Lapset liikkeelle - myös ruudun edessä!

Viime päivät olen viettänyt neljän seinän sisällä kahden alle kouluikäisen kanssa. Vatsataudin veltostamien pikkupoikien viihdyttämiseksi on katseltu kaikki lempi-dvd:t, Areenan lastenohjelmat ja pelattu Pikku Kakkosen ja BUU-klubbenin pelit. Mikä pelastus tv ja nettipelit ovatkaan silloin, kun mikään muu ei maita eikä lapsella ole energiaa edes leikkiä!

Vaan miten veltoksi pojat kasvaisivat, jos tuntikausia jatkuva ruudun tuijottaminen jatkuisi myös muulloin kuin sairaspäivinä? Silmieni eteen nousee kauhukuva, jossa lihavat lapset istuvat kyyryselkäisinä värisevän ruudun edessä ja sulkeutuvat yksinään pelottaviin virtuaalimaailmoihin. Palanen tästä kauhukuvasta onkin totta: lasten lihavuus on kaikkialla länsimaissa kasvava ongelma ja tietokone- ja konsolipelaaminen yhä useamman lapsen arkipäivää.

Valoa on kenties kuitenkin nähtävissä tunnelin päässä, sillä pelaaminen kehittyy koko ajan sekä sosiaalisempaan että liikunnallisempaan suuntaan. Monia pelejä pelataan nyt oman huoneen sijaan olohuoneen isolla tv-ruudulla koko perheen kanssa yhdessä ja peliä saatetaan ohjata omalla kropalla ja liikkeellä nettikameran tai langattoman ohjaimen avulla.

Pelikonsoleille suunnitellut liikuntapelit, esim. Wii Sports  ja Wii Fit ovat yksi hauskimmista esimerkeistä siitä, miten pelaaminen voi oikeasti olla fyysistä. Tasapainolaudan avulla voi harjoitella lajeja joogasta mäkihyppyyn tai saada hien pintaan pyörittelemällä virtuaalista hulahula-rengasta.

Ruotsalainen Zoinkgames on lanseerannut juuri myös Wiiwaa-nimisen pelin, jossa pelihahmoa ohjaa oikea lelu, jonka sisälle sujautetaan peliohjain. Lapsi seikkailee pelissä hyppyyttämällä karvaista pehmolelua ja peli muistuttaakin perinteisiä lasten nukkeleikkejä – sillä erotuksella että mielikuvitusmaailma on valmiina piirrettynä ruudulle, ei lapsen päähän.

Myös YLEn lastenpalveluiden yksi johtava teema on lasten liikunta. Liikunta-aiheisia tv-ohjelmia nähdään tänä vuonna paljon: luisteluun ja jäähän perehdyttävät Pikkuleijonat ja Luisteluleikit ja hiihtämisen alkeita opetellaan Latua!-sarjassa. Maaliskuussa alkaa Karhunpaini, jossa harjoitellaan turvallisesti leikkien ja kisaillen kunnioittamaan toisen fyysistä lähellä oloa.

Galaxin ohjelmistoon on puolestaan tulossa keväällä jalkapalloa ja kesällä skeittausta kouluikäisille. Kummankin teeman ympärille tulee sisältöä myös Galaxin nettisivuille; skeittitemppujen video-ohjeita pääsee kesällä lataamaan myös kännykkään.

Olotilasta löytyy vanhemmille kattava paketti lasten arkiliikunnasta: kaikenlaista kivaa voi tehdä myös ihan ilmaiseksi omalla pihalla vuodenaikojen mukaan.

Hertan jumppapeli

Myös lasten nettipeleissä kehotetaan liikkumaan. Pikku Kakkosen Hertan maailmassa on jumppapeli. Hertan huoneen lattialta löytyvää reppua klikkaamalla pääsee peliin, jossa jumpataan nettikameran avulla. Myös Eläinkarnevaaleissa hyödynnetään nettikameraa – esimerkiksi vastataan pieniin tietovisakysymyksiin vilkuttamalla kättä kameralle tai kerätään porkkanoita käsiä heiluttamalla. Kummassakaan pelissä videokuva ei välity käyttäjän koneelta minnekään, eli kameraa käytetään ainoastaan liikkeen tunnistamiseen.

Koululaisten liikuttavassa liikuntaohjelmassa, Galaxin Poinzissa muistutetaan kaiken kaikkiaan terveellisistä elämäntavoista. Seuraamalla omaa unirytmiään, kirjaamalla syömiset ja herkuttelut ylös sekä merkkaamalla liikuntapisteet lapsi saa hahmolleen poinzeja. Virtuaalisen liikuntakalenterin avulla on helppo seurata omaa kehitystään – Poinzin eläinhahmot antavat myös kannustavaa palautetta hyvistä suorituksista tai moittivat hellästi, jos lapsi on vaikka nukkunut liian vähän. Viikottaisessa tv-ohjelmassa jaetaan kunniakirja kuntopuntariaan ahkerasti täyttäneelle hahmolle. Netissä voi hakea myös viikon virtuoosiksi Poinzin tv-ohjelmaan (YLE TV2 sunnuntaisin klo 9.25), jossa esitellään joka viikko liikuntaa harrastavia lapsia.

Liikkua voi siis myös ruudun edessä tai saada ainakin vinkkejä ja inspiraatiota lähteä liikkeelle. Sairaan lapsen kanssa liikkua ei juuri voi, mutta sen sijaan on kiva käpertyä yhdessä sohvalle pelaamaan ja katselemaan lapsen lempiohjelmia. Itse asiassa omien lasten sairastuminen muistutti minua taas siitä, miten tärkeää onkaan olla lapsen kanssa yhdessä ruudun äärellä – opin taas paljon uusia asioita peleistä ja ohjelmista, joita en sivusta seuraajana ennen ollut huomannutkaan.

Nyt pöpö on saatu nujerrettua ja paluu arkeen on edessä. Pitää vaan taas muistuttaa itseäni siitä, että pelaamisella ja katselulla on säännöt – tunti ruutuaikaa riittää pikkulapselle, pari tuntia on tarpeeksi koululaiselle. Toisalta lasta liikuttaville peleille olisin valmis antamaan hieman lisäaikaa sillä ehdolla, että äitikin saa välillä pelata… ☺

Minkälaisia liikunta-aiheisia pelejä teillä pelataan? Entä mitä liikunta-aiheisia sisältöjä toivoisit YLEn lastenpalveluihin?

 

Lisää aiheesta vanhemmille:

Reetta Ranta

Kirjoittaja on kahden alle kouluikäisen pojan äiti. Hän työskentelee YLE Uusissa palveluissa kehityspäällikkönä vastuualueenaan lapset ja perhe.

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

pl 347

PL 347 on blogi on kurkistus Ylen lastenohjelmien ja -palveluiden taakse. Tervetuloa kehittämään parempaa Lasten Yleä.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä