"Elokuva on usein populaaria ja se on takuuvarmasti kulttuuria", sanoo tutkija Jari Sedergren Suomen elokuva-arkistosta. Mutta miksi elokuvateollisuudesta on tullut niin kaupallista ja miksi elokuvan teko on niin kallista? Entä onko viikonloppua viettävällä keski-ikäisellä muuta vaihtoehtoa kuin jäädä kotisohvalle, jos mielii nähdä eurooppalaista elokuvaa? Toimittajana Liisa Vihmanen.

Liisa Vihmanen:

Selaan kirjaa, jossa on valokuvaaja Robert Capan ottamia kuvia toisen maailmansodan aikaisesta Euroopasta. Robert Capa oli se uhkaraohkea unkarilaissyntyinen valokuvaaja, joka kulki liittoutuneiden joukkojen mukana sodan pahimmilla taistelupaikoilla, mutta myös kotirintamalla, jopa ihmisten kodeissa.

Capa osallistui kuvaajana myös Normandian maihinnousuun, mutta suurin osa niistä valokuvista tuhoutui pimiöapulaisen käsissä. Robert Capasta kerrotaan, että hän rakasti samppanjaa, naisia ja pelasi huonosti korttia.

Airikka Mannerkoski:

Harvoin riemastun siitä, kun ihminen vedetään vaijerilla kattoon. Näin kuitenkin tapahtui, kun olin katsomassa Helsinki Areenalla maailmankuulun nykysirkusryhmän Cirque du Soleilin esitystä Delirium.

Liisa Vihmanen:

Hieman epäröin voiko tätä aihetta edes ottaa esiin. Tiedän nimittäin kokemuksesta, kuinka ammattilainen mätkii amatööriä, varsinkin kun kyse on kulttuurista. Voinko minä lähteä kyseenalaistamaan äidinkielen opettajien metodeja – sillä toki he ovat alansa ammattilaisia ja koettavat pahaansa mukaan ohjata nurisevia teinejä hyvän kirjallisuuden pariin.

Saan tästä tietysti myös leiman, että meillä luetaan vain Aku Ankkoja ja 7 päivää

J.P. Pulkkinen:

Se että ajaa autoa paikassa jossa on paljon muita autoilijoita, eli se mitä tavallisesti nimitetään ruuhkaksi, ei ole miellyttävää. Jos muutetaan 500 autoa 500 polkupyöräksi ja annetaan niille yhteinen päämäärä, niin kokemus onkin ihan toisenlainen.

Tuuli Saksala:

Kyllä jokainen taiteilija joka huomaa olevansa köyhä voi jättää taiteen tekemisen ja ryhtyä vaikka siivoamaan. Siivoaminen on tietysti hyvin pienipalkkaista työtä mutta paremmin palkattua kuin taiteilijan työ.

Silloin tulee kyseeseen taiteilijapalkka, sillä muutoin luova energia katoaa tästä hyperkapitalistisesta systeemistä.

Voiko taiteilijan rinnastaa yksityisyrittäjään? Ja voiko taiteen tekemisen tuoma niukka elanto olla yllätys kenellekään taiteen alalle hakeutuvalla?

J.P. Pulkkinen:

Liisa Vihmanen:

Vedän ylleni halvan tuulipuvun, tungen puntit kumisaappaisiin ja kiristän kaikki mahdolliset nauhat ranteiden ja kaulan ympäriltä. Lippis päähän, suihkaus offia ja varmistus, että kännykkä on taskussa. Vihreä muoviämpäri kouraan ja näin olen valmis syöksymään hyttysiä ja muita vihulaisia täynnä olevaan suomalaismetsään.

Marija Skara:

Kävin viikonloppuna kirpputorilla. Siellä kuulin, kuinka kassalla joku alkoi selittää:
- Niin ostin tämän viime viikolla nyt tulisin vain kysymään….
Ihmettelin hieman, että ei kai joku nyt sentään kirpparitavarasta tule valittamaan. Käännyin katsomaan.
Ja kassalla oli mummo savikippo kädessään.
- … niin kun minä olen juuri näitä savikulhoja alkanut kerätä niin jos teillä vain sattuisi olemaan tämänlaisia lisää.