Mitä tänään tehtäisiin?

Kun ei tunnu olevan mitään tekemistä, käy usein niin, että liimaudutaan telkkarin ääreen tai innostutaan pelaamaan tietokone- tai konsolipelejä. Ratkaisu on helppo ja nopea, toisinaan ihan riittäväkin. Nykypäivänä kasvattajia kuitenkin huolettaa se, että lapset viettävät liikaa aikaa median parissa eivätkä liiku tai leiki tarpeeksi. Siksipä mediaa ei kannatakaan jättää ainoastaan tyhjien hetkien täyttäjäksi, vaan siitä voidaan löytää ideoita yhteiseen tekemiseen ja leikkeihin. Katsele lastenmediaa, kuten kirjoja, televisio-ohjelmia ja nettisivuja uusin silmin ja pohdi, mitä teidän perheenne voisi tänään yhdessä tehdä.

Leikkejä ja luovuutta mediasta

Lapsille median tarinat ovat hyvää leikkimateriaalia. Elokuvista ja kirjoista napataan aineksia leikkeihin yhtä luontevasti kuin jokapäiväisestä elämästä.  Satu ja todellisuus kohtaavat, ja suosikkihahmot motivoivat lasta monenlaiseen toimintaan. Puuro maistuu paremmin, kun sitä syödään välillä myös Muumipeikon masuun, ja Pikku Traktori jaksaa kaivaa lumihankeen käytäviä hippaleikkiä varten. Saako susi Punahilkan kiinni, vai ehtiikö tämä metsästäjän turviin? Jotta media rikastuttaisi lapsen leikkimaailmaa, on huolehdittava siitä, että leikkimiseen on paljon aikaa päivittäin. Mediankäyttö ei voi korvata vapaan leikin roolia lapsen elämässä.

Media tarjoaa mahdollisuuksia itseilmaisuun. Mediasuosikkeja ja –inhokkeja valitsemalla lapsi ilmaisee omia mieltymyksiään suhteessa mediaan, ja kertoo samalla jotain itsestään. Yksi rakastaa prinsessoja, toinen seikkailukertomuksia. Yhteisillä suosikkihahmoilla luodaan yhteenkuuluvuutta kavereiden kesken. Lapsi voi ilmaista itseään myös oman mediatekemisen kautta. Koko perheen on hauskaa esimerkiksi kuvata kotivideoita, luoda tietokoneella musiikkiesityksiä tai koota kirjaa kuvista ja piirustuksista. Aikuisen avustamana leikki-ikäinen lapsi voi itsekin käyttää kameraa tai yksinkertaisia tietokoneohjelmia.


Tästä käyntiin!

Lasten Yle www.yle.fi/lapset on oikea aarrearkku toimintavinkkejä kaipaavalle. Näillä tärpeillä voi aloittaa, ja vauhtiin päästyään on helppo jatkaa uusin ideoin.

  • Neppajymykerhosta löytyy mm. vinkkejä askarteluun. Pienimmät tarvitsevat aikuisen apua, mutta isommat lapset saavat valmista aikaan itsekin. Askarteleminen harjaannuttaa keskittymiskykyä  sekä kehittää mm. lapsen hienomotorisia taitoja ja muotojen hahmottamista.
  • Musiikkihetken laululeikkejä kannattaa yhdessä opetella automatkojen varalle. Hyvä valikoima lastenlauluja pelastaa myös monet pukemis- ja muut hoitotilanteet, kun kiukuttelu vaihtuu yhdessä lauleskeluun.
  • Kuunnelkaa Satuhetken kuunnelma ja miettikää yhdessä, kuinka kuvittaisitte tarinan. Kuka tekee alun, kuka lopun, kuka tarinan jännittävimmän kohdan? Tulisiko parasta jälkeä piirtämällä, maalaamalla vai ehkä valokuvin? Näin syntyy oma kuvakirja!
  • Viikon luontohavainto kannustaa tarkkailemaan luontoa ympärillämme. Aden ja Loviisa ja selvittävät mm. miten laitetaan pystyyn oma lintulauta ja mitä poro puuhaa talvella. Millaisia ovat teidän perheenne luontohavainnot? Tehkää retki lähimetsään tai –puistoon, löytyykö eläinten jälkiä? Kuvatkaa sama puu tai järvenranta kerran kuussa, ja seuratkaa kuvien avulla vuodenaikojen vaihtumista.

kommentit

Yhteiset retket lähimetsässä ja sarjakuvat ja lehdet ovat parasta tekemistä meidän perheessä, kun ollaan vaan viikonloppuna eikä tarvitse miettiä mitään sen suurempaa ohjelmaa perheelle.

>pikku Pe, 2011-10-21 13:46

lisää kommentti

pl 347

PL 347 on blogi on kurkistus Ylen lastenohjelmien ja -palveluiden taakse. Tervetuloa kehittämään parempaa Lasten Yleä.

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä