Runoja Suomesta 9

Vanahan immeisen uamu
Kaarina Orava

Suaphan tuota miettijä mualiman männöö,
malliisa on viäntynnä, haataasakko lienö kiireen hötinöö?
Ee vanahalla riitä ennee tiijjot, ies vähhiin rahhoesa hoetelluun
aatomaatit vilikkuu, pesialistija aenae saes huutoo appuun.

Pankkineetit heetettiin poes meetä avittelemasta
kilometrjtehtaalle, palakkojjaan jootavvoo uneksimasta.
Tietokonneet ee oottele, ee ne ymmärrä yskee,
vanahan immeisen tuskoo, kun se piätteellä nyhjee.

Pankkineetit ennen vähän kuunnella jakso,
muutae kun kuka käski ja mittee se makso.
Nyt niiltä viimesiltäe on hymyttii hyytynnä,
pelekeevät, oeskoon esjmies vielä tyytynnä.

Aata tuasj Korkeempi tätä immeistä pientä,
oes mäntävä rätnöömään nuita laskuin kieltä
numeron halavattuja on liikoo lykätty jonnoon
vaekeeta niitä on tihrustoo piätteen polloon.

Ymmärrys hoe, äly elä jätä!
sitä hohhoeloo vanaha, kun aena on hätä.
Mitenkähä seleviisi itekseen sen konneen kansa,
ee ilikiis vähijä neitijä vaevata
eekä kehtoes ootella vuorojasa?

Ehkä vasta silloin
Marjaana Kuivamäki

Ehkä vasta silloin, kun
Elämä riisuu meiltä kaikki pois,
tekee maamme karuksi,
tiemme kivisiksi kulkea,

silloin, kun se
antaa sateen tulla rakeina ja
tuulen viimana kasvoillemme.
kun ukkosen salama lävistää sydämemme niin, ettei
tiedä enää elääkö, vai onko kaikki jo ohi.

silloin, kun
kyyneleet eivät enää nouse, ja kun
me viimein luovutamme kamppailun ja
lopulta uskallamme pysähtyä,
seisauttaa ajatusten kulun,
istahtaa ja vain jäädä hiljaisuuteen,

...silloin,

ja ehkä vasta silloin
huomaamme rakkauden viestin, kun
se nostaa päätään hapuileville käsivarsillemme,
kun se kasvattaa sydämiimme luottamuksen,
ajatuksiimme ikuisen viestin:

- olen Valona sielussasi, sinä et voi pudota.

Kiviviidakko
Laura Tuomi

Tämä kasattu kivi
rakennelmat, kulmat
suoraviivaisuus
valmiin tuntu
keskeneräiseltä siltikin näyttää
Kiviviidakko
muutamalla vaahteralla vahvistettu
viihtyisyyttä lisäämään
uskottu
Tähän tultu
tätä odottaen
Kävelen raitiovaunuun kahdeksan
ajan rautatieasemalle
hyppään junaan
tavarani tuokoon muuttofirma
myöhemmin

osaton
Reetta Hakonen

Ei hänellä ole nälkä
eikä vilu - näin kesällä.
Talvella on vilu.
Kun ei ole osaketta,
rivitalon pätkää,
paritalon puolikasta,
omakoti taloa,
kesä mökkiä,
mummon mökkiä.

Eikä ole aina nälkä.
Kiitos viimeisen myyntipäivän,
tai parasta ennen.
Tämä on parasta aikaa.
On eineksiä,
leikkeleitä,
leipää,
vihanneksia,
hedelmiä.
Kunhan ehtii ennen jätteenkeräysautoa.

Runo vaimolle
Matti Purhonen

Mistä lensit, lintu pieni, valonpilkuksi sydämeen ?
Mistä tiesit, lintu pieni, Sua syntymästäni oottaneen ? Sokkosilminkö lensit, sattumalta suunnistit ? Sokkosilmin en lentänyt, en suunistanut sattumalta. Sinut itse Maailmakaikista valitsin ja nyt iäksi siipeni suppuun taitan.

läheisyyden kielioppi
Olli Hirvonen

Ei ole sanankaan hyvä yksin,

ei lauseen rinnakkaisuhteilla hekumoiden

Kappaleen toisen vetovoimaa kieltäen,

kielen geeniensä sekoittumista peläten.

Yhtyköön sana,

lauseet paritellen

Kappaleet liki,

kielet kosketellen.

Uusi jätelaki
Jukka Palola

Virkamies hienon jätelain keksi.

Jätejärjestelmiä kaupittelee
lippari ja rehti.

Mummolla katselee kaivoa syvää,
tarjoaisin tässä muorille jätejärjestelmää hyvää.

Kauppoja hieroo kauppias avoin ja rehti,
mummon ymmärrys mukaan vain vähäsen ehti.

Mummo kun yrittää kauppiasta matkoihinsa ajaa,

kauppias vain katselee ja kehuskelee
mummon matalaa majaa.

Paikka on teillä kaunis ja
puutarhakin uusi,

tähän sopisi jätejärjestelmäkin uusi.

Mitäs se maksaisi mummo jo huokaa,
pitäisi päästä eroon kauppiaasta ja
laittamaan ruokaa.

Kauppias laskeskelee,
tuohon tulisi säiliöitä kuusi,
mutta täytyy ottaa huomioon on jätelakikinuusi.

Kyllä tästä kymmenentuhatta hinnaksi koituu.

Mummo vastaa,
kyllä minun asiani vielä ulkohuusissakin hoituu.

Kauppias vielä esittelisi halvempaa erää,
mummon pinna ei kestä enää.

Matkoihisi nyt joudu jo myyjän kelmi,
ennen kuin kotiutuu ukkoni Anselmi.

Myyjä ei katsele kehuskele enää,
lähtiessään mietiskelee,
onkohan minusta myyjäksikään enää.

Oma koti kullan kallis
Jani Lemmetyinen

Talon katosta
metsä läpi, lumi ja tähdet sisään!
Lattialaudat väännetty nuotioiksi
se taisi olla sohva, joskus
ja puolet keittiön pöydästäkin
yhtenä helmikuisena yönä,
Jake oli tuonut monta laatikkoa idän ihmettä.

Masa herää hesaritäkkinsä alta
ottaa huikan aamun koleudessa kirkkaudessa
menee nurkalle, horjuen
kusi ei jäädy kaarelle, vielä.

"Oodi” EU:lle
Mauno Strandén

Pieni Suomi neito,
pohjan peräl, elää sykkii.
Politikot kuin parittajat,
kyllä sitä nyppii.
Neidon, raskaantyön rasittaman,
vieraan syliin, sitä viekkaudella tyrkkii.

Kuules neito,,
minä,, hoidan sinun kaikki rahahuolet.
Anna mulle koko rahamassis,
ja poissa sulta kaikki arkihuolet.
Takaisin sä saat, jos on kova tarvis,
ainakin nyt ”puolet”.

Parittaja puhuu neidol, ummet lammet,
minä minä, , hyvän viran saat ja rahaa paljon,
kun annat meille, raha-asioides hoidon.
Et sä pärjää yksin,
vaikka kuinka koitat.

Kieppuu siinä politikot,
kuin hutsun ympärillä.
Ei ajattele he silloin pahaa,
mielessä on säkeittäin vain eurorahaa,,
jonka saavat viroistansa siellä,
kaukana tuolla, EU:n mierontiellä.

Rakas Suomi
Reetta Parviainen

Harmaatako vain elämämme on? Oletko sinä kenties onneton? Näetkö pimeyden väistyvän koskaan? Tunnut vellovan epätoivon suossa. Onko järkeä mitään tuossa? Kierrät kehää yhtä ja samaa. Syytät siitä lamaa. Syyn voit toki löytää työstä tai pimenevästä yöstä. Saat kirvestä kiveen takoa. Syntyykö siihen vakoa?

Näinkö tosiaan huonossa jamassa Suomi-neidon tila on? On olo ikävä, harmaa ja levoton. Hallitus, eduskunta ja päättävät elimet vehkeilevät selkämme takana. Voi voi, tuhruuntunut on Suomi –neidon puhtoinen lakana.

Ja kuitenkin me kaikki elämme saman taivaan alla. Sama taivas yllämme ihan kaikkialla. Sama kuu, aurinko ja tähdet. Ihan sama minne lähdet.

Mitäpä jos vaihtaisimme ylistyslauluun valitusvirren. Nousisimme ylös alta kurkihirren.

Herätessäni hymyilen, on allani lämmin peti. Sain nukkua vuoteessa lakanoiden suojissa.

Kuulen kuinka kello seinällä tikittää, kuinka sade kattoa piiskuttaa. Venyttelen vuoteessani vielä tovin. Nautinnollista tässä herätä on kovin. Avaan radion, säestyksellä musiikin mietin aamutuimaan, lähtisinkö tänään minä uimaan?

Onneksi saan hanasta puhdasta ja kuumaa vettä. Tekeepä se nannaa iholle, voi että. Kostean vartaloni peitän pehmeään froteepyyhkeeseen. Näin alastonna ikkunaan eteen meen, oloni mukavaksi teen.

Aamukahvin tuoksu leijuu ilmassa. Netistä tsekkaan tiedot Wilmassa. Kaipaan seuraa, lämpimästi päälleni puen. Kirjastossa päivän lehdet luen.

Heitän hyvät huomenet ohikulkevalle lapsensa syliin sulkevalle. Tuulee, sataa lunta. Lumi puhtaanvalkoista pumpuliunta. Tuoreen lumen hetki on tuolle nauravalle lapselle satumainen retki. Kirkonkellot soivat kutsuvasti. Hyräilen ääneen hempeästi.

Ehtinyt on oppilasjoukko jäälle. Fiksuja ovat, eivät hyökkää toistensa päälle. Lätkän peluussa siellä ne ovat, semmoisia ne ovat nuo pojat.

Kirjastoon on sopiva kävelymatka. Ehken tänään etemmäs jatka. Luen lehdet, lainaan pari kirjaa. Suuntaan edelleen tapaamaan Irjaa. Tervehtiä ehdin paria tuttua. Piisaa sitä päivitettävää juttua. Toivottelemme toisillemme vointeja hyviä. Riimilauseita, sointuja syviä.

Nyt jo kiirehdin tykö Irjan. Kassiin sujautan kirjan. Hups. Jäinen on tien pinta. Kiireelläkö näin kova hinta? Rauhoitan tahdin. Askeleitani vahdin.

Pian ystävääni halaan. Miehensä mennyt kalaan. Yhdessä puramme surut ja huolet. Jää jäljelle vain puolet. Surulle toiselle nauramme kamalasti. Murskattiin sillai sekin lasti.

Kotiin palatessa askel ei paina. Niin se on tämä elämä lyhyt laina. Uskoaan ei pidä koskaan menettää. Ei keikuttaa venettään. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus. Suo itsellesi tuo tilaisuus.

Vuodenajat kaunistavat vuotta. Emme elä täällä suotta. Syksyn pimeydestä kannattaa nauttia, kerätä voimia, nukkua ja lisätä vauhtia. Talven ihmettä ihmettele kuin lapsi. Ei aikaakaan kun olet harmaahapsi. Ethän suinkaan nuku kevään koittaessa. Kevään riemu asustaa jokaisen sydämessä. Ei mikään voita Suomen kesää. Vielä tänne rakentavat pääskyt pesää!

Vuodenajat
Ritva Hannuksela

Kevät.
Se tulee luoksesi hiipien,
kuin linnunpoika alta emon siipien.
Tullessaan tuo uuden tuoksun,
ah, nyt jo kuulen puron juoksun.
On aika kylvää, istuttaa,
siemeniä huutaa maa.

Kesä.
Kun kevään huumasta mä toivun,
näen lehdessä jo pihakoivun.
Linnun sulolauluun herään,
tunnen, nyt mä kasvan terään.
Selällein mä vaivun maahan,
nautiskella nyt kai saahan?

Syksy.
Sammunut on kesän valo,
syttyy värit, ruskan palo.
Näen värikylläisyyden upean,
päätän, maalariksi rupean.
Sadonkorjuun aika tää,
sitten saan jo levähtää.

Talvi.
Niin puhdasta on hengittää,
Suomen raikas pakkassää.
Valkea on takassa,
langat oottaa vakassa.
Mut ympärillein kiedon saalin,
ja lukemista viereen haalin.

Helibori
Heli Saari-Uusimäki

Helibori nuorena komean pojan nai,
kaksi ihanaa tytärtä sai.
Hän itsensä kotiäidiksi vyötti
perheensä pyöreäksi syötti

Osamaksulla koti sisustettiin,
silloin seitsemänkymmentä-luvulla
vuokralla asuttiin.
Hän hoiti kotitöiden ohessa naapurin flikkaa,
sai siitä mukavaa liksaa

Alkoi lasten kouluun meno vaihe,
Heliborille siitä syntyi muutosajattelun aihe,
hänelle koitti aika uusi
ja opin nälkä päässä huusi.
Hän itsensä hukiksi halusi lukea
ja saikin valtion takaamaa tukea

Alkoi aika yliopisto-opiskelun
ja samalla uudenlaisen ajattelun.
Riitti onneksi lapsilleenkin aikaa
...ilmas oli täyden onnen taikaa

Kesätöitäkin vuosia piisas,
se teko oli viisas.
Helibori vähitellen huomas,
että oli ihan omaa uraa luomas

Kahdeksankymmentäluvun työelämä kutsui,
nelihenkisen perheen talous vaurastui.
Tontti ostettiin meren rannalta
ja sinne unelmatalo rakennettiin

Töitä riitti vaikka muille jakaa
...oli talous ja onni vakaa.
Lapset pesästään lensivät tuulen lailla,
koulutettuina asuvat nyt muilla mailla

Yhtäkkiä alkoi uusi aika paha,
iski hirveän raju lama.
Meni siinä kotitalo - meni rahat,
jylläsi voimat tosi pahat

Heliborin avioliitto hajosi,
hän synkkyyteen melkein vajosi.
Rakkaat vanhemmatkin sairastuivat,
seurasi ajat tuimat

Kuolema oli rakkaat niittävä,
perintörahakaan ei ollut riittävä,
verotus vei siitä ison potin
ja pankkivelat söivät muhkean motin

Velat oli sidottu helibori-korkoon,
olisi kannattanut uskoa pappa-Viljoon.
Helibori koulutukseen uuteen lähti,
se oli ajattelun ainoa johtotähti

Sairaanhoitajaksi pääsi lukemaan
aikuisopintoraha tukenaan.
Kaiken lisäksi tapasi uuden rakkaan
ja sopivat kuin kansi vakkaan

Elämä taas hyvältä maistui,
mukavat asiat mieleen muistui.
Kaiken kruunasi tulo mummaksi,
syntyi tyttärentytär kuin kardemumma
ja toinenkin,ihana hiuksiltaan tumma
ja kolmaskin kuin edellisten summa
ja neljäs sitten poika
todella oiva

Helibori sai vain pätkätöitä
ja valvoi pitkiä öitä.
Vaikeaa oli saada vakanssia
ja talouteen uutta balanssia

Kumppanikin äkisti sairastui,
kuolema melkein kuvaan astui.
Onneksi siitä selvittiin,
vaik elämä meni taas remonttiin

Työtä oli edelleen niukasti,
siksi päätti hän tiukasti
mennä uudelleen koulutukseen,
hän valmistui sitten osastosihteeriksi
ja se oli työllistymiseen oiva niksi

Kelan rahoitusta anoi ja sai.
Ilman sitä ei olisi vuoden opiskeluun kyennyt,
vaan olis toimettomuudessa ryvennyt

Stipendikin vielä tilille pamahti,
alkoi uusi elämän tahti.
Valmistui ammattiin määräajassa,
töitä oli heti luvassa

Helibori on kokenut kovaa stressii,
eikä halua ketään samaan messiin.
Paineita on onneksi pää kestänyt,
opiskelu on sairastumisia estänyt

Oli ollut rahattomuutta
ja siitä seurannutta unettomuutta
ja ajoittaista avuttomuutta,
ovat ne synnyttäneet lopulta luovuutta,
kasvattaneet henkisyyttä,
onneksi ilman kyynisyyttä

Heliborilla on ollut elämässään rikkautta,
hän on kokenut lähimmäisen rakkautta,
itseluottamusta ei häneltä kukaan vie
ja sen juurrutti turvallinen lapsuuden tie

Yksi pyörä vipottaa
Kari Kesäläinen

Yöllä
on satanut
ensilumen.

Aamulla
lumessa,
naapurin rollaatorin jäljet.
Yksi pyörä vipottaa.

Naapurilla on sydänvika.
On annonut lääkerahaa
sosiaalitoimistosta.
Kolme viikkoa on
odottanut.

Yksi pyörä vipottaa.

Neljännellä viikolla
ajaa
ruumisauto pihaan.
Naapurissa on hiljaista.
Lääkitys on lopetettu.

Lumi
on sulanut.
Pihaan on jäätyneet
rollaatorin jäljet.

Yksi pyörä vipottaa

Aika rientää niin nopeasti
Juha Pasonen

Kuusitoista vuotta hoidettiin karjaa…
Aika rientää niin nopeasti.

Ei meillä suuri tila, mutta kiirettä riitti, myös leipää.
Aavisteltiin aikojen muuttuvan.

Monet tuottajat luopuneet jo karjoistaan.
Myös meiltä lähti keväällä lehmät.

Kulon lailla leviää lopetusinto.
Palomiehet näköjään antavat tulen tehdä rauhassa työn.

Agribisneksessä suuruus jyllää.
Miljoonalla ostat paljon työtä ja vatsahaavan.

Maaorjuus on nyt viljelijän kohtalo.
Vahtikoiria riittää. Ja koirankouluttajia.

Vireät kylät täälläkin ennen.
Oli maitotilipäivänä Mikkeliin menijöitä.

Ei tule maitoauto kylään. Ajaisivat joskus edes huvia.
Kahvit tarjoaisin, mustana.

Onneksi oravanpyörästä puhkesi kumi.
Ei ole meidän tarvinnut sillä aikoihin ajella.

En ole pitänyt paikkaamisella kiirettä.
Aika rientää muutenkin niin nopeasti.

Missä olit, isä
Heimo Saksio

Missä olit, isä

Missä olit silloin, kun poikasi ensimmäisen savukkeensa poltti?

Missä olit silloin, kun poikasi ensimmäisen viinaryypyn nielaisi?

Missä olit silloin, kun poikasi ensimmäiset kannabis-sauhut imaisi?

Missä olit silloin, kun poikasi makasi kapakan edessä puukko selässään?

Minä uskoin poikani olevan turvassa tovereittensa kanssa.

Saatana, olit minua viekkaampi!

A dream
Leena Viikki

I have a destination. I try to reach it. One day it seems to be so faraway, like a mountain,wich I trai to climb. It is always so distant. I try and try to reach it. One day it is so near. I try to take it with outstretched hands. It is running away. I try to catch it. One day I will reach it . i will climb to the mountain I stretch my hands and say: I am here now. Thank you everybody who helped me. Thank you God. I got it, my dream.

Äärettömän riittämätön
Riina Mäentausta

Sisulla rintamalottien, emäntien, kotirintamanaisten,
ravistaa
nainen nuori
määräaikaisen työsuhteen lounastauolla
työelämän ketsuppipulloa.

Havaitsee jo
epätoivon, kunnianhimon laantumisen kajoa
kaukana horisontissa
yhä kauemmaksi lipuvien työurien, omikotitalojen, lukioajan unelmien
vajoa.

Kaulassa lautasliinanaan
akateeminen tutkintotodistus
seitsemän vuoden
monipuolinen työkokemus
opintojen ohessa hankittu
ulkomaan opintoviikot
säästöillä maksettu.

Sujuva englanti, saksa ja suahili,
venäjä, ranska, japani tai hindi –
hyödyttömiä taitoja,
tarpeettomia kokemuksia,

joita ei
kansantaloudessa isänmaan
kaljuuntuneiden ohimoiden rinnalla
tarvita(kaan).

Tarkkailee
kiertoa uuden kuun
laskien päivien kulkua,
odottaen yhteydenottoa,
sähköpostia,
puhelinsoittoa,
viidakkorumpua.

Peläten,
etteivät kuukautiset alakaan
ja välillä –
ettei koskaan
lasta saa.

Odottaen, ravistaen,
toivoisi
että sisältö viimein
valkokauluksille laukeaisi.

Kuinka kalleimmastaan huolta pitäisikään,
kun ei elättämään
pysty
edes itseään?

<< Edellinen runosivu

> Takaisin ylös

>> Seuraava runosivu