Lapsen tottelemattomuus ja kiukkukohtaukset

Mikä neuvoksi, kun 2,5-vuotias ei vain tottele? Tyttö mennä huimeltaa kielloista huolimatta kovaa kyytiä autotielle tms. Tavallista on, että tottelemattomuuteen ei liity raivoamista, vaan lapsi rikkoo sääntöjä kylmän rauhallisesti. Kieltojen selittäminen ja perustelu ei tunnu toimivan.

Kysyt aiheesta, josta on tullut monia kirjeitä:

Miten paljon voi vaatia tottelemista 2-4-vuotiaalta lapselta? Miksi jäähy ei toimi? Miksi rauhallinenkaan puhe ei mene perille lapselle? Miksi lapsi ei rauhoitu kiukkukohtauksesta vaikka vanhemmat sitä vaativat rauhallisesti? Minkäikäiseltä voi vaatia tunteiden säätelyä? Miksi lapseni on aggressiivinen muita kohtaan?

Kaikki nämä kysymykset liittyvät samaan aiheeseen, lapsen aggression kehitykseen. Aggressio on tunne, josta arkikielessä puhutaan usein sanoilla viha, uhma, kiukku.

Aggressio on tärkeä ja välttämätön tunne ihmisen kehityksessä: sillä tehdään rajaa itsen ja muiden välille, neuvotellaan. Pieni lapsi ilmaisee tätä esimerkiksi kieltäytymällä, sanomalla ei, tottelemattomuudella, tahto-iällä. Jos vanhempi suhtautuu lapsen tahdon ja vihan ilmaisuihin tuomitsevasti, jää lapselle käsitys siitä, että hän ei saa tahtoa itse, vaan hänen on kaikessa alistuttava muiden tahtoon.

Aikuisten asettamat kiellot ja säännöt ovat usein lapsen näkökulmasta käsittämättömiä: mehän saatamme kieltää tai kannustaa samaa asiaa tilanteesta riippuen. Esimerkiksi nurmikolla kovaa vauhtia kirmaileva lapsi saattaa saada kannustusta ja kehuja siitä, miten hyvä juoksija hän on. Yllättäen juokseminen muuttuukin kielletyksi kun se suuntautuu autotielle päin. Lapsi ei osaa arvioida tämän muutoksen merkitystä; hänhän vain juoksi kuten äskenkin.

Oppiminen on osin sanatonta, esimerkistä oppimista

Aggression tai muidenkaan tunteiden hallinta ei ole sisäsyntyinen kyky, jonka lapsi voisi ottaa käyttöön vanhempien niin vaatiessa. Tunteiden ja käytöksen hallinta opitaan toisen ihmisen – aikuisen - kanssa vähitellen, vuosi vuodelta. Oppiminen ei myöskään käy sanallisesti ohjaamalla, vaan se on ruumiillista, osin sanatonta ja esimerkistä katsomista. Varmaankin monelle tuttu tilanne voisi mennä vaikkapa näin:

2-vuotias Onni huutaa vihaisena kovalla äänellä. Äiti hermostuu ja huutaa kovalla äänellä: ”Älä huuda!”.

Lasten kanssa elävät tai työskentelevät jo tietävätkin mitä Onni tästä oppii. Eihän hän tietenkään tee kuten äiti sanoo, vaan kuten äitikin tekee: huutaa vihaisena. Onni on oppinut, että tässä perheessä neuvotellaan huutamalla.

Tottelemattomuuskin on tärkeää lapsen kehitykselle

Kyökki-filosofiallani totean, ettei minkään ikäiseltä ihmiseltä voi vaatia tottelevaisuutta; toista ihmistä ei ole mahdollista hallita täysin, ei ainakaan inhimillisillä menetelmillä. Ja sekös vasta onkin raivostuttavaa!

On tietysti lapsen turvallisuuden kannalta ihan eri asia olla tottelematon keksipurkin tyhjäksi syömisessä kuin autotielle juoksemisessa. Kaksivuotias lapsi ei osaa arvioida onko autotielle juokseminen vaarallista. Häntä on vain estettävä juoksemasta. Mutta vähemmän vaarallisissa asioissa lapsen tottelemattomuuden hoitoon minulla on neuvo: totellaan me aikuiset välillä lasta.

Perustelen hieman. Vanhemmat usein ajattelevat, että lapsesta kasvaa sopivalla tavalla kuuliainen, kun häntä komennetaan ja kun hänen vaatimuksiinsa ei suostuta. Vanhemmat pelkäävät, että ”lapsen oikkuihin myöntymällä” he kasvattaisivat lapsestaan sietämättömän komentelijan, joka ei tule toimeen muiden kanssa. Monet käyttävät rangaistuksia, kuten jäähyä. Tavallista tässä kasvatustavassa on se, että lapsen oman tahdon ilmaisut ja neuvottelukeinot -  kuten voimakkaat itkut ja kiukut - nähdään kiukutteluna.

Kuten aiemmin kuvasin; lapsi oppii toimintatavaksi usein sen, miten häntä kohdellaan. Näin kasvatettu lapsi siis oppii, että elämässä on tärkeää olla suostumatta toisten pyyntöihin (eihän minunkaan pyyntöihin suostuttu), määräillä muita (niinhän minuakin määräiltiin) ja selvitä yksin itkuistaan (eihän minuakaan lohdutettu).

Joustavan, muiden tahtoa kunnioittavan, mutta omaa mielipidettään tarvittaessa puolustavan lapsen kasvattamiseksi meidän aikuisten on siis itsekin maltettava kuunnella lapsen toiveita, vastata niihin myöntävästi turvallisuuden rajoissa, alistuttava jossain määrin määräiltäväksi ja komenneltavaksi.

Tue lapsen aggression kehitystä

Suosittelen lämpimästi lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren kirjoittamaa Kiukkukirjaa jokaiselle vanhemmalle. Kirjassa on paljon tietoa ja vinkkejä lasten aggression kehityksen tukemisesta. Voitte myös etsiä tietoa Väestöliiton julkaisemasta Aggression portaista, jossa samaa asiaa kuvataan muun muassa tiivistetyssä kaaviossa.

Lapsen tahdon, uhman ja kiukun eli aggression kestäminen ei todella ole vanhemmille helppoa. Julkisilla paikoilla saatu uhmakohtaus on usein ihan kamalaa. Itse ainakin tunnen häpeää ja valtavia suorituspaineita ”hyvästä äitiydestä” kun lapseni heittäytyy karkkihyllyn edessä pitkälleen maahan huutamaan. Häpeäni saa minut raivostumaan ja vaatimaan lapseltani yhä tiukemmin tottelevaisuutta. Arvaatte varmaan millä lopputuloksella.

Toisaalta; kun näen jonkun muun vanhemman kamppailevan samassa tilanteessa, tekisi mieleni antaa hänelle jonkinlainen kannustus. Haluaisin sanoa: ”Koeta kestää! En tuomitse sinua! Meillä on ihan samanlaista!”

Kunpa me vanhemmat jaksaisimme olla ylpeitä lapsistamme, jotka haurailla taidoillaan käyvät uhmaamaan meitä ylivertaisia aikuisia. Ovatpa rohkeita! 

Janna Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienten lasten äiti. Hänellä on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista - vauvasta teini-ikäisiin. Hän on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana. Tällä hetkellä hän opiskelee perhepsykoterapeutiksi.