Pikku Kakkosen kulisseissa: Kaisa

Kaisa. Kuva: Pikku Kakkonen

Pikku Kakkosen toimittaja-juontaja Kaisa on monien lasten suosikki. Kaisa myös käsikirjoittaa ja ohjaa lastenohjelmaa.

- Parasta tässä työssä on, että koskaan ei tarvitse kasvaa ihan aikuiseksi. Tai ainakin pitää olla hyvissä juttuväleissä sisäisen 5-vuotiaansa kanssa.

Kaisa päätyi juontamaan Pikku Kakkosta työharjoittelun kautta. Hän on opiskellut draamakasvatusta ja puheviestintää. Aiemmin Kaisa on esiintynyt myös lastenteatterissa sekä toiminut kirjaston satutätinä.

Kaisa katsoi pienenä Pikku Kakkosta paljon ja muistaa hyvin monet juontajat. Yksi lapsuuden suosikeista oli Rölli.

- Rölliä oli hauska leikkiä, vaikka hahmo ensin pelottikin.

Parhaat lastenohjemat ovat sellaisia, jotka herättävät tunteita, innostavat leikkiin, haastavat mielikuvitusta ja rohkaisevat lasta omaan tarinointiin.

- Haluan olla sellainen juontaja, joka uskoo leikkiin ja mielikuvituksene voimaan!

Vanhemmille Kaisa haluaa vielä sanoa, että ikinä ei voi leikkiä lasten kanssa liikaa.

Kuuntele myös, onko Kaisa kahvin vai teen ystävä ja mikä häntä Röllissä pelotti:

Katso myös uusintana ihana Pikku Kakkosen joulu netissä:

kommentit

Kaisa on NIIN kaunis! Ilo silmälle, selkeä puhe ja hyvä ääni. Tykkään tykkään tykkään!

>tommi Pe, 2012-02-24 13:29

lisää kommentti

pl 347

PL 347 on blogi on kurkistus Ylen lastenohjelmien ja -palveluiden taakse. Tervetuloa kehittämään parempaa Lasten Yleä.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä