Lastenkasvatus ranskalaisittain

Miksi ranskalaisvauvat nukkuvat läpi yön parikuisesta alkaen? Miksi ranskalaislapset eivät ravintolassa visko ruokaa ympäriinsä ja juokse villinä pitkin ja poikin? Miksi ranskalaiset äidit eivät näytä rekan yliajamilta?

Näitä kysymyksiä amerikkalainen toimittaja Pamela Druckerman huomasi pohtivansa tämän tästä muutettuaan brittimiehensä kanssa Pariisiin ja saatuaan siellä ensimmäisen lapsensa. Lapsensa, joka ei todellakaan nukkunut vauvana öitään ja joka myöhemmin sai puistoissa näyttäviä uhmakohtauksia toisin kuin hyvin käyttäytyvät ranskalaiskaverinsa. Niin, ja siellä puistossa hoikat, huolitellut ja rennot äidit juttelivat keskenään heidän lastensa leikkiessä iloisesti keskenään, kun taas Druckermanilla meni kaikki tarmo juostessaan ainokaisensa perässä.

Kun Druckerman sai vielä kaksospojat, kasvatus-ja selviytymisneuvoille alkoi olla todellista tilausta. Hän alkoi harjoittaa "tutkivaa vanhemmuutta". Hän aavisti, että ranskalaisten kasvatusfilosofiassa on jotain perustavanlaatuista eroa amerikkalaiseen verrattuna.

Tutkimusprosessinsa Druckerman kiteytti kirjaansa Kuinka kasvattaa bébé (Siltala 2012).

Kuinka bébé sitten kasvatetaan?

Kirja on hauskaa luettavaa siksikin, että se antaa suomalaislukijalle mahdollisuuden tutustua amerikkalaisten käsitykseen lasten kasvattamisesta: kaikki muuttuu, kun lapsi tulee taloon. Lapsi on keskipiste, jonka eteen tehdään kaikki mahdollinen. Ja jos lapsi ei nuku, se johtuu siitä, että hänellä on omat ainutlaatuiset nukkumistapansa, joihin vanhempien ei auta kuin sopeutua. Ja jos lapsi ei malta olla keskeyttämättä aikuisten juttelua omalla asiallaan tai jos hän pyörii ja riehuu, se johtuu vain hänen temperamentistaan, jota sitäkin on vain ymmärrettävä.

Ranskassa sen sijaan ajatellaan, että vanhemmuus on vain yksi osa elämää ja jotta elämä olisi tasapainossa, pitää siinä olla muitakin yhtä tärkeitä asioita. Ranskalaisnaiset eivät luovu naisellisuutensa hoitamisesta saatuaan lapsen. He eivät luovu aikuisten omasta ajasta. He uskovat, että jos lapsi on terve, hän oppii kyllä käyttäytymään hyvin, vaikka hänellä olisikin kiivas temperamentti.

Tässä vähän tarkemmin Druckermanin havaintoja ranskalaisten näkemyksistä - ja kyseessähän on siis yleistäminen! Kiinnostavaa on huomata, että osa opeista on suomalaisille varmasti itsestään selviä mutta amerikkalaisille ilmeisestikin uutisen veroisia.

Nukkuminen

Vauvalle aletaan kertoa heti ensimmäisten viikkojen aikana, milloin on aika nukkua. Ranskalaiset äidit tuntuvat uskovan, että vauva ymmärtää puhetta aivan mainiosti. Vauva pidetään päivällä päivänvalossa (myös päiväunien aikaan) ja yöllä pimeässä. Parikuisesta lähtien vauvalla on valmius nukkua läpi yönsä.

Lapsi herää luonnostaan noin kahden tunnin unijakson jälkeen. Jos vanhempi silloin kiirehtii heti ensimmäisestä inahduksesta vauvan luo, tämä oppii, että tarvitsee jatkossakin aina aikuisen apua nukahtaakseen uudestaan seuraavalle parin tunnin jaksolle. Siksi pitää odottaa aina pieni tuokio, ennen kuin vauvan luo mennään. Hänelle pitää antaa mahdollisuus rauhoittua itsekseen. Vanhempi voi viiden tai kymmenen minuutin ajan lempeästi tarkkailla, onko vauvalla oikeasti jokin hätänä vai nukahtaako hän itsekseen uudestaan. Toki jos vauva herää kokonaan ja itkee hädissään, hänet otetaan syliin ja rauhoitellaan.

Unirytmi pitää löytää ennen neljän kuukauden ikää, sen jälkeen se on paljon vaikeampaa. Ranskalaiset myös uskovat, että neljän kuukauden jälkeen vauvan ei tarvitse syödä yöllä. Eihän aikuinenkaan syö yöllä, vaikka heräisikin nälkään.

Syöminen

Neljän kuukauden ikäisistä lähtien ranskalaislapsilla tuntuu olevan kaikilla sama, täsmällinen ruokailurytmi. Aamupala kello 8.00, lounas kello 12.00, välipala kello 16.00 ja illallinen kello 20.00. Vauvankaan kohdalla ei puhuta syöttämisestä vaan aterioista. Vauvan ensimmäiset kiinteät ruuat ovat kasviksia ja niiden repertuaaria laajennetaan kunnioitettavan ahkerasti.

