Hylätyn huvipuiston lumoissa

Ti, 2009-06-30 21:50

Berliinissä moderni ja ränsistynyt kohtaavat usein toisensa. Olen kiinnostunut etenkin vanhasta, kuluneesta ja unohdetusta Berliinistä. Mikäpä siis sopisi seikkailukohteeksi paremmin kuin hylätty huvipuisto, Spree-park

Enpäs avaakaan aihetta vielä enempää, paina play!

 

Get the Flash Player to see this player.

 


Vartija oli siis tietenkin kadonnut siinä vaiheessa, kun olin matkalla ruinaamaan sisäänpääsyä. Alueelle meneminen on kielletty, mutta sinne on erittäin helppo livahtaa, aidassa on paikoitellen isoja aukkoja. Minä en kuitenkaan viitsinyt uhmata Berliinin kaupungin sääntöjä, moni kuitenkin tekee niin. Laitapa YouTubeen hakusanoiksi Berlin + Spree-park, niin huomaat, että huvipuisto on melkoisen suosittu "turistikohde".

 

Miksi puisto sitten on autio? Puiston omistaja, Herra Witte oli pahasti velkaantunut vuonna 2002, jolloin hän keräsi perheensä ja kimpsunsa - jopa osan huvipuistolaitteistaan - ja matkusti Peruun. Siellä hän perusti uuden huvipuiston, jonka tulot eivät kuitenkaan riittäneet Saksassa odottavien velkojen maksuun. Mies päätti maksaa velkansa salakuljettamalla yli 100 kiloa kokaiinia Perusta Saksaan, mutta jäi kiinni Saksan tullissa ja joutui seitsemäksi vuodeksi vankilaan. Hänen poikansa puolestaan jäi kiinni jo Perussa ja kärsii tuomiotaan yhdessä maailman pahamaineisimmista vankiloista. Huvipuistolla on siis vähemmän huvittava taustakuvio.

 

On aavemaista, että tällä suljetulla ja metsittyneellä huvipuistolla on yhä nettisivut. Sivujen visuaalinen ilme viestii, että tosiaan on vierähtänyt vuosia siitä, kun joku ne on suunitellut. "Tältä puisto näytti viimeisen sesonkinsa aikaan, vuonna 2001" lukee etusivulla. Jännittävää todellakin nähdä mitä Norbert Witte tekee puistolleen tulevaisuudessa, hän on nimittäin juuri vapautunut vankilasta! 

 

Totesin videolla, että "urbaani legenda kertoo miehen olevan vankilassa huumesotkujen vuoksi" ja se todella piti vielä jokin aika sitten paikkansa, mutta ei pidä enää. Herra Witte on jo vapaa mies ja asuu parhaillaan - uskokaa tai älkää - asuntovaunussa huvipuistoraunionsa keskellä! Eilen aluetta valokuvatessani kuulin puiston uumenista kolinaa, kuin joku olisi korjannut jotakin. Loogiselta tuntuisi ajatella, että herra Witte on aloittanut puiston korjaustyöt, mutta siitä en tietenkään voi olla varma.

 

Huomasin Spree-parkiin viittaavia linkkejä selatessani uskomattoman sattuman: herra Witten tarinasta on tehty elokuva, jonka ensi-ilta on ylihuomenna! Voit katsoa Achterbahn-trailerin YouTubesta. Viikonloppuna menen siis elokuviin!

 

Alapuolen galleriasta löytyy taas ottamiani kuvia, mutta netissä on paljon parempiakin fotoja hylätyn huvipuiston uumenista. Esimerkiksi Rebellen.info - blogi on kerännyt eri valokuvaajien ottamia kuvia puistosta sivuilleen (skrollaa sivua alaspäin). Myös YouTubesta löytyy hyvä kuvakollaasi, jonka taustamusiikki tosin on aavistuksen ärsyttävä. Mutta tsekkaa kuvat!

 

 

Vielä on kaksi blogausta jäljellä. Pääsette tällä viikolla kanssani ainakin muotinäytökseen... Nyt hyvää yötä, kuullaan pian taas!

Noora Shingler

Kommentit

Ei kommentteja.