Loading

uusimmat

  • Eve Mantu: Maatuskan mitoissa - Kevät, kevät, tule, ja täräytä minut käyntiin!

    Eve Mantu Maatuskan mitoissa 07.03.2012 - 08:15Eve Mantu

    Miten talvi meni? Olen nauttinut elämästä liian vähän ja vain yhdellä tavalla. Syömällä. Terveydenhoitaja lähti korjaamaan ruokavaliotani sillä, että proteiinia täytyy lisätä ja sitten vasta miettiä minkään vähentämistä. Minä tarvitsen mielihyvää. Minun täytyy lisätä niitä muita mielihyvän lähteitä ja sitten vasta miettiä syömisen vähentämistä.

    2 1

  • Kuuden viikon treenit tehty!

    Treeniohjelma kunnialla suoritettu! Kuva: Ulla Vuorela 06.03.2012 - 12:12Ada Pykäläniemi

    Treeniohjelma suoritettu kunnialla loppuun asti, vaan ei kaikilla.

    1

  • Perheen aika: Lastenteatteri antaa aihetta ajatuksille

    Lastenteatterissa lapset ja aikuiset ovat tasavertaisia. Kuva: stock.xhng 05.03.2012 - 16:31Kati Keinonen

    Lastenteatteri on teatteria, jossa aiheet koskettavat nimenomaan lasta. Niitä riittää, sillä yhtälailla kuin aikuista myös lasta liikuttavat elämän vaikeammat asiat. Vuorovaikutteisiin teatteriesityksiin erikoistunut teatteriohjaaja Olka Horila ei miellä tekevänsä erityisesti lastenteatteria; hän tekee teatteriesityksiä.

    13

  • Lastenpsykiatri Janna Rantala: Lasten aika

    Lastenpsykiatri Janna Rantala: Lasten aika. Kuva: punane8, stock.xchng 05.03.2012 - 08:51Janna Rantala

    Lumisateinen aamu. Eteisessä kolmet pienet toppasaappaat ja yhdet vähän isommat. Eteisessä vallitsee seesteinen tunnelma, kello jo kymmentä vaille, eikä yhdessäkään saappaassa jalkaa sisällä.

    2487 30

  • Flash mob hämmentää ja piristää

    Tytöt Helsingin Rautatientorin Kompassitasanteella. Kuva: Liisa Koivisto 02.03.2012 - 16:38Liisa Koivisto

    Torstaina 1.3. kajahti Vickyn Rostin 100 Salamaa-kappale Helsingin Rautatientorin Kompassitasanteella yli nelikymmenhenkisen flash mob-porukan esittämänä. Mirva, Satu ja Emma ovat idean takana.

    7

  • Hempukka menee miehiin - Himottaa!

    Kun himottaa.... Kuva: stock.xhng 02.03.2012 - 14:12Ada Pykäläniemi

    Kahvia, appelsiineja ja seksiä. Nyt. Heti.

    20 8

  • Zero waste –suunnittelijalla on nollatoleranssi jätteisiin

    Marleena Terhon mallistoa "Nina, olen palasina". Kuva: Reilika Landén 02.03.2012 - 13:45Hannamari Hoikkala

    Maallikko ei äkkiseltään huomaa, miten zero waste -menetelmällä toteutettu vaate eroaa muista. Jotta asia selviää, täytyy vaatteet nähdä alkutekijöissään. 

    19 4

  • Paistettua siikaa ja Beurre Blanc -kastiketta

    Paistettua siikaa ja Beurre Blanc -kastiketta. Kuva: Voita & sokeria, Aamu-tv 02.03.2012 - 12:48Aamu-tv

    Pilkkimiesten innoittamana Olli valmistaa Voita & Sokeria –sarjassa paistettua siikaa. Lisukkeeksi valmistetaan Beurre Blancia eli voi-valkoviinikastiketta. Kauden kasviksista valmistuu kevyt lisuke. Sitä voi kasata lautaselle reilummankin annoksen.

    1

  • Miten selviää elämästä, kun home vie historian?

    Kuva: Maarit Eronen 02.03.2012 - 09:25Maarit Eronen

    En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että kun home tuhoaa kodin, samalla saattavat mennä tavarat.

    79

  • Markus Kajo: Mitä esmes oli, ennen - Osa I

    Markus Kajo bloggaa: Ajatusten miljoonalaatikko 02.03.2012 - 09:13Markus Kajo

    Maidonhakumatkalla, silloin kun elettiin lehmättömässä taloudessa (kuten nytkin, btw) niin maitoa ei saatu siitä omasta lehmästä jota ei ollut. Suomenkarjalla oli muuten kivat aika pyöreät korvat, jotka oli valmistettu siitä samasta aineesta kuin lehmän loppuosakin, eli se oli semmoista pehmeän ja kivan näköistä ainetta.

    9 13

Muualla Yle.fi:ssä