yle.fi

Tapahtui osassa 4

Väinö ja Seppo keksivät pontikankeittopuuhien lomassa haetuttaa isä kotiin Juhannuksen viettoon. Ahti pistetään asialle. Antin pojaksi arveltu Tomi ilmestyy pankkiin perunkirjoitustilaisuuteen, missä selviää, että Tomilla ja Antilla olikin suhde.

Jani ja Ville etsivät Martan kadoksissa olevaa kissaa ja Joonas kesätöitä. Ahti tuo Hannan alastonkuvan klinikan oven eteen, mistä Paavo sen kauhukseen löytää.

Tomi ja Hanna puhuvat asiat selviksi. Joonas tapaa Sannan ja pääsee Sutelaan kesärengiksi. Sirkka päästää mielellään Kullervon Ahdin matkassa kotiin. Kullervo haluaa ajaa itse traktoria ja rytistää kohti baarin terassia saaden Valden ja Taiston maastoutumaan.

Kerttu piilottaa Hannan kuvan roskikseen, mistä Jani ja Ville sen löytävät sekä Martan kissan Ropin avustuksella. Hanna uskoutuu Markulle päivystyskäynnin aikana, mutta Sanna keskeyttää lämpimän lohduttelun.

Kullervo saapuu kotiin ja haukkuu ensitöikseen poikien tilanpidon, mutta pehmenee, kun saa kahviin rutkasti pontikkaa. Pertti tekee Jaanan kanssa juhannustreffit ja ostaa pojilta Hannan alastonkuvan. Ahti komennetaan katiskan nostoon ja Kullervo tunkee väkisin mukaan veneeseen, jonka uppoamisen Seppo on varmistanut kolmella pohjareiällä. Kullervo ja Ahti hukkumaisillaan, mutta Hanna kuulee avunhuudot ja pelastaa. Väinö ja Seppo luulevat soutajien hukkuneen, mutta saavatkin Kullervolta yllätysselkäsaunan hukutusyrityksen vuoksi.

Martta saa kissansa takaisin ja Sirkka Ropin, mutta löytöpalkkion Janille ja Villelle maksaa vain Sirkka.

Petteri vie Väinön ja Sepon terveyskeskukseen ja Hanna Kullervon takaisin palvelutalolle. Joonas pilaa Jaanan ja Pertin treffit ja Hanna häiritsee Sirkkaa ja Valdea kokkorannassa. Ahti maalaa otsalampun valossa uutta taulua piilossa veljiltä.

> Takaisin

 

Lähetä linkki

Esitysaika

YLE TV2 keskiviikoisin klo 21.00

Lehmän vuosi Areenassa

YLE Areena

Ohjelma katsottavissa YLE Areenassa 7 vuorokauden ajan.
> YLE Areena 

Lehmän vuosi teksti-tv:ssä