Kurssi kohti uutta aaltoa

Radioteatterin kuunnelmastudiossa ei piitata Suomen suvisäästä, sillä nyt ollaan avaruudessa. Näyttelijä Ville Tiihonen ahkeroi yksinäisenä astronauttina ”simpukassa”, ohjaamossa työskentelevät ohjaaja Tommi Kainulainen ja äänisuunnittelija Jyri Pirinen. Tutorina toimii Anders Wiksten, käsikirjoittaja on Ilja Rautsi.

Meneillään on pienoiskuunnelman Päivä 746 nauhoitus, joka on osa kurssimuotoista yhteistyötä Aalto-yliopiston Taideteollisen Korkeakoulun elokuvataiteen osaston ja Ylen Radioteatterin kanssa. Kuunnelma on yksi kuudesta kesä- ja heinäkuussa lähetettävistä Uuden aallon kuunnelmista. Projektin tarkoitus on tuoda esiin tuoreita tekijöitä ja sisältöjä.

Kontrollin harha

Päivä 746 on tekijöiden ensimmäinen kuunnelmatyö.

- Alunperin lähdimme ajatuksesta että on oltava jokin syy, miksi tämä on kuunnelma, kertoo Tommi. Vaikka tämä juttu on tavallaan scifiä, pääasia ei suinkaan ole, että se tapahtuu avaruudessa. Meitä kiinnosti länsimaisen ihmisen ympärilleen rakentama kupla, kontrollin harha, joka horjuu kun maailmassa tapahtuu jotakin mullistavaa, esimerkiksi lentokoneen putoaminen tai Haitin maanjäristys. Kun jotakin tapahtuu, ihmetellään, eikö meillä olekaan kaikki kontrollissa. Vallitseeko täyskaaos? Kuka täällä päättää?
 
- Avaruussukkula tapahtumapaikkana oli tarpeeksi kaukainen eli sellainen, jonka sai täysin etäännytettyä normaalista arjesta, lisää Jyri. 

- Toinen aihe mitä pohdimme, oli ihmisten väliset kohtaamiset. Otatko kodittoman kadulta sisään omaan kuplaasi, tarjoatko apuasi tarvitsevalle? Toisaalta toisten hätä tuntuu kaukaiselta, toisaalta tunnet siitä vastuuta ja ahdistusta, pohtii Tommi. - Nämä ajatukset olivat lähtökohtana ja ovat valmiissa jutussa läsnä taustalla, metaforisella tasolla.

Äänen välitön viesti
 
- On ollut kiehtovaa ohjata näin rajattua aluetta kuin ääni. Teatteria ja elokuvaa olen ohjannut toiminnan kautta, mutta nyt piti ajatella eri keinoja kertoa tämä tarina, joka on suht staattinen. Sanat kuulostavat eri rytmillä, volyymilla, sävyllä, jopa ajatuksella lausuttuina aivan erilaisilta. Astronautillamme on sekä puhuttu ääni että ajatusääni. Maan ja avaruuden välinen kommunikaatio tapahtuu tietokoneen kautta ja muistuttaa kaikille tuttua puhelinkeskustelua, kertoo Tommi.

- Yksinäisyys resonoi meidän astronauttimme pään sisällä, jatkaa Jyri. Avaruuden äänimaailman rakentaminen tuntui niin herkulliselta, että se itse asiassa jäi jutussamme taka-alalle. Pyrimme enemmän kohti Tarkovskin Stalkeria kuin Lucasin Tähtien sotaa.

- Minua kiinnostaa kommunikointi kasvotusten ja tekemisen kautta. Ihmisen ääni on kaunein ääni. Tuotat äänen sisältäsi, kehosi on instrumentti. Se on välitöntä, ja se on välitöntä myös kuulijalle. Jos orkesterin keskeltä kuuluu vahvistamaton ihmisääni, yleisö kuulee sen. Vauvan itku on sellaisella taajuudella että se sattuu meidän korvaan, ihan syystä. Kun sukkula saa viestin Maasta, se on tietenkin ihmisääni, paljastaa Jyri.

Taide ei synny kohteliaisuudesta

Millainen on hyvä ohjaaja?

- Hyvä ohjaaja ymmärtää, että myös hänen työssään on kyse paljastamisesta, kuten näyttelijälläkin. Hyvä ohjaaja kuuntelee ja on tarvittaessa tiukka, toteaa Tommi. Omasta näyttelijänkokemuksesta voin sanoa, ettei hyvän ohjaajan välttämättä tarvitse olla hyvä ihminen, kunhan luottamus syntyy. Ohjaaja voi olla vaikka millainen raivopää jos vain läpi tulee tunne, että hän uskoo siihen mitä on tekemässä, ettei hän päästä mitään puolivillaista läpi. Kohteliaisuus ei ole ohjaajalla välttämätön hyve.

Tärkeintä on kommunikaatio

Kestäisikö äänisuunnittelija kaksi vuotta yksinäisyyttä?

- Voisin kestääkin, pohtii Jyri. Yksin ollessani olen inspiroitunein. Käsittelen jotakin asiaa vaikkapa säveltämällä biisin ja esittämällä sen myöhemmin ystävilleni, kommunikoiden siten takaisin maailmalle. Mutta kaksi vuotta... ehkä sitä alkaisi kuvitella kontaktia, rakentaa sitä muistikuvista. Tätä kuunnelmammekin käsittelee: millä määrällä kommunikaatiota ihminen pärjää.