoista on että miksi muiden ihmisten yksityiselämään kuuluvat petipuuhat herättävät tämänkin verran keskustelua? Itse olen vakuuttunut ettei ko. ilmiö ole mitenkään uusi vaan aina on esiintynyt parisuhteiden ulkopuolisia suhteita, parinvaihtoa, ryhmäseksiä jne. jne. Ko. ilmiöt ovat aina olleet kuitenkin marginaali-ilmiöitä ja niin ne ovat nykyäänkin. Nykyisin tiedonvaihto vain toimii aiempaa paremmin joten voi herkästi syntyä illuusio että kyseessä olisi jotenkin uusi ilmiö tai nouseva trendi. Parempi on keskittyä omaan tekemiseensä ja antaa muiden puuhata asiansa miten parhaaksi näkevät. Turha moralisointi kannattaa unohtaa koska sillä pilaa lähinnä oman päivänsä.

Outoa, että seksi sekoitetaan rakkauteen ja rakkauden jakamiseen. Onkohan Miculta mennyt puurot ja vellit sekaisin? Normaali ihminen kaipaa rakkautta, arvostusta ja kunnioitusta. Avoin seksisuhde ei sitä tarjoa, se on vaan omien himojen ja halujen tyydytystä ja tässä ei ole rakkauden kanssa mitään tekemistä.
Mitä rikkinäisempi ihmisen sielu on sitä enemmän henkilö haluaa satuttaa itseään ja toisia. Nykyisin ei vaan ymmärrätä ihmisten rikkinäisyyttä, mutta miksi masennuslääkkeitä syö kohta miljoona suomalaista tai perhesurmat ovat parissa vuodessa lisääntyneet jne? Hylkäämiskokemukset lapsena ja myöhemmin elämässä aiheuttavat häpeää ja syyllisyyttä sekä rakkaudennälkään eli läheisyyden ja hyväksytyksi tulemiseen annetaan tehdä itselleen mitä tahansa tai käydään vieraissa etsimässä sisäiseen tyhjyyteen täytettä, jota ei ikävä kyllä kukaan ihminen tai teko pysty täyttämään.

Aina ollut itsellä sellainen ajatus, että toista ihmistä ei voi omistaa. ja rakkautta on monenlaista. Minä rakastan ystäviänikin, mutta erilailla kuin vaikka vanhempiani. Ne, jotka aikuisten omia päätöksiä moralisoivat ovat yleinsä niitä, jotka eivät kuuna päivänä uskaltaisi itse jättäytyä avoimeksi toisen ihmisen mielessä. Ei siis "tyttö tai poikaystäväksi vaan toistaiseksi avoimeksi olevaksi. Moralisoijia pelottaa myös objektina oleminen, vaikka se olotila on hyvin luonnollinen mielestäni ja antaa paljon sekä "objektille" itselleen, että tämän kumppanille. Arvostus ja kinnioitus tulevat vain ajan myötä, kun oppii tuntemaan toista.