yle.fi

Tenorit

Gustavo Garcia Jere Elo Tuomas Kankaala
Olen 60-vuotias eläkkeellä oleva opettaja. Harrastan elokuvia, musiikin kuuntelua ja lenkkeilyä. Olen Jere Elo, 22-vuotias parturi-kampaaja Helsingin Hakaniemestä. Muutin Uudestakaupungista Helsinkiin opiskelemaan 16-vuotiaana. Musiikin saralla kokemukseni rajoittuvat naapureiden ärsyttämiseen kotilaulannalla ja karaokella. Olen 31-vuotias urbanisoitunut sinkku maalaispoika Helsingistä. Olen asunut Helsingis-
sä vuodesta 2006.
Työskentelen hotellin myyntipäällikkönä. Olen levoton sielu, joka on aina menossa mukana.
Santtu Malm Ari Nurminen Tapio Nyman
Olen 47-vuotias sairaanhoitaja ja työnohjaaja. Harrastan tällä hetkellä laulua, uimista, teatteria ja elokuvia. Lauttasaaresta mukavasta kaksiostani olen ”tikkana” säännöllisesti lähtenyt innokkaana kuoroharjoituksiin ja säveltapailuopiskeluun pari kertaa viikossa! Liikunta on lähellä sydäntäni, ja tennis on ollut tosi pitkään mielilajini. Olen 49-vuotias helsinkiläinen SAP-huru-ukko. Asenteeni elämään on punk. Suhtautumistani musiikkiin voi kuvata lauseella: ”Musiikki on liian hauska asia jätettäväksi ammattilaisille ja aivan liian vakava asia jätettäväksi vain heille”.

 

 
Pentti Rajamäki Juha Virtanen  
Asun Helsingin Ruoholahdessa yhdessä puolisoni kanssa. Lapset ovat jo isoja ja asustelevat omia kotejaan. Työskente- len varallisuudenhoidon paris- sa suuressa pohjoismaisessa pankissa. Harrastan liikuntaa eri muodoissa ja ruuanlaittoa. Olen 49-vuotias markkinointipäällikkö Järvenpäästä. Olen naimisissa, ja meillä on kolme tytärtä. Monta vuotta meni – luonnollisista syistä – lähinnä "Pienen pientä veturia" veisaten, mutta nyt sitten myöhemmin olen päässyt uudestaan kiinni vanhan tuttuni Bellmanin lauluihin sekä sekalaiseen tanssiorkesteritouhuun.  

 

Lähetä linkki

Esitysaika

Kuoroon! -sivusto on perustettu Kuoroon! -ohjelmasarjaa varten. Ohjelmasarja lähetettiin ensimmäisen kerran YLE Teemalla syksyllä 2008. Keväällä 2010 ohjelma nähdään uusintana.

Sivu sisältää paljon laulamisen perusteisiin liittyvää tietomateriaalia ja sitä voi käyttää oman laulunopiskelun tukena.


Sarjan jaksotiedot

YLE Areena - Katso ja kuuntele

YLE Areena


Katso Kuoroon! YLE Areenasta.

Ohjelma on katsottavissa 7 vrk lähetyspäivästä lähtien.