Kapitalismi hillottaa osaajansa
Marko Laihinen
Uskon globaaliin kapitalismiin, taivaan ja maan luojaan – viime viikolla talonmies muuttui vihreäksi, metalliseksi postilaatikoksi.
Ihminen mennyt kaupaksi.
Säteilevä nero valmistaa lajitovereilleen ovia, joita ei saa avata 250 000 vuoteen.
Kop kop! Kapitalismi hillottaa osaajansa.
En katso enää luonto-ohjelmia, ne kertovat nykyään vain ihmisestä.
Elämme pikku kekkosten aikaa.
Lasten hiekkalaatikkoleikit sääntöineen kakutettava vastaamaan
muuttunutta yhteiskuntaa. Kädestä tulee ottaa, lyödä saa. Empatiaan ei ole aikaa eikä varaa.
Alle kolmevuotiaat luetaan nykyään maksukykyisiin asiakkaisiin. Ehdottomasti.
Ihminen mennyt kaupaksi.
Maan korvessa kulkevi...yhä useamman pimeä korpi ja liukas kivinen tie tarkoittaa
kotia ja lapsen omia vanhempia.
Vain me olemme kotieläimiä.
Yhä useammalla suojelusenkelillä on amk-tutkinto.
Ilotalojen sijaan Suomeen turvakoteja. Jokaiselle lapselle edes yksi.
Ihminen mennyt kaupaksi.
Askel biopolttoaineeseen on Suomessa lyhyt, melkein kaikki
täällä toimivat jo alkoholilla.
Sielut jumaloitu tavaroihin. Kohta saa ostaa talopaketteihin mukaan puuttuvat perheenjäsenet.
:Anteeksi, missä teistä katsoen joulu nykyään sijaitsee?
Luokka-aidat hämärretty mainostoimistojen valoilla. Siksi niihin törmätään entistä kovemmin.
Kapitalismi hillottaa osaajansa.
Kapitalismi huvipurtiloi keskiluokkansa.
Kapitalismi kellaroi ei-osaajansa.
Eläköön kapitalismi, ja eläköön minun hyvä osani siinä!
Ihminen mennyt kaupaksi.
Kaikkia pakottava arvomaailma koskee jokaista. Sattuu yksilöllisellä tavalla.
Köyhyys.
Tämä päivä on alkeellinen päivä sadan vuoden kuluttua.
Kohta seitsemän miljardia samalla aurinkoisella kivellä, emmekä vieläkään kosketa toisiamme.
Vaikka kaikki kukat ovat auringon kukkia.
Pakollinen kummilapsi, ja asevelvollisuuden tilalle yleinen 6 kuukauden hoitovelvollisuusaika vanhainkodeissa. Tulisi meistä vähän parempia toisinajattelijoita.
Ihmisen kyky on valopilkuttaa tarinat.
Sinullakin on yhden tähden huvipuisto.
Omista se.
|
Työtön työntekijä
Jarno Lattu
Työhön meen työtä teen työtä koskaan nää en
|
Nesteen ”Oili” oivallinen
Kalevi Koskela
Tänään torstaina totesin,
jotta lehti paikallinen,
puolue perin punainen,
köyhää kansaa kutsui koolle,
maanitteli maireasti,
tilaisuuteen, jossa sossut,
suulla ”Jaakob Söödermannin”,
kyselevät kärkevästi,
kuinka köyhä saa apua,
osaksensa oikeutta,
pahan maailman parissa.
Samaan aikaan sattumalta,
leveästi kertoi lehti,
kera kuuden kumppaninsa,
kuinka Jutta-ystävänsä,
saman puolueen pukari,
Nesteen ”Oiliksi” nimetty,
köyhän kansan kannattaja,
rahaa hankki raatamatta,
kokouksia kiertämättä,
ruplat miljoonat rutisi,
tekemättömästä työstä,
omaksensa otti eurot,
taalat taskuunsa panetti.
Mitä me opimme tästä?
Puolueen on ohje oiva:
Jotta pärjäät maailmassa,
puhu yhtä, tee taas toista!
|
Halusin hoikistua
Marja-Annukka Starck
Halusin hoikistua
hieman huveta
hitusen haihtua
Aloitin ankaran
ajatustyön
aivoriiheni avitti
aikomusta
Miten mahtuisin
muinaisiin mekkoihin
mistä mahti
muuttaa mittoja
Pitäisikö patikoida
pidempiä polkuja
puita pilkkoa
päreitä pätkiä
Karkit kaappiin
kermaleivokset kauemmas
kaalia keittoon
katiskasta kalaa
Vältä voita
viinittä viihdy
varo viinereitä
Edessä ehtoisa
elämä
elämykset ennakoimattomat
elopainoa enintään
enimmäismäärä
Norja notkeus
nätit napapaidat
naiselliset nailonit
nautittava näköala
Unelma urhea
utopiaksi
uuvahti...
Yritys ylpeä
yskimään yltyi
Lihaisat lanteet
löllyvät liikaa
laajat lihat
lantiollani luovivat
Itkenkö itseäni
ideani idioottimaisuutta
iloitsenkö ihanasta
innokkuudestani
Omanlaiseni
olla osaan
onnellinen
onnekas
osittain
Samaan seuraan
sovin
sopivien sopimattomien
sakkiin
Jos jonninjoutavia
jahkin
joutavanpäiväisiä
jankutan
Äidyn äreäksi
ällistyttävän äksyksi
Relaamaan rupean
riemuun repeän
runoja rustilen
romaaneja ravinnoksi
riivin
|
YHTEISÖ ?
Eetu Korpisalo
Vanhat kalat unohtuvat,
eivät mahdu kotien sisään.
Vanhemmat vain kutevat.
Kuka katsoo sinttien perään?
Ovatko nuoret kalat verkossa,
vanhat veden pohjassa?
Ja kuka onkaan kalastaja?
Piraijaparvi torin laidalla,
pelottavana.
Ankerias auton ratissa,
humalassa.
Ja kadulla pelkkää
sillisalaattia.
En suostu tähän!
Otan ensi askelen.
Se vaatii vain vähän:
kahvit sulle keittelen.
|
Pikku perhe piknikillä
Kirsti Mäenpää
Pikku perhe piknikillä,
ihanasti istuvilla
suuren veden vierellä.
Isä, äiti, pikku tyttö, pikku poika
vieretyksin viltin päällä,
kannettavat kaikilla.
Päivä paistoi, linnut lauloi,
rantakiviin laineet lipui.
Ihanampaa voisko olla.
Keskinäinen sananvaihto
jäissä oli koko päivän.
Siinä sitä katsottiin
silmät vangittuina
virtuaalimaailmaa.
Arkiaamun koittaessa
ärtyneitä kaikki.
Isä, äiti kummissansa,
miksei virkistänyt
viikonloppu perhettä.
|
Eeva Haverinen
Tämä unohtuu -
ihmisen todellisuus
raha ratkaisee
kiire tappaa ideat
ajatteluun ei aikaa.
|
Ammattiliitossa
Tarja Pajuniemi
käsissään nippu papereita
silmässään kyynel
kysyy, voiko minulle näin tehdä
-onko tämä oikein?
irtisanoutui työstään
kotiseudultaan muutti
uudessa paikassa
-unelmatyössään - keväällä aloitti
viime viikolla oli vielä kehuttu
kuinka hyvä ja ahkera oli
vapaapäivänä kun suotui tulemaan
uutta tyttöä opastamaan
syysflunssa
sairasloma
koeaikapurku
|
Sikaruno
Veijo Hirvonen
Yllätti sika suomen kansan, niin herrat kuin rahvaan
Ehti monet jo manailla, miksi rokotteita ei ole satavilla.
Jo aamulla uutisoitiin, kuoli yksi jo sikaan, vaikka perus-
sairauksia oli sikaakin enemmän.
Ei suurella äänellä puhuttu rahasta, kun lääkelaitos viidelle
miljoonalle rokotuspiikit meditoi, koska kuoleman varjo Suomen
kansan ylle laskeutui.
Rokoteohjeita annettiin, kuin hirmumyrsky tulossa ollut ois.
Toinen toistaan viisaammat asiantuntijat TV:ssä, radiossa ja
lehdissä, vetosivat kansaan tyhmään, että tyhmintä on olla otta-
matta rokotetta niin turvallista.
Pakkasessa paleltiin, kun ihmelääkettä jonotettiin, jopa
oli rokotuspuodit polvillaan, kun kansaa tuli tupaan tulvillaan.
Kansa villinä valitti, herrat mediassa parhaansa selitti.
Meni päivä, meni kaks, kansa tuli yhä hullummaks.
Naiset paksuksi halus, koska piikki oli taattu raskaille aluks.
Lienee syntyvyys loppuvuodesta -2010 suuri , kun ohjeet
oli niin lupaavat ainakin aluksi juuri.
Lapset piikille vain, koska voimat ei riittäneet vastustaa kai.
Turvallista, turvallista aina vain hoettiin, ennenkuin unitautiin
sairastuttiin.
Vanhukset jonon hännille jäi ,mitäs siitä, kun muutoinkin
elämä oli takanapäin,
Nyt on laantunut aika sian, taitaa tulla kevät , syksy ja uusi rokotustalvi pian.
Lääkkeitä vielä olis jäljellä pino, kun vain keksis kenellä
niistä olis yletön himo.
|
Silmälasipäinen mies
Mikko Anttila
Elämänpelastajat
aukaisevat ovensa
illalle
pientä maksua vastineeksi
istahdan koko rahalla
siemaillen huurteiset
Tietysti olen yksi monista
elämää nähnyt ja kokenut
Musiikki kuuluu
toiseen korvaani
toisessa särähtää
jokin saa unohtamaan
ainaisen tinnituksen
|
Syksyinen suomi
Voitto Vainio
Jo syksyyn vaihtuu luonto suomen. Mitä tullessaan tuokaan huomen.
Jääriitteet pian järven pintaan ... korotuksia ruuan hintaan. Ei rahan menoa voi voittaa... mut..talven jälkeen lämmin kesä koittaa. Jossakin alkoi kait ihmisjahti?
Kauheaa tuo ammuskelun tahti.Milloinkahan rauha maassa koittaa. Milloin
ihmisillä maalaisjärki voittaa.? Syksytkin mukavia ovat silloin. Ei peläta tarvi illoin.
|
Rahan mahti
Kirsti Kokkonen
Kiire,kiire,kiire ja pätkätyöt
ja lyhyet unettomat yöt
kansanedustajat palkkojaan nostaa
mutta työmies ei voi mitään ostaa
kun palkkapussi ei ole varmaa
kun rakennustyömaakin on harmaa , klopalisaatio maailmassa myllää
ja rahankuvat rikkailla aivoissa jyllää.
Usealle tulee masennus illoin
kun työtä ei ole silloin
masennus valtaa myös nuoren
kun työttömyys lisää taas yhden huolen
kun ihminen masentuu
niin kaikki pysähtyy
ei kiirettä,ei mitään ei yhtään mitään
tyhjää ,tyhjää aivot lyö
kun loppunut on loputon pätkätyö
|
Kuolema kannoilla
Jaana Karlstedt
Kuoleman enkeli piti hiljaisen puheen:
tahdonko kuolla vai jaksanko elää.
Nöyränä vastasin:
vielä mä nousen ja tahtoni näytän.
Tieni tää lyhyt,
ei näin päättyä saa.
Elämäni tarvitsen ja minua tarvitaan.
|
Kesä
Rosa-Marie Hietanen
Kesä on aurinko paistaa,säteen valo kirkkaana käy,pilvet niin hohtavan valkoiset,iloisina aina näy.Perhoset liidellen taivaalla vaan,iloisen tervehdyksen näyttää saa.Odotellen kesää 2011!
|
Elämä
Lauri Nevala
Täytin 60v, loppui työ. Talo myytiin oli lähdettävä. Jäi tyttö,tuli ikävä. "Maitojuna" toi uuteen kotiin. Nyt on aikaa....olla yksin.
|
Pakolaisuus
Sinikka Aaltola
On tiedettävä enemmän,
kuunneltava herkemmin ja nähtävä paremmin
kuin ne, jotka tyydyttävät itsensä
toisten lihalla,
jotka yö yön jälkeen etsivät niitä,
jotka pakenevat henkensä edestä,
piiloutuvat pimeään,
lukitsevat sielunsa salaisiin koodeihin,
vaihtavat nimeä ja kaupunkia,
ajavat asiaansa,
suorittavat tehtävänsä kuin vainotut sudet,
sillä paremmin näkevällä
on myös suurempi tuska
ja enemmän tietävällä paljastumisen pakko,
pakko ilmestyä, tulla pyhäksi,
lunastajaksi niille,
jotka kaipaavat vapahdusta.
Yhä vielä
narkissokset katsovat lähteeseen
ja näkevät oman tyhjyytensä,
yhä vielä kuunnellaan seireenien laulua
kahlehdittuina
järjen epävarmoihin mastopuihin
kuin olisimme
varmoja syistä ja seurauksista
kuin osaisimme vastata
lastemme kysymyksiin
kuin olisimme perillä siitä,
miksi kannamme menneisyyttä
tulevaisuuden tamppeleihin.
Miksi olemme niin varmoja
oikeasta suunnasta
elämän vaikeakulkuisessa maastossa?
|
<< Edellinen runosivu
> Takaisin ylös
>> Seuraava runosivu
|