Minkä ikäinen lapsi kestää yön erossa vanhemmistaan?

Milloin lapsi on valmis olemaan yön erossa vanhemmistaan?

Löydät varmasti chat-palstoilta lukuisia puheenvuoroja, joissa vauva on jätetty muutaman viikon ikäisestä hoitoon vuorokaudeksi ja hyvin on mennyt. Valitettavasti en voi luvata sinulle yhtä helppoa vastausta!

Lapsen hyvälle kehitykselle on välttämätöntä pysyvän, hoitavan aikuisen jatkuva läsnäolo. Pienellä lapsella ei vielä ole kykyä säilyttää kokemusta maailmasta ja omasta olemassaolostaan, vaan hän rakentaa pysyvyyden tunnetta yhdessä hoitavan aikuisen kanssa. Aikuisen vastatessa toistuvasti lapsen itkuun oikealla hoivalla, alkaa lapselle kuukausien kuluessa rakentua käsitys siitä, että hän on olemassa. Lastenpsykiatrian merkittävä oppi-isä, Donald Winnicott, on ilmaissut tämän asian kauniisti: ” Ei ole olemassa vauvaa sellaisenaan, on vain vauva ja hänen äitinsä”. Isä on tietysti vauvalle yhtä hyvä ja turvallinen hoitaja kuin äiti!

Jos lapsen tuttu hoitaja ”katoaa”, lapsen oma kokemus olemassaolostaan lakkaa. Kokemus on vauvalle hyvin ahdistava. Puhutaan ”annihilaatiokauhusta” eli hajoamisen tunteesta, jonka valtaan vauva tuolloin joutuu. Vastaavaa voivat aikuiset kokea joskus paniikkikohtauksessa tai muun vakavan, mielenterveyttä uhkaavan ahdistuksen vallassa.
 
Kun vauvaa hoitava aikuinen toistuvasti reagoi lapsen viesteihin suurin piirtein samalla tavalla, alkaa lapsi kerätä itselleen mielikuvia itsestään, vanhemmistaan, kodistaan. Näiden mielikuvien – ikään kuin ajatusten tai muistojen- varassa vauva jaksaa pikku hiljaa hetken odottaa rauhallisena tarpeensa tyydyttämistä.  Mielikuvien kerääminen ja säilyttämään oppiminen on hidasta.

Muutaman kuukauden ikäinen vauva kestää turvallisesti vanhempien muutaman tunnin poissaolon, jos häntä hoitaa vauvalle tuttu aikuinen vauvalle tutussa paikassa vauvalle tutulla tavalla. Vasta vuoden ikäinen lapsi kykenee säilyttämään vuorokauden ajan mielikuvansa vanhemmistaan.

Näin ollen yön erossa vanhemmistaan kestää tilanteesta riippuen noin kymmenen kuukauden – vuoden ikäinen vauva. Yksilöllisiä eroja on – kumpaankin suuntaan. Muistattehan aina arvioida tilannetta nimenomaan oman vauvanne näkökulmasta!

Jos olette erossa vauvasta, voitte lisätä hänen turvallisuuden tunnettaan monin tavoin. Kertokaa etukäteen vielä puhumattomallekin vauvalle aikovanne käydä poissa ja tulevanne takaisin. Kertokaa kuka vauvaa hoitaa. Lähtekää vauvan hereillä ollessa niin, että hän huomaa lähtönne. Antakaa vauvan tottua hoitavaan aikuiseen teidän läsnä ollessanne. Järjestäkää hoito mieluiten vauvan kotiin. Jos hoitopaikka on muualla, ottakaa mukaan vauvalle tärkeitä esineitä: oma peitto, unilelu, tutut ruuat ja muutama tuttu lelu. Varmistakaa, että hoitaja ymmärtää vauvan viestit ja noudattaa vauvalle tuttua päiväjärjestystä ja hoitotapoja. Kehottakaa hoitajaa puhumaan teistä poissaolonne ajan. Olkaa puhelimen päässä siltä varalta, että erossa olo on sittenkin vauvalle liikaa. Palatkaa heti kun voitte. Tullessanne huomioikaa heti vauvaa niin paljon ja kauan kuin hän tarvitsee - siihen voi mennä tunteja.

Vauvan reagointia erossa oloon on joskus vaikea tulkita. Voitte olla huoletta, kun vauvanne poissa ollessanne syö, kakkaa, nukkuu, leikkii, seurustelee ja itkee tavalliseen tapaansa. Muutos missä tahansa näissä voi olla vauvanne tapa kertoa, ettei hän kestänyt eroa. Tavallista vähäisempikin itkeminen on huolestuttava merkki! Kun vauvanne palatessanne joko ilahtuu tai pyrkii itkien syliinne, on ero todennäköisesti ollut hänelle turvallinen. Jos palatessanne vauva sen sijaan on kuin ei huomaisikaan teitä, hän osoittaa eron olleen liian pitkä tai olonsa olleen liian turvaton. Vauvanne mielikuva teistä – ja omasta olemassaolostaan - on ehtinyt kadota.

Valitettavasti monet aikuiset tulkitsevat vauvan välinpitämättömyyden tarkoittavan, ettei vauva ”huomannutkaan vanhempien olevan poissa”. Näistä surullisista väärinkäsityksistä syntynevät monet tarinat siitä, miten pieni vauva on ollut ongelmitta päiviäkin erossa vanhemmistaan.

Janna Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienten lasten äiti. Hänellä on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista - vauvasta teini-ikäisiin. Hän on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana. Tällä hetkellä hän opiskelee perhepsykoterapeutiksi.