Tv-ohjaaja tanssin lumoissa

Tanssiteatteriesitys Paperiankkurin suora tv-ohjaus Yle Teemalle on takanapäin. Mitä tuli tehtyä? Palataanpa hetkeksi viime viikon keskiviikkoon.

Hetki elämästä

Hanna Brotheruksen hienosti ohjaama Paperiankkuri antoi minulle tv-ohjaajana mahdollisuuden täydelliseen teokseen heittäytymiseen. Sain tehdä ainukertaisen ja oman näkemykseni mukaisen televisiototeutuksen. Uskon Hannankin olleen tyytyväinen lopputulokseen, joka luotiin suorassa lähetyksessä juuri sillä hetkellä. Seuraavan päivän tv- toteutus olisi ollut todennäköisesti jo erilainen.

Suoran lähetyksen taika on, että sitä ei voi ottaa uudestaan, mokia ei voi korjailla jälkikäteen. Kuka haluaa katsoa monta kuukautta leikkauspöydässä koostettuja taltiointeja, missä kaikki on varmistettu ja hiottu kohdalleen täydelliseksi musavideoksi? Tanssiteoksen esittäminen suorana kaikkine virheineen ja onnistumisineen on kuin hetki oikeasta elämästä.

Hyvät työtoverit

Lähin sparraajani suunnitteluryhmästä oli tuottaja Anneli Pallas. Emme olleet aikaisemmin tavanneet, siksi teimme heti selväksi roolijakomme eri tilanteissa. Minulla oli alusta asti tunne, että nyt on tuottaja-ohjaajatyöpari kohdallaan. Annelista tuli minulle tärkeä peili, jonka kanssa yhdessä ratkaisimme eteen tulevat ongelmat ja visaiset kysymykset.

Monet tuottajat Ylessä myös itse ohjaavat. Jos ohjaaja saa tuottajasta tällaisen tuen ja monien käytännön asioiden hoitajan (Anneli puuttui ansiokkaasti jopa juuri ennen suoraa lähetystä kuvasuunnittelija Johan Granholmin apuna valaisun parannukseen) on tuottajan ja ohjaajan oltava eri henkilö. Tällöin ainakin näin hetkisissä tuotannoissa ohjaajalle jää enemmän aikaa varsinaiseen työhönsä eli tilanteiden suunnitteluun ja ohjaamiseen. Toivottavasti yhteistyömme jatkuu uusissa tuotannoissa!

Suunnitteluryhmääni kuului tiiviisti myös tuotantokoordinaattori Maiju Palo, joka ex-tanssijan intohimolla heittäytyi Paperiankkurin tekemiseen suurella sydämellä. Hän opetteli kahden viikon aikana lähes ulkoa kaiken teokseen liittyvän. Suorassa lähetyksessä Maiju varoitti minua ja kameramiehiä tulevista liikkeistä ja tapahtumista rauhallisella äänellään. Näin ollen sain mahdollisuuden heittäytyä kameramiesten tarjoilemien kuvien kautta tanssin huumaan. Minulla hämärtyi alun jälkeen ison ulkolähetysauton ohjaamo ja tunsin olevani hetkittäin sisällä teoksessa tanssimassa muiden esiintyjien rinnalla, samalla kun valitsin kameramiesten tarjoilemia loistavia kuvakulmia.

Kuvassa läheisyyttä ja intohimoa

Suunnitteluryhmään kuului myös kuvasuunnittelija Johan Granholm, jonka kanssa olemme jo vuodesta 1995 lähtien puhuneet omituista, mielikuvituksellista ja villiä kuvakieltä! Kieli on jalostunut monien olympialaisten pitkillä kuvauskeikoilla omanlaiseksi unohtamatta YouTube- videoita, joita on väännetty kieli poskessa. ”Kyllä koira koiran tuntee!”

Tästä syystä Paperiankkurin kuvauskaluston ja kuvakulmien suunnittelu oli erittäin helppoa. Muun muassa pieniin lavakameroihin päädyimme nopeasti yhdessä. Nämä lavakamerat toivat sitä läheisyyttä ja intohimoa kuviin, mitä emme muuten olisi saaneet. Hanna kielsi käyttämästä kameramiehiä lavalla, joten keksimme kiinnittää neljä ”kylmää” kameraa erilaisin ripustuksin lavaste-elementteihin. Kameramiehen tuominen lavalle olisi ollut paitsi vaarallista, myös todella esitystä häiritsevää, siinä Hanna oli täysin oikeassa. Mutta pelkät kamerat lavasteissa eivät häirinneet tanssijoita. Hienoa!

Kaiken kaikkiaan meillä oli käytössä yhdeksän miehitettyä kameraa, tosin yksi kameramies käytti ohjelmassa kolmea kameraa: Ari Tuuva käytti Steadicamia alku- ja loppuhaastatteluissa käytävillä. Yläkulmakuvat esityksestä lavan päältä Ari kuvasi Hot Shot-kauko-ohjattavalla kameralla. Operointipaikka oli lavan sivustalla, missä hänellä oli vielä normikamera jalustalla. Tällä kameralla hän kuvasi aina, kun Hot Shot- kameralla ei ollut käyttöä. Ari oli saanut tarkan aikataulun, milloin olla missäkin kamerassa.

Meillä oli aikomus ottaa käyttöömme vielä yksi kamera, joka olisi porattu lavasteseinän läpi, mutta kamera oli niin uusi ettemme saaneet kameraa säädettyä PAL-versioksi, emmekä saaneet sitä yhdistettyä HD-rekkaamme. Kuva olisi ollut efektinä kohtauksessa, missä naisia paiskitaan kyseiseen seinään kameran päälle.

Vapaat kädet kameramiehille

Normaalisti tällaisessa tuotannossa suunnitteluryhmä suunnittelee kuvat tarkkaan etukäteen joka kohtaukseen. Tuotantokoordinaattori varoittaa kameramiehiä ja kameramiehet ottavat tarkasti ennalta suunnitellut kuvat. Päätin pelata korkein panoksin ja kokeilla jotain uutta suorassa lähetyksessä. Jaoimme kameramiehille vain kohtauslistat, johon oli kohtauksittain määritelty vain tietty kuvakoko ja miltä puolelta lavaa kuvaa otetaan. Siis kameramiehillä oli vain kohtauslista eikä ollenkaan kuvalistaa.

Päädyin tähän ratkaisuun aikaisempien ohjauskokemusteni takia. Näissä ohjauksissa olen ohjelman aikana osittain kokeillut tätä vapaata pudotusta. Keväällä ohjasin UIT musiikkirevyytä (joka ei ollut suora lähetys) ja suunnittelin lauluihin tarkat kuvat kameroille, mutta sketsi-ja tanssikohtauksiin annoin kameramiehille vapaat kädet. Sain kyseisistä kohtauksista niin mainioita kuvia, etten olisi sellaisia itse voinut kuvitellakaan, vaikka minulla on 27 vuoden kokemus kameramiehen työstä.

Ranskalais-italialaisella tempolla

Paperiankkuriin sain kamerahmiehiltä eri kohtauksista huiman määrän upeita kuvia, joista yritin kokemuksen tuomalla varmuudella valita parhaimman kuvan eri tilanteisiin. Tällainen ohjaaminen vaatii kuvakerronnan täydellistä hallintaa, jotta kuvat sopivat toisiinsa. Suojaviivaakin rikoin muutamissa kohdissa tarkoituksellisesti.

Nopeimmissa kohtauksissa kuvia leikattiin täysin vaistojeni mukaan. Tehdessä tuntui että oliko leikkaus välillä liian nopeaa, mutta katsoessani lopputulosta totesin ettei ollut. No, leikkausrytmini onkin enemmän ranskalais-italialaistempoista. Siksi varsinkin hämäläisiltä kuulee kommentteja, että voisinko hiukan hidastaa leikkausrytmiäni!

Mielestäni jokaisella ohjaajalla pitää olla oma tyyli ja minulla on tällainen! Kuvamiksaaja Raimo Lahti oli ohjaamossa oikealla puolellani. Jopa kaiken kokenut Rami (joka muuten lähtee Lontoon olympialaisiin miksaamaan kansainvälistä lähetystä) naureskeli kiihkeimmässä kohdassa ettei vanha meinaa pysyä mukana…

Ohjaajalle tällaisessa nopeatempoisessa tuotannossa on erittäin tärkeää, että leikkaus tulee juuri siinä kohdassa missä ohjaaja sen haluaa. Rami on 10+ mies omassa ammatissaan!

Tuotanto onnistui mielestäni hyvin huolimatta kaikista vaikeuksista, joita tässä on turha eritellä. Otin suuria riskejä, esimerkkinä superslowmotion-hidastukset livekuvasta, jotka epäonnistuessaan olisivat huonontaneet kokonaisuutta.

Rohkeutta ohjaukseen

Tv-ohjelmia voi ohjata monilla eri tavoilla. Toivoisin, että monikameraohjaajat kokeilisivat rohkeasti erilaisia ohjaustapoja myös viikottaisohjelmissaan. Se toisi uutta mielenkiintoa monivuotisiin ns. formaattiohjelmiin. Kommentti ”ohjelmahan toimii hyvin tällaisenaan” ohjelmasta, jota on tehty samalla tavalla vuosia ei kuulosta kauhean innovatiiviselta.

Ja lopussa kiitos seisoo

Pelasin upporikasta tai rutiköyhää, ja selvisin tuotannosta upporikkaana. Suuri kumarrus ja kiitos kuuluu kaikille ympärilläni oleville ammatti-ihmisille, joiden ansiosta sain mahdollisuuden heittäytyä turvallisin mielin suorassa lähetyksessä tanssin lumoihin. Suuret kiitokset Kansallisteatterin väelle, Hannalle, kaikille esiintyjille ja tv-tiimille!

Harri Anttila, Paperiankkurin tv-ohjaaja