Olen etsinyt kaavaa tälle ohjelmalle. Ohjelman, dokumentin kaava on mulle sen resepti. Nykyinen dokumenttituotantoni sisältää aina kaikenlaisia sääntöjä, minuutin äänipaloja, 20 ihmistä tai muuta vastavaa. Se kaikki pitää minua kasassa, ytimessä eli dokumentin sisällön luona. Vapauttavat siis miettimään ja rakentelemaan.

Ulkopuolisuus teemana taasen houkuttaa levittämään ajatuksia ja rajoja vaikka minne. Alussa loin tälle projektille monta rajaa, sääntöjä. Pyyhin nekin eilen pois. Uudet säännöt astuvat voimaan tänään ja niillä mennään hamaan loppuu asti.

Olen taas täällä. Oli poissa viikon, nukuin, en. Tutustuin kaikenlaiseen päihdyttävään, elämään. Heräilin seiskalta, kolmelta, ysiltä ja joskus toivoin etten.

Yritin välttää ulkopuolisia kontakteja, annoin sisäisen minäni riipiä jäännöksiä, uskoa epäonnistumiseen ja lakastua. Ihoni huononee.

Viime päivinä, öinä olen taas palannut. Usko tähän projektiin, ulkopuolisuuteen ja maailmaan pahuuteen on taas läsnä. Minä en luovuta, minusta piti tulla presidentti tai pappi.

Toki olen pahoillani, kaikki jotka ovat lähettäneet materiaalia. Poistin ne. Minusta tuntui että ne häiritsevät keskittymistä, ajatuksiani ulkopuolisuuudesta. Haluan kovasti olla jotain tällä kaikella. Parempi toimittaja, maailman paras dokumentaristi, blogumentaristi niinkuin yksi pomokin sanoi. Haluaisin dialogia ja samalla en jaksa. En jaksa yhtäkään kissaa tai koppakuoriaista. Mutta toisaalta haluan niitä.

Mitä minulle kuuluu, projektillekin. Ensimmäinen viikko meni. Olen edelleen levoton ja epävarma tulevasta dokumentista. Kyseessä on kuitenkin 50 minuutin radiodokumentti, feature. Tuottajani, Hannu Karisto painottaa minulle usein audion tärkeyttä. Homman pitää myös kuulostaa hyvältä. Ilman tätä kaikkea.

Radiodokumetin kuulijoissa on paljon sellaisia jotka eivät ole netistä kiinnostuneita, ainakaan ohjelman oheistuotteena. Minä taas haahuilen kaiken välimaastossa, kuvia, ääniä ja tekstiä. Kaikki ovat ilmaisuvälineinä minulle luontevia. Jotenkin koen kaiken liittyvän kaikkeen. Olen etsinyt jo pitkään yhteyttä eri medioiden välillä ja sinne myös jään.

Karaokea laulamassa. Ulkopuolinen, ulkopuolinen, ulkopuolinen, ulkopuolinen. Pakko.

Kuunneltava äänitys liitteenä alla.

(Näissä lyhyissä hetkissä on siis kyse siitä että yritän puhua ulkopuolisuudesta arkipäivän tilanteissa ja äänittää sen.)

Matkalla kohti baaria ja ystäviä. Kahden taksikuskin kanssa. Ulkopuolisuutta alusta asti. Olin innoissani ja toimittajuuden kuulee äänessäni. Kuunneltava äänitys liitteenä alla.

Otin tämän kuvan eilen, kahden aikaan yöllä. Ystäväni juhlivat baarissa, minä kävin vessassa. Tämä vessa sijaitsi pitkän mustaksi maalatun käytävän päässä ja kun ovi sulkeutui, laskeutui myös hiljaisuus. Pelkkää huminaa ja lorinaa. Olin poissa toisessa maailmassa, hetken ulkopuolisena.

Omakuva on itsensä ulkopuolella.

Olin siis hakemassa pizzaa lähibaarista. Odotellessa istuin muiden pöydässä ja sain ajatuksen metsästää toisen ulkopuolisuuden sanomisen hetken. Sain kun sainkin puhuttua melko luontevaa kautta ulkopuolisuudesta, ehkä vähän käsitteen vierestä, mutta kuitenkin!

Pöydässä oleva seurue ei suhtautunut asiaani kovin suurella mielenkiinnolla. Varmuuteni, ääneni, helpotukseni on kuitenkin huipussaan kun sanon sen. Dokumentti pyhittää todellisuuden, keinot.

Näissä lyhyissä hetkissä on siis kyse siitä että yritän sanoa, puhua ulkopuolisuudesta arkipäivän tilanteissa ja äänittää sen.

Kun hakee pizza lähibaarista, joutuu keskelle valintoja. Istumaan vapaaseen pöytään johon saattaa minuutin päästä tulla muita. Istumaan muiden pöytään.

Toinen vaihtoehto on helpompi, voin tehdä valinnan, en ylläty ja saan rauhassa näpelöidä kännykkääni, olla ulkopuolinen. Ei tarvitse laskeutua ajatuksiin kuin kerran.

Olen suurissa vaikeuksissa tämän projektini kanssa. Sanani, edeltävätkin, helisevät tyhjyyttä ja keskikertaisuutta. Haluaisin sanoa enemmän, puhua sisäisestä tunteestani, minästä. En vain ole varma. Epäonnistumisen haamu pakottaa huutamaan ja etsimään jotain uutta, merkittävää.

Työpöydälläni on muun rojun seassa ollut tämä rasia. Se on täynnä pölyisiä ja rikkinäisiä olentoja. Hyönteisiä joilla ei ole siipiä, koppiksia ilman raajoja. Etualalla oleva paikka on tyhjä, kyseisen vuokratontin tyyppi on jossain.

Päivämääristä ja kaikesta minulle tulee ulkopuolinen olo. Joku muu on ennen syntymääni kerännyt rasian joka muistuttaa minua monesta jokapäiväisellä pöydälläni. Se saa minut joskus levottomaksi ja toiste rauhalliseksi.