Saksalaisdekkareista

Kakkonen kertoo

Saksalaisdekkareista

Julkaistu torstaina 02.02.2012

YLE Kuvapalvelu

Mihin kaikki saksalaisdekkarit ovat unohtuneet? Erittäin ikävää, että lähes parasta tv-antia edustaneet sarjat hävisivät kuin kaivoon! Kotiharmonian palauttamiseksi vaadin saksalaisdekkareita ohjelmistoon. Karkea vääryys ja laiminlyönti ohjelmistossanne. Kylläpä on mennyt touhu aivan naurettavaksi.

Yllä pieni ote palautteista, joita olemme saksalaisdekkareista viime aikoina Tohloppiin saaneet - ja aivan aiheesta. Viime vuonna dekkareilla oli parhaimmillaan viisi esityspaikkaa viikossa. Kevätkaudella ohjelmistossa jatkavat vain perinteiset lauantaikrimit.

Saksalaisilla rikossarjoilla on Suomessa ja erityisesti Kakkosella pitkä historia. Monille katsojille Matulasta ja useista muista etsivistä on ehtinyt tulla melkein kuin perheenjäseniä. Sitä ei voi eikä saa unohtaa.

Mistä muutokset esitystahdissa ja –määrässä siis johtuvat?

Taustalla on ennen kaikkea Kakkosen kanavauudistus. TV2:n päätehtäväksi on annettu jatkossa lasten ja alle 45-vuotiaiden katsojien palveleminen. Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista ohjelmilla, joiden katsojaprofiili on ollut pitkään lähes 60 vuotta. Tähän joukkoon kuuluvat myös saksalaisdekkarit.

Kannattaa huomioida myös se, että viime vuoden viidestä saksalaisdekkaripaikasta ainoastaan yksi on ollut ympärivuotinen - ja se siis myös jatkuu. Kaava on sama kuin syksyllä: vuoroviikoin Kettu, Stolberg ja Syyttäjä.

Muista viime vuoden sarjoista Kahden keikan jäljellä olevat uusintajaksot esitetään jossain vaiheessa 2012. Lea Sommer ja Eurodekkari, jonka syystäkin kehutuista Borowskeista saimme kaikki Ylen hankkimat jaksot esitettyä, ovat toistaiseksi tauolla.

Olemme palvelleet saksalaisdekkareiden ystäviä vuosikymmenten ajan varsin hyvin. Vaikka mainitulla faktalla tuskin synninpäästöä saammekaan, perinteitä tai uskollisia katsojia emme väheksy koskaan. Asia ei ole kanavallekaan helppo tai ongelmaton.

Mutta se ei ole myöskään toivoton. Seuratkaa tilannetta. Saattaa olla hyvinkin mahdollista, että saksalaidekkareita ilmaantuu muille kanavillemme ennen pitkää. Jo nyt on tiedossa, että Lea Sommer -uusintoja esitetään tulevaa kesänä Teemalla.

Miika Jalonen
TV2:n verkkotoimittaja

YLE Kuvapalvelu

Lauantain saksalaisdekkarit alkavat tuttuun tapaan klo 20.50. Sarjojen jaksoilla ei ole Areena-oikeuksia. Ei esitystä 18.2. (Yleisurheilun SM-hallikisat), 25.2. (Uuden Musiikin Kilpailun finaali) ja 31.3. (Taitoluistelun MM). Jokaisen krimin ikäraja on 12.

Syyttäjä (Der Staatsanwalt)

lauantai 4.2. , 10.3. , 7.4. ja 28.4.

Kotikaupunkiinsa pitkän tauon jälkeen sarjan alussa palannut syyttäjä Bernd Reuther ja hänen poliisina toimiva poikansa selvittävät tapauksia tuotantokausilta 4 ja 5. Jaksoja ovat Kuolema koulussa (Tod eines Schülers), Antakaa kuolleiden levätä rauhassa (Lass die Toten ruhen), Kaksintaistelu (Das Duell) ja Selkäänpuukottaja (Kameradenschwein). Syyttäjän neljäs kausi esitettiin Saksassa alkuvuodesta 2010 ja viides vuotta myöhemmin.

Kettu (Der Alte)

lauantai 11.2. , 17.3. , 14.4. ja 5.5.

Herzog, Heymann ja kumppanit tutkivat rikoksia jaksoissa kausilta 36 - Kuolema eläintarhassa (Tod im Tierpark), Rakkauden uhri (Rettungslos) ja 37 - Kylmä hauta (Kaltes Grab), (Ein Passender Tot). Kaudet on esitetty Saksassa syksyllä 2010 ja keväällä 2011.

Stolberg

lauantai 3.3. , 24.3. ja 21.4.

Komisario Martin Stolberg nähdään nimikkosarjansa seitsemännen tuotantokauden viimeisessä jaksossa Tyttö ja hänen tappajansa (Das Mädchen und sein Mörder) sekä seuraavan kauden episodeissa Vanha ystävä (Der Freund von früher) ja Perhesiteitä (Familienbande).

Kommentit

keskiviikkona 25.04.2012

En ollutkaan huomannut,että lauantain saksalaisdekaritkin jäävät pois. TODELA TÖRKEETÄ !!
No lohtua tuo toi Lea Sommers ja Kriminalisti. Mutta missä ne enemmistön kaipaamat Kahden
Keikka ja Siska luuraa ? Ja muutenkin , eikö niille urheilulle ja euroviisuhömpälle todellakaan löydy muuta katselu ajankohtaa ??
Odotan myös sitä Miikan lupaamaa selvitystä dekkareiden osasalta. Sehän piti julkasta 24.4.

keskiviikkona 25.04.2012

Totta tieojen kesän ohjelmistosta piti tulla eilen, mutta ei ole näkynyt eikä kuulunut. Kahden keikkaa ja Siskaa kaipaan minäkin.

keskiviikkona 25.04.2012

Tarkempi selvitys on tulossa suunnittelupälliköltämme Ari Saviselta.

Minun tietojeni mukaan lauantaikrimit ovat kesän tauolla ja jatkavat syyskaudella.

Etsivä Lea Sommeria esitetään Teemalla maanantaista perjantaihin klo 18.00
28.5.-14.8.

66-osainen dekkarisarja lähtee uusintakierrokselle sarjan kymmenennestä osasta alkaen.

Kriminalistista nähdään 12 uutta, vuonna 2010 valmistunutta jaksoa Ykkösellä torstaisin 17.5.-9.8. klo 19.

Miika / TV2

keskiviikkona 25.04.2012

Kiitos Miikalle vastailusta. Harmi kun lauantaikrimitkin jäävät kesäksi pois :(

keskiviikkona 25.04.2012

Kiitos Miika vastauksesta, mutta saksalaiskrimit kuuluu lauantai-iltaan.

keskiviikkona 25.04.2012

Mä oon 19-vuotias ja saksalaiset dekkarit kuuluu mun suosikkisarjoihin. Etenkin Kahden Keikka on ihan huikea, enkä voisi kuvitella elämää ilman Matulaa.

Oon kuitenkin innoissani uudistuksesta ja etenkin haluan kiittää kovasti True Bloodin ja Game of Thronesin esittämistä! Doctor Whota ja Uuden Sherlockin 2. tuotantokautta (TV1) odotan enemmän kuin ylioppilaslakkia!

Ja sitten olisi vielä yksi kysymys pienoinen: Voisiko vielä joskus tulevaisuudessa kakkoselta nähdä Kaukametsän pakolaisia? =)

torstaina 26.04.2012

Eikö sitä Kahden keikkaa luvattu lähettää vielä tänä vuonna ? Miksei se voi tulla kesällä launtaisin saksalaisdekkarina ? Mites Siska ?

