Poronkäristystä harvinaisemmalla höysteellä - perunafondantin kera

Perunafondant ja poronkäristystä puolukoilla. Kuva: Procam

Voita & Sokeria -sarjassa Sasha Löytty kokkaa supisuomalaista poronkäristystä - höysteenä tällä kertaa jotain muuta kuin perunamuusia.

Perunafondant tai -fondantti on liemessä kypsytettyä, muotoiltua perunaa.

Perunafondant

2 kpl kiinteää perunaa
2 rkl voita
n. 5 dl kasvislientä (5 dl vettä + 1 rkl kasvisfondia)
1 tl kuivattua rosmariinia
1 tl suolaa
½ tl jauhettua valkopippuria
pari tuoretta timjamin oksaa

Kuori ja leikkaa perunat sentin paksuisiksi viipaleiksi. Laita kattila lämpiämään ja sinne voi sekä timjamin oksat. Kun voi on sulanut ja saanut hieman väriä lisää sekaan perunat ja paista molemmilta puolin kullanruskeiksi.

Lisää tämän jälkeen hiljalleen kasvislientä niin että perunan palaset juuri ja juuri peittyvät. Jatka tätä niin kauan että peruna on kypsää, noin 20 minuuttia. Lisää myös muut mausteet kasvisliemen ohessa.

Poronkäristys

200 grammaa poron käristyslihaa (paistia tai lapaa)
1 tl suolaa
2 rkl voita
1 dl vettä, 1 dl tummaa olutta hauduttamiseen

Leikkaa kohmeisesta lihasta suikaleita.  Laita kuumalle pannulle voi ja ruskista hetki. Lisää suikaloitu poro ja ruskista huolella korkeassa lämpötilassa.

Kun suikaleet on ruskistettu pistä levy pienemmälle, mausta suolalla ja hauduta kannen alla nestettä pikkuhiljaa lisäillen noin 15 minuuttia. Jos teet käristystä lavasta hauduta 1/2 tuntia.

Puolukkasurvos

1 pussi pakastepuolukoita

Survaise sauvasekoittimilla puolukoita hieman, joukkoon saa jäädä kokonaisiakin marjoja, älä siis survo liikaa.

Ohje: Sasha Löytty

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Aamu-tv:n Voita & Sokeria -sarjassa valmistetaan ruokaa rennolla otteella lauantaiaamuisin. 

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä