Digi-luu digi-lei

Vajaa vuosi ja olemme digiajassa. Television katsomisessa tietenkin. Itse olen seikkaillut digiboksien ihmeellisessä viidakossa jo kolmen boxin verran. Ensimmäinen oli ensialkuun ihmeellinen kapistus jonka kanssa oli hauska harjoitella. Tunnustaudun jonkin asteiseksi laitehörhöksi, joten aika kului ja välillä oli pinna kireällä toosan kanssa. Kyllähän sillä kuvan sai aikaiseksi ja hyvän kuvan, malli oli vaan terrestriaalinen (T) ja kun asuin kaapeli (C) taloudessa niin olihan siitä poksista luovuttava. Ja kun ne kirotut DVB-tekstit eivät pelittäneet niin tervemenoa boxi n:o 1.

Seuraavaan digisovittimeen päätin sitten sijoittaa oikein kunnolla. Ja ostin ns. markkinoiden parhaan, oikein testivoittajan! Ja olipas se hieno. Ja kallis! Kaksi viritintä ja iso kovalevy. Mikä parasta - sitä pystyi tuunaamaan! Ja taas oli laitehörhöllä kivaa. Melkein vuoden jaksoin päivittää sitä melkein päivittäin. Mutta sitten into laantui. Myin purkin hyvään kotiin. Hyvällä hinnalla. Varmaan parhaiten hintansa pitänyt laite mitä olen koskaan omistanut. Yleensähän tietoteknisten härveleiden arvopuoliintuminen on nopeampaa kuin takuuajan kuluminen.

Kun lupauduin vetämään Radio Suomen digiTV -teemaillan, tajusin ettei minulla ole digiboxia. Säilyttääkseni katu-uskottavuuteni, kävin ostamassa uuden boxin. Etsin mahdollisimman edullisen vaihtoehdon. Laitteen piti kuitenkin täyttää perusehdot:
- tallentava
- kaapelimalli
- yksinkertainen käyttää
- DVB-tekstitys pitää toimia

Ja sellainen löytyi. 180 euroa. Ja kaikki toimii. Mutta voisi se olla helpompi käyttää. Tällainen laitefriikki osaa kyllä (käyttöohjetta lukematta!) kaivaa ominaisuudet esiin, mutta olen varsin huolissani niistä peruskäyttäjistä, joille näitä härveleitä pääosin myydään. Kuinka selviää loputtomista valikoista ja alavalikoista? Käyttöergonomia olisi kyllä syytä testata käyttäjillä etukäteen.

Tekniikka on kivaa, kunhan se toimii.