koulu

Hankalien tyyppien ylistys

George Orwellin Eläinten vallankumous kertoo, miksi siat ottavat vallan, hevoset tekevät työt ja lampaat määkivät kun käsketään. Totalitarismin vastalääke on koulussa opittu kriittinen ajattelu, sanoo kasvatustieteen professori Kari Uusikylä. Mitä on johtajan lahjakkuus? Miksi keskinkertainen Stalin nujersi huippuälykkään Trotskin?
Ma 30.08.2010 @ 14:13Eve Mantu

Olen unessa useasti koulupainajaisten riepoteltavana

Tämän viikon torstaina pohdin ohjelmassani koulua. Mitä varten meillä on koulu? Olin entisessä koulussani viimeksi kaksi yötä sitten. Joku oli jättänyt sinne pienen vauvan, jonka otin hoiviini. Mutta mistä vaippoja? Kouluterveydenhoitajan ovi oli kiinni. Hylätyn vauvan kohtalo järkytti minua.
Su 04.07.2010 @ 02:44Mikko

2.7., Vantaan kaupungin ja Curly ry:n medialeiri, Palajärvi

Mediabussin kiertueella syntyvät videot ovat muodoltaan hyvin moninaisia, mutta jokaisen videon ytimenä on uutinen tai mielipide. Parhaimmillaan videot vaikuttavat tunnetasolla - naurattavat, suututtavat tai vetävät hiljaiseksi - mutta kaikkia niitä yhdistää tarve välittää katsojalle informaatiota, joko objektiivisuuteen pyrkivää tai avoimen subjektiivista.
Ma 17.05.2010 @ 15:36Tiina Lundell

Koulun tehtävä?

Opettajilta kuulee yhä useammin tarinoita väkivaltaisista oppilaista, jotka voivat käydä raivopäissään myös opettajien kimppuun. MOT kertoo tarinan yhden opettajan pahoinpitelystä ja selvittelee ongelman laajuutta. Vertailukelpoisia tilastoja ei tahdo löytyä. Opetusministeri Henna Virkkunen luonnehtii kuitenkin tilannetta järkyttäväksi.
Subscribe to RSS - koulu