perjantaina 04.05.2012

Kiitos TV2:lle ja YLElle että palautatte osittain Krimit ruutuun ja syksyllä lisää. Tässähän ehti jo huolestua. Ei se lauantai nyt pakollinen päivä ole, kunhan edes joku päivä jotain saksalaista tule ;) TVkaista huolehtii katseluajasta ja paikasta :)

sunnuntaina 06.05.2012

Juttuhan on niin että saksalaisdekkari tulee jos ei keksitä mitään ala-arvoista paskaa jolla sen saa syrjaytettyä. Yleensä se paska on urheilua, nenäpäivä, euroviisut, venlakaala tms. Ei kakkonen anna mitään arvoa saksalaisdekkarien katsojille. Pääasia ettei se ainoa huikean jännittävän sisähallikisojen ystävä pety.

tiistaina 08.05.2012

Olet oikeassa. Näinhän se menee. On mennyt aina. Helppo on tehdä mitä haluaa,kun ei tarvitse kilpailla muiden kanavien kanssa katsojista. Sama se ylelle on ,vaikka kukaan ei katsoisi ohjelmia. Laitetaan tulemaan halpaa paskaa. Rahan tulo on taattu. Kaikkien on kohta pakkko maksaa lupamaksut veroissa.

tiistaina 08.05.2012

Kettu on kanavan toiseksi katsotuin ohjelma Ajankohtaisen Kakkosen jälkeen viime viikolla. Mutta nämä ilmeisesti niitä vääriä katsojia... :(

lauantaina 19.05.2012

On se p**** kun ainoa ohjelma josta maksaa lupamaksun eli saksalaisdekkarit sitä ei taas tule aikoihin. Urheilu omalle kanavalle niin saavat sieltä sitä katsoa kuka haluaa.

lauantaina 19.05.2012

Ei me kaivata mitään saksalaisdekkarien uusintoja. Me olemme nähneet ne kaikki mitä on erilaisten monen viikon kisaputkien välissä suvaittu lähettää.

tiistaina 22.05.2012

Missä se tarkempi selvitys viipyy? Millä perustelette väitteenne, että näitä ei katsota kanavanne kohderyhmässä? Eikö 300 000-400 000 katsojaa ja viikon 5 katsotuimman ohjelman paikka todista asiaa? Milloin Vanhasta ketusta tulee ne esittämättä olevat jaksot? Kun ne ovat tulleet, saisi lähteä Kettu alusta (1980-luvun lopulta). Samoin Kahden keikan vanhat jaksot saisi jatkua. Siska uusintakierrokselle. Myös uusia voi esittää, mutta vanhat ovat parempia. Ja jos näiden katsojat on liian vanhoja, esittäkää edes Poliisikoira Rex! Sub on jättänyt sarjan jaksoja esittämättä, joten nostaisin hattua, jos Yle esittäisi kaikki Rex-jaksot, myös ikärajalliset.

perjantaina 25.05.2012

Pahoittelut aiemman viestini sanamuodosta, joka sai odottamaan lisäselvitystä, vaikka varsinaista uutta kerrottavaa ei ollutkaan.

Koetan kuitenkin avata kuviota vielä enemmän.

Saksalaisdekkarit ovat myös tulevaisuudessa näkyvä osa Yleisradion ohjelmistoa. Kesän ajaksi ne kuitenkin siirtyivät TV1:lle esitettäväksi to klo 19, koska muuten emme olisi voineet turvata sarjoille viikottaista lähetysaikaa isojen urheilutapahtumien (jalkapallon EM-kisat, yleisurheilun EM-kisat ja Lontoon olympialaiset) vuoksi.

Heti olympialaisten jälkeen Kettu, Stolberg ja Syyttäjä palaavat Kakkosen lauantai-iltaan. TV1:n lisäksi Teema esittää kesällä ma-pe klo 18 Lea Sommer -uusintoja ja syksyllä ke klo 19 Bella Block -uusintoja, joten katsottavaa riittää saksalaissarjojen ystäville.

TV2:lla on perinteisesti ollut vain yksi ohjelmapaikka saksalaisille rikossarjoille, mutta viime vuonna uusintavarastoa purettiin useamman paikan voimin, sillä sopimusajat olivat niille päättymässä. Tänä vuonna on palattu normaaliin esitysrytmiin.

Rikossarjojen lisäksi sekä TV1:n että Teeman ohjelmistossa on säännöllisesti saksalaisia fiktiosarjoja. Esimerkkinä tulevasta voi mainita TV1:n Kansainvälisessä kotikatsomossa esitettävän Buddenbrookit. Yleisradion pyrkimyksenä on tuoda monipuolisesti esille draamatarjontaa eri puolilta Eurooppaa, ja esimerkiksi viime vuonna kaikesta ohjelmatarjonnasta 85% oli eurooppalaista.

Rikossarjojakin pyrimme tuomaan näytille paitsi Iso-Britanniasta niin myös Saksasta, Italiasta ja Ranskasta - ja suunnitteilla on tutustuttaa meitä ehkäpä myös venäläiseen tai espanjalaiseen tuotantoon. Nämä sarjat löytyvät pääsääntöisesti TV1:n ja Teeman ohjelmistosta.

Miika / TV2

lauantaina 26.05.2012

Mikä on Kahden keikan kohtalo? Milloin ne vanhat jaksot jatkuu ? Samoin Siskan. Saisko tähän nyt vihdoinkin vastauksen !!

sunnuntaina 27.05.2012

Ainakin torstai-iltojen dekkariuusinnat (Vanha Kettu/Kettu, Lea Sommer ja viimeksi Siska) kuuluivat TV2:n ohjelmistoon useiden vuosien ajan (ei pelkästään viime vuonna!), ja samoin kuin päivädekkarit, jotka alkoivat 2008 ja lopetettiin 2011 ikärajahässäkän vuoksi.

sunnuntaina 27.05.2012

Hei, lähetän uudestaan kuukauden takaisen kommenttini, kun ei ole kuulunut vastauksia.

Haluan tietää, että koska YLE:llä jatkuu mahtavat saksalaissarjat:
Kahden keikka ( Ein Fall für Zwei)
Rikospaikalla (Tatort)
Tutkija (Der Ermittler)
Derrick( Derrick)
Siska(Siska)
Vuoristolääkäri (Der Bergdoktor)
Kotiseutu (Heimat - Eine deutsche Chronik)

Pari noista ei ole dekkareita, mutta ehkäpä tämä on paras paikka kysyä, sillä tänne me Wanhan Kakkosen ystävät kokonnumme itkemään kanavan nykytilaa ja aina on toiveena, että josko Kakkonen olisi tullut järkiinsä.

perjantaina 01.06.2012

No niin,eilinen ilta(28.5) meni vallan mainiosti ilman TV2:sta..ensin Teemalta klo 18 Sommer ja sen jälkeen melko suoraan TV1:ltä Kriminalisti..mihin me edes TV2:sta enää edes tarvitaan?

lauantaina 02.06.2012

Onko kesäkuulle tiedossa saksalaisdekkareita. Ei ole nimittäin ollut lauantai iltaisin moneen viikkoon ohjelmistossa?!! Onko ne siirretty toiseen ajankohtaan tai kanavalle?

maanantaina 04.06.2012

En ole katsonut tv 2 :sta sen jälkeen, kun lauantaidekkarit lopetettiin.
Oispa se maksukanava , niin sen vois sanoa irti. Ei turhasta kannattais maksaa.
Kai ne alle 45 v siitä sitten maksais. En kyllä tiedä mitä hekään sieltä katsoo.

keskiviikkona 06.06.2012

Heidille pahoittelut, jostain syystä missasi aiemman kysymyksesi.

Syksyllä saksalaisdekkarit jatkuvat TV2:ssa normaalijuoksutuksella eli 18.8. alkaen nähdään vuoroviikoin Stolberg, Syyttäjä ja Kettu.

Vuoristolääkärin ja ja Kotiseudun uusintaa ei ikävä kyllä ole tällä hetkellä suunnitelmissa. Derrickistä ja Siskasta esitettiin isot paketit varsin hiljattain.

Eurooppalaisia ja pohjoismaisia dekkareita tullaan jatkossa näkemään Ykkösellä.

Mitä lupamaksuun tulee, se ei tietenkään koske pelkkää Kakkosta vaan kaikkea Ylen tarjontaa tv:ssä, radiossa ja netissä.

Miika / TV2

tiistaina 12.06.2012

Kyllä tuollaiset kanavauudistukset voi laskea WC:stä alas.
Alkakaa vain esittää niitä Kahden keikka sarjoja uusintana, kun lupasittekin silloin alussa.
Eurooppalaiset dekkarit on kuitenkin paljon parempia, kuin Amerikkalaiset, joissa ammutaan niin paljon ihmisiä, että loppuu kohta asukkaat. Ne on pelkkää pyssynheiluttelua.

perjantaina 15.06.2012

Ilmeisesti TV2 ei välitä vastaamaan tuohon Kahden Keikan jatkumiskysymykseen, joka on esitetty useissa kommenttiketjuissa.

maanantaina 18.06.2012

On se aika erikoista, että vaikka Yle tietääkin ettei voi miellyttää kaikkia ihmisiä ja nyt sitten yrittää suunnata tv2:sta nuoremmille ihmisille, silti ihmiset haluavat sitä samaa tavaraa mitä ennenkin oli ja mitään ei muka voi tehdä. Vaikka sitä nyt sitten yritetäänkin miellyttää nuorempia ihmisiä, itse olen 15 ja en katso Yleä enää ollenkaan. Ennen oli perinne, että joka lauantai-ilta käydään saunassa ja katsotaan Matulaa ja sen tunaroivaa kokkailua kakkoselta, mutta menipä sekin lysti. Jos tämä ei ole nuorille, niin mikä sitten. Sarja on opettavainen, ja tosissaan viihdyttävä. Uskomattoman hyvää tavaraa ja jatkunut liki kolmenkymmenen vuoden ajan ja vielä jaksaa vetää ihmisiä puoleensa. Toivotaan nyt vain että sarja jatkuisi joku päivä eikä mikään nuorisobuumi veisi sen tärkeää paikkaa kakkoselta niinkuin monesti vei.

tiistaina 19.06.2012

Kahden keikan uusintojen jatkumisesta ei valitettavasti edelleenkään ole muuta tietoa kuin se, että ne luvatusti esitetään.

Sen sijaan sain vastikään kuulla, että lauantain krimeihin tulee 22.12. alkaen aivan uusia Kahden keikan jaksoja!

Miika / TV2

tiistaina 19.06.2012

Kiitos Miika vastauksesta!

torstaina 16.08.2012

Kiitos Miikalle Kahden Keikkaa koskevasta ilouutisesta!

torstaina 20.12.2012

Olen jo vuosia katsellut Siskaa, kahden keikkaa ja kettua. ja ole 18 vuotias tällä hetkellä. Loistavia ohjelmia. Ainoastaan kettu on säilynyt, muut kadonneet, eivätkä ole todellakaan samaa tasoa vanhojen siskan ja kahden keikan kanssa...

sunnuntaina 13.01.2013

laittakaa midsamerin murhat alusta asti pyörimään vaikka sitte tv ykköselle

lauantaina 23.02.2013

Mihin ovat katoamassa saksalaisdekkarit? Nyt niiden paikalle tulee 2.3.2013 alkaen täysin turha "Pakko tanssia" -ohjelma, jossa juontajina ovat täysin turhat julkkikset Jani Toivola ja Satu Tuomisto. Tämä on TV2:lta todella törkeää katsojien aliarvioimista. Ja sen perään tulee vielä UUSINTANA(!) "Kerran viikossa".
Uskomatonta ja täysin tuomittavaa meininkiä TV2:lta!

lauantaina 23.02.2013

Kyllä meni tunnelma apeaksi, kun kahden keikan jälkeen kuulutettiin, että saksalaisdekkarit siirtyvät uudelle ohjelmapaikalle sunnuntai-iltaan. Itse aloitin saksalaisdekkareiden seuraamisen heti lukemaan opittuani ja ne ovatkin ilahduttaneet lauantai-iltojani jo 20 vuoden ajan, mutta ei enää. Eikö teillä ole yhtään kunnioitusta perinteikästä dekkarien esitysaikaa kohtaan? Kyllä tekisi nyt mieleni suoltaa todella painokelvotonta tekstiä, mutta jätetään nyt väliin.

sunnuntaina 24.02.2013

saksalaisdekkarit ovat nuorennetulle kakkoselle rasite. sunnuntai-iltoihin siirtäminen on osa häivytyskampanjaa ja tämän siirron jälkeen ne joko lopetetaan kokonaan tai siirretään toiselle kanavalle.

maanantaina 25.02.2013

Ymmärrän tuohtumisenne, sillä saksalaiskrimi on ollut omakin lauantaiperinteeni. On totta, että osittain siirtopäätöksen takana on juuri Kakkosen uusi kanavaprofiili. Krimien katsojaprofiilit ovat kiistatta painottuneet ikähaitarin varttuneempaan päähän, ja siksi lauantain primessa halutaan kokeilla jotakin modernimpaa.

Mistään häivytyskampanjasta ei kuitenkaan ole kyse, sillä Ylessä tiedetään kuinka tärkeitä saksalaisdekkarit monille ovat ja sen vuoksi niiden ystäviä aiotaan palvella myös jatkossa. Ainakaan minulle ei ole tullut päinvastaista tietoa.

Thomas, tiedät varmasti, että jos joku ohjelma tai sen tekijät vaikuttavat - yhtään osaahan et ole vielä nähnyt - omasta mielestäsi turhilta, kaikki eivät välttämättä ole samaa mieltä. Aliarvointi tai kunnioituksen puute eivät ole näin isojen ratkaisujen syitä, vaan tehtävä, joka Kakkoselle on Ylessä annettu!

Miika / TV2

lauantaina 02.03.2013

Tosi kiva juttu että siirsitte sitten saksalaisdekkarit pois lauantai-illasta! Olen 32-vuotias ja nähtävästi "uuden" yle2 kanavan haluamaa ikää. Olen katsonut lauantai-iltaisin nämä ohjelmat niin kauan kuin muistan, mutta nytpä en enää katso! Olisitte ostanut vaikka viidellä miljoonalla kanavallenne esitettäväksi vanhat BB:t ja näyttäneet niitä uusintoina lauantaisin seuraavat 50 vuotta. Sekin olisi ollut parempi tätä pakkotanssi ohjelmaa.

Eli kiitos suuri sinne Ylen antoon. Nostakaa vielä vähän veroa joka vuosi...

lauantaina 02.03.2013

Tämä on erittäin törkeää!!!!
Saksalaiskrmit kuuluvat kakkosen lauantai-iltaan tai vaikka sitten nykyyän YLE Teemalle, mutta kuitenkin lauantai-iltaan. Herätkää nyt jo siellä YLEssäkin.

lauantaina 02.03.2013

Perkele!!! Onko todella niin että saksalaisdekkareita ei tule 10 viikkoon tuon ala-arvoisen paskan takia. Eikö tälläiselle paskalle koskaan löydy muuta paikkaa kuin saksalaisdekkarit. Vaikka eihän teidän nykyään tarvitse välittää katsojien toiveista kun verorahaa syydetään oikein urakalla.

lauantaina 02.03.2013

tiedät varmasti, että jos joku ohjelma tai sen tekijät vaikuttavat - yhtään osaahan et ole vielä nähnyt - omasta mielestäsi turhilta, kaikki eivät välttämättä ole samaa mieltä.

En ole minäkään nähnyt enkä varmasti tule ainuttakaan osaa näkemään. Haistakaa PASKA, sitähän tuo pakkotanssikin on.

lauantaina 02.03.2013

Missä on saksalais sarjat? Noita paskoja tanssiohjelmia kyllä riittää jo muutenkin!

sunnuntaina 03.03.2013

"Thomas, tiedät varmasti, että jos joku ohjelma tai sen tekijät vaikuttavat - yhtään osaahan et ole vielä nähnyt - omasta mielestäsi turhilta, kaikki eivät välttämättä ole samaa mieltä. Aliarvointi tai kunnioituksen puute eivät ole näin isojen ratkaisujen syitä, vaan tehtävä, joka Kakkoselle on Ylessä annettu!"

Onpa Kakkoselle annettu ylen älytön tehtävä. Pitäisikö pomot laittaa vaihtoon? En ole nähnyt, enkä tulle näkemään yhtään "Pakko tanssia" -osaa, sillä Yle on saanut päähänpinttymän, että silläkin pitää olla oma tanssiohjelmansa, mutta miksi? Juontajina ovat henkilöt, joita ei jaksa katsoa. Jani Toivola voisi keskittyä vain ja ainoastaan kansanedustajan tehtäväänsä, eikä tunkea itseään koko ajan julkisuuteen, ja Satu Tuomisto kuuluu missisarjaan "juontotyöt ja kaupallinen ala kiinnostavat".

sunnuntaina 03.03.2013

Seuraavat saksalaisdekkarit

su 17.3.2013 klo 19.30 Syyttäjä
su 24.3.2013 klo 19.30 Kettu

sunnuntaina 03.03.2013

Takaan, että katsojien toiveita huomioidaan. Ohjelmahankintoja ja esitysaikataulupäätöksiä tehdään jatkuvasti niiden pohjalta.

Otan joka ikisen tälle sivulle tullee palautteen mukaan raporttiin, jonka toimitan ohjelmavastaavillemme.

Kymmentä viikkoa ei tosiaan krimejä tarvitse odottaa, vaan 17.3. jatketaan.

Miika / TV2

sunnuntaina 03.03.2013

No on siinä silti 3 viikkoa. Sunnuntain jakso otetaan levylle ja katsotaan seuraavana lauantaina kuten kuuluukin. . Ymmärrän kyllä kakkosta koska näistä (joutavista) tanssiohjelmista on suoranaista pulaa. Selvyyden vuoksi tuo oli piikki teidän suuntaanne. Itse katson krimejä sen vuoksi että ne ovat laatusarjoja ja toiseksi ainoita saksankielisiä ohjelmia.

tiistaina 05.03.2013

http://tv2.yle.fi/juttuarkisto/ajankohtaista/saksalaisdekkarit-lauantai-illoista-sunnuntaille

lauantaina 23.03.2013

vielä 5 v sitten tuli lauantaisin dekkareita ja muita... Mikä Ihme on siirtää Kettu sunnuntaille

lauantaina 23.03.2013

AIKA ÄLYTÖNTÄ SIIRTÄÄ SAKSALAISDEKKARIT SUNNUNTAILLE

sunnuntaina 29.09.2013

Taas on mennyt monta viikkoa ilman yhtään ainoaa saksalaisdekkaria. Olisiko aivan mahdotonta löytää saksalaisdekkareille ihan oma, pysyvä ohjelmapaikka, jota ei tarvittaisi urheilun tai muun tuiki tärkeän tarpeisiin?

maanantaina 30.09.2013

Lentopallon EM-ottelut olivat isoja, suomalaisittainkin kiinnostavia urheilutapahtumia, jotka sattuivat osumaan krimin sunnuntaipaikalle. Loppuvuodesta toiveesi kuitenkin toteutuu ja sekä viimeinen Kettu että Kahden keikan ja Kriminalistin uudet jaksot nähdään sunnuntaisin joka viikko ilman taukoja.

Miika / TV2

tiistaina 15.10.2013

http://yle.fi/ulkomaiset/sarjat_ao2.php?id=1075

Hei!

Kyseisessä linkissä lienee hiukan päivitettävää, sillä jos uudet esitettävät jaksot ovat vuosilta 2011 - 2012, yksi pääosan esittäjistä ei voi olla Frank Giering.

Kiitos joka tapauksessa siitä, että Kriminalisti palaa. Paras saksalaissarja mielestäni.

tiistaina 15.10.2013

Kiitos, välitän huomion ulkomaiset sarjat -sivun ylläpitäjälle.

Miika / TV2


Muualla Yle.fi:ssä