Kirjaviennin hämärät luvut

Miten kirjallisuutta viedään maailmalle?

• Yksinkertaistaen kolmella tavalla:
• Suurilla kustantamoilla on omat tähän keskittyvät foreign rights –osastonsa, jotka periaatteessa edustavat kaikkia kustantamon kirjailijoita. 
• Sen lisäksi Suomessa on viime vuosina alkanut yksityinen agentuuritoiminta, jolloin agentti periaatteessa voi edustaa ketä tahansa kirjailijaa.
• Lisäksi muutamalla suomalaisella kirjailijalla on ulkomainen, useimmiten ruotsalainen agentti tai agentuuri.
   

Vuonna 2013 ajatus siitä, että olisi olemassa merkittävää julkista tukea saava vientiala, jolta ei saa kattavia tilastoja vientimääristä tai talouden lukuja, tuntuu mahdottomalta. Kirjallisuuden viennissä tilanne on kuitenkin tämä. Mitään virallisia tai koottuja lukuja ei ole.

Yleisradion toimittaja Seppo Puttonen puuttui ansiokkaasti tähän ongelmaan ja kokosi ensimmäistä kertaa kaikilta alan toimijoilta luvut ja iski ne Excel-taulukkoon.  Viikko sitten saatu tulos oli huikea, jos eri tahojen antamia lukuja uskoo, on suomalaisesta kirjallisuudesta tehty vuosina 2010-2013  1 446 käännössopimusta ulkomaalaisten kustantamojen kanssa.
Tuo luku on niin kuitenkin suuri, ettei siihen tunnu uskovan yksikään alalla toimiva. Yleinen arvio oli, että todellinen lukema liikkuu 750-1000 sopimuksen välillä.
1446 ei ole uskottava luku, vaikka ottaa huomioon sen, että kustannussopimuksen solmimisesta kestää vuosi tai kaksi ennen kuin ulkomainen kustantaja saa kirjan julkaistua.

Suuntaa voi hakea alan keskeisen toimijan, suomalaisen kirjallisuuden vientikeskuksen FILIn luvuista ja arvioista. FILI kertoo tukevansa vuosittain noin 200 käännöstä ja arvelee, että tuo määrä kattaa 70-80 prosenttia kaikista muille kielille käännetyistä suomalaiskirjoista. Siis paitsi kaunokirjallisuudesta, myös tietokirjallisuudesta, lastenkirjoista ja jopa elämäntapaoppaista.
FILIN luvuista laskemalla päästään hieman yli tuhanteen sopimukseen vertailujakson 2010-2013 aikana.
Uusimmat sopimukset eivät välttämättä näy FILIn arviossa, mutta tämäkään ei selitä lukemien eroja.

Muista kulttuuribisneksen aloista poiketen kirjallisuudessa ostetaan erittäin harvoin tyhjiä optioita teoksiin, siis tehdään käännössopimuksia, jotka eivät johda julkaisuun. Joten tälläkään seikalla ei voi selittää annettujen lukujen määrää.

Lukuja tarkastellessa näyttäisi siltä, että kustannussopimuksiksi on kirjattu muutakin kuin kirjoja, mm. kirjojen kansia koskevia sopimuksia. Tätä seikkaa on mahdotonta tarkistaa, koska luvut eivät ole virallisia, eivätkä alan toimijat suostu niitä juuri selventämään.  

Miksi vientiä työkseen tekevät antavat julkisuuteen lukuja, joita ei edes heidän omassa piirissään pidetä uskottavina? Ehkä kiillottaakseen kilpeään ja antaakseen omasta toiminnastaan todellista paremman kuvan. Ehkä myös ajaakseen omia etujaan.
Kustantamojen foreign rights –osastojen työntekijöiden etu on saada oma toimintansa näyttämään tehokkaammalta kuin se ehkä onkaan. Alalta on viime vuosina irtisanottu poikkeuksellisen runsaasti väkeä: jos työpaikka lähtee alta, ei uutta alalta välttämättä löydy.
Kirjallisuusagentuurit taas ovat Suomessa kohtuullisen uusia toimijoita, jotka raivaavat tilaa itselleen.

Vielä rumemman kuvan antaa eräs kustannusalan keskeinen vaikuttaja, joka täräytti suoraan: ”kustannusalalla kaikki julkinen puhe perustuu valehtelemiseen”.

Tätä hän perusteli sillä, että julkisuuteen annetut myyntiluvut eivät useinkaan ole todellisia. Jo kotimaassa menestyksiä liioitellaan, toisaalta kaikki runsaasti myydytkään kirjat eivät näy täkäläisillä bestseller –listoilla. Vaikeammin hahmotettavilla vientimarkkinoilla meno on vielä railakkaampaa.
Koska kaikki ovat jo vuosikymmeniä kaunistelleet lukujaan, on tästä tullut alan tapa. Mikäli omaa toimintaa ei hieman kaunistele ulospäin, vaikuttaa kilpailijoita huonommin menestyvältä.
Julkisuuteen päätyvien lausuntojen tavoitteet ovat markkinoinnillisia.

Tässä kohtaa meidän kulttuuritoimittajien on syytä katsoa peiliin.
Kustannusalan viestit uutisoidaan varsin kritiikittömästi, usein jopa lapsellisen innokkaasti. Maailmanvalloitusuutisia revitään jo siinä vaiheessa kun todellisuudessa ulkomaille otetaan ensimmäisiä haparoivia askeleita. Puhutaan läpimurroista, vaikka ei edes määritellä mitä todellinen läpimurto maailmalle tarkoittaa.

Perinteisesti kulttuuritoimittajat Suomessa ovat sisältöjen ammattilaisia, joilla on usein syvä rakkaussuhde seuraamaansa kulttuurin alaan.
Osaaminen taloudellisella puolella saattaa olla ohutta, samoin kulttuuripolitiikan tai alan taustalla olevien rakenteiden. Monia toimittajia nämä asiat eivät edes kiinnosta. Pahimmillaan kulttuuritoimittajat ovat kulttuurin pikku sotilaita, jotka näkevät kulttuurin itsessään niin arvokkaana, että eivät lähde tarkastelemaan kriittisesti siihen liittyviä rakenteita tai ilmiötä.
Tämä ei ole pelkästään suomalainen ilmiö, vaan kansainvälisesti käydään kovaakin alan sisäistä keskustelua kulttuurijournalismin tilasta.

Kirjallisuuden uutisoinnissa kriittisyyden ja analyyttisyyden vaatimus on kova, sillä uutisten lähteitä ovat lähes aina alalla työskentelevät. Siis ne, joiden leipä on kiinni uutisoitavista asioista. Millään journalismin lohkolla tällaista tahoa ei pitäisi hyväksyä kovin luotettava lähteenä.

Kustantajien ja agenttien vastahakoisuutta lukujen kertomiseen perustellaan kahdella asialla: kustantajien liikesalaisuuksilla ja sillä, että luvut ovat kirjailijoiden yksityisasioita. Toisaalta myös nähdään tarve avoimemmalle toiminnalle. Kirjallisuusagentti Elina Ahlbäck toivoikin avoimia ja luotettavia lukuja, korostaen niiden merkitystä viennin kehitykselle. 

Onko puutteellisissa ja vääristellyissä luvuissa sitten joku ongelma, johon tulisi puuttua?
On, alan keskeinen toimija FILI saa rahoituksestaan 80 % Opetusministeriön jakamista veikkausvoittovaroista. Julkista rahaa saavan tahon toiminnan tuloksellisuutta on voitava arvioida riittävistä ja luotettavista luvuista.
Lisäksi kustannusalaa välillisesti tuetaan normaalia 24 % arvonlisäverokantaa huomattavasti matalammalla 10 % alv:llä. Sekin asettaa vaatimuksia toiminnan läpinäkyvyydelle.

Omalta osaltaan FILI onkin viimein korjaamassa tilannetta, siltä valmistuu joulukuussa ensimmäinen virallinen selvitys, jossa tehtyjen käännössopimusten määrä lasketaan.
FILIn tulevassa selvityksessä on kuitenkin yksi paha puute. Se käy läpi vain sopimusten määrää, ei myytyjen kirjojen määrää tai toteutunutta rahavirtaa.
Sopimukset näyttäytyvät tällaisessa tilastossa samanarvoisina, on kyse sitten satojen tuhansien tai satojen kirjojen painoksista.

Vääristellyistä ja puutteellisista luvuista kärsivät lopulta suomalaiset kirjailijat ja suomalainen kirjallisuus. Kun luotettavaa tietoa ei ole saatavissa, ei kirjailija voi tietää kuinka pätevä taho häntä edustaa tai kuinka hyvin hänen etujaan valvotaan.

Kustannusala on nopeassa murroksessa, siksikin kirjailijoiden olisi saatava mahdollisimmman luotettavaa tietoa itseään koskevien päätösten tueksi.
Esimerkkinä voidaan nostaa verkkokauppa Amazonin kustannusyksikkö Amazon Publishing, jonka toiminta ja sopimukset ovat herättäneet laajaa kansainvälistäkin keskustelua sen sopimusten ehdoista ja edullisuudesta.

Haastattelussani Sofi Oksanen arvosteli Amazonin toimintaa kovasanaisesti, kun taas mm. Leena Lehtolaiselle Amazon –sopimuksen neuvotellut agentti Elina Ahlbäck kehui kustantamon toimintatapoja.

Haastattelussa Sofi Oksanen tuulettaa muutenkin reippaasti ja moittii suomalaisen vientiosaamisen tasoa ja alan ihmisten ammattitaitoa sekä alan toimijoiden riittämättömiä resursseja.

Taustakeskusteluissa nouseekin esiin rumia tarinoita. Kirjailijoiden mahdollisuuksia eri maissa on tuhottu väärillä kustantajavalinnoilla ja huonoilla käännöksillä. Ongelmien edessä on usein oltu neuvottomia.
Ikävän yleinen tarina on se, että aidosti kansainväistä kiinnostusta herättänyt kirjailija saa kirjan tai kaksi ulkomaisille kustantajille, mutta tämän jälkeen kiinnostus vähenee, eikä parin kirjaa myöhemmin ulkomaisia kustantajia enää löydy.
Syitä epäonnistumisiin on monia, mutta yleisimmät lienevät huono käännös ja väärä kustantajavalinta.
Tilanteissa, joissa kirjailijan edustajan pitäisi pystyä puskemaan asiakkaan puolesta entistä rajummmin, on todistettavasti annettu liian usein periksi.

Välikevennyksenä alan ongelmista kertokoon suurimpiin toimijoihin kuuluvan WSOYn netistä ladattava katalogi. Kolmen tärkeimmän vientitapahtuman eli Lontoon, Göteborgin ja Frankfurtin kirjamessujen keskellä katalogi on vanhentunut osoitteita ja yhteystietoja myöten: http://media.wsoy.fi/img/fictionkatalogi.pdf 

Kaiken tämän kritiikin keskellä pitää korostaa sitä, että suomalaisen kirjallisuuden vienti maailmalle on kiistatta kasvanut viime vuosina. Se on vääristellyistä luvuista huolimatta tosiasia.
On myös mahdollista, joidenkin arvioiden mukaan jopa todennäköistä, että vienti kasvaa todella voimakkaasti lähivuosina.

Suurimmat odotukset liittyvät ensi vuoteen, jolloin Suomi on Frankfurtin kirjamessujen teemamaa. Omina teemamaavuosinaan mm. hollantilainen ja islantilainen kirjallisuus onnistuivat murtautumaan maailmalle.
Frankfurtin messuprojektin kulisseissa kuitenkin taistellaan. Neljän miljoonan euron budjetilla toteutettavan hankkeen koordinointia hoitavaa FILIä moititaan siitä, että se toimii tosiasiallisesti tapahtuman tuottajana ja on ottanut itselleen päätösvallan hankkeessa.
Mm. kustantajat haluaisivat omat ehdotuksensa ja ideansa paremmin esille.
Kirjailijat taas toivoisivat budjetin voimakkaampaa kohdistamista tapahtumaa varten tuotettaviin käännöksiin.

Yhdestä asiasta kaikkien ongelmien keskellä eri tahot ovat kuitenkin yhtä mieltä. Kaiken perusta on kunnossa. Suomalainen kirjallisuus on tasoltaan korkeaa, kansainvälisen vertailun kestävää ja monipuolista.
Vahva kirjallinen perinteemme elää ja voi hyvin. Kotimaisten markkinoiden myyntiluvut ovat pieneksi maaksi huomattavan korkeita.

Tätä kirjoitusta, Stradassa tänään Yle TV1:ssä 21.30 ja yhteistyössä Ylen Uutisten kanssa tehtyä uutisjuttua varten haastattelin kirjailija Sofi Oksasta ja kirjailija Antti Tuomaista, joiden kohdalla on tässä esitettävä se varaus, että molempia edustaa sama agentuuri, ruotsalainen Salomonsson. Lisäksi haastattelin FILin johtajaa Iris Schwanckia ja Suomen suurinta yksityistä kirjallisuusagentuuria johtavaa Elina Ahlbäckiä.
Oksasen, Tuomaisen ja Schwanckin haastattelut ovat nähtävissä leikkaamattomina Yle Areenassa. Linkit löytyvät tämän kirjoituksen alapuolelta.

Näiden lisäksi kävin suuren määrän taustakeskusteluja. Tässä joukossa oli useampia kansainvälisesti julkaisseita kirjailijoita (myös muita kuin romaanikirjailijoita), kustantamojen edustajia, muita alan keskeisiä vaikuttajia ja alaa seuraavia toimittajia. Lisäksi keskustelin yhden kohtuullisen menestyneen ja suomalaisesta kirjallisuudesta kiinnostuneen ulkomaalaisen kirjailijan kanssa.