Etsivässä nuorisotyössä asiakkaat etsitään ja löydetään sieltä, missä viettävät aikaansa - Helsingin keskustassa esimerkiksi Rautatieasemalta, Asematunnelista tai Kampin kauppakeskuksesta. Työ on pitkälti tarkkailua ja havainnointia. Hyvä kasvomuisti on eduksi.

Kun sama nuori on nähty säännöllisesti viettämässä aikaa esimerkiksi Kampin kauppakeskuksessa, nuorisotyöntekijät menevät esittäytymään hänelle. Ensi kontaktin täytyy olla luonteva.

- Meillä on käyntikortit, joita annamme nuorille. Jos joukossa on sellaisia nuoria, jotka tunnemme entuudestaan, esittäytyminen uudelle ihmiselle on helppoa, kertoo Hanna-Kaisa Lähde, Katuluotsin toiminnanjohtaja.

Nuoriso-ohjaaja Jari Miettisen mukaan kohtaamistilanteissa ei oteta itselle minkäänlaista auktoriteettiasemaa.

- Jos meidät torjutaan eleillä tai puheilla, niin emme välttämättä jää paikalle.

Kadulla liikutaan työparina. Kysymys on turvallisuudesta, mutta myös siitä, että kaksi silmäparia näkee enemmän kuin yksi. Kun toinen juttelee nuoren kanssa, toinen voi keskittyy tämän elekieleen.

- Nuoren eleistä ja olemuksesta näkee, jos joku asia on niin vaikea, ettei siitä halua puhua. Silloin voi antaa kaverille pikkusen vinkkiä, että lopeta jo, sanoo Hanna-Kaisa Lähde.

Jos nuorta painostaa puhumaan asioista, joista hän ei halua puhua, saattaa mennä viikkoja tai kuukausia, että hän oikeastaan juoksee karkuun Katuluotsin nähdessään. Silloin mahdollista apuakaan on vaikea toimittaa perille.

IRC-Galleriassa tavataan

Katuluotsi on läsnä myös IRC-Galleriassa, nimimerkillä Luotsi. IRC-Galleriassa pidetään yhteyttä samoihin nuoriin, joita tavataan kadulla. Se toimii myös muistin tukena nimien ja kasvojen suhteen.

Netissä nuoret voivat jutella Katuluotsin kanssa asioista halutessaan yhtä anonyymisti kuin livenä ja avata keskustelua myös vaikeista asioista ilman, että kaverit ovat kuulolla.

Nuorisokulttuurin ilmiöt

Katuluotsin tehtäviin kuuluu myös havaita nuorison keskuudessa nousevia ilmiöitä. Valitettava havainto on yleistynyt väkivaltaisuus, mihin liittyy empatian puute ja seurauksista piittaamattomuus. Esimerkkinä järjestetyt joukkotappelut.

- Se on puskaradion kautta leviävä ilmiö. Olen kuullut, että Wienissä nuoret kuvaavat tappeluja kännykkäkameroilla ja laittavat videot YouTube -sivustolle - meillä sellaista ei vielä onneksi ole havaittu, kertoo Hanna-Kaisa Lähde.

Viime keväänä Katuluotsin ja poliisin yhteisenä huolena oli, että tappelut olivat yllättävän usein tyttöjen järjestämiä.

Jari Miettinen kertoo esimerkin tytön ja pojan karille menneestä suhteesta. Tuttavajoukossa oli kehitelty, että poika oli syntipukki kaikkeen mahdolliseen ja että tämä oli muka haukkunut toisia kundejakin.

- Törmättiin tapaukseen, jossa oli kaksikymmentä nuorta valmiina hakkaamaan tätä yhtä kyseistä poikaa, joka oli houkuteltu tapaamaan ex-tyttöystäväänsä Narinkkatorille. Se oli järjestetty joukkohakkaaminen.

Tällä kertaa väkivalta saatiin estettyä, mutta tapauksen setviminen oli mutkikasta, koska väkivaltatilanteen olivat junailleet ulkopuoliset. Alkuperäiset suhteen osapuolet eivät edes tienneet koko asiasta.

Hyvinvointivaltio pitää huolta nuoristaan

Katuluotsissa työskentelee neljä työntekijää, toiminnanjohtaja Hanna-Kaisa Lähteen lisäksi kaksi nuoriso-ohjaajaa ja sosiaaliohjaaja. He kaikki tekevät työtä myös kadulla. Katuluotsin aktiivinen asiakaskunta käsittää noin 200 nuorta. Toiminnanjohtajan mielestä ei olisi pahitteeksi saada lisää resursseja.

Hanna-Kaisa Lähteen pysäyttää joka kerta tilanne, jossa paljastuu, että Suomi ei olekaan sellainen hyvinvointiyhteiskunta, mikä se on olevinaan.

- Saadaan motivoitua joku nuori, jolla on isoja ongelmia itsensä kanssa. Kun lähdetään etsimään tietä, mitä edetä asian kanssa, huomataankin, että joka paikkaan on ihan hillitön jono. Nuori niin sanotusti jää meidän käsiin. Miten välinpitämättömiä me olemme toisiamme kohtaan? Ne ovat järkyttäviä tilanteita.

Elämänkokemus antaa painoa

Hanna-Kaisa Lähde kasvoi nuoruutensa vankilamiljöössä - isä oli vankilassa töissä. Viisitoistakesäinen teinityttö kirjoitti päiväkirjaansa, ettei näille jätkille ole hirveästi tehtävissä - jos haluaa auttaa ihmisiä, niin se pitää tapahtua paljon aikaisemmin.

- On aika vaikuttavaa, kun sanon jollekin neljätoistakesäiselle jätkälle, joka on kapsahtamassa rikolliselle polulle, että minä olen ollut linnassa töissä ja tiedän, että sinä et halua sinne.

Lisää aiheesta:

Katuluotsi
Katuluotsi IRC-galleriassa
Kolmessa polvessa: Pelastakaa nuoret

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 30.10.2008

Kaijan pojalla oli ADHD ja hän kävi erityiskoulua. Koulunkäynnin mahdollisti kunnan pojalle palkkaama henkilökohtainen avustaja, jonka tehtävänä oli pitää poikaa silmällä herkeämättä.

- Hän nautti tällaisista pienistä asioista. Kun hän oppi kirjoittamaan oman nimensä, niin se oli hänestä aivan suurenmoista.

Eräänä päivänä pojan avustaja oli sairaana ja koulu oli hankkinut tälle sijaisen. Kesken koulupäivän Kaijaa tultiin hakemaan koululle.

Rehtori kertoi Kaijalle järisyttävän uutisen: poika oli hukkunut.

Kuinka tämä voi olla mahdollista?

Poika oli päässyt poistumaan koulun alueelta välitunnin aikana, juossut opettajaa karkuun ja päätynyt läheiseen järveen.

Pojan karkaamisen alkuvaiheille oli ilmaantunut silminnäkijä. Poika oli juossut koulun vieressä asuneen silminnäkijän talon pihan kautta pellolle ja edelleen pellon takana sijaitsevalle järvelle päin.

- Silminnäkijä tuli tapaamaan minua pojan haudalle. Hän esitteli itsensä ja kertoi, että oli sattumalta nähnyt tämän tapahtuman. Hän oli odottanut aamupostia, kun tapahtumat alkoivat vyöryä. Ja hän oli jäänyt mielenkiinnosta seuraamaan asiaa. Eihän sitä siinä alkuvaiheessa osannut arvata, mihin karkumatka päättyy.

Kaksi eri näkemystä

Silminnäkijän ja koulun kertomukset eroavat toisistaan. Koulun versiossa pojasta vastuun ottanut opettaja oli juossut tämän perässä satoja metrejä tuloksetta. Silminnäkijä taas kertoi, että kyseinen opettaja ei ollut seurannut poikaa pellolle lainkaan, vaan palannut koululle.

Vanhempien mielestä kyseessä oli selkeä laiminlyönti koulun puolelta ja siitä seurannut kuolemantuottamus. Poliisitutkinta johti syytteeseen ja oikeudenkäyntiin.

Oikeudenkäynti alkaa

- Kun menimme oikeussaliin, niin tunnelma oli jotenkin outo. Siinä haiskahti palaneen käry. Vastapuolen henkilöt olivat rauhallisia ja voitonvarman näköisiä.

Vanhemmille tuli yllätyksenä, että oikeudenkäynti keskittyi palopäällikön syyllisyyden käsittelyyn. Heidän mielestään varsinainen syyllinen oli pojasta vastuun ottanut opettaja.

- Olimme paikalla joka kerta, kun oikeus kokoontui. Monta kertaa olisi tehnyt mieli sanoa siellä, että lopettakaa tämä pelleily. Palopäälliköllä ei ole mitään osuutta tähän tapahtuneeseen. Hän teki vain sen, mitä oli enää tehtävissä. Kaikkein karmeinta on, että olin pakotettu kuuntelemaan sellaista jonninjoutavaa jaarittelua, joka vaan sivusi itse asiaa.

Silminnäkijän kertomusta ei pidetty luotettavana. Erityisopettaja todettiin syyttömäksi. Vanhempien mielestä oli silmiinpistävää, että syyttäjä vaikutti olleen syytetyn puolella asianomistajia vastaan.

Oikeuden hakeminen jatkuu

Vanhemmat valittivat hovioikeuteen. Asiaa ei otettu siellä suulliseen käsittelyyn, eikä tuomiokaan muuttunut.

Kului vuosia ja yllättäen tapahtumalle löytyi kaksi muutakin silminnäkijää. Kaksi saman koulun poikaa oli ollut tuolloin tiellä, jonka toiselle puolelle Kaijan poika oli koulun pihalta karannut. Pojat olivat olleet luvatta poissa koulun pihalta ja he olivat tapahtumahetkellä koulun entisen opettajan puhuteltavana. Tapaus oli jäänyt vaivaamaan koulupoikia, koska mainittu opettaja oli estänyt heitä lähtemästä pojan perään. Silminnäkijäpojat luonnollisesti tunnistivat karkulaisen ja saivat myöhemmin tietää tämän hukkuneen.

Uusien silminnäkijätodistusten myötä vanhemmat hakivat Korkeimmalta oikeudelta käräjäoikeuden tuomion purkua, jotta olisi voitu aloittaa uusi oikeudenkäynti. Lupaa ei myönnetty. Perusteluna oli, että tuomion purkuun ei ole riittävän painavia syitä.

- Mikä olisi riittävän painava syy? Kahdella ulkopuolisella silminnäkijällä on samanlainen näkemys asiasta ja heidän kertomuksensa tukevat toisiaan. Koululla ei ole yhtään ulkopuolista silminnäkijää tapahtumalle. Muistuvat mieleen rehtorin ensimmäiset sanat koululla, kun saavuin sinne onnettomuuspäivänä: Koulu ei ota mitään syytöksiä vastaan.

Elämä jatkuu

Tapahtuneesta on nyt pitkälti yli kymmenen vuotta, mutta silti tulee päiviä, jolloin kaikki tuntuu tapahtuneen vasta eilen.

- Pakkohan sitä on jatkaa elämää eteenpäin ja nauttia niistä uusista iloisista asioista, mitä elämä tuo tullessaan. Muut lapsemme ja lapsenlapset ovat auttaneet jaksamaan.

Elämä on asettunut normaaleille raiteille, mutta vanhempien kokema oikeusmurha kalvaa mieltä. Vääryydet nousevat ajoittain pinnalle.

- Varmaan pystyisimme pääsemään asian yli, jos syylliset kävelisivät viranomaisten luo ja kertoisivat totuuden - vaikka he eivät teosta enää mitään rangaistusta saisikaan.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 23.10.2008

Henki- ja muista rikoksista keskustellaan murha-infon palstoilla jo toista vuotta. Palstalla on paljon tietoa ja linkkejä koti- ja ulkomaisiin rikoksiin. Palstalaiset kirjoittavat aiheista myös alustuksia ja järjestävät ekskursioita rikosten tapahtumapaikoille.

Kristiinaa on jo lapsuudesta asti kiehtonut rikoksen maailma. Varhaisimpia muistoja on kesällä 1977 Raumalla tapahtunut pienen tytön murha. Äiti surmasi oman tyttärensä hakkaamalla tätä kivellä päähän ja väitti sitten salaperäisen huppumiehen hyökänneen heidän kimppuunsa metsäretkellä.

- Muistan ihmisten tätä aihetta spekuloineen ja se jäi mietityttämään, että voisiko itselle käydä noin.

Tapaus selvisi nopeasti, mutta loppukesästä noussut kohu ehti sähköistää koko Suomen.

Rikollisen mieli kiinnostaa

Mariaa kiinnostaa keskustella aiheista, joissa pohditaan miten joku rikollinen on toiminut tai mitkä syyt ovat voineet ajaa rikolliselle uralle. Palstalta on löytynyt hengenheimolaisia, joiden kanssa on saatettu järjestää myös yksityisiä tapaamisia.

- Esimerkiksi sellainen kysymys kiehtoo, miksi joku ihminen luopuu omasta itsemääräämisoikeudestaan liittyessään rikollisjengiin. Mitä niin arvokasta jengi antaa vastineeksi, että joku päättää luopua tällaisesta perusoikeudesta?

Tietojen vaihtoa ja vertailua

Ari kiinnostui foorumista hakiessaan tietoa kadonneiden etsintään liittyvistä asioista. Joitakin vuosia sitten hänen lähipiirissään katosi ihminen hukkumisonnettomuudessa. Etsinnät kestivät kauan ja lopulta ruumis löytyikin.

Murha.info löytyi sattumalta googlettamalla. Ari totesi siellä olevan aika hyvin tietoa erilaisista katoamistapauksista.

- Tuntui, että pystyi opiskelemaan lisää niistä taustatekijöistä, miksi ihminen katoaa ja millaisissa olosuhteissa.

Kadonnutta etsiessä kiinnitetään huomiota maastossa esimerkiksi katkenneisiin oksiin, mahdollisiin vaatekappaleisiin, pieniin esineisiin. Makaamisesta jää jälkiä maastopohjaan - samoin siitä, jos paikalla on poltettu jotain.

- Yleensä kasvillisuus muuttuu joksikin aikaa sillä kohtaa, missä on hiillestynyttä maaperää.

Keskustelupalstalla saattaa vierähtää pitkäkin tovi viestejä lukiessa ja niitä sorvaillessa.

- Pyrin aina hakemaan linkkejä ja referenssejä, että millä voin perustella omat juttuni.

Anonyymia keskustelua

Foorumi pysyy siistinä aktiivisen ylläpidon ansiosta. Palstalla on esimerkiksi kiellettyä nimimerkkien henkilöllisyydestä spekulointi.

- Voi olla, että kaikki ei ehkä ihan välttämättä ymmärrä oikein tällaista harrastusta, miettii Kristiina.

- Mutta ei anonymiteetti tarkoita sitä, ettenkö voisi seistä omien mielipiteideni takana reaalimaailmassa, tuumii Maria.

Arin mielestä anonymiteetti mahdollistaa villienkin ajatusten heittämisen palstalle. Jos joku tyrmää mielipiteen, ei tule kuitenkaan tyrmätyksi omalla nimellä.

- Voi täräyttää takaisin täyslaidallisen ja olla se kärttyinen vanha ukko siellä.

Lisää aiheesta:
www.murha.info
http://s220.photobucket.com/albums/dd263/Danny-boy68/Rauma/

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 16.10.2008

- Keskittymiskykyä, kuuntelutaitoa, naaman pitämistä peruslukemilla - jos ihminen esittää vereslihalla omaa tarinaa, niin ei ole syytä haukotella kyllästyneen näköisenä, summaa Martti Korvenmaa hyvän lautamiehen ominaisuuksia.

Vaikka ennakkokäsitykset jutun osallisista on ehdottomasti suljettava pois, keltaisen lehdistön rummutus kohujutuista on usein kantautunut lautamiehenkin korviin.

Lautamiehille arvotaan istuntopäivät kerran kuussa. Vaikka käsiteltävät asiat selviävät heille vasta istuntopäivänä, voi jutun osallisista joskus olla jo muodostunut tietty kuva.

Hermot pinnassa

Kahdeksan vuoden kokemus on opettanut katsomaan jutun osallisia kriittisellä silmällä. Silti aina ei voi olla täysin varma siitä puhuuko asianomainen totta.

Toiset ovat hermostuneita. Toisilla on melkein valuneet kyyneleet todistajan valaa antaessa. Tunteet ovat oikeussalissa usein pinnassa.

- Selkeästi pois meneviä pakokatseita, että pääsisikö tästä mitenkään livahtamaan. Ja sitten hämmästyksiä, kun joku todistaja sanoo, ettei se niin ollut. Näistä pitäisi tulkita, kumpi puhuu oikeata asiaa.

Lautamies estää oikeusmurhan

Erään kerran oikeudessa oli syytettynä romaninuorukainen paikallisjuna-asemalla tehdystä törkeästä ryöstöstä. Todisteina olleet valvontakamerakuvat olivat murskaava todiste syyllisyydestä. Oikeussalissa vallitsi tuomitseva ilmapiiri.

- Jopa tämän nuorukaisen asianajaja oli kiusaantuneen näköinen, kun mies itsepintaisesti kielsi näennäisesti selvää asiaa.

Todisteet käytiin läpi. Syytetty kielsi itsepintaisesti olevansa tekijä, mutta myönsi olleensa paikalla asemalla ryöstön tapahtuma-aikaan.

Martti Korvenmaa asuu lähellä kyseistä asemaa ja ehkä siksi kiinnostui katsomaan todisteita tarkemmin. Asemalaiturin kuvissa oli selin kameraan vaaleatakkinen mies hakkaamassa maassa makaavaa ihmistä. Toiseen suuntaan otetussa kuvassa näkyi valkopuseroinen mies kävelemässä poispäin asemalta - suoraan silminnäkijöiden hälyttämän poliisipartion käsiin.

- Yhtäkkiä totesin, että tekijällä oli oikeassa hihassa urheiluvalmistajan merkki, tällainen raidoitus. Ja sitten toisessa kuvassa se olikin vasemmassa hihassa.

Nauhat katsottiin päätösneuvottelussa uudestaan ja pidätetty oli kuin olikin väärä mies. Hän kuului samaan etniseen ryhmään kuin oikea syyllinen, mutta ei voinut olla ryöstön tekijä. Kahden vuoden vankilatuomion sijaan mies vapautettiin, syyttömänä.

- Salissa syntyi riemullinen reaktio. Syytetty oli ollut varma, että hänet tuomitaan syyttömänä. Hän ei hämmästynyt lopputulosta sinänsä, sehän oli oikea, vaan sitä että oikeus pystyi toimimaan oikean asian puolesta

Muutoksia tulossa

Lautamiesjärjestelmään on tulossa muutoksia. Maallikkotuomarien määrä vähenee noin puoleen, kunhan eduskuntaan jo viety lakiehdotus etenee laiksi asti. Resursseja säästetään jo nyt kirjallisella menettelyllä, jossa tuomio tehdään kansliassa ja postitetaan sakkolapun kanssa kotiin. Oikeudenkäyntiin ei tarvitse tulla, koska sellaista ei pidetä.

- Kun ajattelee nuoria ensikertalaisia, mitä se vaikuttaa heihin? Ettei tullut mitään, ei tapahtunut mitään. Parhaassa tapauksessa vanhemmat maksavat sakkolapun, ikään kuin ei mitään tapahtuisi.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 9.10.2008

- Se, joka käyttää väkivaltaa on syyllinen - minä. Siinä ei ole mitään tulkinnanvaraa. Jos joku tulee väittämään muuta, niin olen ehdottomasti eri mieltä.

Timon avioliitto on kestänyt yli 15 vuotta. Yhteiselämän alun tunnekuohut ovat tasaantuneet, ja perhe kasvanut. Vaimon runsas alkoholinkäyttö on niitä harvoja asioita, jotka ovat säilyneet suhteen alkuajoilta.

Väkivalta hiipi parin välille salakavalasti. Riitojen yhteydessä vaimo saattoi läpsiä Timoa ja jossain vaiheessa mies alkoi antaa samalla mitalla takaisin. Pian Timo rupesi käyttämään väkivaltaa myös omatoimisesti.

Timo oli kiltti lapsi. Vasta parisuhteen aikana häneltä suorastaan vaadittiin, että omat mielipiteet on sanottava. Riitelemään tottumattomalta mieheltä ei tuntunut löytyvän sanoja.

- Ehkä sieltä sitten purkautui aikaisempia asioita, mitä olisi ehkä halunnut sanoa joillekin muille ihmisille aikaisemmin.

Riidat rutiiniksi

Riidat urautuivat niin, että keskustelu lähti aina junnaamaan samaa rataa ja muuttui usein öiseksi riidaksi. Lopussa Timo ei halunnut muuta kuin että vaimo olisi hiljaa.

- Juuri sillä hetkellä kun lyö, helpottaa - että sainpas hiljaiseksi, että nyt se on hiljaa.

- Parhaiten sitä kuvaa niin, että pullossa kasvaa paine. Korkki ei enää pidä. Viimeinen keino ennen kuin väkivalta ryöppyää ulos, on huutaa että lopeta - että etkö sä tajua, että en jaksa enempää.

Vaimo ehdotti miehelle avun hakemista. Timo on käynyt terapiassa nyt jo useita vuosia.

- Siitä on ollut hyötyä. Väkivallan käyttöni on loppunut. Terapiassa on puhuttu näistä asioista oikeilla nimillä, mitään peittelemättä ja haettu apukeinoja ja vaaranpaikan tunnistamisia.

Silti joka kerta riidan alkaessa pitää kuulostella itseään ja esimerkiksi poistua paikalta ennen kuin väkivalta nousee pintaan.

Lapset todistajina

- Esikoisemme on ihan pienenä istunut tällaisessa vauvatuolissa ja nähnyt kuinka olen lyönyt heidän äitiään - painanut hänet lattiaan ja jatkanut siinä vielä potkimalla vartaloon.

Toisinaan lapset ovat heränneet keskellä yötä väkivaltaisen riidan ääniin. Isä on ollut usein se, joka on käynyt rauhoittamassa lapset takaisin unten maille. Äiti ei ole aina ollut kunnossa. Mutta toisaalta joskus voimakas tunnekuohu on saattanut estää rauhoituskäynnin lastenhuoneessa.

Rikosilmoitus

Timo kaipasi ulkopuolisen puuttumista tilanteeseen. Terapeutin ehdotuksesta hän meni tekemään rikosilmoituksen - itsestään.

- Poliisipäivystäjä kysyi, koska tämä on tapahtunut ja kuka tehnyt. Kun sanoin, että minä olen pahoinpidellyt ja vaimo on uhri, hän totesi oikein ääneen, ettei tämmöistä ole ennen tullut vastaan.

Poliisi ei ottanut ilmoitusta vastaan, vaan pyysi Timoa menemään oman alueensa poliisilaitokselle. Asia jäi sillä kertaa. Myöhemmin hän sai kuitenkin sakkotuomion vaimonsa lyömisestä. Vaimolla oli tappelun päätteeksi auennut silmäkulma ja hän oli tehnyt rikosilmoituksen asiasta. Ulkopuoliset saivat sitä kautta tietää perheen ongelmista.

Vasta noin kuukausi sitten Timo kertoi lasten tarhassa ja pojan iltapäivähoidossa, minkälaisia ongelmia perheellä on kotona. Vaimo ei olisi halunnut tiedon leviävän, koska häntä hävettää mennä tarhaan hakemaan lapsia.

Timo on jättänyt avioerohakemuksen. Hän tunnistaa vaimossa edelleen samoja asioita, mihin aikanaan rakastui, mutta molemmat ovat vuosien mittaan muuttuneet - eri suuntiin.

Lisää aiheesta:
www.lyomatonlinja.fi
www.miessakit.fi
www.jussitpasila.com
www.turvakoti.net
www.ensijaturvakotienliitto.fi/tyomuodot/miesten_keskus

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 2.10.2008

Ylilääkäri Hannu Lauerma työskentelee Psykiatrisessa vankisairaalassa, joka sijaitsee Turun vankilan muurien sisäpuolella. Sairaalassa hoidetaan psyykkisesti sairaita vankeja ja tehdään oikeuslaitosten tilaamia mielentilatutkimuksia.

Mielentilatutkimusta tehdessä kootaan kaikki mahdollinen tutkittavan elämänkaaresta kertova materiaali - esimerkiksi viranomaisilta ja henkilöiltä, jotka tuntevat tutkittavan.

- Syntymäkertomuksesta selviää tultiinko tähän pahaan maailmaan ehkä napanuora kaulan ympärillä ja kasvot sinisinä. Neuvolakortti paljastaa oliko lapsuuden kehitys normaalia.

Ihminen tutkitaan päästä varpaisiin. Katsotaan elämän jättämät jäljet: tatuoinnit, arvet, leikkausten jäljet. Yksittäiset poikkeavuudet saattavat nostaa epäilyn vaikkapa kromosomihäiriöstä, joka on saattanut vaikuttaa mielentilaan.

Esimerkiksi seksuaalirikolliselta saattaa löytyä poikkeava ruumiinrakenne. Luustossa voi olla tiettyjä poikkeavuuksia, luuston rakenne feminiininen, pienet kivekset, heikko kuulo ja niin edelleen.

- Kaikkia tällaisia piirteitä pidetään silmällä. Jos jotain poikkeavaa ilmenee, se saattaa johtaa sellaisten häiriöiden jäljille, joilla on oma vaikutuksensa mielentilaan. Yleensä nämä eivät kuitenkaan ole ratkaisevassa asemassa.

Eilen syyntakeinen, tänään pakkohoidossa

Mielentilatutkimuksen suurin ongelma on se, että se on takautuva. Rikoksesta on pahimmassa tapauksessa saattanut kulua vuosi. Tuona aikana on saattanut tapahtua olennainen muutos tutkittavan mielentilassa.

Henkilö voi olla rikosta tehdessään syyntakeinen, mutta sairastuu reaktiona esimerkiksi vankilaan joutumiselle. Tällöin hän saa tuomionsa syyntakeisena, mutta häntä voidaan joutua hoitamaan vankeusaikana tahdosta riippumatta.

Teeskentely ei kannata

Mielentilatutkimuksessa on erittäin vaikea huijata. Mielisairauden oireiden teeskentely ympäri vuorokauden – sopivan tasoisena ei ole helppoa.

- Jos hän vaikuttaa sangen hilpeältä pelatessaan biljardia, mutta ottaa murheellisen ilmeen nähdessään lääkärin, niin voimme tehdä joitain johtopäätöksiä.

Voiko ihminen tulla hulluksi niin, että teeskentelee onnistuneesti mielentilatutkimuksessa mielisairasta? Lauerman mukaan näin ei voi käydä. On olemassa mielisairaita henkilöitä, jotka eivät ymmärrä olevansa mielisairaita. He eivät ymmärrä esimerkiksi, että heidän kokemansa vainoharhaluulot ovat sairauden oire, vaan he pitävät itseään todella vainottuina.

- He tapaavat kertoa muille mielentilatutkittaville tarinaa, että he vain teeskentelivät. Heidän sairautensa saattaa joissakin tapauksissa olla kehittynyt päällenäkyväksi. Tällaisessa tilanteessa tämän kaltainen kertomus tuntuu varsin järkyttävältä ja todelta.

Sairauden oireiden peittely onkin yleisempää kuin se, että yritettäisiin teeskennellä sairasta. Syyntakeettomaksi todettu joutuu pakkohoitoon, jonka kesto on ennalta määräämätön. Psykiatrisesta vankisairaalasta ei pääse lomallekaan.

Alentuneesti syyntakeinen voi saada lievennystä tuomioonsa, mutta tämän kategorian monet oikeuspsykiatrit haluaisivat poistaa.

- Se on paradoksaalinen menettely että ihmisen tuomio lyhenee, mutta mitään hoitovelvoitetta ei synny.

Jo 12 vuotta vankimielisairaalassa

Psykiatrinen vankisairaala kuulostaa työpaikkana ahdistavalta. Asiassa on vähintäänkin kaksi puolta.

- Minusta kaikki työnteko tässä maailmassa on sellaista, että pyritään tekemään maailmasta jollain tavoin parempi. Palkitsevaa tämä työ on, kun tulokset ovat niin näkyviä. Itsemurhakuolleisuus on suomalaisissa vankiloissa puolittunut kymmenessä vuodessa, itsensä vahingoittaminen vähentynyt kahdella kolmasosalla.

Lisää aiheesta:
http://www.niuva.fi/toiminta/tutkimus.htm
http://www.vvs.fi

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 25.9.2008

- Kesäaikaan, kun nuorilla ei ollut koulua, saattoivat he päiväsaikaan ryypiskellä kaupungilla tai muualla. Kun vanhemmat tulivat kotiin töistä, nuoret olivatkin jo selvinneet, eikä vanhemmille välttämättä ollenkaan paljastunut, mitä päivän mittaan oli ollut meneillään, kertoo sosiaalityöntekijä Katarina Packalén.

Katarina on yksi viidestä sosiaalityöntekijästä, jotka tekevät päivystyksiä Järvenpään poliisipartioiden matkassa. Kun sosiaalityöntekijä kohtaa alaikäisen kaljakassin kanssa, nuoresta tehdään aina lastensuojeluilmoitus ja vanhemmille ilmoitetaan. Nuoren oman asuinalueen sosiaalityöntekijä ottaa sitten virka-aikana yhteyttä vanhempiin ja yhdessä katsotaan, viedäänkö asiaa ensimmäistä yhteydenottoa pidemmälle.

- Jos miettii näitä nuoria, joiden kanssa olen tekemisissä ja omaa nuoruuttani – päihteitä tietenkin käytettiin silloin ihan samalla tavalla. Mutta se ikä, koska niitä aletaan käyttää, on ehkä nuorentunut. Ja päihteiden käyttöön liittyy mahdollisesti ilkivaltaa, kaikenlaisia älyttömyyksiä. Ehkä se kuvastaa sellaista pahaa oloa, mitä nuorilla saattaa tänä päivänä olla – tietyllä hyvin pienellä osalla nuoria.

Päätöksentekoa puhelimessa

Vaikka lapsen kiireellinen sijoittaminen kodin ulkopuolelle on rankka toimenpide, voi sosiaalityöntekijä tehdä sen joskus puhelimitse.

- Oli erittäin pieni lapsi ja äiti joutui lähtemään sairaalahoitoon. Poliisipartio tavoitti isän, mutta tämä ei ollut millään lailla siinä kunnossa, että olisi kyennyt hoitamaan lasta. Hän ei ollut edes lähimaillakaan. Silloin päätin puhelimessa, että lapsi sijoitetaan kiireellisesti lastenkotiin.

Pääsääntöisesti sosiaalityöntekijä menee paikalle toteamaan tilanteen. Edellä mainittu tapaus tapahtui aamuyöllä ja tapahtumapaikka sijaitsi päivystysalueen laidalla.

- Päätös on vaikea, koska pitää harkita, että onko kodin ulkopuolelle sijoittaminen lapsen edun mukaista vai olisiko kotiin jättäminen kuitenkin vähemmän haitallista.

Toistuvat huostaanotot mietityttävät

Joulun aikaan poliisille tuli ilmoitus, että pieni lapsi oli ollut yksin heikolla jäällä. Poliisi vei lapsen laitokselle, koska ei ollut tietoa kuka hän on tai missä asuu. Katarina jututti lasta ja selvisi, että tämä oli kierrellyt ravintoloissa ja kysellyt äitinsä perään.

- Lapset pitävät aina vanhempien puolta ja yrittävät suojella heitä viimeiseen saakka. Vaikka hän puhui kauniisti äidistään, hän totesi kuitenkin, että eihän näin saa lapsille tehdä - että eihän lapsia saa jättää yksin.

