Kirjojen lyhenevä elinkaari

Syyskauden viimeisessä Stradassa pohditaan syitä kirjojen yhä lyhyemmille myyntikausille.

Uusi kotimainen kaunokirja on täyteen hintaan myynnissä neljä-viisi kuukautta, sen jälkeen se putoaa alennuslaareihin. Jos painos ei sitä kautta lopu, nopeimmillaan jo vuosi ilmestymisestä loppupainos makuloidaan, eli tuhotaan.
Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että kannet revitään käsin irti jätteiden kierrärtystä koskevien määräysten vuoksi. Sen jälkeen sivut silputaan ja koko roska kärrätään kaatopaikalle.
Vain muutama nimekäs kirjailija ja tärkeimpien kirjallisuuspalkintojen voittajat säästyvät tältä armottomalta myllyltä.

Makulointi, kavereiden kesken makkelointi on osa isompaa vyyhtiä, johon vaikuttavat monet asiat. 

Kirjojen saama julkisuus valtamediassa on vähentynyt rajusti kritiikkien määrän romahdettua viime vuosina. Nopeasti lisääntyvät kirjallisuusblogit eivät ole kaupallisesti onnistuneet täyttämään aukkoa. Perinteisen kulttuurijournalismin merkitys kirjojen myyntiin on sekin laskenut, viihteellisempi julkisuus on jatkuvasti yhä tärkeämpää. Keskeisimmän ostaja- ja lukijaryhmän tavoittavien naistenlehtien merkitys kasvaa koko ajan. Henkilöinä julkisuutta kiinnostavat ja siellä viihtyvät kirjailijat ovat etulyöntiasemassa. 

Painokulujen halvennuttua on alalle tullut paljon uusia toimijoita, lähinnä pienkustantajia. Samalla myös omakustantaminen on yhä halvempaa. Kun vakiintuneet vanhat kustantajat ja muutama suurempi uudehko peluri jatkavat lähes entisellä julkaisuvolyymillaan, ilmestyy Suomessa kirjoja enemmän kuin koskaan. Lähes 2000 kaunokirjallista teosta vuodessa, siis enemmän kuin viisi päivässä. On itsestään selvää, että kaikille ei riitä julkisuutta, eikä viisi kirjaa päivässä voi nousta puheenaiheeksi tai ylittää julkisuuskynnystä. 
Lukijalle nimikkeiden määrä ei ole ongelma, kuin korkeintaan siinä mielessä, että moni potentiaalisesti kiinnostava kirja jää huomaamatta. Sen sijaan kustantajille ja kirjoittamisella eläville kirjailijoille se on, tosi-tv -suomella, haastavaa.

Kirjakauppa-ala on viime vuosina keskittynyt nopeasti. Suurimman ketjun, Suomalaisen Kirjakaupan merkitys on kasvanut. Kun kahden merkittävän kustantajan, Otavan ja Liken, kanssa samaan Otava-konserniin kuuluva Suomalainen kirjakauppa on muuttanut liikeideaansa paperikaupan suuntaan ovat kirjojen myyntikanavat tosiasiallisesti vähentyneet.
Suomalaisen kirjakaupan tiimarisaation seurauksena elämme tilanteessa, jossa kirjoja ilmestyy enemmän kuin koskaan, mutta kunnon jakeluun pääseviä nimikkeitä on vähemmän kuin koskaan.
Otavaa ja Likeä lukuunottamatta suurtenkaan kustantajien, vakiintuneiden kirjailijoiden hyvät kritiikit saaneet kirjat eivät välttämättä pääse Suomalaisen myyntiin.

Kun kirjat lepäävät varastoissa, niistä tulee ongelma. Ennen kaikkea kustannusyritysten kirjanpitäjille. Verottaja vaatii varastojen arvojen kirjaamista taseihin. Samalla nykyisen tulkinnan mukaan kirjan arvon saa vähentää nollaan viidessä vuodessa 20 % tasaerin. Tämän vuoksi parina ensimmäisenä vuonna kirjat varastoissa rasittavat kustantajien taseita. Siksi silppuri kutsuu. 
Neljännen vuoden jälkeen taas kirjan laskennallinen arvo on niin pieni, että se ylittää laskennalliset varastointikulut. Ja silloin on viimeistään aika makkeloida.
Käytännössä kaikki merkittävät kustantajat Likeä lukuunottamatta makuloivat myymättömät kirjat. Nykyään teoksia yleensä tarjotaan omakustannushintaan niiden tekijöille ennen hävittämistä. Tämä tarkoittaa kahden- kolmen euron kappalehintaa.

Tuhottaville kirjoille on etsitty myyntikanavia, mutta toistaiseksi mikään malli ei ole vetänyt kovin hyvin. Kirjatori-ketjun kautta joitain eriä saadaan myytyä ja Keskisen kyläkaupan halvat kirjaerät ovat juuri näitä teoksia. Ne eivät kuitenkaan pura varastoja. Antikvariaattien, divarien, pitäjät eivät yleensä innostu poistoeristä, sillä niistä saadaan huonompi kate kuin käytetyistä kirjoista ja yhden ja saman nimikkeen useiden kappaleiden myynti on työläämpää kuin perinteinen divarikauppa.

Ratkaisua on etsitty kehittyneestä painotekniikasta. Siitä, että kirjoja on taloudellisesti mielekästä painaa yhä pienempiä eriä. Ääritapauksessa jopa on demand -tyyppisesti kirja kerrallaan tilausten tullessa. 

Alalla uskotaan, että nyt elätään murrosvaihetta ja jonkin ajan päästä e-kirjan läpimurto ratkaisee sekä elinkaari- että varastointiongelmat. Suomessa kuitenkin sähkökirja on lähtenyt myymään nihkeästi. Lähitulevaisuudessa, parin kolmen vuoden päästä sille ennustetaan 10-15 % markkinaosuutta, kun Iso-Britaniassa e-kirjan osuus on jo nyt 25 %.
Yksi syy on suomalaisten vahvoissa lukutottumuksissa, toinen lahjaksi ostettavan kirjan poikkeuksellisen suuri kaupallinen merkitys (joka näkyy alan yhtenä myyntikautena, reilussa kuukaudessa isänpäivästä jouluun tehdään euromääräisesti 40 % vuoden kirjamyynnistä) .
Lisäksi sähkökirjan nousemista jarruttaa painettua kirjaa kovempi alv. (24 % vs. 10 %).
Suomalaisten sähkökirjamarkkinoiden erikoisuus on vielä se, että vain kirjojen lukemiseen tarkoitetut Kindlen kaltaiset laitteet eivät ole lyöneet täällä läpi ja tulevat sähkökirjat tullaan myymään pääasiassa tabletteihin. Tämä ja laitteiden eri formaatit tekevät e-julkaisusta teknisesti monimutkaisempaa ja kalliimpaa.

Perjantaina 13.12. Yle TV1:ssä nähtävässä Stradassa aiheesta puhuvat Kritiikin uutisten päätoimittaja Aleksis Salusjärvi, kirjailija Jyrki Kiiskinen sekä Suomen kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho.

Tässä jo nyt heidän haastattelunsa leikkaamattomina kiinnostuneille:

Perjantaina nähtävä Strada päättää kahden ja puolen vuoden rupeamani sarjan toimittaja-ohjaajana.
Kiitän erinomaisia haastateltavia yhteistyöstä, tietäviä lähteitä merkittävistä keskusteluista, välillä kiihkeitäkin katsojia palautteesta ja toimituksemme työtovereita työtoveruudesta. 
Ensi vuonna on uusien kujeiden aika.