J.P. Pulkkinen:

Tyttäreni kysyi jokin aika sitten, että jos tekee jotain mitä ei tiedä tekevänsä, niin tuleeko siitä silti jotain. Kysymys alkoi vaivata minua, ja hämmästelin että kuusivuotias voi sumeilematta pohtia noin perustavanlaatuisia kysymyksiä, sellaisia jotka aikuiset pyyhkäisevät tajunnastaan jollain fraasilla ja ajatusluutumalla.

J.P. Pulkkinen:

Kun menin viime torstaina Suomenlinnan kesäteatteriin katsomaan Tuntematonta sotilasta, niin mielessäni pyörivät aivan muista syistä erilaiset absurdiin liittyvät ajatukset. Niinpä sitten tulkitsin esitystä ja sen hahmoja absurdin silmälasien läpi. Äkkiä kaikki olikin kirkkaana edessä

Anna Tulusto:

Luuletko että kitaraa, soittamalla voi parantaa maailmaa? kysyi Eppu Normaali vuonna 1988 kappaleessa Afrikka, sarvikuonojen maa.

Olen aina halunnut uskoa, että taiteella voi parantaa asioita. Taiteen kokeminen ja tekeminen ovat hyväksi ihmisen hyvinvoinnille. Ja onnelliset ihmiset hyväksi koko maailmalle. Haluan myös uskoa, että kitaraa soittamalla voi parantaa maailmaa muullakin tavalla.

J.P. Pulkkinen:

Olen aivan lääpälläni populaaritieteellisiä kirjoja kirjoittaviin tyyppeihin, sellaisiin kuin Bill Bryson jonka käsistä lähti Lyhyt historia lähes kaikesta – hienosti suomennettu teos (lukuunottamatta nimeä, jossa sana history ei jostain syystä ole päätynyt kertomukseksi). Toinen ihailuni kohde on Simon Singh. Eivätkös nämä kuulosta jo nimien perusteella taikureilta tai poptähdiltä: Bill Bryson, Simon Singh?

Marija Skara:

Ihmettelin joitain vuosia sitten sitä, ettei horsmia enää kasva missään.
On se kumma, tuumasin, onko kasvihuoneilmiö poistanut rentunruusutkin,
ei uskoisi. Ja mikäs se oli se pyöreä punainen kukka, sitäkään ei ole näkynyt vuosikymmeniin. Rentukka, ei…kullero! Miksei missään ole enää kulleroita!?

Kai Ristola:

J.P. Pulkkinen:

Lauantaina olin katsomassa jalkapallomaaottelua Suomi-Serbia runsaan 30 tuhannen muun kanssa. Stadikan eteläkaarteessa tyhjän katsomonosan keskellä oli serbien kannatusporukka, jolla oli banderolleja ja lippuja. Ennen ottelun alkua nurmikolle marssi puhallinorkesteri joka kajautti Serbian kansallislaulun, sen jälkeen Idols-tähti Kristian Meurman lauloi Maamme-laulun, johon iso osa yleisöstä yhtyi. Matsista ei enempää.

Marija Skara:

En ole koskaan halunnut asetta. En ole tullut miettineeksi, miltä miekka tuntuisi kädessäni tai miltä miekka näyttäisi kupeellani.

En ole välittänyt niin kutsutuista väkivallan välineistä. En ole kokenut, että esimerkiksi muodostelmassa lentävät hornetit olisivat jotenkin majesteetillisia tai univormuissa patsastelevat sotilaat olisivat jotenkin komeita.
Mutta nyt haluan miekan!

Marija Skara:

Ollako vai eikö olla, pohtii Shakespearen Hamlet. Prinssi parka pohtii valitako elämä vai kuolema. Tai ehkä hän yrittää valita parhaan tavan kostaa isän murha. Valitseminen ei ole helppoa.

Hamlettia on tituleerattu draaman ensimmäiseksi moderniksi ihmiseksi juuri hänen pohtivasta otteesta johtuen. Moderni ihminenkin punnitsee ja filosofoi elämän valintoja.

Tuuli Saksala: