Kirjojen lyhenevä elinkaari

Syyskauden viimeisessä Stradassa pohditaan syitä kirjojen yhä lyhyemmille myyntikausille.

Uusi kotimainen kaunokirja on täyteen hintaan myynnissä neljä-viisi kuukautta, sen jälkeen se putoaa alennuslaareihin. Jos painos ei sitä kautta lopu, nopeimmillaan jo vuosi ilmestymisestä loppupainos makuloidaan, eli tuhotaan.
Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että kannet revitään käsin irti jätteiden kierrärtystä koskevien määräysten vuoksi. Sen jälkeen sivut silputaan ja koko roska kärrätään kaatopaikalle.
Vain muutama nimekäs kirjailija ja tärkeimpien kirjallisuuspalkintojen voittajat säästyvät tältä armottomalta myllyltä.

Makulointi, kavereiden kesken makkelointi on osa isompaa vyyhtiä, johon vaikuttavat monet asiat. 

Kirjojen saama julkisuus valtamediassa on vähentynyt rajusti kritiikkien määrän romahdettua viime vuosina. Nopeasti lisääntyvät kirjallisuusblogit eivät ole kaupallisesti onnistuneet täyttämään aukkoa. Perinteisen kulttuurijournalismin merkitys kirjojen myyntiin on sekin laskenut, viihteellisempi julkisuus on jatkuvasti yhä tärkeämpää. Keskeisimmän ostaja- ja lukijaryhmän tavoittavien naistenlehtien merkitys kasvaa koko ajan. Henkilöinä julkisuutta kiinnostavat ja siellä viihtyvät kirjailijat ovat etulyöntiasemassa. 

Painokulujen halvennuttua on alalle tullut paljon uusia toimijoita, lähinnä pienkustantajia. Samalla myös omakustantaminen on yhä halvempaa. Kun vakiintuneet vanhat kustantajat ja muutama suurempi uudehko peluri jatkavat lähes entisellä julkaisuvolyymillaan, ilmestyy Suomessa kirjoja enemmän kuin koskaan. Lähes 2000 kaunokirjallista teosta vuodessa, siis enemmän kuin viisi päivässä. On itsestään selvää, että kaikille ei riitä julkisuutta, eikä viisi kirjaa päivässä voi nousta puheenaiheeksi tai ylittää julkisuuskynnystä. 
Lukijalle nimikkeiden määrä ei ole ongelma, kuin korkeintaan siinä mielessä, että moni potentiaalisesti kiinnostava kirja jää huomaamatta. Sen sijaan kustantajille ja kirjoittamisella eläville kirjailijoille se on, tosi-tv -suomella, haastavaa.

Kirjakauppa-ala on viime vuosina keskittynyt nopeasti. Suurimman ketjun, Suomalaisen Kirjakaupan merkitys on kasvanut. Kun kahden merkittävän kustantajan, Otavan ja Liken, kanssa samaan Otava-konserniin kuuluva Suomalainen kirjakauppa on muuttanut liikeideaansa paperikaupan suuntaan ovat kirjojen myyntikanavat tosiasiallisesti vähentyneet.
Suomalaisen kirjakaupan tiimarisaation seurauksena elämme tilanteessa, jossa kirjoja ilmestyy enemmän kuin koskaan, mutta kunnon jakeluun pääseviä nimikkeitä on vähemmän kuin koskaan.
Otavaa ja Likeä lukuunottamatta suurtenkaan kustantajien, vakiintuneiden kirjailijoiden hyvät kritiikit saaneet kirjat eivät välttämättä pääse Suomalaisen myyntiin.

Kun kirjat lepäävät varastoissa, niistä tulee ongelma. Ennen kaikkea kustannusyritysten kirjanpitäjille. Verottaja vaatii varastojen arvojen kirjaamista taseihin. Samalla nykyisen tulkinnan mukaan kirjan arvon saa vähentää nollaan viidessä vuodessa 20 % tasaerin. Tämän vuoksi parina ensimmäisenä vuonna kirjat varastoissa rasittavat kustantajien taseita. Siksi silppuri kutsuu. 
Neljännen vuoden jälkeen taas kirjan laskennallinen arvo on niin pieni, että se ylittää laskennalliset varastointikulut. Ja silloin on viimeistään aika makkeloida.
Käytännössä kaikki merkittävät kustantajat Likeä lukuunottamatta makuloivat myymättömät kirjat. Nykyään teoksia yleensä tarjotaan omakustannushintaan niiden tekijöille ennen hävittämistä. Tämä tarkoittaa kahden- kolmen euron kappalehintaa.

Tuhottaville kirjoille on etsitty myyntikanavia, mutta toistaiseksi mikään malli ei ole vetänyt kovin hyvin. Kirjatori-ketjun kautta joitain eriä saadaan myytyä ja Keskisen kyläkaupan halvat kirjaerät ovat juuri näitä teoksia. Ne eivät kuitenkaan pura varastoja. Antikvariaattien, divarien, pitäjät eivät yleensä innostu poistoeristä, sillä niistä saadaan huonompi kate kuin käytetyistä kirjoista ja yhden ja saman nimikkeen useiden kappaleiden myynti on työläämpää kuin perinteinen divarikauppa.

Ratkaisua on etsitty kehittyneestä painotekniikasta. Siitä, että kirjoja on taloudellisesti mielekästä painaa yhä pienempiä eriä. Ääritapauksessa jopa on demand -tyyppisesti kirja kerrallaan tilausten tullessa. 

Alalla uskotaan, että nyt elätään murrosvaihetta ja jonkin ajan päästä e-kirjan läpimurto ratkaisee sekä elinkaari- että varastointiongelmat. Suomessa kuitenkin sähkökirja on lähtenyt myymään nihkeästi. Lähitulevaisuudessa, parin kolmen vuoden päästä sille ennustetaan 10-15 % markkinaosuutta, kun Iso-Britaniassa e-kirjan osuus on jo nyt 25 %.
Yksi syy on suomalaisten vahvoissa lukutottumuksissa, toinen lahjaksi ostettavan kirjan poikkeuksellisen suuri kaupallinen merkitys (joka näkyy alan yhtenä myyntikautena, reilussa kuukaudessa isänpäivästä jouluun tehdään euromääräisesti 40 % vuoden kirjamyynnistä) .
Lisäksi sähkökirjan nousemista jarruttaa painettua kirjaa kovempi alv. (24 % vs. 10 %).
Suomalaisten sähkökirjamarkkinoiden erikoisuus on vielä se, että vain kirjojen lukemiseen tarkoitetut Kindlen kaltaiset laitteet eivät ole lyöneet täällä läpi ja tulevat sähkökirjat tullaan myymään pääasiassa tabletteihin. Tämä ja laitteiden eri formaatit tekevät e-julkaisusta teknisesti monimutkaisempaa ja kalliimpaa.

Perjantaina 13.12. Yle TV1:ssä nähtävässä Stradassa aiheesta puhuvat Kritiikin uutisten päätoimittaja Aleksis Salusjärvi, kirjailija Jyrki Kiiskinen sekä Suomen kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho.

Tässä jo nyt heidän haastattelunsa leikkaamattomina kiinnostuneille:







Perjantaina nähtävä Strada päättää kahden ja puolen vuoden rupeamani sarjan toimittaja-ohjaajana.
Kiitän erinomaisia haastateltavia yhteistyöstä, tietäviä lähteitä merkittävistä keskusteluista, välillä kiihkeitäkin katsojia palautteesta ja toimituksemme työtovereita työtoveruudesta. 
Ensi vuonna on uusien kujeiden aika. 

