Kasvuni kestovaippailijana

Vauvanhoito ja äitiys vaikuttivat muutenkin sen verran haastavilta hommilta, että en kaivannut mitään lisäponnistuksia. Olin myös ystäväpiirini ensimmäisiä äitejä, joten vertaistukea ja tietoa oli niukasti tarjolla.

Neuvolassa kukaan ei maininnut sanaa kestovaippa. Niistä ei kerrottu edes synnytysvalmennuksessa, josta päällimmäisenä on jäänyt mieleen, sekä minulle että lapseni isälle, miten vauvan silmät puhdistetaan vanulapulla. Taisi olla perinpohjainen ohjeistus. No, olipahan esikoisellani ainakin puhtaat silmät.

Toinen lapseni syntyi parin vuoden päästä. Aluksi käytin vanhasta muistista kertiksiä, kunnes sisareni toi minulle tuliaisiksi naapurinsa tekemän all-in-one -vaipan. Sain tartunnan saman tien.

Aloin metsästää nettikaupoista ihania kuosillisia täyttövaippoja, kunnes hoksasin villahousujen ihanuuden ja aloin hamstrata hauskoja, pehmeitä sisävaippoja merinovilliksien kanssa käytettäväksi. Värväsin neulomistaitoisia tuttavia villahousutalkoisiin ja ompelin lasten päiväunien aikaan vanhoista flanellipyjamista ja pyyhkeistä lisäimuja ja niin edelleen. Hurahdin täydellisesti. Enkä enää edes muistanut, että olisin joskus edes koskenut kertakäyttövaippaan… Kuka niitä nyt käyttäisi? Juuri herätyksen saanut onkin pahin moralisoija. Oli aihe sitten mikä tahansa.

Mikä ihme kestovaipoissa sitten hurahduttaa? Niiden käyttö lisää pyykinpesijän työtä. Jos joku väittää, että siinä muun pyykin sivussa ne voi pesaista, niin väärässä on. Kyllä meillä ainakin pyykkikone surrasi useammin ja pyykinpesua piti suunnitella sen mukaan, milloin vaippasäiliö täyttyi. Kuivatin vaipat telineessä kylpyhuoneessa tai olohuoneessa tai makuuhuoneessa. Rumpukuivainta meille ei ollut, joten pyykkiä oli välillä kaikkialla. Vaippapinot valtasivat kylpyhuoneen hoitotason.

Vierailureissuille piti muistaa aina pakata kunnon vaippasäkki mukaan, ja lisäpusseja likaisille vaipoille. Löysävatsainen poikani onnistui aina kyläreissuilla turauttamaan kunnolla, joten likapyykkiä kertyi hoitolaukun syövereihin. Kesämökkireissulle saareen, missä ei ole juoksevaa vettä eikä pesukonetta, pakkasin kuitenkin kertikset, vaikka luin kyllä monien pärjänneen kestoilla myös moisissa olosuhteissa.

Itselleni tärkeintä kestoilussa oli se, että tiesin tekeväni ”hyvän teon”. Yhden lapsen jälkeensä jättämät vaippavuoret ovat Kestovaippayhdistyksen Inka Venetvaaran mukaan henkilöauton kokoisia. Minun poikani vuori tulisi olemaan vain puolikkaan auton kokoinen. Ja puolen henkilöauton kokoinen ympäristöteko on jo aika vaikuttava.

Lisäksi tunnustan, että minusta kestovaipat ovat kauniita, persoonallisia ja hyvännäköisiä. Huomasinkin täyttäväni shoppailuhimoani ostelemalla kestovaippoja ja miettiväni, mitä vaippoja laittaisin, kun mennään ihmisten ilmoille. Kaunis vaippahan on osa vauvan tyylikästä pukeutumista. Hmm, tämä tunnustus nyt ei oikein mene yksiin ympäristöaatteen kanssa - parasta olisi olla ostamatta mitään.

Ehkäpä kasvuni tiedostavana äitinä jatkuu. Jos vielä joskus saan vauvan, aion ehdottomasti kokeilla vauvojen vessahätäviestintää. Saas nähdä hurahdanko? Pisss pisss. Sitä odotellessa voisinkin kokeilla kuukuppia. Onko kokemuksia?

Kuuntele Perheen aika -ohjelma vessahätäviestinnästä