Betonipitsiä pihalle

Kätevintähän tämä touhu olisi aloittaa jos raaka-ainetta olisi valmiina edessä saavillinen. Esimerkiksi rakennustöistä ylijäänyttä betonia. Mutta idean tullessa eteen, se on saatava toteuttaa. Mars rautakauppaan! Kaikki lähti keväisistä sisutuslehdistä, laajeni google-hakuun ”betoniruukku” ja huipentui aikamoiseen parin tunnin säätöön takapihalla. Nyt jäljellä on enää kestämätön jännitys - eli onnistuiko se?

betoniruukku

Vakaa aikomus oli siis tehdä kesäkukille betoninen ruukku. Kirputoreilta keräämäni pitsiliinat pääsivät kuvioimaan betoniruukun pintaa. Liimasin erikeeperillä liinat muotin sisäpuolelle. Hyvin pysyi. Mukavaa puuhastelua kevätauringossa. Paitsi se betonin sekoittaminen liian lyhyellä puukepillä: massa alkoi käydä aika raskaaksi hämmentää loppuvaiheessa.

betonin sekoitus

Betonimössöä oli hauska käsitellä. Materiaalina se on paljon karkeammin työstettävää kuin kipsivelli, josta olen aiemmin valanut kuvanveistossa patsaita. Kosketus betoniin materiaalina oli ensimmäinen, ja siistiä sisähommaa tämä ei todellakaan ole. Sain tehtyä yhden suuren ruukun.

Minulla oli yksi 25 kilon säkki kuivalaastia varattuna. Toiseen pienempään ruukkuun olisi varmaan ollut aineksia, mutta en ollut varannut sittenkään tarpeeksi pientä sisäkappaletta valmiiksi. Niinpä päädyin tekemään kaksi pitsikuvioitua lettua sankojen pohjalle, vaikka kukkaruukkujen alustoiksi.

kumihanskat

valumuotti

No onnistuiko valu? En tiedä, odotellaan kun betoni kuivuu… Joko pelargoniat saavat kukkia herkän karheassa betoniruukussaan kesäauringon paistaessa tai sitten keräilen rikkonaiset ruukunpalaset valuastiasta koristamaan talon seinustan kivetystä. Onhan niissä ainakin se kaunis pitsikuvio mitä ihastella.

valumuotti

kommentit

Äkkiä näkyviin lisää kuvia! Täällä malttamattomana odottelen. Betoniaskartelun ideakirja kuumottelee kirjahyllyssä...

>Eve Mantu Ma, 2012-05-21 08:48

Betonivalaminen on mahtihommaa! Olen kokeillut, sotkuista ja ihanaa.
Se, mitä opin, on että kannattaa käyttää isoja muotteja. Betonista tuppaa tulemaan paksuseinäisiä ruukkuja, joten jos muotti on pieni, tulee multatilasta olematon. Isoissa ruukuissa voi lykätä betonin sekaan kanaverkkoa - lisää kestävyyttä. Mutta varsin isoja noin 30- 40 cm halkaisijaltaan olen tehnyt myös ilman verkkoa. Pohjareiällisinä ovat kestäneet jo useita talvia mullat sisällään ulkona ilman mitään suojausta.
Kivaa puuhaa!

>Tiina Ma, 2012-05-21 09:45

Just näin! Ja pohjaan saa reiän kun laittaa esim. vanhan viinipullonkorkin pohjaan, sen voi kiinnittää vaikka liimalla samalla kun laittaa pitsit tai muut haluamansa koristeet.

>nappikati Ke, 2012-05-23 07:49

Mitä arvelet: voiko tehdä kerrostalon parvekkeella, jos suojaa lattian yms tosi hyvin muovilla?

>Eve Mantu Ma, 2012-05-21 10:55

No voi ihan hyvin! Huomasin että hengityssuojain olisi ollu tarpeen, betoni pölisee tosi paljon, tuulensuojassa kannattaa myös olla. Ja jos on sellainen poraan kiinnitettävä sekoittaja ja kaveri apuna niin helpottaa hommaa entisestään.

>nappikati Ke, 2012-05-23 07:47

lisää kommentti

nappituntuma

Graafikko Kati Tavilampi näkee ympärillään koko ajan kaikkea äärettömän innoittavaa. Pieniä ja suuria asioita, jotka konkretisoituvat kotona, jalostuvat uusiksi ideoiksi tai ilahduttavat pelkällä olemassaolollaan. Inspiraation hetki lyö!

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä