yle.fi


 

 

 
 

 

 
 

Leikkaaja voi sokeutua

Älkää pelästykö. Ei leikkaaja menetä näköään. Hän vain oppii tuntemaan elokuvan kuvat liian hyvin, eikä osaa enää eläytyä katsojan asemaan, joka näkee kuvat ensimmäistä kertaa. Siksi sanotaan, että leikkaaja sokeutuu. Tavallisempaa kuitenkin on, että ohjaaja sokeutuu.

A

Kun katsojalle näytetään uusi kuva, kestää jonkin aikaa, että hän on nähnyt kaiken tärkeän. Kun kuva on näin kypsynyt, voidaan leikata uuteen kuvaan. Paljon yksityiskohtia sisältävän laajan kuvan kypsyminen kestää kauemmin kuin lähikuvan, jonka sisällön katsoja vastaanottaa nopeasti. Leikkaajan tulisi tunnistaa hetki, jolloin kuva on antanut kaikkensa.

B

Jos kuvaa näytetään kypsymisen jälkeenkin, elokuvan rytmi alkaa vaikuttaa hitaalta ja katsoja voi kyllästyä. Kuvaleikkauksen rytmitys onnistuu, jos leikkaaja pystyy eläytymään katsojan havainnon nopeuteen. Jos uuteen kuvaan mennään ennen kuin kuva on kypsynyt, elokuva tuntuu nopealta.

C

Leikkaaja voi leikata kuvat liian lyhyiksi, jos hän ns. tietää, mitä kuvassa on. Tällainen liika tietäminen voi johtaa myös siihen, että leikkaaja näkee kuvassa sisällön, jota katsoja ei lainkaan näe tai ymmärrä. Tavallisesti leikkaaja kuitenkin on tietoinen tästä asiasta ja osaa toimia hyvin materiaalin ehdoilla.

D

Leikkaus on ajan veistämistä. Luontevia lyhentämispaikkoja löytyy enemmän kuin uskottekaan. Turhat tulemiset ja menemiset kannattaa karsia. Poistakaa kokonaan kuvat, joita ei välttämättä tarvita. Poistakaa rakkaat suosikkikuvatkin, jos ne eivät tue elokuvan etenemistä. Katsoja ei osaa niitä kaivata. Toisaalta, tärkeissä käännekohdissa tarvitaan joskus pitkitystä. Sekin on hienoa ilmaisua.

E

Katsokaa teosta uudestaan alusta alkaen. Kuvien rytmi ja kokonaisvaikutelma saattaa kesken työn muuttua. Muutenkin on hyvä ottaa etäisyyttä juuri siihen kohtaan, mitä ollaan työstämässä. Kunnon tauko leikkaustyössä virkistää ja puhdistaa katseen ja korvat hyvin.

F

Leikkaaja voi kyllä oikeastikin sairastua. Jos tekee kaiken työn hiirellä, hiirikäsi kipeytyy helposti. Opetelkaa sen takia näppäinkomentoja niin paljon kuin mahdollista. Liian pitkää leikkauspäivää kannattaa myös välttää, samoin liian lyhyttä. Väsyneenä tai kiireessä tulee tehdyksi huonoja ratkaisuja.

 
 

Poimintoja  

olento pallo

Miltä koulu näyttää Helmerin silmin

Vuorentaustan koulun oppilaat toteuttivat Helmerin matkassa -multimediatyön. Se kertoo Vuorentaustan koulussa asuvasta Helmeri -tontusta, jot... Lue lisää