Taaperoikäisille tarjotaan jo kolmen ruokalajin aterioita, aina ja poikkeuksetta. Alkuruoka voi olla esimerkiksi porkkanasuikaleita ja vinaigrettea, pääruoka kalaa, kasviksia, riisiä ja juustoja sekä jälkiruuaksi tuoreita hedelmiä. Jo leikki-ikäiset osaavat rauhassa odottaa pöydässä, kunnes heille tarjoillaan.

Ruokailuun käytetään Druckermanin havaintojen mukaan tuplasti enemmän aikaa kuin hänen kulttuurissaan. Kun ruuasta keskustellaan, pelkkiä "en tykkää" tai "tykkään" ei hyväksytä. Makua ja ruuan tuntua suussa analysoidaan tarkemmin. Ranskassa ei tule kuuloonkaan, että puistoissa äidit kaivaisivat laukuistaan keksejä ja muita välipaloja lapsilleen. Välipaloja aterioiden välillä ei yksinkertaisesti anneta. Siksi lapset tulevat nälkäisinä pöytään ja syövät myös kasvikset mukisematta.

Lapselta ei kysellä, mitä hän haluaisi ruuaksi, vaan hän syö samaa ruokaa kuin aikuisetkin.

Käytöstavat

Ranskalaisetkin myöntävät, että lasten temperamenteissa on eroja, mutta heidän mielestään lapsi ei romahda, jos hänelle sanotaan välillä tiukka ei. Heidän mielestään terve lapsi osaa olla marisematta ja osaa odottaa hetken. Odottamisen taitoahan lapselle on opetettu jo vauva-ajasta lähtien.

"Lapsi, joka vaatii välitöntä tyydytystä, tekisi elämästä sietämätöntä", sanoivat ranskalaisvanhemmat Druckermanille. Lasta kuunnellaan, mutta hänelle tehdään alusta asti selväksi, että vanhempi on se, joka päättää.

On itsestäänselvää, että ranskalaislapset opetetaan taaperosta lähtien sanomaan "päivää, madame", "kiitos", "olkaa hyvä" ja "näkemiin, monsieur". On selvääkin selvempää, että heidän on tultava eteiseen tervehtimään kohteliaasti vieraita. Selvää on sekin, että heidän on päivällispöydässä vastattava vieraiden kysymyksiin muutoinkin kuin parin tavun sanoilla.

Kasvatuksessa kaiken lähtökohta on tiukka "cadre" eli kehys. Rajat, joiden yli ei kävellä. Lapsille selostetaan tarkkaan, mitä ei hyväksytä. Mutta rajojen eli kehysten sisällä lapsi saa olla hyvinkin vapaasti. Lasta ei siis suinkaan alisteta.

Lapsen kehittäminen

Ranskalaislapsen kehitystä ei yritetä nopeuttaa kuten suorituskeskeiset amerikkalaiset usein tekevät. Taaperouinnissa ei opeteta uimaan, vaan annetaan lapselle mahdollisuus "löytää" vesi. Lauantaiaamuisin lasta ei viedä musiikkitunnille, jotta tämän aivotoiminta saisi aktivointia vaan tarkoitus on pitää hauskaa.

Päiväkodeissa ei tuputeta virikkeitä liikaa, vaan annetaan lapsen "rakentaa itseään" omilla leikeillään. Ylipäätään lapsia kannustetaan leikkimään rauhassa yksin tai keskenään. Leikkipuistoissa äidit eivät juokse lasten perässä, vaan antavat näiden vaeltaa siellä itsekseen. Äidit sanovat osaavansa tarkkailla, milloin lapsi tarvitsee vanhempaa ja milloin ei.

Esikoulussa ei opeteta lasta lukemaan vaan tärkeämpänä pidetään keskustelutaidon ja ajattelukyvyn kehittämistä.

Lasta ei kehuta jatkuvasti ylitsevuotavasti. Jos lapsi tietää, että häntä kehutaan joka tapauksessa, hänen ei tarvitse yrittää mitään ja hän oppii toisaalta tarvitsemaan joltakulta toiselta hyväksyntää tunteakseen olonsa hyväksi.

Lasta ei tarvitse koko ajan viihdyttää. Yksi harrastus lukuvuotta kohden riittää.

Parisuhde

Koko perheen hyvinvoinnin kannalta parisuhteella on olennainen merkitys. Heti pikkuvauvavaiheen jälkeen parisuhde nousee ranskalaisilla jälleen keskiöön. Kun lapset laitetaan puoli yhdeksän maissa nukkumaan (eikä nukuttamisrumbaan luonnollisestikaan mene tuntitolkulla), alkaa aikuisten aika, joka ei ole mikään satunnainen, vaivalla hankittu ilo, vaan perustarve. Jo pienet lapset ymmärtävät, että aikuisilla on omat juttunsa.

Lomilla lapset saatetaan surutta viedä maalle isovanhempien hoitoon, jotta äiti ja isä saavat olla keskenään. Jotkut vanhemmat kertoivat Druckermanille luoneensa säännön, että viikonloppuisin lapset eivät saa tulla heidän makuuhuoneeseensa, ennen kuin he itse avaavat oven.

Ranskalaisnainenkin tietää, mitä on syyllisyydentunto, mutta he haluavat aktiivisesti päästä siitä eroon. He haluavat nauttia elämästä ja ottavat omaa aikaa hoitaakseen itseään.

Saatko irti mitään uutta ranskalaisesta kasvatuskäytännöstä - onko mukana hyviäkin pointteja vai vaikuttavatko kasvatusperiaatteet liian tylyiltä?