8 kommenttia

Miksei ylijäämäkirjoja voisi lahjoittaa vaikka vankiloihin? Vankiloiden kirjastoihin. Makkeloinnin sijaan.

Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho vastaa omassa videoklipissään.
Se vaatisi hänen mukaansa henkilökuntaa organisoimaan ja hoitamaan lahjoitustoiminnan. Ja se taas maksaisi.

Axa/Strada

Heh, olin katsomassa vasta toista klippiä kun jo malttamattomana lisäsin kysymykseni. Kiitos vastauksesta.

Mutta ei luulisi olevan suuri (eettinen, vastuullinen) voimanponnistus nykyajan maailmassa haluta organisoida moinen lahjoitus, tokikin se aikaa vie, mutta mikäpä ei veisi. Kiire on vain illuusio, aikaa on maailman ääriin asti ja tahdolla on kuitenkin valtava merkitys yhteiskunnallisessa kehityksessä. (Ja toisaalta, kuten Ivan toteaa, viehän se makkelointikin aikaa, resursseja sekä työvoimaa). Samalla työpanoksella kun tietyn kirjasatsin veisi Kirjatorille, voisi sen viedä vaikkapa vankilaan x? Näin tahtoisin itse ainakin ajatella, toki ymmärrän yksinkertaistukseni. Uskon ehdottomasti senkin, että kustantaja päätyy makkelointiin vasta kun kaikki muut vaihtoehdot on käyty läpi. Se on selvä.

Ymmärrettävää on myös se, että tuskin huonoksi havaittuja kirjoja kukaan välttämättä edes haluaa... (saati haluaa käyttää kovin suurta panostusta niiden "tyrkyttämiseksi" kenellekään). Huonojakin kirjojakin kun on. Eikä kirjankaan pidä olla itseisarvo. Huonoja vinyylilevyjäkin on maailman sivu täynnä. Kierrättääpä nämä poistokirjat sitten vaikka kuiduksi takaisin, kunhan kierrättää jotenkin.

Yksityiskohtainen organisointi (esim päiväkoteihin soittaminen "mitä kirjaa haluaisitte, montako kappeletta.."?) on varmasti ylivoimainen, lähes kokopäiväinen työ, mutta tilanteeseen voisi ideoida myös sellaisia vaihtoehtoja, että kustantaja kutsuu (esim tiettyjen julkisten tai yleishyödyllisten instanssien edustajia) tiettyinä päivinä, esimerkiksi pari kertaa vuodessa varastoonsa noutamaan poistettavia kirjoja, tai ainakin osan niistä (toki tässä tilanteessa resurssiongelma siirtyy toiseen päähän? Tuskin päiväkotien kiireisillä hoitajilla on aikaa välttämättä kirjojen hakuun?). Tai että kustantaja julkaisisi (online/netissä) poistettavat kirjansa, ja rajapinta/kohtauspaikka siirtyisi jollain tavalla tähän.

Ei onneksi ole keneltäkään pois jos muutamme maailmaa parempaan suuntaan; näiden asioiden esiinnosto on jo askel oikeaan. Voimme mielestäni ainakin yrittää inspiroida ja kannustaa itseämme muuttamaan asiaintilaa. Ja kuten todettua, makkelointi ei takuulla ole kustantajankaan unelma.

Ymmärtääkseni kouluruokalatkin saavat nykyään antaa ylijäämäruokansa ruokaa tarvitseville, miksipä emme voisi kirja-alaa samaan. Laittaa hyvän kiertämään. Toki asiassa on yhtä monta puolta kuin on osapuoltakin, se on selvä, joten yhtä totuutta on (kai) turha jahdata. Mutta mitä useampi puoli valottuu, sitä tarkemmin näemme itse asian.

Kaunis kiitos näistä asiaohjelmista.

Voiko 3D-tulostimella tulostaa kirjan. Tai kannattaisiko normaalia printteriä kehittää siihenkin suuntaan, että se sylkäisisi ulos jopa laadukkaasti nidotun kirjan, kera kirjan kansitaiteen. Ei luulisi näiden ratkaisuidenkaan olevan kaukana. (Kirjakauppa voisi printata kirjan asiakkaan odottaessa. Tai asiakas ostaa vain dataa ja tulostaisi kotona). Ei jarruteta kehitystä vaan otetaan se avosylin vastaan. Uhkakuvien sijaan tarjolla on loistavia mahdollisuuksia. Aalto-yliopisto ohoi, mitä on näkyvissä?!

Suomessa kustantajat ilmeisesti tietoisesti yrittävät hidastaa e-kirjojen yleistymistä. ALV-ero on puhdas tekosyy hinnoitteluun, ei se selitä hinnasta kuin 1-2 euroa. Järkevä hinta e-kirjalle olisi maksimissaan pokkarin hinta, mieluummin vähän vähemmän koska e-kirjalla ei ole jälleenmyyntiarvoa ja toisaalta e-kirjassa tuotantokustannukset sen jälkeen kun e-kirjatiedosto on luotu (voipi kulua jopa 3-5 minuuttia työaikaa jos/kun on kirja tekstitiedostona käytössä) ovat 0 euroa.

Tpi kirjoitti:

Suomessa kustantajat ilmeisesti tietoisesti yrittävät hidastaa e-kirjojen yleistymistä. ALV-ero on puhdas tekosyy hinnoitteluun, ei se selitä hinnasta kuin 1-2 euroa. Järkevä hinta e-kirjalle olisi maksimissaan pokkarin hinta, mieluummin vähän vähemmän koska e-kirjalla ei ole jälleenmyyntiarvoa ja toisaalta e-kirjassa tuotantokustannukset sen jälkeen kun e-kirjatiedosto on luotu (voipi kulua jopa 3-5 minuuttia työaikaa jos/kun on kirja tekstitiedostona käytössä) ovat 0 euroa.

Jokainen voi itse arvioida paljonko kirjailija saa palkkaa ja paljonko kustantamot saavat työntekijöidensä palkkoihin yhden pokkarin myynnistä. Kuinka monta pokkaria pitäisi myydä että saadaan yhden ihmisen leipä vuodeksi? kirjakauppa vie omansa siitä femman pokkarista... Meinaan että e-kirja tulee korvaamaan kovakantisen kirjan eikö pokkaria, ja sen pitäisi elättää tekijänsä.

E-kirja on omiaan nimenomaan pokkarin korvaajaana. Kovakantisten ostamisessa on muitakin tarkoituksia kuin vain kirjan luettavaksi saaminen. Se on mukava lahjaksi annettaessa, se on kivan näköinen hyllyssä, se on mukava esine omistaa. E-kirjalla ei näiden käyttötarkoituksien kanssa ole juuri mitään tekemistä, vaan se on nimenomaan vain lukemista varten, ja samassa asemasssa kuin pokkari. Tällöin myös hinnoittelun pitäisi olla pokkarin tasoa, maksimissaan. Nykyisellä hinnoittelulla e-kirjan kylkiäisenä pitäisi saada se kovakantinen sitten halutessaan lisäksi. Siinä muuten olisi järkevä markkinointitapa: kovakantisen ostaja saisi ilmaisen sähköversion ostamastaan kirjasta. Helpottaisi isompien opusten kohdalla esim vuoteessa lukemista suuresti.

Tässä vielä tärkeä tiedotus seuraavista aineettomasti julkaistavista uutuuksista (huumoria): http://tahelv.wordpress.com/2014/04/11/juosten-kustannus-oyn-kevaan-uutuudet/

Strada

Stradan blogissa taustoitetaan juttujamme, julkaistaan ohjelmista poisleikattuja videopätkiä sekä arvioidaan kokemaamme ja näkemäämme. 

Blogiarkisto

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu