yle.fi


Monipuolinen Maria Sid

Monipuolinen Maria Sid

3. lokakuuta 2011 Kirjoittaja: Anna-Maija Halonen Kommentit: 0

Kuva: Heli Sorjonen

Taksintäydeltä Käteviä emäntiä päräyttää TV2:n pääovelle. Illalla alkavat sarjan yökuvaukset. Luvassa on Itkijänaisten valitusta sateisella parkkipaikalla. Yksi emännistä on Maria Sid, jolla on juuri takanaan vierailu talkshowssa.

Lokakuun alussa alkaa Kotikatsomossa Moska, jossa Marialla on iso rooli viihdelehden päätoimittajana. Parastaikaa Kakkosella uusitaan sarja Karjalan kunnailla, jonka uudet jaksot alkavat marraskuussa. Nelosella pyörii Sokkokokki. Maria on kaikkialla!

Kaikkialla, silti ulkopuolinen

”En ole kaikkialla, se vaan näyttää siltä”, kuittaa Maria. ”Pääasiassa mua tällä hetkellä työllistää Svenska Teatern’iin tuleva musikaali Kristina från Duvemåla, jossa olen ohjaajan assistenttina. Ohjaajana on Lars Rudolfsson, joka on ohjannut myös musikaalin alkuperäisversion. Musiikin on tehnyt Benny Andersson, tekstin Björn Ulvaeus, eli Abba-miehet ovat olleet asialla. Valmistelut vievät välillä Tukholmaan, produktio jää minun vastuulleni Suomessa. Ensi-ilta on helmikuussa ensi vuonna.”

Kristina från Duvemåla-musikaalissa on vakava ja ajankohtainen aihe: miten ihminen sopeutuu, kun hän muuttaa uuteen ympäristöön? Ihmiset muuttavat jatkuvasti, sekä vapaaehtoisesti että pakon edessä. Siitä seuraa ulkopuolisuuden tunne. Mihin minä kuulun?

”Mä tunnen itsesi ulkopuoliseksi molemmissa maissa”, paljastaa Maria. ”Suomessa olen se iloinen hurri, ja Ruotsissa mä olen se jämpti ja suora suomalainen. Se on kiehtovaa, koska kuitenkin olen se sama ihminen molemmissa maissa. Suomenruotsalaisuuteeni ei enää kiinnitetä paljon huomiota, paitsi silloin kuin jokin minussa ärsyttää. Silloin se taas muistetaan”, naurahtaa Maria.

”Ulkopuolisena joutuu panostamaan sosiaaliseen lahjakkuuteensa selviytyäkseen kanssakäymisestä toisten kanssa. Koulutustyössä - vedän esiintymiskoulutusta yrityksille - ulkopuolisuuden tunteesta on ollut hyötyäkin.”

Kätevä emäntä, Itkijänainen. Kuva: Laura Pohjavirta/YLE

Kahdeksan jaksoa Moskaa, kahdeksan sketsiä Kätevää emäntää

Miten draamasarjoan hahmon ja sketsihahmon näytteleminen eroavat toisistaan?

”Suhtaudun yhtä vakavasti kaikkiin rooleihini, sanoo Maria. ” Mun täytyy uskoa hahmooni ja ymmärtää häntä, jotta voin olla vakuuttava. Tavoite on aina se, että katsoja voi samastua hahmoon."

”Kätevän emännän genre on draama pienellä sketsivirityksellä. Sketsit ovat niin lyhyitä ja ytimekkäitä, että hahmoihin on puristettava todella tiiviisti ne asiat, joiden pitää tulla esiin. Maaliin on ampaistava heti. Moska-sarjan Touhu Lesosen rooli hengittää eri tavalla.”

”Touhun rooli antoi myös tilaisuuden tutkia valtaa. Touhu on nainen, jolla on valtaa. Miten hän käyttää sitä? Vallanhimoinen ihminen on usein arvaamaton ja piilottelee faktoja. Touhu pitää ihmiset ympärillään varpaillaan, muut eivät tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Sen tutkiminen oli mielenkiintoista,” kertoo Maria esimerkkinä siitä, miten eri asioita eri työt pitävät sisällään.

”Moska-sarja on yksi 8-osainen näytelmä. Samoin Kätevän emännän yksi sketsisarja, jossa on sama aihe ja samat hahmot, vaikkapa Itkijänaiset, on yksi näytelmä."

”Sketsihahmon tekemisen tekee vaikeaksi se, että materiaalia on niin vähän, kerrottavaa on paljon, ja kaiken on mahduttava kolmeen, neljään kuvaan. Rytmi on erittäin tärkeä. Pyydän yleensä harvoin uusintaottoja, mutta Kätevän emännän kuvauksissa teen niin välillä, koska haluan varmistua siitä että iskut osuvat kohdalleen.”

Moska, taustalla Milka Ahlroth ja Seppo Halttunen. Kuva: Jukka Lintinen

Julkisuudesta

”Olen onnellinen siitä että olin jo aikuinen ja kokenut ammattilainen, kun julkisuus tuli kohdalleni Donna Paukun myötä. Julkisuus ei ole mulle se juttu, itseisarvo. Teen mulle rakasta työtä, ja siihen kuuluu julkisuus. Täällä Suomessa ollaan rauhallisia ja kohteliaita, katsotaan vähän kauempaa. Ruotsissa tullaan lähemmäksi, puhumaan. Enimmäkseen se on musta kivaa. En ruikuta, tämä on ammatinvalintakysymys."

"Hyväksyn sen että mua katsotaan, kun liikun julkisilla paikoilla. Mulla on myös omat keinot, miten tekeydyn tuntemattomaksi,” virnistää Maria. ”Ja jos haluan levätä lomalla ja olla rauhassa, en mene sellaiseen paikkaan missä on satoja suomalaista.”

”Jos on sinut itsensä kanssa, julkisuus ei ahdista. Ihmiset näkevät satoja ihmisiä päivässä. Joku näkee julkkiksen, ajattelee häntä hetken ja unohtaa samantien. On ihan turha ahdistua tällaisesta katseen kohteena olemisesta. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi siihen, että miettii miten toiset mut näkee.”

”Tätä ajatusta sovellan myös työssäni. Kun fokus on muussa kuin minussa, on paljon helpompaa. Pyrin antamaan itsestäni muille sen sijaa että murehtisin omaa suoritustani. ”Muut” ovat paljon kiinnostavampia kuin ”minä”. Itse asiassa koko urani lähti liikkeelle siitä että pyrin eroon ujoudesta. Kun minulta ekan kerran pyydettiin nimmaria, punastuin ja olin ihan nolona”, Maria tunnustaa.

"Ensin nostetaan, sitten mietitään, sitten päätetään mihin päin lähetään ton kanssa", miettii Maria lehdistön suhtautumista julkkiksiin. Katso videolta Moska-sarjan kuvauksissa tehty haastattelu:

Tälle sivulle liitetyn mediatiedoston esittäminen vaatii Adobe Flash Playerin.

Kaveripyyntö odottaa vahvistusta

Lisääntynyt sosiaalisen median käyttö on myös pannut miettimään, missä menee julkisen ja yksityisen raja. Yksinäiset illat Ruotsissa kuvauspäivien jälkeen saivat Marian liittymään Facebookiin. Nyt odottamassa on melkein 600 facebook-kaveripyyntöä.

”En hyväksy kaverikseni tuntemattomia. Olen joutunut facebookissa huijatuksi: joku tuntematon tekeytyi ihmiseksi jonka tunnen, ja pyysi mua kaverikseen. Tällaiset tapaukset ovat saaneet mut varovaiseksi.”

”Muuten musta on kiva seurata facebookin kautta mitä ihmiset tekee, olen stalkkeri, Maria naurahtaa. ”Kunhan ei tulee kateelliseksi siitä mitä kaikki muut puuhaa, ainakin tilapäivitystensä mukaan.”

Monipuolinen Maria

Moska-sarjan päätoimittaja Touhu Lesonen haluaa voittaa, olla paras, hinnalla millä hyvänsä. Mitä Maria haluaa?

”Oli hienoa päästä tekemään Moska-sarjaa ihailemieni esikuvien, Jari Tervon ja PP Peteliuksen, kanssa. Naisena on vaikea tehdä uraa sekä komedian että draaman parissa. Pyrin samaan kuin nuo miehet: haluan tehdä monipuolista työtä ja saada siitä arvostusta.”

Moska Kotikatsomossa sunnuntaisin alkaen 9.lokakuuta.

Kätevä emäntä Kakkosella alkuvuodesta 2012.

Videon kuvaus: Juha Kuhmola.

Lisää näihin:
3
tykkää tästä

Kommentit

Ei kommentteja.