Toinen vauva syntyy - miten järjestää esikoisen päivähoito?

Perheeseemme on loppusyksystä syntymässä vauva ja aprikoimme kovasti sitä, mitä meidän kannattaisi ottaa huomioon juuri kolme vuotta täyttäneen esikoisen tulevien päivien kulkua miettiessämme.

Uskallammeko ottaa jo puolitoista vuotta päiväkodissa olleen lapsen vielä kotiin vai olisiko parasta antaa hänen jatkaa osan viikosta päiväkodissa? Luonteeltaan esikoisemme on suloinen, varsin nokkela, uusissa tilanteissa  tarkkaileva, vahvasti hoivaviettinen tyttö, joka odottaa malttamattomana pikkusisaren syntymää ja hänen hoitamiseensa osallistumista. Pohdimme, kuinka paljon aktiviteettia ja ikäistänsä seuraa esikoinen kotona ollessaan kaipaisi. Ystäväpiiriimme ei kuulu sopivan ikäistä seuraa ja tytön ollessa varautuneempi luonteeltaan tutustuminen uusiin lapsiin vaikkapa puistossa ei ole ihan yksinkertaista. Toisaalta miten sopeutuminen päiväkotiin ja silloiseen ryhmään myöhemmin (esim. parin vuoden kuluttua, lähes jo eskari-iässä) sitten sujuisi? Miltä nykyisistä päiväkotikavereista, joiden kanssa yhdessä siirtynyt ryhmästä toiseen ja kokenut monia asioita, eroaminen tuntuisi - heistä tärkeimpiä kun oli ikävä kesälomallakin?

Kaikki tämä ja moni muu pyörii päässä ja hyvät neuvot olisivat  tarpeen! Esikoinen siirtyi syksyllä päiväkodin isojen ryhmään eli hänen elämässään on tänä syksynä monia muutoksia edessä. Miten osaisimme tehdä ratkaisun, joka tukisi häntä parhaiten? Uskon, että tuleva vauva ja  siihen liittyvä muutos on suhteessa suurin juuri hänelle - me muut kyllä selviämme :)

Onnittelut uudesta perheenjäsenestä!

Elätte tosiaan suurien ratkaisujen (ja pienten ihmeiden) aikaa. Ainoasta lapsesta esikoiseksi, kahden lapsen vanhemmikis muuttuminen mietityttää varmasti moneltakin kantilta. Kuten varmaan arvaatkin, en osaa puolestanne neuvoa, miten juuri teidän kannattaisi tehdä. Minulla on tarjota enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, mutta ehkä niistä on omalle pohdinnallenne apua.

Mukava kuulla, että kuvaat pientä tyttöänne näin hellästi. Kirjeestäsi päättelen, että pohditte asiaa paljon esikoisenne kaverisuhteiden kautta: miten varmistaa että hänellä olisi kavereita mahdollisen kotihoidon aikana ja sen päätyttyä. Mahdollisesti pelkäätte, että hän jäisi lapsiryhmän ulkopuolelle, jos olisi välillä pois päivähoidosta.

Tämän ikäisen lapsen kaverisuhteet ovat vielä paljolti aikuisen aktiivisuuden varassa. Jos lapsi on kotihoidossa ja arka tutustumaan puistossa, voi vanhempi solmia suhteita tutustumalla muihin perheisiin. Samoin voi kotihoidossa oleva lapsi pitää yhteyttä ”entisiin” päiväkotikavereihinsa, jos vanhemmat vain jaksavat sopia vierailuja. Eihän se tietenkään ole sama, kuin joka arkipäivä koko päiväkotipäivän yhdessä viettäminen, mutta pitää kuitenkin suhteita yllä mahdollisen hoitotauon aikana.

Jos esikoinen jatkaa päivähoidossa, voitte tietysti miettiä lyhyempää hoitoaikaa tai – viikkoa. Mikä olisi riittävä aika päiväkodissa ystävyyssuhteiden varmistamiseksi?

Itse mietin aina sisaruksen syntyessä hoitokuvioita perheen sisäisten suhteiden näkökulmasta. Uuden vauvan syntymä on yleensä vaativampaa, kuin mihin vanhemmat tai esikoinen ovat varautuneet. Huomion jakaminen pienen vauvan ja mahdollisesti sisaruskateudella reagoivan esikoisen välillä on vaativaa. Tällainen myllerrys on kuitenkin tärkeää perheen ihmissuhteiden uudistuessa uuden jäsenen myötä.

Esikoisen jatkaessa päivähoidossa on riskinä se, että hän tuntee itsensä syrjäytetyksi uuden vauvan tieltä. Riski on vielä suurempi silloin, jos päivähoito alkaa juuri vauvan syntyessä. Toisaalta myös kotihoidossa oleva esikoinen voi kokea olevansa ”ylimääräinen” kun äiti joutuu keskittymään vauvan hoitoon.

Itse mietin toisen kerran äidiksi tullessani esimerkiksi näin: Miten varmistaa, että sekä vauva että esikoinen saavat tarvitsemaansa hoivaa ja ikätasoista huomiota? Miten varmistaa, että heidän keskinäinen suhteensa lähtee kehittymään? Miten varmistaa, ettei esikoinen tunne itseään kohtuuttoman syrjäytetyksi? Miten antaa vauvalle hoivaa hänen tarvitsemassaan rytmissä, kun esikoisen päivien kulku voi olla varsin toisen rytminen?

Oman pohdinnan apuna voi olla myös oman ja puolison lapsuusaikojen muistelu. Miten minun vanhempani ratkaisivat päivähoitoasiat kun olin lapsi? Sainko mielestäni reilua kohtelua suhteessa sisaruksiini? Millä tavoin elämäntilanteemme on nyt samanlainen, millä tavoin erilainen?

Mitä tahansa päätättekin, olen varma, että seuraatte ratkaisunne vaikutusta tyttäreenne ja tarvittaessa mietitte asia uudelleen. Oma – täysin tieteellisesti perustelematon- tuntumani on, että näin hellästi ja ymmärtävästi lapsestaan kirjoittava äiti kuin sinä, ei voi tehdä huonoa ratkaisua.

Vielä onnittelut koko perheelle!

Janna Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienten lasten äiti. Hänellä on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista - vauvasta teini-ikäisiin. Hän on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana. Tällä hetkellä hän opiskelee perhepsykoterapeutiksi.