Coconut Disco - Afrikan ääniä Kiasmassa ja kotona

Kiasma-teatterin näyttämön seinät hehkuvat syvänpunaisina, elefantit huutavat, oudot linnut visertävät. Laskeudun portaat pimeästä katsomosta näyttämölle, Afrikkaan, Coconut Disco-esityksen harjoituksiin.

Näyttämöllä on kolme mikrofonia, kolme tuolia, äänisuunnittelijan pöytä, pari oudonnäköistä soitinta. Takaverho heilahtaa ja työryhmä saapuu lavalle kertomaan, mitä Afrikka tekee kevätviiman piinaamassa Suomessa.

- Radioteatterin Juha-Pekka Hotisella oli ajatus että tehtäisiin jotakin Afrikka-aiheista samaan aikaan kun Kiasmassa on käynnissä ARS 11-näyttely, kertoo ohjaaja Katariina Numminen. - Alusta asti toiveeni oli, että teemme sekä näyttämöteosta että liveteosta radioon. Tämä oli tilaustyö kuin tilauksesta, myhäilee Katariina, joka itse on reissannut jonkun verran Afrikassa ja tehnyt siellä myös teatteria.

Afrikan ääniä

- Aloin ajatella Afrikkaa ääninä. Pyysin mukaan äänisuunnittelija Kimmo Modigin, jonka kanssa olen tehnyt työtä aiemminkin, mm. esityksen Karjalala, sekä muusikko, näyttelijä Rodrigues Josén, jonka kanssa tein yhteistyötä Mosambikissa.

- Aloitimme Kimmon kanssa työt etsimällä Ylen arkistosta kaikki tehosteäänet hakusanalla Afrikka ja kuuntelemalla ne. - Meillä taitaa Katariinan kanssa olla aika samanlainen suhde ääneen, kertoo Kimmo, joka on tehnyt Ylelle kuunnelmatyyppisiä töitä myös aiemmin. - Meitä molempia kiinnostaa äänen merkitys, välittääkö se muistia, ovatko merkitykset yksityisiä vai jaettavissa. Tuttujen asioiden äärellä ollaan, mutta tämä tilanne on uusi.

- Niin, esitysmuoto on uusi, jatkaa Katariina. Me koitamme hakea muotoa joka toimisi samaan aikaan sekä näyttämöteoksena että pelkästään kuultuna. Tavoite on että kaikki saisivat jotakin ”lisää”, esimerkiksi katsoja näkee paikan päällä paremmin tekemisen suhteet, miten joku kuulostaa hienolta muttei välttämättä näytä miltään. Kotikuuntelijalla taas on enemmän tilaa mielikuvitukselle, äänet puhuttelevat omia korvia.

Teatterissa ei tiskata

- Kotona ovat myös läsnä ne oman elämän äänet, jotka tekevät kuullusta ainutkertaista. Kuuntelimme tekemäämme materiaalia meillä kotona kantakaupungissa, enkä osannut sanoa oliko jokin tietty ääni täällä teatterissa tehty vai syntyikö se siinä tilanteessa, vetikö naapuri vessan vai mitä, kertoo Kimmo. - Teatterissa ei tiskata samalla kun kuunnellaan, vaan istutaan ja keskitytään tähän hetkeen.

Harjoitus on kokeilua

Työryhmä harjoittelee, muttei pyri etukäteen hiomaan mitään valmiiksi. - Me harjoitellaan sitä, mitkä kysymykset ovat kiinnostavia. Emme pyri toistamaan aiheita, vaan jokainen esityskerta on ainutlaatuinen. Olemme tilanteen armoilla, joku juttu onnistuu, joku toinen ei toimi ollenkaan.

- Olen tehnyt teatteria aiemmin, mutta tämä on minulle ensimmäinen kerta, kun työskentelen näin, sanoo Rodrigues. Kokeilen eri vaihtoehtoja, käytän mielikuvitusta, ja ehkä ylihuomenna tiedän, mitä olemme tekemässä.

- Me ollaan yhdessä samalla pelikentällä, tiedämme melko hyvin mitkä nappulat ovat käytössä. Nyt kokeilemme erilaisia reittivaihtoehtoja, Katriina lisää. - Jokainen esitys on erilainen.

Oikeita ja vääriä ääniä

- Punatulkkuja tässä esityksessä ei kuulla, naurahtaa Kimmo.- Eläinten äänet ovat oikeasti Afrikasta löytyviä ääniä. Yleisradion ääniarkistosta löytyivät Pirjo ja Paul Jyrälän 80-luvulla tekemät hienot nauhoitukset mm. Nigeriasta, ne ovat miltei itsessään minikuunnelmia. Toisaalta tuotamme ”vääriä” ääniä tässä näyttämöllä, Kimmo sanoo ja hieroo kämmeniään yhteen. - Olisiko tämä tulen ääni?

Alkuperäinen ääni

- Keskeinen kysymys on se, miltä ääni kuulostaa kenellekin. Kuulostaako sinun Afrikkasi erilaiselta kuin minun? Vastaako todellisuus mielikuvaa?

- Meidän kaikkien Afrikka on mentaalinen, sanoo Katariina. Minun Afrikkani on erilainen kuin Rodriguezin tai Kimmon, meillä on erilaiset muistot, kokemukset ja mielikuvat Afrikasta. Historiallisesti Afrikka on näyttäytynyt meille länsimaisen linssin läpi, meidän määrittelemänä. Yksi lähtökohdistani on ollut antaa tilaa muille näkökulmille, eli ei niinkään niin että me katsomme Afrikkaa vaan Afrikka katselee meitä.

- Koko näytteillepano- ja näyttämöhistorian ajan Afrikka on nähty ja kuultu tietyllä tavalla, pistetty levynkansiin sisään, pakettiin. Tuon näytteillepanon historia on väistämättä läsnä koko ARS 11-näyttelyssä, ja tässäkin esityksessä.

- Alkuperä on polttavan ajankohtainen aihe, sanoo Kimmo. Jos olen ikäni asunut Länsi-Suomessa, onko minulla suurempi oikeus määritellä Länsi-Suomi kuin jollakulla myöhemmin alueelle muuttaneella? Kenellä on oikeus puhua? Onko olemassa alkuperäinen puheääni, ja mistä se löytyy?