Su 16.04.2006 @ 07:42admin

Medialinnut

Ne tulivat ja hämmensivät kansaa sekä mediaa. Kaksi värikästä urosta ulkomailta. Tulla tupsahtivat Helsingin keskustaan pyytämättä ja täysin yllättäen. Ja mediasirkus oli valmis.

Ensin invaasiosta tiedottivat sisäpiirit. Postilistoilla kerrottiin näistä ihmeistä ja niiden sijaintipaikkaa seurattiin tarkemmin kuin Irakin epäiltyjen joukkotuhoaseiden sijaintia Saddamin aikana. Seurauksena oli kansainvaellus lilluville puistonurmikoille ratapihan maisemiin. Komeita valkoisia teleobjektiiveja oli enemmän tanassa kuin Stefan Lindforsin serpenttiinidildon julkkareissa.

Kuvauksen kohteena olleet komeat ulkomaista alkuperää olevat urokset eivät olleet moisesta sojottelusta moksiskaan. Jatkoivat vaan nokosiaan, mitä nyt välillä dieselveturin jyrinää ihmettelivät. Välillä nämä mediaihmeet kävivät jaloittelemassa nurmikolla. Ja taas tallensivat muistikortit tuhansia ja miljoonia pikseleitä värikkääseen järjestykseen.

Sitten paikalle säntäsivät tiedotusvälineet. Ne samat jotka ovat koko kevään meitä pelotelleet ulkomailta saapuvien vaarallisuudesta. Nyt ulkomaan ihmeet olivatkin hyvä juttu. Kas kun olivat niin eksoottisen värisiä uroksia. Kuvat kelpasivat kaikkiin medioihin ja hyvä niin. Kyllähän värikkäät kuvat aina paljon kauniimmilta lehden palstoilla näyttävät kuin harmaat kotimaiset asukkimme. Katso vaikka kuvaa tälläkin foorumilla!

[inline:mandskut.JPG]

Juha Blomberg - totta ja tarua

Juha Blomberg on Radio Suomen kanavajuontaja. Äänessä usein yöllä ja viikonloppuisin.

Tilaa Juha Blomberg blogilista.fi:n suosikiksi (toimii vain blogilistalle kirjautuneena).

"Olen erinomaisen kiinnostunut kaikesta, mikä liikkuu Internetissä. Bloggaaminen nyt viimeisimpänä kotkotuksena.

Meitä ympäröivään maailmaan mahtuu monenlaisia pieniä asioita, jotka katoavat mediakohinaan. Yritän pongata niitä ja kirjata ylös esimerkiksi tähän blogiini. Otan mielelläni vastaan kommentteja ja vinkkejä - parhaimmillaan asiat jalostuvat jutuiksi yöradioon. Tai sitten ei."