yle.fi


Television tiiliskivet

Television tiiliskivet

6. lokakuuta 2010 Kirjoittaja: Anna-Maija Halonen Kommentit: 2

Juuri päättyneessä Radio 1:n Television tiiliskivet-sarjassa puhuttiin laadukkaista tv-sarjoista 1970-luvulta tähän päivään. Vuonna 1978 alkoi sataa Pennejä taivaasta, vuonna 2007 alkanut Mad Men piirtää kuvan aikakauden murroksesta 1960-luvun alussa – olemmeko nyt samanlaisessa murroksessa?

"Tv-sarjat ovat aikamme parasta draamaa, niistä kannattaa puhua", toteaa sarjan toimittaja J.P. Pulkkinen. Miksi tv-sarjat, miksei elokuvat? 

"Elokuvilla on kova taloudellinen paine ahtaa pariin tuntiin kaikki: viesti pitää saada perille heti ja mahdollisimman monelle. Tv-sarja pystyy käsittelemään aiheita notkeammin ja reagoimaan nopeammalla aikataululla, toisaalta tv-sarja voi kuvata asioita pidemmältä aikaväliltä ja useammasta näkökulmasta." 

"Television tiiliskivet-sarjassa ovat käsittelyssä tämän aikakauden huiput, pääasiassa amerikkalaiset ja brittisarjat. Kotimaisista joukkoon olisi saattanut mahtua vaikkapa Uudisraivaaja tai Helppo elämä, jotka nekin ovat imeneet vaikutteita ulkomaisista sarjoista. Kakkosella parhaillaan esitettävä Taivaan tulet taas edustaa sarjatyyppiä, jossa on tietynlaista absurditeettia: ollaan kaukana kaikesta." 

Käsikirjoittaja Mika Ripatti, yksi sarjan keskustelijoista, ei halua laittaa elokuvaa ja tv-sarjaa lajeina paremmuusjärjestykseen, mutta yhtyy Pulkkisen näkemykseen.

"Tv-sarja antaa mahdollisuuden rikkaamman henkilögallerian luomiseen ja henkilöiden välisten suhteiden rakentamisen. Suhteita voidaan avata hitaammin, melkein kuin hidastettuna. Se ajallinen tila, joka pitkässä sarjassa on käytettävissä, mahdollistaa monisyisemmän kerronnan. Jos puhutaan "piston syvyydestä" elokuvassa, yhtä lailla iso haava tv-sarjassa vuotaa pitkään, paljastaen draaman sakean veren."

Television tiiliskivet-sarjan osat:

Osa 1: Pennejä taivaasta (Pennies from Heaven, 1978) Dennis Potterin läpimurtosarja esitteli käänteentekevän tavan yhdistellä eri tasoja tarinan sisällä, lomittaa musiikkia ja draamaa. Vieraana muusikko ja elokuvasäveltäjä Yari.

Osa 2: Pimeyden ytimessä (Edge of Darkness, 1985) Brittitrilleri sukelsi vainoharhan, salaliittojen ja globalisaation tuottamien uhkakuvien maailmaan kauan ennen kuin aihe tuli muotiin. Vieraana elokuvakriitikko Helena Ylänen.

Osa 3: Frasier (1993-2004) Tilannekomedia kahden psykologiveljeksen ja heidän perheittensä toilailuista. Oivalluksien ja verbaliikan paraati, jossa sivistys, inhimilliset heikkoudet ja ammattietiikka törmäävät alituiseen. Vieraana media-alan yrittäjä ja konsultti Markus Leikola.

Osa 4: Babylon 5 (1994-1997) Sarja joka löi laudalta Star Trekin. Avaruusaseman vaiheet viitenä kriittisenä vuotena 2200-luvulla. Teemoja elämänkatsomuksista ja uskonnoista, sivilisaatioiden kehitys ja luisuminen diktatuuriin, teknologia ja mysteerit. Vieraana kirjailija J. Pekka Mäkelä.

Osa 5: Teho-osasto (ER, 1994-2009) Sairaalasarjojen monumentti: viidentoista kauden, 331 jakson mittainen draama, jossa sattuu kroppaan ja sydämeen. Vieraana käsikirjoittaja Tove Idström.

Osa 6: Lost (2004- ) Sarja jonka esittämä olennainen kysymys on: mistä tässä on kysymys? Filosofisia ja kirjallisia viittauksia sisältävä robinsonadi on luonut oman mytologiansa. Vieraana teatteriohjaaja Susanna Kuparinen.

Osa 7: Rooma (Rome, 2005-2007) Historiallinen sarja barbarian ja sivistyksen rajalta. Vieraana kääntäjä ja antiikin maailman tuntija Arto Kivimäki.

Osa 8: Kyllä Jeeves hoitaa (Jeeves and Wooster, 1990-1993) P.G. Wodehousen klassikkokirjoista tehty tv-sarja on kahden mestarinäyttelijän, Hugh Laurien ja Stephen Fryn, bravuuri, täynnä elämänviisautta ja suurisydämisyyttä. Vieraana kustannustoimittaja Silja Hiidenheimo.

Osa 9: Terapiassa (In Treatment, 2008- ) Psykoterapeutti ja hänen potilaansa. Huoneteatteria muokattuna tv-draamaksi. Vieraana käsikirjottaja Tove Idström.

Osa 10: Breaking Bad (2008 - ) Syöpään sairastunut kemian opettaja, jolla on raskaana oleva vaimo ja vammainen poika, alkaa käyttää ammatillisia kykyjään luovalla tavalla. Vieraana käsikirjoittaja Leo Viirret.

Osa 11: Mad Men, osa 1 (2007- ) Yhdysvaltain mainosmaailman sijoittuva sarja. Ensimmäisessä keskustelussa puhutaan moninkertaisesti palkitun sarjan tyylistä, aikakauden murroksesta 60-luvun alussa ja siitä miten mainosmies Don Draper sen kohtaa. Vieraana käsikirjoittaja Mika Ripatti.

Osa 12: Mad Men, osa 2 (2007- ) Keskustelu Mad Menistä jatkuu: mainostoimistokehyksen taustalla se näyttää mm. naisten emansipaation, uuden elämäntavan ja kulttuurin synnyn. Vieraana käsikirjoittaja Mika Ripatti.

Koko sarja on kuunneltavissa Areenassa vuoden loppuun saakka, huomaa linkki etusivulla Poimintoja YLE Areenasta/Radio-osiossa.

kuva: Pertti Raami/YLE

J.P. Pulkkinen on toimittanut ja tuottanut kulttuuri- ja kirjallisuusohjelmia sekä televisioon että radioon vuodesta 1990. Plakkarissa on useita Koura-palkintoja sekä Valtion tiedonjulkistamispalkinto vuonna 2002 kirjasarjasta Ammatti: suomalainen kirjailija. Pulkkinen on myös julkaissut neljä kirjaa.

kuva: Jyrki Valkama, kuvankäsittely: Mikko Lehtola/YLE

Tulossa:
Naurun tasavalta, neliosainen sarja suomalaisesta huumorista 2010 YLE Teema (läh. 26.11. alkaen)
 

Lisää näihin:
0
tykkää tästä

Kommentit

Anonyymi 13.10.2010, 18:54

Tämä on aivan mahtava sarja! Koko ajan tulee semmoinen olo, että täytyy katsoa kaikki sarjat, mistä puhutaan. Kiitos!

Raketti 02.03.2012, 00:52

Nyt kun tämä sarja tulee uusintana, niin tuli mieleen että uusikaa myös J.P. Pulkkisen muita ohjelmia, esim. Merkkituote oli pääosin niin erinomaista ja ajatonta radio-ohjelmaa, että on synti jos se jää vain muutaman Elävän Arkiston esimerkin varaan.

Uusikaa vaikka Areenan nettikuunneltavissa jos ei radioon asti mahdu.