kätevä emäntä

  • Yes jengi. Maailma muuttuu enniseni. Oletko mukana?

    Hyvä työntekijä on erikoistunut moniosaaja. Hän oppii ja opiskelee jatkuvasti uutta tässä jatkuvassa muutoksessa. On joustava, luova, innovatiivinen ja huipputuottava. Hän on yhteisöllinen, sosiaalinen, kieli- ja kulttuuritaitoinen. Hän tekee välillä työtä ilman korvausta. Hän ei sairasta ja on työmarkkinoiden käytettävissä ainakin 60 vuotta. Aika tämmöisiä helpohkoja vaateita. 

    Tulevaisuuden työntekijöitä, screenage-sukupolvea, opettaa opettaja. Opettajien tehtävä on valmistaa näitä näyttöjen ääreen syntyneitä oppilaita tulevaisuuteen. Luku ja kirjoitustaito ovat aika last season -juttua. Kunhan vaan on kosketusnäyttö sylissä ja koululla huippunopea tietoverkko.

    Miltäpä kuulostaa esim. tulevaisuuden ammatit: biomassacontroller, desalinaatioprosessoija ja mielikuvahoitaja? Aika wauta!

    Kouluissa satsataan tietotekniikkaan. Rahaa tuntuu löytyvän tähän huippukilpavarusteluun. Koulut tarvitsevat huippunopeat verkkoyhteydet ja älytaulut. Tämä on suunta, tätä halutaan. Ihan yes. Kehitystä ei voi, eikä tarvitsekaan pysäyttää. Muistaa vain, että kyse on lelusta, välineestä - ei hengityskoneesta.

    Sosiaalinen media vie meitä kuin pässiä narussa, et ole oikein olemassa, jos et jaa itseäsi siellä ja täällä. Lisäksi muistimme on googlen mittainen. Onneksi muistia voi kuulemma tulevaisuudessa avittaa keinotekoisesti muistilääkkeillä. Kun emme enää osaa nähdä asioiden syy- ja seuraussuhteita, tai emme kykene syvyysajatteluun, voi vertailla kaveripiirissä eri lääkefirmojen muistilääkkeiden tehoa. ”Mitä muistilääkettä sä käytät?” ”Onks se hyvä, toimiikse?!” Ei ihan yes.

    Ehkä teknologia ei syö meitä suihinsa, jos muistamme, että yhä digitalisoituvamman maailman vastapainoksi diginatiivit, tämä screenage-sukupolvi ja me väritelkku-sukupolvenkin edustajat tarvitsemme tässä teknomaailmassamme rutkasti taito- ja taideaineita: kuvaamataitoa, käsitöitä, konekirjoitusta, kotitaloutta, liikuntaa, musiikkia sekä tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Liikkuva ja luova lapsi, joka ajattelee omilla aivoillaan ja joka omaa sivistystä, voi hyvin.

    Oikein kätevää toukokuuta kaikille! Tää oli nyt tässä.

    Ps. Älkää missatko kevään pää/huipputapahtumaa: Jääkiekon MM-kisat alkavat HUOMENNA!!! Ja loppuvat JO 20.5.!!! Vinkkinä: jos et jostain syystä jaksa katsoa kaikkia matseja puolisosi kanssa, niin palkkaa katselukaveri Koistisen kotipalvelusta. Sieltä tulee henkilö, joka varmasti osaa eläytyä kisojen huippuhetkiin ja tukea tappionhetkillä. Palvelun saa muuten vähentää veroilmoituksessa kotitalousvähennyksenä. Yes!

    Kommentoi 0


  • Voi ei jengi. Kevätapeus vaivaa. Miten selättää kevätväsymys?

    Elämää täynnä oleva kevät antaa lupauksen tulostaan vaan ei sitten kuitenkaan tule.  Käy kääntymässä ja menee pois. Tekee pientä kiusaa, odotuttaa ja tekee epätoivoiseksi. Valo lisääntyy, mutta kosteus, kylmyys ja tuuli piinaavat. Tapahtuuko herääminen liian kovakouraisesti, liian nopeasti varjosta valoon? Siksikö huhtikuu on kuukausista julmin?   

    Kun aurinko ei paista, mieli on maassa ja väsymys piinaa, voisi oloa kuvata vaikka näin:

    Olen perhonen. Tuhkan harmaa yökkönen.
    Olen ruoka. Viikonlopun ruuantähde, moneen kertaan jatkettu.
    Olen talo. Kerrostalo, jonka putkiremontti olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten.
    Olen koira. Aitaukseen unohdettu ajokoira. 
    Olen kulkuneuvo. Ruuhkabussi, jonka ratissa on kiukkuinen kuski.
    Olen kenkä. Kulunut ja linttaan astuttu Kuoma-saapas.
    Olen kassi. Kauppakassi molemmissa käsissä.
    Olen puu. Vaivaiskoivu tai kelo.
    Olen kuukausi. Pimeä ja sateinen marraskuu. Ei ole muita kuukausia.
    Olen jäte. Lumen alta paljastunut koiranpaska. Kaikkien inhokki.

    Kun lämmön ja vihreän odotus piinaa, niin heittäydy sohvalle ja selätä kevätväsymys ja mielen apeus. Kuvittele/huvittele tähän tapaan:

    Jos olisin perhonen - olisin neitoperho.
    Jos olisin ruoka - olisin cocktailpala.
    Jos olisin talo - olisin huvila Toscanassa.
    Jos olisin kuukausi - olisin heinäkuu.
    Jos olisin puu - olisin kukkiva kirsikkapuu.
    Jos olisin koira - olisin irlanninsetteri.
    Jos olisin kenkä - olisin Manolo Blahnikin tai Calvin Kleinin avokas.
    Jos olisin laukku - olisin Vuittonin iltalaukku.
    Jos olisin mekko - olisin Ralph Laurenin Black Label.
    Jos olisin auto - olisin Mini Cooper Roadster.

    Hitto vie. Unohda konditionaali. Ole preesens.

    Olen auto. Olen Mini Cooper Roadster. Roadster on täydellinen kumppani 365 päivää! Sen kanssa pääset seuraavaan seikkailuun helposti valon nopeudella. Roadsterin suuntavakauden ansiosta kuljettaja voi vain nauttia ja antaa tuulen puhaltaa hiuksissa. Yes. Täydellinen kumppani.

    Jo on aika jäiden lähteä, ja auringon ja lämmön helliä. Kevät, tule nyt jo!

    Kommentoi 0


  • Yes jengi. Jumppaa marketissa. Mittari ranteeseen ja menoksi!

    Ihan kreisi meininki. Taas nimittäin ollaan juoksemisen ja kuntoilun äärellä.

    Amerikassa äidit ovat huomanneet, että vanhempien aika ei tahdo riittää jumppaamiselle. Tässä jenkkiäitien vinkkilistaa miten lihaksiaan voi huoltaa ruokakaupassa:

    1. Sotke kauppalistasi
    eli älä etene kaupassa loogisessa järjestyksessä vaan sotke kauppalista. Suhaa kaupassa täysin vailla suunnitelmallisuutta. Hae ensin omenat, sitten leikkele, sitten banaanit, ketsuppi, kerma, sipulit jne. Tällä edestakaisin tyylillä tulee askellettua huimat askellukemat.

    2. Kurkota ylähyllylle
    Älä nappaa rivin ensimmäistä pakkausta kätesi korkeudelta, vaan kurota sama tuote ylähyllyn takimmaisesta rivistä. Venyttää kehoa.

    3. Lähde kauppaan uhmaikäisen kanssa:
    Suostu lapsen jokaiseen kärryyn ja pois-, kärryyn ja pois-pyyntöön. Käsivarret saavat hyvää treeniä, kun ahtaat lasta istuimeen ja kohta taas pois.

    4. Nauti jumiutuneista pyöristä: jumipyöräkärryjä työntäessä saat hikijumpan yrittäessäsi pitää kulkusuunnan suorana.

    5. Viime hetken ideat kassajonossa:
    Keksi kassajonossa mitä kotiin on vielä pakko ostaa ja kipaise hakemaan. Pikapyrähdys loppuun tekee hyvää.

    Eräässä toisessa lehdessä taas oli juttua kauppakeskuslenkkeilystä. Tämänkin harrastuksen aktiivisin porukka löytyy Amerikasta. Rannetietokone käteen, juoksuvermeet päälle, luurit korvaan ja kauppakeskukseen hölkälle. Palautua voi välillä shoppaamalla jotain kivaa. Ihan kreisiä.

    Urheiluharrastus markettijuoksentelusta tuli, kun joku äkkäsi pistää sykemittarin ranteeseen. Ei kovin erikoista. Ainahan on shoppailu käynyt kovasta kuntoilusta.

    Kouluissa yleistyy aktiivisuusmittarien käyttö. Aktiivisuusmittarin on tarkoitus pistää lapsi liikkumaan. Ei nimittäin ole ihan helppo homma nykyaikana. Jos lapsi nykyään liikkuu, tapahtuu se useimmiten liikkuvassa autossa.

    Aktiivisuusmittari kertoo istuuko vai seisooko oppilas ja jos istuu, niin sitten lapsi ymmärtää lähteä liikkeelle. Mittari ajaa varmasti asiansa. Tarkoitus on hyvä ja huoli suuri. Kouluun tulee yhä enemmän lapsia, jotka eivät ole koskaan kävelleet polulla tai kiipeilleet kallioilla. Ei onnistu tavallinen tasahyppy tai kuperkeikka näiltä lapsilta. Ulkoilu tai retkeily luonnossa on ihan extremeä.

    No, sitten kun on sykemittaria, rannetietokonetta tai aktiivisuusmittaria kädessä, jalassa ja kaulan ympärillä niin sitten tarvitaan vielä viime aikojen muotilaite eli kehonkoostumusmittari. Tämä mittari auttaa kauppakeskuslenkkeilyn ja markettijuoksentelun ohella laihduttamisessa. Se mittaa lihasmassan, luumassan, vesiprosentin, rasvaprosentin ja painoindeksin. Mahtava laite. Kuten on myös ranteessa pidettävä painemittari, joka kertoo sinulle liikutko pystysuunnassa vai pysytkö samalla korkeudella.

    Eräälle toisellekin laitteelle olisi tilausta. Laitteelle, jolle voisi aamulla astua – tai istua ja joka antaisi ohjeet, joilla lähtisi päivä hyvään alkuun. Vaaka toivottaisi hyvää huomenta ja jatkaisi sitten muistuttamalla lempeästi, ettei ole kiire mihinkään, vaikka olisikin. Ohjaisi aamupuuhissa ja kertoisi mitä kannattaa laittaa päälle ja mistä vaatteet löytyvät. Lähtiessäsi laite vielä toivottaisi mukavaa päivää, kannustaisi ja kehuisi miten pätevä ja kätevä olet.

    Näiden laitteiden ja mittarien lisäksi tarvittaisiin kyllä vielä aivomittarit, jotka kertovat/toistavat/muistuttavat tasaisin väliajoin: syö, liiku, lepää, lue, nuku... syö, liiku, lepää, lue, nuku... syö, liiku, lepää, lue, nuku. Naura ja iloitse.

    Yes jengi, mittari on mittari on mittari.

    Muista: Älä yritä elää ilman askelmittaria, sykemittaria, aktiivisuusmittaria tai kehonkoostumusmittaria. Saati painemittaria. Ei nimittäin onnistu :)

     

    Kommentoi 0


kirjoittajasta

Elämänmenon kommentointia Kätevän emännän näkökulmasta. Huomioijana Marjo Vento.

kommentoiduimmat

Muualla Yle.fi:ssä