Miksi ihmeessä kavereita pitää lahjoa?

Monia aikuisia ärsyttää lasten synttäreissä pikkupussi-ilmiö. Synttäreille kutsutuille kavereille annetaan kotiin lähdettäessä pikku pussi, jossa on karkkia ja jotain pientä - esim. ilmapalloja, avaimenperä tai pikku maskotti. Lapset itse mieltävät nämä vastavuoroiseksi lahjaksi - kiitos että tulit ja meillä oli hauskaa. Pussit voidaan nähdä myös anteliaisuutena, vieraanvaraisuutena.

Ilmiö on juurtunut jo niin syvälle, että jos lapselle yrittää ehdottaa koko homman väliin jättämistä, tulee poru - mutta kun kaikkien muidenkin synttäreillä on! Lasten mielestä lahjapussit kuuluvat synttäreille samaan tapaan kuin meidän 70-luvulla lapsuutemme viettäneiden mielestä kakussa kuuluu olla kynttilät ja ne puhalletaan. Me vanhemmat haluamme järjestää juhlista lapsen toiveiden mukaiset ja tässä kohtaa ei monikaan halua ”kasvattaa” lastaan ja tuottaa pettymyksiä. Ja niinpä ne lahjapussit hankitaan. Stressaantunut äiti penkoo alelaareja, että löytyisi jotain pientä ja halpaa, mutta ei kuitenkaan krääsää... Vaikea homma.

Markkinoilla on huomattu ilmiö, ja kauppojen hyllyillä roikkuu jo kaikilla mahdollisilla suosikkihahmoilla kuvitettuja pusseja. Samaan teemaan löytyy myös sisältö - lähes kertakäyttöisiä pillejä, hattuja, kyniä ynnä muuta. Hylly on nimeltään kaverilahja-osasto. Oikeasti.

Hyvä kysymys on, onko järkevää haaskata rahat puoliksi paperiseen pilliin, joka hajoaa käsiin ensimmäisten sylkipisaroiden jälkeen, usein jo juhlien aikana? Ei varmaankaan, mutta niitä pillin raatoja löytyy lelulaatikon pohjalta aika monta.

Toisaalta, miksi me aikuiset olemme aina niin kriittisiä? Eikö pikkuyllätykset voitaisi nähdä kivana, mukavana asiana? Onginnasta on aina hauska saada jotain, aarretta on jännittävää etsiä ja erilaisista kilpailuista on mukava saada voittoja. Kaverilahjojen ei tarvitse olla itsestään selviä ”lahjuksia” vaan lapset joutuvat tekemään jotain niiden eteen. Ne voivat olla palkinto jostain muusta kuin synttäreille osallistumisesta.

Synttäriohjelmaa voi olla vaikkapa rannekorujen tekeminen – iso kasa helmiä pöydälle ja jokainen voi tehdä oman helminauhan. Merirosvojen silmälaput voidaan askarrella eikä merirosvohatunkaan taittelu ole kovin monimutkaista. Intiaanipäähineet on myös helppo askarrella koko juhlaväelle yhdessä. Olen kuullut myös äidistä, joka ompeli kivasta kankaasta kaikille juhlijoille huivit päähän - samalla juhlille löytyi teema.

Juttu lastenjuhlien järjestämisestä Perheen ajassa

Miten teidän perheessänne on ratkaistu kaverilahja-problematiikka?

 

kommentit

Koskaan ole kuullutkaan mistään lahjapussista?! Lapsena en yksistäkään synttäreistä sellaista saanut eikä omissanikaan ole ollut. Miksi ihmeessä vieraille jotain lahjapusseja??

>Agfu Pe, 2011-07-15 16:16

lisää kommentti

perheen aika

Perheen aika -blogi, toimittaja Tiina Lundberg.

Tiina Lundberg on Yle Puheen toimittaja, lastentarhanopettaja ja kahden alle kouluikäisen äiti. Perheen aika -blogissaan hän tuulettaa ajatuksiaan samannimisen radio-ohjelman pohjalta. Mitä jäi mieleen? Entä mikä vielä mietityttää?

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä