Jakso 1: Tähdet saapuvat

Tallitytöt ja tallipoika Markus saapuvat Peuramaa Horsen tiluksille Kirkkonummelle. Tallin omistaja Minna Leppälä toivottaa väen tervetulleeksi ja esittelee paikat. Tytöt pääsevät näkemään myös kilpailuun valitut hevoset ensimmäistä kertaa. Tutustuessaan hevosiin sympatiat puolelleen kerää Wesa, joka saa lisänimen ruma ankanpoikanen.

Hevosten tultua tutuiksi tyttöjä ja Markusta odottaa yllätys. Heidän on kasattava asumuksensa huonekalut kimpassa, ennen kuin pääsevät kokeilemaan hevosia ratsastuskentälle.Kun huonekalut on koottu, tytöt lähtevät ratsastamaan.

Tyttöjen kokeiltua hevosia vuoron saa ratsumestari Mikael Forstén. Hän testaa kahta hevosta, Donia ja Rinaa. Jompikumpi on ohjelman palkintohevonen, jonka yksi nuorista tallitytöistä tai tallipoika saa omakseen. Mikael kehuu kumpaakin, mutta valitsee palkinnoksi Rinan, jota pitää laadukkaana ja herkkänä.

Tytöt ja Markus kokoontuvat kentälle odottamaan ratsumestarin saapumista paikalle. Mikael saapuu Rinan selässä ja ilmoittaa jonkun voittavan hevosen. Hän myös kertoo tytöille, että hevonen on ansaittava ja että hänen mielestään tytöt eivät vielä ole valmiita hevosenomistajiksi. Hän muistuttaa, että tallin on oltava siistimpi ja että hevostenhoidon on oltava parasta mahdollista.

Vihdoin julkkikset saapuvat paikalle. Limusiini kaartaa pihaan ja tähdet nousevat autosta parhaisiinsa pukeutuneina. Mikael kehottaa heitä vaihtamaan vaatteet ensitilassa, mutta ensin tähdillekin esitellään heidän yhteistyökumppaninsa, eli hevoset. Viiviä jännittää iso eläin.

Tähtien ensimmäiset selkään nousut ovat vaikeita. Satu, Neumann ja Ismo eivät onnistu taivuttamaan jalkaansa jalustimeen ja heidät puntataan selkään. Koska aikaa on vain kymmenen viikkoa, tähtien opettaminen etenee vauhdikkaasti. He kokeilevat talutuksessa jo ravaamista ja liinan päässä laukkaamista. Tasapaino on vielä kaikilla hakusessa, mutta suurin osa pysyy selässä. Vain Ismo ja Satu ottavat kosketuksen maneesin pohjaan. Viivi myöhästyy ensimmäiseltä ratsastustunnilta ja tallityttö Krislin odottelee suojattiaan kentän laidalla, kun muut aloittavat urakkansa.

Kilpailijat lähtevät onnistuneiden ensikokemusten jälkeen Hvitträskiin juhlaillalliselle. Viivi saapuu tallille ja myös Krislinin ura ratsastuksenohjaajana pääsee alkamaan. Viivi huutaa apua moneen kertaan, mutta uskaltaa kokeilla kaikkia askellajeja. Jännitys purkautuu laukan jälkeen kyyneliin.

Toinen ratsastuskerta alkaa dramaattisesti, kun Neumann loukkaa itsensä pudottuaan hevosen selästä. Hänet viedään ambulanssilla sairaalaan, missä paljastuu, että käsi on murtunut. Onko tallityttö Emmin ohjaajanura loppumassa ennen aikojaan? Viikon kilpailussa parit saavat näyttää taitonsa, mutta kukaan ei vielä putoa kilpailusta. Sen sijaan kisaajille arvotaan hevoset, joilla he tulevilla viikoilla ratsastavat.

Lähetä linkki

Esitysaika

Ohjelma on päättynyt. Tallitähdet esitettiin YLE TV2:lla syksyllä 2008.

YLE Areena

YLE Areena

YLE Areena
Sarjan jaksot ovat nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan