Uuden nuken saanut pikku-Maija on...

Miten käy perheen jolla ei ole varaa kuluttaa kuten mainokset edellyttävät? Kysyin tätä sosiologi Terhi-Anna Wilskalta ja hän totesi ongelman olevan iso, sillä lapsiperheiden tuloerot ovat kasvaneet. Yhä enemmän on hyvätuloisia perheitä ja yhä enemmän köyhiä lapsiperheitä.

Wilska ehdotti, että vanhemmat voisivat lasten kavereiden vanhempien kanssa pohtia yhteisiä pelisääntöjä kuluttamiselle. Hänen mukaansa moni vanhempi toivoo, ettei lapsilla olisi niin paljon roinaa. Sitä toivon minäkin, mutta käsi sydämellä, kuka tämän päivän vanhempi nousisi ylös vaikkapa vanhempainillassa ja sanoisi:

- Hei, vähennettäiskö kaikki yhdessä lelujen ostamista lapsille, koska mulla ei oo varaa?

Kyllä se nyt vaan menee niin, että se yksinhuoltajaäiti kulkee vuosikaudet vanhassa talvitakissa, jotta lapsilla olisi edes osa siitä tavaramäärästä ja vaatemäärästä, mitä toisilla on. Ratkaisua ongelmaan ei ole tosin minullakaan... Mielelläni osallistuisin tavaranvähentämiskampanjaan, mikäli joku rohkea nostaisi kätensä ylös ja avaisi suunsa. Jos vaikka sovittaisiin, että synttärikutsuilla ei jaeta krääsäpusseja jokaiselle juhlijalle ja niitä omituisia pikkuötököitä, joilla on suuret silmät ja heiluva pää, ei enää ostettaisi. Lahjaksi saa tuoda kivoja pelejä, värikyniä, vesivärejä, hyppynaruja.

Se, mitä toivoisin jokaiselle lapselle, on muutama rakas lelu. Lelu, josta luopuminen tuntuisi siltä, että sydän raastetaan rinnasta. Toivoisin, että lapsi oppisi välittämään, pitämään huolta ja arvostamaan leluaan.

Minun oma rakas leluni oli Lissukka, vauvanukke, joka menetti jalkansa (isä teippasi ne kiinni urheiluteipillä) ja lopulta päänsä (sen sai pysymään paikallaan jos oikein pusersi) leikkien tiimellyksessä. Lissukka joutui varastoon kun kasvoin ”liian isoksi” leikkimään, se tarkoittaa sitä kun menin yläasteelle. Ja sieltä varastosta se hävisi jonkun siivouksen yhteydessä. En ole vieläkään antanut tätä anteeksi. En itselleni nuken hylkäämistä enkä vanhemmilleni perusteellista siivousta.

Nykyään tuntuu, että yltäkylläisyydessä elävät lapset eivät arvosta lelujaan. Jos lasta kieltää heittelemästä lelujaan siksi, että ne menevät rikki, vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä:

- Mennään kauppaan ja ostetaan uusi!

Ehkä äitikin voisi jälleen kerran kurkistaa peiliin. Jos housut hajoavat, sanonko lapsille, että korjataanpa nämä? Ei, minä sanon, että täytyykin ostaa uudet.

Kuuntele Perheen ajan juttu aiheesta lapset ja kuluttaminen