Tarua totuuden ehdoilla

Kaisa Pylkkänen ja Pentti Halonen

Käsikirjoittaja Kaisa Pylkkänen kertoo työstään Kotikatsomon kausisarjan parissa:

Alussa oli idea

Jarowskijlla oli pyöritelty ajatusta Yleisradion uutistoimitukseen sijoittuvasta sarjasta, jossa käytäisiin läpi historiallisia uutisia fiktiivisissä puitteissa. Jarowskij pyysi minua syksyllä 2005 kirjoittamaan sarjasta 12-osaisen draamasarjan konseptin, jota tarjota TV1:n Kotikatsomoon. Aluksi ajatus oli, että kukin jakso seuraisi yhtä uutispäivää historiassa. Ensimmäisen jakson oli tarkoitus startata Kekkosen uudenvuoden puheesta 1969, joka oli Yleisradion ensimmäinen värilähetys. Tästä ideasta alkoi sitten pitkä kehittelytyö monitasoisempaan ja poliittisempaan suuntaan.

Aikakausi haltuun

Ensin piti tietysti ottaa aikakausi haltuun, jotta siitä voi mitään kirjoittaa. 70-luvulla syntyneenä minulla ei omia muistikuvia tästä ajasta ole.

Sarjaa taustoittaessa olemme mm. haastatelleet lukuisia Yleisradiossa kyseisellä aikakaudella työskennelleitä ihmisiä, lukeneet television ja Yleisradion historiikkeja sekä käyneet läpi valtavat määrät arkistomateriaalia niin television kuin radionkin puolelta. Olemme kahlanneet läpi aikakauden lehtiä ja kaikki Mitä-Missä-Milloin kirjojen päiväkohtaiset historiankatsaukset ja artikkelit näiltä vuosilta.

Taustatyö on siis auttanut hahmottamaan maailmaa, johon tarinamme sijoittuvat. 

Käsikirjoitustyö alkaa

Kun uutiset, jotka poimimme sarjaan, olivat valikoituneet, päästiin seuraavaksi nivomaan niitä henkilöhahmojemme elämään.

Tarinaa tukemaan on haettu tarvittavat faktat. Kun esimerkiksi uutishuoneella käytävä dialogi on usein varsin yksityiskohtaista faktaa, oli tämäkin vaihe kohtalaisen työläs, mutta samalla opettavainen ja kiintoisa. Tästä huolimatta dialogin kirjoitus on kirjoitustyöstä vain minimaalinen osa. Ihmisillä on usein hassu käsitys että käsikirjoitus tarkoittaa vain repliikkejä. Todellisuudessa repliikit ovat vain loppusilaus, maalipinta talonrakennusurakassa.

Työtä monelle

Kun sarjan konseptia oli hiottu aikansa vuonna 2006 ja kanavan päätöstä odoteltu aikamme, alkoi Yleisradio viimein vilkutella vihreähköä valoa alkuvuodesta 2007, jolloin uskalsimme jatkaa työtä ja Pentti Halonen tuli mukaan toiseksi kirjoittajaksi. Tuolloin konsepti alkoi olla jo hyvällä mallilla, hahmot luotu, uutiset pitkälti valittu ja osa tarinoista ihan hyvällä alulla. Tämän syntymisessä oli autellut muutama muukin kirjoittaja matkan varrella, mm. Johanna Sinisalo, joka oli jonkinlaisena sparrauskaverinani alusta asti. Johanna osallistui usein ideointiin, luki ensimmäiset kohtausluettelo- ja käsikirjoitusversiot ja kommentoi niitä. Tämä rooli Johannalla säilyi loppuun asti.

Pentin kanssa kirjoitimme kumpikin jaksoja tahoillamme, mutta tapasimme aina kun saimme valmiiksi uudet versiot kohtausluetteloista tai käsikirjoituksista. Kommentoimme toistemme jokaista versiota ja myös editoimme käsikirjoituksia ristiin. Sarjan kahdestatoista jaksosta minä olen kirjoittanut kahdeksan, Pentti neljä. Mutta molempien kynänjälkeä on jokaisessa jaksossa.

Kaikki rakkaat hahmot

Kirjoittajan on pakko pystyä rakastamaan kaikkia hahmojaan. Jos joku uhkaa nousta itselle muita rakkaammaksi, tämä alkaa usein saada liikaa huomiota ja aikaa teksteissä, mikä ei lopulta palvele sarjaa.
Keijo meinasi omalla erikoisella tavallaan lähteä lapasesta monta kertaa, mutta viimeistään tuottaja on laittanut meidät kirjoittajat takaisin ruotuun.
Jos joku hahmo taas tuntuu liian etäiseltä, sitä täytyy työstää kunnes sen tuntee ja sitä osaa rakastaa. Jokainen hahmo on rakas, ja jokaisesta voin tunnistaa itseni. Valitettavasti myös Keijosta.

Tarua ja totta

Kun kirjoittaa tarinaa joka liittyy todellisiin tapahtumiin, on sovitettava tarina niihin faktoihin mitä olemassa on.
Historian uutisiin liittyviä tapahtumia ei tietenkään voi muokata, eikä keksiä aikakauteen sinne sopimattomia ilmiöitä. Esimerkiksi ns. jäsenkirjajournalismi oli ajalle tyypillinen, tälle päivälle käsittämätön ilmiö, joka oli 70-luvulla tuttua myös Yleisradiossa, mutta ei ehkä niinkään uutisissa. Aiheena ja ajankuvana, sekä myös tarinan moottorina se kuitenkin sopii kuin nenä päähän meidän fiktiiviseen maailmaamme. En näe ristiriitaa tässä, vaikka joku saattaakin suuttua että ei se noin mennyt uutistoimituksessa. Peilaamme kuitenkin myös koko 70-luvun Suomea.

Toki joskus kävi niin, että faktat eivät tarkemmin tutkittua tukeneetkaan sitä tarinaa jota olimme lähteneet kertomaan, silloin piti vain laittaa tarina uusiksi.

(Teksti: Anna-Maija Halonen. Kuva: Jykri Valkama)