Poliisilaitoksella työskentelevät sosiaalityöntekijät hoitavat päivystysaikana tapahtuvia akuutteja tilanteita. Tapauksia ei seurata jälkeenpäin. Jotkut asiakkaat kuitenkin palaavat ajoittain mieleen ja Katarina saattaa katsoa asiakastietojärjestelmästä kuulumiset. Jos uusia merkintöjä ei ole, asiat ovat luultavasti hyvin.

- Alkuvuodesta kattelin tämän lapsen tietoja ja hän oli edelleen samaisessa paikassa, mihin hänet sijoitin - todennäköisesti hänet on sittemmin otettu huostaan.

Katarinan mielestä riittää, kun tekee parhaansa. Kaikkia ei pysty pelastamaan eikä auttamaan. Jotkut eivät haluakaan tulla autetuksi.

- Jos on aikuisesta ihmisestä kyse, niin silloin se monesti täytyy vain hyväksyä, että vaikka heidän elämänsä on kurjaa, on se heidän oma valintansa.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 18.9.2008

Harmaa arki kaipaa katkaisua rangaistuslaitoksessakin. Rockbändin keikka vankilassa on harvinaista herkkua - niin vangeille kuin bändillekin.

Pelson vankila Vaalassa on suljettu laitos, mutta vangeilla on mahdollisuus käydä töissä, opiskella tai osallistua päihdekuntoutukseen. Vapaa-aikana vangit viihtyvät television tai PlayStationin ääressä, mutta aikaa tapetaan myös punttisalilla, kirjastossa ja erilaisissa harrasteryhmissä – tiukan valvonnan alla.

Ei ihan tyypillinen keikkapaikka

Tamperelaiselle psychobillyä soittavalle Vulture Clubille tarjoutui kesällä mahdollisuus esiintyä Pelson vankilassa. Kukaan bändin jäsenistä ei ole käynyt aikaisemmin vankilassa, joten ajatus kuulosti erikoiselta, mutta myös houkuttelevalta.

- Jos moiseen umpisuljettuun tilaan pääsee soittamaan ihmisille, jotka varmasti kaipaavat jotain piristystä elämään, niin se on loistava juttu. Rokkihan on ainoa lääke, joka auttaa kaikkiin vaivoihin, kitaristi Billy-Bob Badburger toteaa.

Vankilakeikan järjesteli Spartak Kajaani ry. Yhdistyksen tavoitteena on auttaa nuoria, joiden elämään kuuluvat rikokset ja päihteet – juuri niitä, jotka ovat ehkä ehtineet vankilaelämäänkin tutustua.

Vaihtelua arkeen

Bändille vankilassa soittaminen on hyvin erilainen kokemus normaalikeikkaan verrattuna. Keikka soitetaan ulkona, rekan lavalla ja aikaisin iltapäivällä. Varsin laajaa ikähaarukkaa edustava yleisö seuraa keikkaa parinkymmenen metrin päästä, rautaisen verkkoaidan takaa. Puolentoistasadan katsojan joukossa istuu vain muutama nainen.

- Tämä on oikein mukavaa ja tykättyä toimintaa. Täällä on yleensä ihan rauhallista porukkaa, eikä järjestyshäiriöitä tule, keikkaa seurannut vanki kertoo.

Vankilan apulaisjohtaja Ari Kauppinen vahvistaa, että tällaisella toiminnalla on laitosilmapiiriä rauhoittava vaikutus. Vankilaolot on pyrittävä järjestämään mahdollisimman normaaleiksi: kun vanki voi henkisesti hyvin, paluu vankilan ulkopuolelle helpottuu. Vankien tiedossa on, että järjestysongelmien myötä menisi myös mahdollisuus vastaaviin tapahtumiin tulevaisuudessa.

Keikka päättyy encoren jälkeen tyytyväisiin aplodeihin. Normaaliin keikkayleisöön verrattuna paikka tyhjenee käskystä hämmästyttävän nopeasti. Bändi kerää kamat kasaan; ensimmäinen vankilareissu jää mieleen hyvänä kokemuksena.

Vulture Clubin nettisivut: www.myspace.com/vulturec Spartak Kajaani ry.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 11.9.2008

Harmaantunut mies kävelee hiljakseen Loviisan poliisiasemalle vievää mäkeä. Sisälle päästyään hän istahtaa sellin sängylle ja alkaa kertoa elämästään. Ja kerrottavaa riittää. Mies on Matti "Kid" Hytönen, entinen päihdeongelmainen rikollinen ja mies, joka on viettänyt 18 vuotta ja 7 kuukautta elämästään vankilassa.

- Synnyin Helsingissä ja nuoruuden villeinä vuosina jouduin koulukotiin. Otin ensimmäiset kännit ja huomasin millaiset fiilikset humala saa aikaan, sellaisia Euroopan Omistaja -tunteita en ollut aiemmin kokenut.

Armeijan Hytönen suoritti kunnialla, mutta jo puolen vuoden kuluttua kotiutumisesta siviilielämän vapaus päättyi taas. Hytönen joutui vankilaan. Alkoholi näytteli suurta roolia hänen elämässään ja koska päihteitä oli saatava rahojen loputtuakin, alkoi rikos- ja vankilakierre.

Poptähti Kid

Vankilassa Hytönen osallistui ahkerasti joka toinen viikko järjestetyille soittotunneille. Pian hän nauhoitti vankilaan salakuljetetulla nauhurilla demonauhan, joka lähetettiin levy-yhtiöön. Hytönen levytti ja aloitti viisivuotisen iskelmätähden uran.

-Lehdet saivat kirjoittaa mitä tahansa kunhan rahaa tuli. Kännissä olin lähes aina ja otin usein rahat jo kolmen pakollisen kappaleen jälkeen.

Vaikka poptähteydestä ei tullut uraa, se sai Hytösen pohtimaan, että siviilissä voisi tehdä jotain mikä häntä oikeasti kiinnostaa.

Hytönen pääsi huumeista 1980-luvulla ja alkoholikin jäi reilut kymmenen vuotta sitten. Raitistumisessa suurta roolia näytteli uusi ihmissuhde ja nyt hän pyörittää Kris-Suomi ry:tä Loviisasta käsin yhdessä avovaimonsa Marjo Sulkaman kanssa.

Kris on Ruotsista alkanut liike, jossa entiset vangit auttavat vapautuvia vankeja selviämään takaisin yhteiskuntaan. Yhdistyksen toimintaperiaatteisiin kuuluu ehdoton päihteettömyys.

- Menemme kaikkia halukkaita vankilan portille vastaan heidän vapauduttuaan. Useimmiten huonot päätökset tehdään heti vankilan porteista päästyä, ne ensimmäiset minuutit ratkaisevat mihin suuntaan elämä menee.

Vain toinen venkula tietää

Hytösen mukaan päihteettömän elämän motivointi on vaikeaa, sillä päihteiden käyttö sisältää illuusion helposta elämästä. Kun mistään tai kenestäkään ei tarvitse kantaa huolta.

Kris ei hylkää vaikka vapautunut vanki päihteisiin retkahtaisikin. Hytönen muistaa omat retkahtamisensa, ja tietää että joku kerta raitistuminen voi olla pysyvää. Krisiin pääsee takaisin kuitenkin vasta, kun on puhdas kemiallisista aineista, viinasta ja päihteistä.

Hytönen arvelee että olisi itse saattanut päästä kierteestä jo aiemmin, jos joku olisi häntä tullut portille vastaan.

- Meidän entisten venkuloiden on hyvä mennä puhumaan vapautuvalle vangille. Me tiedämme mitä vankeus on, puhumme samaa kieltä ja tiedämme vankilan hierarkian. Se on sitä todellista vertaistukea.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 24.4.2008

- Tämä on kyllä urani hurjin tapaus, jossa eläimiä on kidutettu aivan tietoisesti, huokaa läänineläinlääkäri Tapani Parviainen.

Parviainen oli mukana viime vuonna Suomea järkyttäneessä koiratappelujupakassa. Eläinlääkärin roolina on auttaa poliisia ja toimia asiantuntijana siinä, onko eläimiä rääkätty niin, että rikoslain pykälät täyttyvät.

Koiratappeluiden kaltaiset tapaukset eivät ole meillä yleisiä. Etelä-Suomen läänin palveluksessa oleva Parviainen muistaa viime vuoden tapausten lisäksi vain yhden tapauksen, jossa eläinrääkkäys on ollut yhtä julman tietoista.

-Se oli korvistaan puuhun naulattu elävä jänis.

Tuomiot kohdallaan?

Tapani Parviainen näkee työssään eläinten hädän. Mutta samalla hän näkee myös hädänalaisia ihmiskohtaloita. Kun lehdistössä keskustellaan kiivaasti eläinrääkkäystapauksista annettavien tuomioiden liiallisesta keveydestä, Parviainen ei yhdy koventamisvaatimuksiin.

- Kun on näitä tapauksia, joissa kuolee navetallinen sikoja tai lehmiä, niin niissä ihmiset ovat itsekin hyvin huonossa kunnossa. Taustalla voi olla masennusta ja mielenterveysongelmia, ja yleensä aina onkin. Siksi tuomiot ovat usein oikeudenmukaisia; harva näitä tekoja tekee välinpitämättömyyttään.

Läänineläinlääkärille on tullut tutuksi poliisin työ, kenttäpäiviä maijan takapenkillä tulee parisenkymmentä vuodessa. Muutoinkin yhteistyö on tiivistä.

-Kun lähdin tähän hommaan, minulle luvattiin siisti sisätyö, mutta toisin on käynyt, mies hymähtää.

Satoja kissoja

Eläinlääkäri joutuu näkemään ihmiselämän synkintä puolta. Kun Parviainen menee poliisin kanssa kotikäynnille, henkisellä tasolla käynti ei juuri eroa lastensuojelutapauksista. Eläimet ovat omistajilleen rakkaita ja välillä huolenpidon ja rääkkäyksen raja hämärtyy.

-Suomessa on taloja, joissa saattaa olla 300 kissaa. Niinpä olen välillä huolissani, kun alan turtua siihen, että jollakulla on vaikka 50 kissaa ja ajattelen, ettei se niin paljon olekaan, Parviainen kertoo.

Ihmiset kuvittelevat pitävänsä kissoistaan ja koiristaan huolta, vaikka todellisuudessa sadoille eläimille ei millään pysty antamaan huomiota päivittäin, jos viikoittainkaan.

- Hieman olen tullut varovaisemmaksi, salannut yhteystietojani ja sen kaltaisia asioita, koska uhkailuja on tullut välillä kotikäyntien jälkeen.

Eläinlääkärillä on kuitenkin myös ilonaiheita työssään. Palkitsevinta on, kun jokin eläinsuojelutapaus saadaan ratkeamaan kaikkien kannalta hyvällä tavalla.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 17.4.2008

- Jatkuvasti tulee esille tapauksia, joita ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt, eikä edes ajatellut, että sellainen voisi olla mahdollista.

Pekka Karhunen selvittää salaisuuksia, ratkaisee mahdolliseen rikokseen liittyvää palapeliä yhdessä poliisin teknisten tutkijoiden kanssa.

Se alkoi insuliinipitoisesta vauvasta

Heinäkuun 2007 lopulla tuotiin Tampereen yliopistollisen sairaalan ensiapuun tajuton vauva, josta tutkimuksissa löytyi huomattava määrä insuliinia.

Vauvasta löytynyt insuliini ei selvästi ollut kehon omaa tuotantoa, koska kehon oman insuliinin yhteydessä pitäisi löytyä myös c-peptidiä, mitä vauvassa ei ollut. Jäljet johtivat ylöjärveläiseen Ylisen kuntoutuskeskukseen, jossa sairaanhoitajana työskennellyt nuori nainen hoiti kehitysvammaisia potilaita.

- Siellä osastonhoitaja sanoi, että heillä on juuri tapahtunut kaksi kuolemantapausta tämän hoitajan työvuoron aikana.

Kyseiset kuolleet olivat joidenkin tuntien päästä oikeuslääketieteen avaussalissa tutkittavina. Pitkä tapahtumaketju sai alkunsa. Hoitajan edellisessä työpaikassa, Nokian terveyskeskuksessa kuolleita vanhuksia ruvettiin kaivamaan ylös haudoista. Se oli Pekka Karhusen uran ensimmäinen exhumaatio.

Savuava ase

Oikeuslääketieteellisten tutkimusten tulokset ovat keskeinen näyttö siitä, että rikos on tapahtunut. Insuliinikuolemissa ne ovat erityisen tärkeät, koska kukaan ei ole nähnyt hoitajaa ruisku kädessä väärässä paikassa väärään aikaan. Savuava ase puuttuu.

Oikeuslääketiede pyrkii löytämään totuuden. Sen totuuden, joka on kiistaton. Lääketiede ei ole tarkka tiede.

- Jos me teemme ylitulkintaa, tulkitaan väärin, sillä saattaa olla hyvin vakavat seuraukset. Joku ihminen voi joutua vuosikausiksi vankilaan.

Pekka Karhunen on yleensä syyttäjän todistajana. Joitakin kertoja hän on ollut asiantuntijatodistajana puolustuksen puolella, jos tapaus on ollut hänen mielestään riittävästi kiistanalainen.

Tutkimusaiheista ei ole puutetta

Saksalainen dopinglaboratorio sai tutkittavakseen Nokialla ylöskaivetuista vainajista otetut näytteet. Tutkimukset eivät tuoneet lisävaloa. Insuliini häviää ruumiista kuoleman jälkeen. Se on todettu aikaisemmissakin tutkimuksissa.

Tutkittavaa alalla riittää edelleen. Aiemmin ei ole osattu ajatella esimerkiksi sitä, että tulisi tilanne, jossa pitäisi tekemän ero elimistön omatuotantoinen insuliinin ja kehon ulkopuolelta tulleen insuliinin välillä.

- Tähän asti on ollut tällainen katvealue, jota ei ole ymmärretty. Hoitolaitoksissakin ihminen saattaa olla hengenvaarassa. Hoitohenkilökunnan pitäisi ymmärtää, että heidän joukossaan saattaa olla psykopaatti, joka nauttii siitä että hallitsee ihmisten elämää ja kuolemaa.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 10.4.2008

Maryam muutti perheensä kanssa Suomeen nelivuotiaana. Hän kasvoi päiväkodin ja peruskoulun helmassa puoliksi suomalaiseksi tytöksi. Vain puoliksi, koska kodin seinien sisäpuolella hän eli täysin eri kulttuurissa. Kulttuurissa, joka oli tullut perheen mukana Lähi-idästä.

Lapsuus oli suhteellisen normaali 13-vuotiaaksi asti, jolloin Maryamin oli monen muun muslimitaustaisen tytön tapaan alettava pitää huivia, joka jätti näkyviin vain hänen kasvonsa. Maryam ei pitänyt siitä. Muitakin muutoksia oli tulossa.

Ylä-asteen päätyttyä Maryam jäi kotiin. Jatkokoulutus oli pois laskuista, koska isä ei halunnut perheen tyttöjen käyvän koulua, jossa he saattaisivat ihastua poikiin.

Neljä vuotta kului pääasiassa kotosalla. Isä turvautui herkästi väkivaltaan, lyöminen ja kuristaminen oli Maryamin ja hänen sisarustensa arkea. Naapurit kutsuivat poliisin useasti paikalle, kun seinän takaa kuului kova meteli. Poliisi tuli, mutta asiat eivät muuttuneet, koska tytöt eivät uskaltaneet kertoa poliisille, mitä heillä todella tapahtuu.

Maryam kertoi, että hän usein katsoi paikalle tulleita poliiseja silmiin ja yritti sitä kautta viestittää, että kysykää. Maryam ei usko, että poliisille kertominen olisi auttanut. Hän tietää, että Suomessa lapsen ja naisenkin pahoinpitely on rikos. Mutta se, että isä olisi viety putkaan tai vankilaan joksikin aikaa ei olisi tilannetta muuttanut – sieltähän pääsee aikanaan vapaaksi.

Karkuun

Maryam oli jo lähes kaksikymmentävuotias, kun hänen isoveljensä sai isän pään kääntymään. Tytön piti päästä jatkamaan koulunkäyntiä. Koulussa isän pelko toteutui. Maryam ihastui samalla luokalla olleeseen myös ulkomaalaiseen poikaan, Samiin.

- Kirjoittelin hänelle ensin salaa, koska pelkäsin, että hän menee kertomaan veljelleni ja siitä syntyy iso suuri soppa. Kirjoittelin aina jotain sellaisia asioita, mitä hän on puhunut luokassa. Kiusasin siitä, että kuka olen. Hän epäili kyllä, että se olen minä.

Maryam karkasi kotoaan ylä-asteen jälkeen useita kertoja. Hän piilotteli muun muassa isoveljensä luona. Kerta toisen jälkeen yritykset epäonnistuivat ja hän päätyi takaisin kotiin isänsä luo.

- Sitten lopetin sen karkailun vähäksi aikaa. Huomasin, ettei siitä ole mitään hyötyä. Tajusin, että jos lähden, en voi ottaa enää kenenkään yhteyttä.

Koulun ja sosiaaliviranomaisten avustuksella löytyi turvapaikka toisesta kaupungista. Poikaystävä seurasi perässä ja luikahti sisään turvakotiin ilman lupaa. Hänet löydettiin aikanaan ja pariskunnalle hankittiin vuokra-asunto turvakodin ulkopuolelta.

Epävarma tulevaisuus

Nuorten tulevaisuuden suunnitelmat ovat ihan tavallisia. Rauhallisuus viehättää myös perheväkivaltaa kokenutta Samia.

- Haluaisin semmoisen perheen, ettei olisi väkivaltaa toisia kohtaan, lapsia kohtaan, eikä miehellä omaa vaimoa kohtaan – että lapset rakastaisivat omia vanhempiaan ja vanhemmat myös rakastaisivat lapsiaan.

Mutta ennen sitä täytyy taas muuttaa paikkakuntaa, nimeä, puhelinnumeroa. Kotiin ei voi pitää yhteyttä, eikä vanhoihin ystäviin.

- Jos jään kiinni, niin en jaksa enää karata – se on sitten siinä. Jos jään kiinni, niin joko isä tappaa oikeasti tai sitten tapan itseni.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 3.4.2008

Vappuaattona 2006 työvuorossa ollut palomestari Sandy Nyman sai yllättävän puhelinsoiton. Palomiehiä oli kivitetty VR:n vanhojen makasiineilla. Ilmassa lensi myös laudanpätkiä ja pulloja.

Palomiehiä oli haukuttu myös natseiksi, mikä tuntuu Nymanista ihan käsittämättömältä. Palomiehet tekevät puhtaasti humanitääristä työtä, eikä heillä ole mitään tekemistä esivallan kanssa.

- Kannattaa muistaa, että jonain päivänä ne samat miehet auttavat tarpeen vaatiessa myös niitä kivittäjiä.

Myöhemmin vappumellakaksi nimetty tapahtuma sai alkunsa, kun Euro May Day -mielenosoituskulkue päätyi makasiinien alueelle vappu-aattona. Osa porukasta sytytti alueella nuotion ja alkoi särkeä paikkoja.

Palokunta tuli paikalle sammuttamaan tulta. Mellakoitsijat estivät sammuttamisen. Pelastajat joutuivat pakenemaan paikalta.

Turvallisuusuhka

Parin tunnin päästä tehtiin toinen yritys kahdella autolla ja poliisin kanssa laaditulla yhteisellä hyökkäysstrategialla, joka oli palokunnan osalta suunnattu tulta vastaan. Kivitys alkoi uudestaan.

- Onneksi miehiin ei osunut kovin pahasti, ovat hyväkuntoisia ja osasivat väistää. Autojen kyljet olivat lommoilla ja tuulilasit rikki.

Käyttökelvottomaksi murjottu palokalusto aiheutti Helsingin ydinkeskustaan vakavan turvallisuusuhan keskellä vilkasta vappuyötä.

- Meidän toimintamme perustuu pitkälti toimintavalmiusaikaan, joka on kuusi minuuttia. Siinä ajassa meidän pitää Helsingissä ehtiä lähes joka kolkkaan. Se on aika, jolloin tulipalossa alkaa täyden palamisen vaihe ja silloin palosta ei enää pelasteta ihmisiä.

Pelastajan itsevarmuus

Sandy Nyman aloitti nyrkkeilyharrastuksen nuoruusiässä. Nyrkkeily vaihtui judoon. Lyhytvartinen poika sai lajista itsevarmuutta.

- Aika arka oli silloin nuorena, ei oikein uskaltanut puhua eikä esiintyä missään. Judo on henkinen laji siinä missä fyysinenkin. Henkinen puoli kasvaa fyysisen kunnon ja onnistumisien myötä. Tottakai se näkyy myös työelämässä.

Nymanin judo-ajat ovat jo jääneet, mutta opit ovat käytössä joka päivä. Itsemurhaa yrittävän ihmisen pään kääntäminen on hienovaraista työtä. Palomiehet joutuvat näihinkin tilanteisiin ilman ennakkovaroituksia.

- Keskustelulla saa psykologinen kontaktin. Pystyy hitaasti lähestymään ihmistä lähemmäs ja lähemmäs.

Judon fyysinen puoli on toisaalta auttanut taltuttamaan katolla ja siltakaiteilla riehuneita epätoivoisesti rakastuneita nuoria miehiä.

Ammatin varjot

Vaara on jatkuvasti läsnä. Jokaisena työpäivänä.

- On meinannut jäädä tulipaloon ja pudota veteen laivapaloissa. Monta kertaa on liipaissut läheltä.

Vuorokauden kestävät työvuorot ja vastaavasti pitkät vapaat auttavat irrottautumaan raskaasta työstä. Sandy Nyman suuntaa vapaallaan kohti metsää.

- Hiljaisuus. Siellä kasaa itsensä. Istuu kannon nokalla vaikka jossain jahdissa. Ei haittaa, vaikkei sieltä mitään saisikaan - ei ole moneen vuoteen saanut. Pääasia on, että ehtii ajatella kaikkia asioita ja koppa tulee kuntoon.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 6.3.2008

Kun 72-vuotias Martti Kaunismäki löytyi surmattuna elokuussa 2001 Ilmajoella, alkoi Seinäjoen poliisin teknisillä tutkijoilla neljän vuoden urakka. Tätä he eivät tosin tuolloin tienneet.

Metsämökkiin erakoitunut mies oli viettänyt metsämökissään hyvin vaatimatonta elämää. Kylällä huhuttiin, että erakon mökissä olisi piilossa suuri omaisuus. Tämä olikin motivaationa kolmikolle, joka saapui kovistelemaan erakkoa ja lopulta surmasi tämän. Saalista tappajakolmikko ei saanut, koska mitään omaisuutta ei ollut.

Rikosylikonstaapeli Keijo Nuolikosken mukaan teknisessä rikostutkinnassa 48 tuntia on tärkeä raja jutun nopean selviämisen kannalta.

Erakon mökki ja sen ympäristö tutkittiin sentti sentiltä, huolellisen ennakkosuunnitelman mukaan. Yhden näytteen ottaminen olisi saattanut tuhota toisen. Esimerkiksi dna-näytteen ottaminen tuhoaa sormenjäljen ja päinvastoin.

Mikä ei kuulu joukkoon?

Tutkijan työ on suurelta osin poissulkemista. Näytteille pyritään löytämään luonnollinen selitys. Jos sellaista ei löydy, silloin on syytä epäillä, että kyseinen näyte liittyy rikokseen.

Erakon mökki oli tutkinnan kannalta erikoislaatuinen paikka. Mökissä oli valaisimena öljyastiaan tökätty kankaanpala. Tästä johtuen kaikki erakon omat tavarat, vaatteet jne. olivat noen peitossa. Toisin sanoen ne näytteet, esimerkiksi kuidut, joissa ei nokea ollut, olivat tulleet ulkopuolelta.

Mökissä ei myöskään käynyt koskaan vieraita, koska erakko ei halunnut sinne ketään ylimääräistä. Ovi oli lukittuna aina, kun mökin asukas ei ollut sisällä. Tästä johtuen saattoi olettaa, että kaikki erakolle kuulumattomat näytteet kuuluivat tappajakolmikolle.

Surmapaikalta ja sen läheisyydestä otettiin pitkälti yli tuhat näytettä. Esiseulonnan jälkeen niitä lähetettiin laboratorioon lähes 1200 kappaletta. Yksin surmatun ruumiista talletettiin yli 200 näytettä. Mikään näyte ei ole turha, koska lopussa kaikki saattaa loksahtaa paikoilleen.

Vainajat ovat mielenkiintoisia

- Eihän ne miellyttäviä paikkoja ole nämä henkirikospaikat – siellä on kuollut ihminen. Mutta sitä ei pidä tunteilla ajatella. Se on työtä, toteaa Keijo Nuolikoski.

Poliisien keskuudessa henkirikoksen uhreista käytetään vainaja-sanaa. Ruumiista puhuminen tuntuu kylmältä.

- Vainajat ovat mielenkiintoisia ja niistä saadaan paljon irti. Tutkinnallisesti ne ovat erittäin tärkeitä. Erakon vaatteista ja vartalolta on taltioitu yli 200 näytettä. Äkkiä ajattelee, että kun katsoo kuollutta ihmistä, ettei tuossa ole mitään, mutta yli 200 näytettä siitä löytyi.

Läpimurto

Kolme viikkoa tutkinnan alkamisesta surmasta tapahtui tutkinnassa käänne. Erakon mökissä lämmityksestä piti huolen kiukaan tapaan toimiva kivikasa, jonka alla oli uuninpesä.

- Uuninpesästä näkyi tuhkan joukosta taskulampun valossa tupakantumppi.

Erakko ei tupakoinut, hänellä oli sätkävehkeet. Toisekseen, tumppi löytyi mökistä sisältä uunista ja oli tiedossa, että erakon asuntoon ei päässyt ketään.

Tupakannatsasta saatiin täydellinen dna, mutta poliisin dna-rekisteristä ei löytynyt sille vastakappaletta. Ratkaiseva käänne tapahtui vasta neljän vuoden kuluttua, kun erään toisen rikoksen yhteydessä tallennetulle dna-näytteelle löytyi vastakappale.

- Ajateltiin, että asia on nyt selvä, mutta sitten, kun istahtaa tuolille miettimään, että meillä on kolme tekijää, mutta yksi dna-hitti. Me emme tiedä, miten se tumppi oli sinne uuniin mennyt. Jos siihen tulisikin joku luonnollinen selitys, meillä ei olisi mitään.

Pidätys

Tutkijaryhmä lähti Seinäjoelta Ruovedelle tekemään pidätystä. Paikkakunnan poliisin kanssa oli sovittu päivä, jolloin seinäjokelaiset ilmestyvät paikalle ja ruoveteläiset kutsuvat epäillyn henkilön toisen asian vuoksi poliisilaitokselle.

Ruoveden poliisi hoiti oman asiansa pois, jonka jälkeen seinäjokelaiset tulivat esittäytymään epäillylle. He esittelivät itsensä henkirikoksen tutkijoiksi ja sanoivat pidättävänsä miehen henkirikoksesta epäiltynä.

- Kyllä hänellä polvet notkahtivat aluksi, mutta sitten matkalla hän oli alkanut kertoa tapauksesta päätutkijalle. Asia oli painanut mieltä vuosien saatossa.

Muut tekoon osallistuneet saatiin nopeasti kiinni. Tutkinta jatkui kuumeisesti vielä puolisen vuotta. Vaikka tunnustus oli olemassa, tapahtumista piti saada mahdollisimman aukoton tekninen näyttö.

- Teknisessä tutkinnassa parasta on se, että ei ole kahta samanlaista päivää tai tapausta. Mielikuvitusta saa käyttää ja miettiä että miten tämä on voinut näin mennä ja saa pähkäillä. Kun asia ei ole vielä selvinnyt, on mukava tehdä johtopäätöksiä.

Median kiinnostus

Lehdistö ei ollut kiinnostunut erakon tapauksesta. Samoihin aikoihin iltapäivälehtien lööpit täytti toinen siihen aikaan vielä selvittämätön surma, nuori ja kaunis Eveliina. Kuitenkin poliisiorganisaatiossa satsattiin tutkintaan kaikki liikenevä energia.

- Meillä ei ole merkitystä sille, onko ihminen kerjäläinen vai toimitusjohtaja tai missi. Me tutkimme kaikki samalla lailla.

Nuolikoskesta on joskus huvittavaakin lukea lehdistä poliisiin kohdistuvia arvosteluja esimerkiksi siitä, että tutkinta ei etene ja poliisi ei tee mitään.

- Pidän sitä ihan normaalina arvosteluna ja niin sitä pitää ollakin ja siihen pitää osata suhtautua vakavasti. Yksi veikeä puoli siinä asiassa on. Lehdet eivät tiedä, mitä poliisi tietää.

- 1970-luvulla poliisikoulussa yksi opettaja sanoi, että poliisin palkkauksesta yksi kolmasosa on sitä, että kuunnellaan haukkumista ja arvostelua. Ikänä et ole tehnyt oikein ja puoliksi olet syyllinenkin kaikkiin asioihin. Se pitää vaan kestää.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 28.2.2008

- Minä toivon, ettei kenellekään muulle ihmiselle kävisi tällä lailla. Ettei joutuisi kokemaan samanlaista kohtaloa kuin minä

Maatalouslomittajana työskentelevä Liisa oli ollut kaksitoistavuotiaan poikansa ja tämän kaverin kanssa laivaristeilyllä juhannuksen alla 2006. Yli kuuden tunnin ajomatka kotia kohti suviyössä oli melkein puolivälissä ja virkistävä tauko takana.

Pojat nukkuivat takapenkillä ja tarkoitus oli pitää vielä toinen tauko aamuyöstä. Jämsän jälkeen nopeusrajoitus oli juuri vaihtunut sataseen. Autoja tuli muutama jonossa vastaan. Yhtäkkiä vastaantuleva auto kääntyi Liisan kaistalle ja puski Liisan auton siltakaiteeseen.

- Ei siinä pysty tekemään mitään, tämä tuli niin yllättäen.

Rysäyksen jälkeen Liisa katsoin takapenkille ja näki poikansa kaverin veriset kasvot.

Apua saapui paikalle

Lähistöllä sijaitsevalta mökiltä juoksi paikalle nainen, joka oli kuullut rysähdyksen ja sen jälkeen jonkun huutavan äitiä.

Paikalle pysähtyi muitakin autoja ja viranomaiset kutsuttiin hätiin. Onnettomuuden jälkien näkeminen oli kova pala paikalle tulleelle naiselle. Kun pojat oli saatu ambulanssiin, hän ei pystynyt enää lähestymään autossa puristuksissa ollutta Liisaa.

- Palokunta joutui leikkaamaan irti katon ja oven. En tiennyt kivuista muuta kuin, että ranne alkoi turvota kovasti. Mutta jos sitä shokkiin menee, tietääkö siinä kivuista.

Liisa kiidätettiin ambulanssilla Jyväskylän keskussairaalaan. Siellä häneltä leikattiin oikea ranne, vasen nilkka, vasen reisiluu.

Sairaalakierre alkoi

Liisa matkusti ambulanssilla sairaalasta toiseen Jyväskylästä Kokkolaan ja sieltä Toholammille. Sitten hänet sijoitettiin kolmeksi kuukaudeksi toipilaskotiin kotikuntaansa Perhoon.

- Jalmiinakodissa minulla kävi paljon tuttuja kylässä monta kertaa päivässä. Ja moni sitten ihmetteli, miksi minut on pantu tämmöiseen paikkaan. Kolaripotilas.

Liisa makasi sängyssä kolme kuukautta. Kuntoutus pääsi kunnolla vauhtiin vasta sairaalakierroksen lopuksi Oulussa. Nyt Liisa käy viitenä päivänä viikossa kuntoutuksessa eri paikoissa lähikunnissa.

- Minä kaipaan työtäni kovasti. Sairaalassa ollessa seurasin Maajussit-ohjelmaa. Kun näyttivät Riston vasikoita, niin itku pääsi. Tuli ikävä lehmiä.

Oikeudenkäynti oli puolen vuoden kuluttua

Liisa matkasi Perhosta taksilla Jämsään. Patalahden Essolla hän tapasi naisen, joka oli tullut ensimmäisenä onnettomuuspaikalle. Nainen osallistui oikeudenkäyntiin todistajana.

- Jännitystä oli vähän kummallakin ollut ilmassa sitä ennen. Kyllä siinä itkut päästettiin, kun toisemme näimme. Minä pidin häntä sankarina

Odotusaulassa rattijuoppo käveli Liisan luokse ja kysyi, että onko tämä se, jonka päälle hän ajoi viime kesänä. Mies halusi pyytää anteeksi.

- Minä en siinä vaiheessa pystynyt sanomaan mitään. Lähdin pois tilanteesta.

Vähän ennen oikeudenkäynnin alkua Liisa käveli rattijuopon luo ja sanoi antavansa anteeksi. Mies totesi, että helpotti.

- Käräjäsalissa minun piti kävellä tuomareiden eteen näyttämään paikkaa, jossa kolari tapahtui. Tämä rattijuoppo oli pää alaspäin – ei pystynyt katsomaan minua, kun kävelin kahden kepin kanssa sinne tuomareitten eteen.

Rattijuopolle tuomittiin ajokiellon lisäksi 600 euron sakot ja ehdollista vankeutta, jonka koetusaika päättyy ensi kesänä.

Liisa on kokeillut autolla ajamista – se onnistuu kyllä, mutta uutta autoa hän ei ole vielä hankkinut.

Se, pystyykö hän palaamaan työhönsä, on vielä täysin avoin, mutta joka päivä ajatuksissa. Pienen paikkakunnan ihmisten tuki auttaa häntä jaksamaan päivän kerrallaan.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 21.2.2008

Monikansallinen yritys ulkoisti IT-osastonsa kansainväliselle tietotekniikkayritykselle. Heikki siirtyi 250 henkilön mukana uuden työkulttuurin pyörteisiin.

- Työ oli haastavaa ja erityisesti pidin asiakaspalveluosasta. Uusissa projekteissa on aina suunnittelutyötä ja se tehdään yhteistyössä asiakkaan edustajan kanssa. Työn ihmisläheisyys viehätti.

Ulkoistuksen yhteydessä syntyneet työpaineet alkoivat näkyä tiimissä. Yksi tiimin jäsen piikitteli ja nälvi päivittäin Heikkiä.

Heikki yritti puolustautua

Heikki valvoi pitkälle yöhön ja mietti, mitä seuraavalta työpäivältä odottaa.

- Koetti miettiä etukäteen, että mitä sanon, jos joku juttu on vaikka myöhässä. Alkoi jonkinlainen jatkuva selittely.

Heikki yritti puolustautua esimerkiksi järjestämällä kesälomansa kuukautta ennen kuin kiusaaja aloittaisi omansa. Heikin vaimo oli sairastanut burn-outin ja tunnisti miehessään samat oireet. Vaimo patisti miehen lääkäriin. Alkoi sairauslomien kierre.

- En ollut koskaan sairastanut mitään mielenterveyspohjaista sairautta ja tietysti aluksi se oli sellainen shokki ja yllätys. Oli myös pelko, että saa hullun leiman otsaan.

Heikki haki ja sai siirron yrityksen toiseen toimipaikkaan. Hän joutui kuitenkin olemaan päivittäin tekemisissä kiusaajan kanssa puhelimitse ja sähköpostitse. Tilannetta ei kauheasti helpottanut sekään, että Heikin työmatka oli pidentynyt tunnilla aiemmasta.

Heikki irtisanottiin

- Yhtenä aamuna en enää jaksanut lähteä töihin. Tuli aivan täydellinen pysähdys. Mielialaa ei voi sanoin kuvata - ainut ajatus on, että millään asialla ei ole mitään väliä.

Heikin työnantaja käytti sairauslomaa hyväkseen ja irtisanoi Heikin. Nimellisesti syynä oli se, että Heikki ei ollut ajoissa ilmoittanut sairauslomastaan. Hän ei siihen ollut pystynyt ajoissa, koska makasi sängyssä syvän masennuksen syövereissä.

- Irtisanomispäivänä kaksi assistenttia oli marssinut työpöytäni ääreen. Eivät sanoneet mitään työkavereilleni. Nostelivat vaan henkilökohtaiset tavarani pahvilaatikkoon.

Työttömyyden seurauksena perheen tulot romahtivat. Asunto- ja autovelka painoivat. Asunto piti myydä ja muuttaa vuokralle. Vaimo oli hoitovapaalla.

Uuden työpaikan hakeminen ei ollut helppoa. Sitten headhunter otti yhteyttä Heikkiin. Eräs suuri tietotekniikkafirma saattaisi olla kiinnostunut hänen osaamisestaan. Heikki kävi kahdessa haastattelussa ja asian piti olla selvä.

- Sitten tuli kahden viikon hiljaisuus. Rekrytointiyritys kyseli, että mitä on tapahtunut. Muuta virallista vastausta ei suostuttu antamaan, kuin se, että minua ei palkata. Epävirallisesti sanoivat, että syy siihen on se, että minulla on asenneongelma.

Oikeutta ei ole helppo saada ilman todisteita

Heikki haastoi entisen työantajansa oikeuteen irtisanomiseensa liittyvistä asioista. Hän hävisi oikeudenkäynnin sekä käräjä- että hovioikeudessa. Heikillä ei ollut kouriintuntuvia todisteita. Kukaan hänen työkavereistaan ei uskaltanut tulla todistamaan. Heikillä ei ollut myöskään varmuuskopioita saamistaan sähköposteista. Työnantaja oli estänyt niiden talteen ottamisen. Lopussa oli siis sana sanaa vastaan.

- Todisteet olisi kannattanut tallettaa jo aikaisemmin. Onnistuin huijaamaan itseäni tilanteen kanssa. Oletin ja uskoin, että asia selviää ja varmaan huomisesta lähtien asiat menisivät paremmin. Tietenkään en ajatellut, että tässä tulisi lopulta irtisanotuksi. Välillä piikittelyynkin tuli taukoja, että sai tehdä omat hommat rauhassa.

Sittemmin Heikki on perustanut yhden kohtalotoverin kanssa keskustelufoorumin, johon he ovat keränneet kertomuksia, mitä ihmisille on tapahtunut. Foorumilla on myös paljon tietoa aiheesta.

- Itselläni ei ollut mistä hakea tietoa, kun oma tapaukseni oli päällä.

Lisää aiheesta:

www.tyopaikkakiusatut.net
www.tyosuojelu.fi/fi/hairinta

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 14.2.2008

- Tähän ikään mennessä on elämässä kaikenlaista kohdannut. Olen huomannut sen, että kun asiat sanoo ääneen: kun sanoo, että tyttäreni on narkomaani – kyllä se siitä on helpompi jatkaa. Kun asian hyväksyy, voi ruveta tukemaan tytärtä, kertoo Maija, kolmekymppisen Sadun äiti.

Perhe asui Sadun lapsuuden ja nuoruuden ajan maalaistalossa, jossa oli karjaa ja viljelyksiä. Työt tehtiin omalla perheen voimalla. Satu oli nuorin perheen lapsista. Tyttö oli vilkas ja nopealiikkeinen. Kävelemään oppimisen jälkeen oli jo pian luistimet jalassa.

Satu oli hyvä piirtämään ja harrasti jääurheilua, jossa eteni aikanaan SM-tasolle asti.

- Ennen kouluun menoa piirsi hyvin yksityiskohtaisia piirroksia. Oli taulut seinillä ja tavarat paikoillaan, kun huoneita piirsi. Sitten kun koulu alkoi, yksityiskohtaisuus hävisi. Piti tehdä koulun oppien mukaan.

Lukio jäi Sadulta kesken, mutta ammattikoulusta hän valmistui kokiksi ja muutti lähellä sijaitsevaan suureen kaupunkiin asumaan ja ravintola-alan töihin. Urheilu-ura jäi, koska matkat harjoituksiin olisivat olleet liian pitkät.

Huumeet astuvat kuvaan

Äidin ja tyttären yhteydenpito oli satunnaista tyttären kotoa pois muuton jälkeen.

- Hänelle tuntui menevän hyvin. Ei ollut huolenaihetta. Oli asunto ja työ ja palkka, ettei rahaakaan tarvinnut.

Sadun entinen joukkuetoveri otti yhteyttä Maijaan ja kertoi, että Satu on alkanut käyttää huumeita.

- No eihän sitä uskonut. Äitinä ajattelee, ettei se voi olla totta, kun kaikki on mennyt niin hyvin tähän asti. Mutta pakkohan se oli uskoa, kun itsekin kuulee puhelimessa miten on pönttö sekaisin.

Äiti lähti käymään ensimmäistä kertaa tyttären uudessa kodissa.

- Olohuone oli kuin olisi mennyt johonkin huumeluolaan. Huoneessa oli hämärää. Siellä oli isoja huiveja, joissa oli se kasvi – kolmilehtinen. Ja sitten kynttilänpätkiä pöydillä, tuoksua ja… Kyllä sitä tyhmempikin jo osasi yhdistää, että mistä tässä on kysymys.

Elämän alamäki

Satu sai potkut työpaikastaan ja lopulta myös häädön asunnostaan. Hän ajelehti kaverilta toiselle, asunnottomana ja työttömänä. Joskus talvisaikaan hän soitti jopa poliisille, että pääsisikö putkaan yöksi. Poliisit hakivat, antoivat yöksi viltinkin.

Äärimmäisessä hädässä Satu soitti äidilleen ja pyysi rahaa tai yösijaa. Äiti antoi molempia, mutta ei halunnut majoittaa tyttären kavereita.

Maija halusi tukea tytärtään, mutta suojeli samalla itseään liialta tiedolta tämän elämästä. Satu on yrittänyt useita kertoja ottaa hengen itseltään muun muassa viiltämällä ranteensa. Äiti ei ole todistanut yhtään tapausta, eikä ole myöskään nähnyt tätä välittömästi tekojen jälkeen. Äiti on kuullut yrityksistä vasta myöhemmin.

- En osaa sanoa, montako kertaa, mutta ranteistakin sen näkee – siellä on ne arvet. Äitinä miettii, että enhän minä lastani tätä varten synnyttänyt.

Huumenuori tarvitsee tukea

Maijan elämä on ollut järjestyksessä. Ei ole ollut sairautta eikä muitakaan ongelmia.

- Elän elämään ja hän omaansa toisaalla. Koko ajanhan meillä on ollut yhteys. Hän on saattanut soittaa vaikka, että nyt ei ole ruokaa. Olen laittanut tilille muutaman kympin. Onko se mennyt ruokaan vai johonkin muuhun, sitä en tiedä. Usein hän on maksanut lainaamansa rahat takaisinkin.

Sadun vanhemmat ovat eronneet ja isä on katkaissut yhteyden tyttäreensä.

- Minusta on vähän yllättävää, että perheenjäseneen katkaistaan suhteet. Nuori tarvitsisi tukea. Vaikka vaan soittaisi ja kysyisi, että mitä sinulle kuuluu. Tuntuu että läheisille huumenuori on kuin kuollut.

Mahdollisuus päästä kuiville

Satu oli noin vuosi sitten katkaisujaksolla. Hoito tuntui vaikuttavan, kunnes jakso päättyi.

- Siinä vaiheessa olisikin ollut mahdollisuus selviytyä kuiville, mutta kun taas joutui asunnottomaksi siinä ja takaisin samaan kaveripiiriin. Ei ollut tarjolla tuettua asumista.

Satu jäi kiinni huumeiden hallussapidosta ja muista pikkujutuista viime syyskuussa. Juttuja on niin paljon, että hän on ollut pidätettynä siitä lähtien. Maijan mukaan hän on pidätettynä ollessaan tunnustanut tehneensä teon, josta joku toinen istuu tuomiota tällä hetkellä. Asianajajan mukaan odotettu vankeustuomio saattaa olla jopa neljä vuotta.

Maija on etsinyt asuntoa samalta paikkakunnalta, missä vankilakin on.

Maija ei ole vaipunut itsesyytöksiin. Hän tietää tehneensä parhaansa ja tekee niin jatkossakin. Ortodoksisuus on antanut hänelle paljon tukea.

- Tyttäreni huumeiden käytöstä en ole varsinaisesti kertonut kuin aivan läheisille. Jotenkin tuntuu, ettei nuoren asioita pidä liikaa levitellä. hänellä on kuitenkin elämä edessä. Rippi-isälle olen voinut kertoa näitä tuntoja, mitä on noussut – ja joka palveluksessahan me rukoilemme vangittujen ja vankeudessa olevien puolesta. Siihen voin yhtyä täysin rinnoin.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 24.1.2008

Kesäfestareilla, 90-luvun alussa Outi tapasi ulkomaalaisen miehen, joka oli Suomessa työkeikalla. Outi aloitti miehen kanssa kaukosuhteen.

- Se oli sitä aikaa, kun kirjoiteltiin vanhanaikaisia ja pitkiä kirjeitä. Hän kävi Suomessa aina, kun oli mahdollisuus. Minä kävin hänen kotimaassaan. Se toimi sellaisena sunnuntai- tai lomasuhteena. Aina, kun tavattiin, se oli juhlaa.

Juhlan lisäksi Outi halusi jakaa miehen kanssa arjen. Ja niin mies muutti Suomeen.

Mies yritti hyvin pontevasti sopeutua Outin elämäntyyliin ja suomalaiseen elämänmenoon. Hänellä oli myös tarkoitus jatkaa Suomessa uraa, jolla oli menestynyt kotimaassaan. Suomalainen työkuvio osoittautui kuitenkin odotettua vaikeammaksi. Hän ei saanut yhtä menestyksekästä ja näkyvää asemaa, kuin mitä hänellä oli ollut kotimaassaan.

Elämänmuutos pahempaan

Pian avioitumisen jälkeen pariskunta sai kaksi lasta ja muutti maalle, missä mies alkoi syrjäytyä kielitaidottomuutensa vuoksi.

- Hän eristäytyi kotiin lasten kanssa. Lapset alkoivat voimakkaasti oireilla. Eivät uskaltaneet lähteä kotoa ja ahdistuivat kodin ulkopuolella. Eivät pystyneet liittymään kavereiden seuraan, vanhojen tuttujenkaan.

Mies muuttui käytökseltään arvaamattomaksi. Suuttuessaan hän saattoi iskeä nyrkin täysillä seinään. Outi pelkäsi, mutta ei muista, että mies olisi koskaan käynyt häneen käsiksi – tönimistä lukuunottamatta.

- Kun tulin työpaikalta kotia päin, minua rupesi jo 20 km kilometriä ennen kotia pelottamaan, fyysisesti tuntumaan mahassa. Koskaan ei tiennyt, mikä siellä odottaa.

Uusi elämänvaihe

Tilanne kärjistyi niin pitkälle, että eräänä iltana Outi pakkasi lapset autoon ja pakeni turvakotiin.

- Olihan se huimaa, kun olen tällainen ihan keskiluokkainen rouva. Oli vaikeaa nähdä itsensä siinä roolissa, että minä tarvitsen sosiaalitoimen apua tai että lapsineni menen turvakotiin – oli siinä vähän nielemistä.

Outi joutui turvautumaan poliisipartion taustatukeen, kun hän haki omia ja lasten tavaroita entisestä kodistaan

- Työvaatteeni olivat eritteiden peitossa. Niille oli tuotettu jotakin biologista.

Avioeroprosessi alkoi 2001 ja kesti kolmatta vuotta. Ex-puolisoille määrättiin yhteishuoltajuus. Sen jälkeen ongelmat tuntuivat vasta alkavan. Konflikteja oli ensisijaisesti lastenvaihtotilanteissa, jopa julkisilla paikoilla.

Uhkaavia tilanteita

Mies on uhannut tappaa Outin. Sen lisäksi hän on häiriköinyt Outin työnantajaa. Lastenvaihtotilanteisiin Outi on joutunut palkkaamaan turvamiehen. Vaihtoihin on jouduttu myös soittamaan poliisit muutaman kerran.

Sami Savolainen Prime Sec Oy:stä kertoo, että Outi ei ole ainoa, joka on joutunut turvautumaan henkivartijaan, koska on kokenut lastenvaihtotilanteet uhkaavina.

- Vanhemmilla on valitettavasti tapana pitää lapsia niin sanotusti kilpenä. Kun tilanne äityy kovaääniseksi väittelyksi, lapset ovat ihmeissään, että mitä nyt tapahtuu. Hetki sitten isä tai äiti oli kaikin puolin rauhallisena. Lapset eivät tiedä, pitääkö isää vai äitiä kädestä kiinni.

Outi kokee, että lasten tilanteeseen eroperheissä on yhteiskunnan taholta liian vähän apua tarjolla.

- Se katsotaan niin kuin erovanhempien riitelyksi, eikä siihen kukaan halua puuttua.

Outi aikoo hakea myös lähestymiskieltoa miestä vastaan. Lähestymiskiellosta jätettäisiin pois lastenvaihtotilanteet, jotka vastaisuudessa olisivat aina julkisella paikalla.

- Ihan vaan itseni koskien, että saisi kodin rauhoitettua ja sitten tuon tekstiviesti- ja sähköpostiliikenteen…

Lisää aiheesta verkossa:

LOVE ry

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 25.10.2007

Venäjän Karjalasta kotoisin oleva Vera tapasi työkaverinsa välityksellä suomalaisen miehen. Pariskunta ihastui toisiinsa ja aloitti seurustelun rajan yli. Vierailuviisumeilla he viettivät vuorotellen muutamia päiviä kerrallaan toisiensa luona.

Vera työskenteli tuolloin lastenhoitajana ja puhui auttavasti suomea. Mies halusi Veran vaimokseen. Myös Vera halusi lapsen ja perheen. Elämän hymyillessä pariskunta meni naimisiin. Häitä juhlittiin molemmin puolin valtakunnanrajaa.

Veraa arvelutti riippuvuus miehestä. Hän ei tuntenut Suomen oloja, eikä hänellä ollut maassa ystäviä.

- Mietin, löydänkö oman paikkani täällä.

Aviopari asui aluksi Itä-Suomessa, mutta muutti jonkin ajan kuluttua miehen työn perässä pääkaupunkiseudulle. Myös Veralla oli nyt aiempaa parempi mahdollisuus löytää hänelle sopivia maahanmuuttajille tarkoitettuja kursseja.

- Kun muutimme pääkaupunkiseudulle, mieheni pelkäsi menettävänsä minut ja alkoi kontrolloida elämääni. Olin selitysvelvollinen kaikista tekemisistäni.

Veran mies alkoi myös käyttää runsaasti alkoholia. Tähän muuttuneeseen elämäntilanteeseen Vera ei enää halunnut lasta. Pian hän kuitenkin havaitsi olevansa raskaana.

- Se oli ihme. Se ikään kuin pelasti suhteemme. Mieskin oli hyvin onnellinen. Noin kaksi kuukautta elimme onnellista aikaa.

Turvakotiin

Perheonni kuihtui, kun miehelle tuli ongelmia sukunsa kanssa. Hän aloitti jälleen juopottelun. Eräänä iltana mies yllättäen pahoinpiteli ja uhkaili Veraa niin, että tämä joutui lähtemään turvakotiin.

Turvakodissa Vera sai mieheltään tekstiviestejä, joissa tämä vihjasi itsemurha-aikomuksistaan.

Mies tavoitteli Veraa myös puhelimitse useita kertoja ja pyysi mahdollisuutta sovintoon. Hän kutsui vaimonsa juhlapäivälliselle heidän hääpäivänään. Vera suostui, koska ajatteli, ettei miehen ole hyvä olla silloin yksin. Hän ei kertonut turvakodissa mihin lähti käymään tuona iltapäivänä.

Pitkän päivän pitkä yö

Kun Vera saapui miehensä asunnolle, hän huomasi, että keittiö oli täynnä tiskejä ja ikkunat peitetty verhoilla. Kun hän oli astunut sisään, mies lukitsi ulko-oven turvalukon. Veralla ei ollut avainta siihen.

Mies pelasi pasianssia keittiön pöydän ääressä. Päivällistä ei ollut. Vera ei halunnut jäädä paikalle. Äkkiä mies otti veitsen ja löi sen kahvalla Veraa kasvoihin.

- Hän sanoi aivan selkeästi, että nyt leikki loppuu ja sinä kuolet tänään. Sitten hän hyökkäsi kimppuuni ja yritti lyödä sydämeen. Laitoin kädet ristiin eteeni suojaksi.

Aviomies löi Veraa veitsellä useita kertoja. Vuotavia haavoja oli lopulta lähes 20.

- Kaaduin lattialle lamaantuneena ja sanoin "rakkaani mitä sä teet, älä tapa minua". