yle.fi


 

 

 
 

 

 
 

Katoamistemppu ja kuinka se tehdään

Jatkuvuusleikkaus on nimitys vallitsevalle leikkaustyylille. Siinä pyritään kaikin keinoin ehjään aikajatkumoon ja siihen, ettei leikkausta huomaa. Tapahtumat näyttävät jatkuvan leikkauskohtien yli niin luontevasti, että on vaikea uskoa kohtauksen koostuvan yhdellä kameralla eri aikaan kuvatuista otoksista. Suurin osa elokuvista pyrkii tällaiseen jatkuvuuden illuusioon. Missä on vika, jos temppu ei onnistu?

A

Toimiva temppu on sijoittaa leikkauskohta liikkeen keskelle: edellisessä kuvassa alkanut liike jatkuu seuraavassa. Liikkeeseen leikkaaminen on tarkkaa. Yhdenkin ruudun muutos vaikuttaa siihen, näyttääkö liikkeen jatkuminen luontevalta. On huomattu, että muutama leikkauskohdasta pois nipsaistu ruutu tuottaa sujuvamman tuloksen kuin täysin tarkka jatkuvuus. Paras leikkauskohta löytyy vain kokeilemalla, trimmaamalla.

B

Jos leikkauskohta näyttää hypähtävän, kuvien välillä voi olla liian pieni muutos. Ehkä mahdollinen liike ei jatku hyvin kuvasta toiseen. Tai liike kahdentuu, toistuu. Ehkä huomiopisteen paikka siirtyy liikaa (huomiopiste on se kohta kuvassa, jota katsoja todennäköisesti katsoo). Vastakuvien sommittelu tai mittakaava saattaa myös olla liian erilainen. Suuri tumma tai vaalea pinta voi leikkauskohdassa ikävästi välähtää, vaikka muut asiat olisivat kunnossa. Syitä voi olla monia. Jokainen kuvaliitos on ainutlaatuinen, samoin sen ongelmat.

C

Silmä havaitsee helposti jatkuvuuden puutteet kuvien leikkauskohdassa: ilme vaihtuu, asento vaihtuu, paikka vaihtuu, etäisyys muuttuu, liikkeen suunta vaihtuu, nopeus muuttuu, nesteen pinta lasissa nousee ja laskee, valo muuttuu jne. Varsinaiset klaffivirheet ovat luku sinänsä: takki vaihtuu, hattu häviää päästä, haarukka hyppää toiseen käteen. Leikkaamalla vastakkaisiin suuntiin moni ongelma pienenee - ellei jopa häviä kokonaan.

D

Kameranliikkeitä ei saisi katkaista kesken liikkeen. Se särähtää katsojan silmissä. Jos kuvissa on paljon pitkiä kameranliikkeitä, kerronta saattaa muuttua raskaaksi ja hitaaksi. Suora leikkaus on ihmiselle luontevaa, liukuva katse ei. Tutkikaa, kuinka usein kameranliikkeitä elokuvissa käytetään ja minkälaisia ne ovat.

E

Haastattelua on usein pakko lyhentää. Jos välistä vain otetaan pätkä pois, kuva hypähtää ja henkilön ilme muuttuu. On tavallista peittää leikkauskohta jollakin muulla kuvalla. On hyvä, jos tuo kuva kuvittaa asiaa tai edes jollakin tavalla liittyy asiaan, josta puhutaan. Usein välikuvana on jälkeenpäin kuvattu nyökyttelevä haastattelija. Katsokaa uutisten haastatteluja, niitä on usein keskeltä lyhennetty. Miten asia on ratkaistu?

F

Tarkoituksellinen hyppyleikkaus on tyylikeinona hauska. Siinä hypähdetään ajassa eteenpäin. Kuvakin hypähtää. Turha on otettu pois. Jatkuvuuden illuusio katoaa, katsoja tiedostaa katsovansa elokuvaa ja saattaa nauttia pirteästä ilmaisusta. Tarinankerronta ei siinä välttämättä kärsi. Hyppyleikkaaminen vaatii tyylitajua.

 
 

Poimintoja  

olento pallo

Miltä koulu näyttää Helmerin silmin

Vuorentaustan koulun oppilaat toteuttivat Helmerin matkassa -multimediatyön. Se kertoo Vuorentaustan koulussa asuvasta Helmeri -tontusta, jot... Lue lisää