Olo on melko epätodellinen. Jäämeri-kirjan oikoluku päättyi vaaliviikonlopun jälkeiseen ylipitkään rutistukseen, jota seurasi parin päivän koomainen zombi-vaeltaminen Ylen käytävillä. Kirjan kirjoittaminen ei ole terveellistä puuhaa.
Tappajasepeli niittää kumeja, haastaisiko joku kaupungin oikeuteen? Pyöräilyn terapeuttisesta voimasta kertoo puolestaan Taivi Toikan dokumenttielokuva 482,1-Rikotun lapsen jäljillä. Kulttuuriuutisiin erikoistunut sivusto cult24.fi huomioi myös pyöräilykirjallisuuden.
Turkulainen Lukas Priklopil matkasi 14 kuukautta maailman ympäri polkien, autolla ja lentäen. Hän oppi mm. ettei kannata telttailla lehmihaassa. Ps. Kesän Islannin-matkakuvituksesta on ilmestynyt neljän minuutin sävelletty video.
Paluu pikältä reissulta on aina koko matkan vaikein etappi, mutta tällä kertaa kitkan voimakkuus ylittää kaikki odotukset. Öisin poljen yhä Islannissa, se lohduttaa. Vasta kolmen viikon viiveellä arki alkaa asettua uomiinsa.
Viimeisen viikon hallitseva elementti oli raju ja puuskainen vastatuuli, eikä aikataulun kireys sallinut lepopäivien pitämistä paluumatkalla lounaiselta vuonorannikolta. Raatamiseni palkittiin Reykjavikissa, jossa sain viettää aurinkoisen päivän kaunista kaupunkia ihaillen.
Vaellus idästä lounaiselle vuonorannikolle on matkan hurjin pätkä elämysten ja tunteiden tasolla. Tie vie laavakentiltä valabongausretkelle ja rajujen vuoristonousujen kautta syvään rauhan kokemiseen. Jokainen päivä on todellakin erilainen.
Matka luoteisella vuonorannikolla on edennyt kääntöpoijulle Isafjördurin satamakaupunkiin. Kelejä on pidellyt, mutta kaikki on ollut sen arvoista. Valtaisa rauhan ja onnen tunne yllätti yöllä pikkuruisen kosken rannalla.
Siis Islanti on kyllä aivan järkyttävän kaunis, ei jätä siinä suhteessa kylmäksi, ei. On helppo ymmärtää ihmisiä, jotka menettävät sydämensä tälle saarelle. Mutta säässä olisi kyllä toivomisen varaa...