Polkupyörällä Islannissa: Egilsstadir 960 km
20.7. keskiviikko, Egilsstadir 960 km
Arktinen kesävaellus on edennyt itäiselle kääntöpoijulle. Maisemien kirjo jaksaa yhä hämmästyttää, samoin lokakuisen raikas sää.
Lähdin Höfnistä illan selkään viileässä ja tuulisessa kelissa. Sateen uhka oli jälleen päällä, se on ollut suurimman osan matkasta, vaikka loppujen lopuksi vain joka toisena päivänä on satanut, ja joinain päivinä vain vähän. Löysin yöpaikan jyrkän vuoren rinteen juurelta pikkukallion suojista. Seinämä toimi hienona kaikupohjana lintujen mekastukselle. Piipitys, viheltely, huutelu, narina, mäkätys, säksätys, narskunta, kaakattalu, moniää inen konsertti odotti aamuvarhaisella.
Uuden päivän hämmästyttävä havainto on aurinkoinen mutta kolea sää. Kuinka heinäkuussa voi olla aurinkoisella säällä 7-8 astetta lämmintä keskellä päivää. Ehkä kesä ei todellakaan saavu tänä vuonna Islantiin. Nyt muistelen jo haikeudella matkan ensipäiviä, jotka todellakin olivat suhteellisen lämpimiä ilkeästä tuulesta huolimatta. En vain oivaltanut sitä juuri Suomen helteistä saapuneena. Mutta tarkemmin ajatellen olen kaikesta huolimatta ollut melko onnekas, toistaiseksi vasta yhtenä aamuna en ole saanut leiriilläni kuivia vaatteita päälle. Eli kyllä säähänkin tottuu, jos siihen asennoituu oikein, ehkä (tämä on vielä teoria, joka kiteytynee varmuudeksi vasta sitten kotisohvalla elokuussa).
Välillä Ykköstie kulkee todella kapealla kaistaleella kohti itää, ja välillä se nousee hetkeksi korkealle, mutta useimiten rantakaistaleella on tilaa lammaslaumalle, tai leveälle sulamisvesijoenuomalle, tai karuille kalliomuodoille. Täällä idempänä nuo lounaisrannikon ihmeelliset laavamöykkykentät ovat jo harvinaistuneet, ja maastonmuodot ovat ikään kuin normalisoituneet. Mutta lähes koko ajan rinnalla jollain etäisyydellä kulkeva vuorenrinne luo jatkuvan hienon elementin, Viime syksyiset Norjan Lapin maisemat alkavat jo tuntua vähän köykäisiltä, sen verran runsaskätisesti Islanti palkitsee kauniilla maisemillaan (toki en ehkä osannut enkä ehtinyt optimoida Norjan-reittiäni).
Idempänä alkaa tulla vastaan jo vuonoja, niiden pohjukat ovat vehmaita. Aikomukseni oli polkea vielä pari vuonoa eteenpäin ennen pohjoiseen kääntymistä, mutta iltapäivällä ilkeästi mereltä puhalteleva tuuli sai muuttamaan mieleni ja päätin sittenkin seurata Ykköstietä sisämaahan kohti Egilsstadiria. Bensa-asemalla paikallinen tosin sanoi, että rannikkotie olisi helpompi kuin soraksi vuorilla muuntuva Ykköstie. Tienvieruskyltii, joka kertoo, ettei Ykköstiellä ole talvikunnossapitoa vahvistaa miehen sanoja.
20 kilometriä rannikolta tie tulee laakson pohjukkaan, jossa odottaa tunnin ankara kipuaminen viileään solaan. Noin viiden kilometrin matkalla pidän kaksi lyhyttä taukoa. Köykäisimmälläkin vaihteella kipuaminen on sen raskasta. Ylhäällä on pieni maja, jossa voisi hädän tullen viettää yönkin, mutta kerrossänky ei varsinaisesti houkuttele vaikka huopakin olisi tarjolla. Majan tunkkaisen homeinen tuoksu on aivan liian vahva. Mutta käytän suojaa pukukoppina ja lisään vaatetusta takin alle. Vielä lisätakki päälle ja olen valmis hyytävän kylmään muutaman kilometrin laskuun. Yöksi poljen pidemmälle laaksoon vaivaiskoivikkoon.
Aamulla satelee moneen kertaan, ja ensi kertaa joudun kiskomaan viileän kosteaa päälle sekä pakkaamaan mukaan märän teltan ulkokuoren. Mutta kostea koivikko tuoksuu mukavan tutulta, miellyttävältä. Egilsstadiriin on 25 km, ja päätän investoida sisäyöhön. Mutta mutta huomenna lähteekin rannikolta vajaan sadan kilometrin päästä lautta Norjaan, se kulkee kerran viikossa, ja kaupunki vilisee poislähtijöitä, eikä yöpaikkaa löydy kuin liian isolla rahalla.
Mutta saan hankittua kameran kaapelin, ja koitan saada tehtyä kuviin keskittyvän blogipäivityksen (mutta ensimmäinen yritys törmäsi yllättäviin uusiin it-ongelmiin päivitysohjelman käytössä). Saan hoidettua myös nettimokkulan saldoasian turisti-infon ystävällisen avun ansiosta (operaattorin myyntiedustaja ei viitsinyt vaivautua vaan kehotti itse soittamaan operaattorille). Ongelmakseni osoittautui se, että luottokorttini ei ole islantilainen, muutama päivä sitten syyksi väitetettiin sitä, ettei operattorin ohjelma toiminut, ehkäpä kumpikin versio on totta.
Muuta huoltoasiaa. Mukanani on 9-10 kiloa varaosia ja työkaluja, eli pärjään aika hyvin, ellei satu jotain todella dramaattista, keskiö, polkimen kammet tai vaihtaja hajoa. No nyt on bonus-ongelmana on tuo murtunut seisontajalka. En ryhdy etsimään sitä Egilsstadirista, vaikka se voisikin täältä ehkä löytyä, mutta luottomekaanikkoni järjesti jalalle erikoiskuljetuksen Suomesta ystävänsä mukana. Jalka odottanee Husavikin Poste restantessa.
