Tv-draama ja modernit myytit
Tv-draama ja modernit myytit
29.3. Kotikatsomosta tulee Elias Koskimiehen käsikirjoittama ja ohjaama Päivät kuin unta. Se on uuden polven draamaa. Sen kerrontatapa ei muistuta ”kotimaista draama.” Ja se on hyvä se. Sen ilmaisua ei rasita teatteritraditio eikä sen tuotannollisena taakkana ole elokuvatraditio. Se luo tv-draama -ajattelua hienolla tavalla. Kaiken lisäksi Miss Tampaxin kostoretki on hauska.
Päivät kuin unta haastaa kapean käsityksen maskuliinisuudesta. Sen mieshenkilöitä ovat kolme drag queeniä, homovastainen poliitikko, jolla on homoseksuaalinen suhde, macho- poliisi sekä tossun alla elävä ukkeli, jonka yllättävä väkivaltainen toiminta vie tarinan päätökseensä. Kolmesta friikistä nousee syvästi ihmisyyttä puolustava tematiikka.
Friikit edustavat sellaista miehisyyttä, jolla ei ole mitään suhdetta luontoon eikä talvisotaan. Kun poliisi sanoo Aku Hirviniemen esittämälle hahmolle, että nyt te olette todella kusessa, vastaa Aku, että mitä uutta siitä on. Nämä hahmot ovat olleet kusessa koko elämänsä. He ovat näkymättömiä, he ovat rakentaneet rimpsuista ja hörhelöistä itselleen sopivan maailman.
Poliitikko on myös kusessa. Hänelle maskuliinisuus on joko-tai, on-off. Sillä ei ole mitään jatkumoa, ei variaatioita. Seksuaalisuus on tabu, tarkoin vartioitu salaisuus. Ja pelko kääntyy hyökkäykseksi: homoseksuaalinen viehtymys homovihaksi. Maskuliinisuus ilmenee heterosuhteessa ja piste.
Macho- poliisista kerrottiin ennakkokatselussa hauska tarina: koekuvaustunnin aikana änkyttävä epävarma poliisi kehittyi machoksi. Voisi ajatella, että tämä miehinen epävarmuus on läsnä macho-asenteessa. Suomalainen mies on kasvanut macho-kulttuurissa mustasukkaisuussurmineen ja naisenkaato mentaliteetteineen. Nyt machoilu näyttäytyy koomisena.
Tyypillisintä mieskokemusta edustaa mäkättävän vaimonsa kanssa elävä ”tavallinen mies”. Kosketus naiseuteen on etäinen, mies elelee omissa oloissaan, ja viha kaikesta menetetystä onnistutaan peittämään tai upottamaan viinaan. Tämän tarinan väkivaltaisin teko nousee tästä kokemuksesta, jossa feminiininen ja maskuliininen on erotettu tiukasti toisistaan.
Miehinen valta on läsnä myös poliisin Karhuryhmässä, kollektiivisena maskuliinisuutena, se ei enää kuulu yksilölle tässä tarinassa. Mutta univormuisena ja kasvottomana se kuitenkin kuvaa maskuliinisuuden väkivaltaista joukkovoimaa, yhteiskunnallista rajaa.
No Tauno Tukeva sitten. Tauno on naisten kirjoittama ja naisen ohjaama, Laila Hirvisaaren hahmoon perustuva tv-draama, jota kuvataan parhaillaan. Se on toisenlainen sotadraama, joka kertoo huoltojoukkojen miehistä. Ei taisteluita vaan huolehtimista, miehen ja hevosen ystävyyttä. TaunoTukevakin ottaa kantaa maskuliinisuuteen. Toivottavasti se pystyy murtautumaan sen kerronnallisesti jäykistävän kunnioituksen läpi, mikä meillä on menneitä sukupolvia kohtaan, ja purkamaan sodan kokeneiden miesten myyttiä .
Kuka?
Harri Virtanen
Kommentit
Päivät kuin unta oli viihdyttävä. Sekä kuvallisesti, hahmojen ja dialogin osalta. Kuitenkin mietin miksi siitä ei jäänyt mielelle pureksittavaa. Se oli muodollisesti tuoreen oloinen, mutta sisällöllisesti ei uutta tarjoava.
En ihan löytänyt perusteita sille, miksi poliitikon vaimosta oli tehty aika lailla bimbo. Olisiko ollut mahdollista, että jos hahmo olisi ollut vakavammin otettava, kaappauksesta olisi herännyt enemmän tunteita. Ja ne tunteet olisivat, että säteilleet myös tarinan päähenkilöitäkin kohtaan hiukan voimakkaammin.
Mielenkiinnolla seuraan ohjaajan työn jatkoa. Hän oli kiinnostunut tekemään poliisisarjan. Mutta Juha ja Rike Jokelaltahan on sellainen tulossa lähiaikoina?
Guy Ritchien ja Coenin veljesten nimillä ratsastaneen hypen jälkeen todella suuri pettymys. Lähtökohtaisesti aihe oli mielenkiintoinen ja toteus kunnianhimoinen, kunpa vain sisältöön - henkilöhahmoihin ja erityisesti tarinaan - olisi kiinnitetty yhtä paljon huomiota ja tehty töitä niidenkin eteen.
Nyt ei voida edes puhua tarinasta, vaan tapahtumaketjun kuvauksesta. Lukuunottamatta Tampaxin päätöstä kidnapata kansanedustajan vaimo, käänteet olivat pääsääntöisesti juonellisia paljastuksia henkilöiden välisistä suhteista, eivät sellaisia toiminnan suunnan muutoksia, joiden kautta päähenkilö olisi sukeltanut syvemmälle konflikteihin ja kohti näitä konflikteja seuraavaa elämänkatsomuksellista muutosta. Päähenkilön sisäinen muutoshan on ymmärtääkseni se mikä tekee tarinan.
Tarinan puutetta paikkaamaan oli kirjoitettu loppuun Tampaxin pitkä ja kiusallisen teennäinen monologi, jossa ei edelleenkään löydetty sitä mistä tämän tapahtumaketjun kuvauksessa olisi pitänyt olla kyse. Loppuhuipennus, Tampaxin ampuminen vailla edes ymmärrettävää syytä, oli todella ulkokohtainen ratkaisu päättää tapahtumaketju.
Osaksi sisällön onttoutta koitettiin maskeerata myös itsetarkoituksellisen idioottimaisilla karikatyyreillä, näiden kai sukkelaksi tarkoitetutulla dialogilla sekä kohtausten sisälle rakennetuilla henkilöiden kokemilla "suurilla" tunteilla. Vaikea uskoa henkilöhahmoihin, joista ei löydy mitään samastuttavaa.
Hieno ja kannatettava pyrkimys tehdä räväkkyydessään vähän erilaista kotikatsomo-elokuvaa päätyi amatöörimäiseksi kyhäelmäksi, jossa suurin panostus laitettiin pintaan. Toivottavasti ensi kerralla sisältökin merkitsee jotain.
test
Uusimmat blogimerkinnät
Uusimmat kommentit
- Casaubon
- Anonyymi
- Anonyymi
- Jukka Halttunen
- Anonyymi
- Olli Haapanen
- Jussi Koivisto
- Kommenti
- Millerin Broidi
Pertti
Luovuus on taitoa näyttää kuvitelmat toiminnan kautta.
Asiasanat
Footer
Kohtaus
Teosten takaa - seuraa kirjoittajia, ohjaajia ja muita luovan työn ammattilaisia tuotannon eri vaiheissa.
Kirjoita -osiosta löydät alati päivittyvän työkalupakin ja inspiraation lähteitä.
Tarjoa - osio neuvoo, kuinka valmis käsikirjoitus, synopsis tai idea kannattaa tarjota eteenpäin.
Palaute - anna palautetta Kohtauksesta tai kerro mistä aiheesta haluaisit kuulla lisää
Kun Harri Virtanen hehkuttaa tätä draamaa uuden polven draamana, odotukset ovat todella korkealla. Mielenkiintoista, jos se todellakin pystyy irrottautumaan elokuva- ja teatteritraditioiden taakasta.
Miesten kokemuksia ja tarinoita kerrotaan nyt dokkareissa (esim. Miesten sauna) ja tv-draamassa (esim. Jälkilämpö ja yllä mainittu tuleva tuotanto) vahvasti, tässä mielessä YLE Draama toimii hegemoniallisesti eikä ole haistanut heikkoja signaaleja. Tämä ei tarkoita ollenkaan sitä, etteikö noiden tarinoiden esiintulo ole todella tärkeää, mutta tässä on kyllä melkoista ristiriitaa niille toiveille, joista Raimo Lång kirjoittaa tällä sivustolla kirjoituksessa Aikalaisdraaman kehittämisestä.
Eipä mitä, mielenkiinoista vääntöä! Sivuston erilaiset näkemykset ovat kuin flipperipeli esteet ja vieterit, oma ajatus sinkoutuu niistä mutkitellen sinne tänne. Jospa tästä saa innostusta tarjota omaakin tekstiä jossain vaiheessa taas jonnekin. Flipperin mustaan aukkoon.