Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Muistatko kun...
 

Muistatko, kun kouluissa järjestettiin raittiuskilpakirjoituksia?

Moni keski-ikäinen muistaa osallistuneensa raittiuskilpakirjoituksiin. Valtakunnalliset kilpailut olivat vielä 60-luvullakin osa koulujen raittiuskasvatusta.

 

Muistatko, kun raitiovaunuissakin oli rahastajat?

Helsinkiläiset ovat nauttineet raitiovaunu-kyydistä jo yli sadan vuoden ajan. Myös matkailijat tutustuvat pääkaupungin nähtävyyksiin mieluusti raitiovaunulla. Mutta rahastajia niissä ei enää matkusta.

 

Muistatko, kun rakennettiin tasakattoisia taloja?

Vuonna 1970 olivat ensimmäiset asuntomessut Tuusulan Lahelassa. Teemana olivat tasakatot. Myös Museoviraston yliarkkitehti Martti Jokinen, kävi alueella ihailemassa "uutta ja hienoa arkkitehtuuria".

 

Muitstako, kun kuvattiin kaitafilmille?

Kaitafilmaus oli aikoinaan suosittu harrastus, mutta uusi tekniikka sysäsi sen raakasti syrjään. Kaitafilmeillä on kuitenkin edelleen tallella menneiden aikojen elämänmenoa,

 

Muistatko, kun hulahulavanne saapui Suomeen?

Hulahulavanne saapui Suomeen Yhdysvalloista 50-luvulla villiten nuoret ja vanhat. Elettiin vielä viattoman nuorisokulttuurin aikaa.

 

Muistatko, kun maskara oli kakussa?

Sylkäisy harjaan, tiukkaa hinkkausta maskarakakkuun ja paksu kerros väriä ripsille. Voilá! Kakkumaskara poistui meikkipusseista vasta 1970-luvun loppupuolella.

 

Muistatko, kun liftattiin maanteillä?

Liftaaminen oli yleistä 60-ja 70-luvuilla. Priima tapasi veteraaniliftari Julle Tuuliaisen, jota peukalo on kuljettanut teinistä viisikymppiseksi, läpi maailman.

 

Muistatko, kun kouluissa opetettiin joukko-oppia?

Joukko-oppi rantautui Suomeen 1970-luvulla samoihin aikoihin kuin peruskoulu. Matematiikan opiskelu uudistui, mutta joukko-opin historia ei ollut pitkä.

 

Muistatko, kun alushousut peittivät takapuolen?

Lohenpunaiset, pitkäpunttiset housut ja reilu paita koristeaplikaatiolla. Naisten ja tyttöjen yleisin alusasu lämmitti harteista puolireiteen ennen sukkahousujen aikaa.

 

Muistatko, kun ajettiin lättähatuilla?

Monilla suomalaisilla on mukavia muistoja lättähatuista, niistä raiteilla kulkevista moottorijunista, joilla mentiin vaikka mummolaan vielä kahdeksankymmentä-luvun puolessavälissä.