Polkupyörällä Islannissa: arkeen paluun vaikeus
Paluu yhtään pidemmältä reissulta on pääsääntöisesti koko matkan vaikein etappi. Niin nytkin mutta tällä kertaa kitkan voimakkuus on ylittänyt kaikki odotukset. Vasta kolmen viikon viiveellä arki alkaa asettua uomiinsa.
1. päivä: Jo matkalla lentokentältä päälle hyökkää ihmetys siitä, kuinka paljon puita onkaan kaikkialla. Kehä kolmosen ja Tuusulantien liittymän joutomaatilkulla on enemmän puita kuin normaalissa islantilaisessa metsässä, ja koivut ovat yli kaksimetrisiä! Kaupassa nauraa hekotan avoimesti kassajonossa: minua katsotaan paheksuvasti.
2. päivä: Työmatkalla kuvittelen ajavani aarnialueen halki Käpylässä junaradan varressa, puita on niin paljon, ja osa on jätetty lahoamaan omia aikojaan. Töissä olen tukevasti kuutamolla ymmärtämättä arkisista asioista kovinkaan paljoa.
4. päivä: Kuvittelen päässeeni työasioissa jo sisään käytännön mekanismeihin, illemmalla oivallan, etten oikeastaan ollut vieläkään saapunut paikalle henkisesti vaikka kehoni vaelteleekin jo sujuvasti pitkin tuttuja käytäviä.
5. päivä: Matkan säännöllinen vuorokausirytmi on murentunut täysin, enkä osaa nukkua neljää tuntia pidempiä jaksoja, ja nekin ajoittuvat outoihin ajankohtiin. Ihmettelen yhä, miksi suomalaisissa tv-uutisissa kerrotaan asioista omituisen putkinäköisesti. Lyhyen tunnustelevan koeajan jälkeen luovun kotimaisista kanavista kokonaan ja palaan normaalin uutislähteeni vakioasiakkaaksi: italialainen Rainews kertoo maailman ilmiöistä huomattavasti monipuolisemmin kuin kotimaiset kanavat.
10. päivä: Työasiat alkavat olla jo hanskassa, vuorokausirytmi ei. Pyöräteiden älyttömät kynnykset ja vaaralliset risteysjärjestelyt rassaavat työmatkalla. Lähes puolet matkasta rehkin pyörätien vieressä ajoradalla. Öisin poljen yhä hurjissa maisemissa. Unet lohduttavat, kun tunne-elämä ravaa järjetöntä vuoristorataa päivästä toiseen.
12. päivä: Sää on kesäisen lämmin ja mukava, islantilaisesta näkökulmasta ainakin. 17 astetta ja T-paita päällä ajaminen ovat suoranaista luksusta, Islannissa ajoin 5 kilometriä ilman takkia. Eikä tuuli rassaa täällä, 8 m/s -vastatuulikin tuntuu kohtuullisen leppoisalta.
13. päivä: Intoudun polkaisemaan yli 80 kilometrin rykäyksen ihan muuten vaan, ja tunnen kuinka onnen virta syöksähtää lävitseni. Miksi odotin pari viikkoa paluun jälkeen, ennen kuin ymmärsin terapoida itseäni kunnon polkaisulla.
16. päivä: Frankfurtin kirjamessuja varten on kustantajani käännättänyt kaikkiaan noin tusinasta teoksesta 20 sivun englanninkielisen näytteen. Vietnam-polkaisukirjani kuuluu tähän joukkoon. Kääntäjän kanssa hiomme vielä pari yksityiskohtaa.
17. päivä: Syvennyn jälleen viime kesän Jäämeren-matkaan. Saan varmistuksen, että Jäämeri-kirja julkaistaan keväällä. Ennen Islantia olin päässyt kirjoittamisessa Kuusamoon saakka, nyt matka jatkuu Lapissa. Saksalaiset polttavat Lappia, ja mieleni herkistyy. Henkisesti siirryn nyt Islannista Lappiin. Jokaöinen polkeminen tuulisten vuonojen hienoissa maisemissa taukoaa vihdoin, se jatkuu enää satunnaisotoksina.
21. päivä: Aloitan Vietnam-kirjan lukemisen äänikirjaksi sokeain kirjastossa Celiassa. Innostun ensimmäisestä lukusessiosta (niitä tullee noin kymmenkunta) niin paljon, että polkaisen illalla sateesta huolimatta Sipoon Nikkilään saakka ilman sen kummempaa syytä. Arkitodellisuuteni kietoutuu jälleen useamman yhtäaikaisen polkemisprosessin ympärille. Paluun akuutti vaihe on ohi.
< Islanti-matkakuvia, osa 3/3: Vastatuulessa kiipeilyä kohti Reykjavikia
< Islanti-matkakuvia, osa 2/3: Laavaa, valaita ja mielenrauhaa
< Islanti-matkakuvia, osa 1/3: Jäätä ja vettä
< Matkuvat neljän minuutin sävellettynä videona (Taivi Toikka)
< viimeinen blogipäivitys matkalta
< Radio Suomen paluuhaastattelu Yle Areenassa
< Yhteenveto matkan nettisivulla
Ps. Lekan pariskunnan tiimi selviytyi matkallaan hienosti Murmanskiin saakka :)
Ps2: Lukas on palannut maailmanympärimatkaltaan Turkuun :)
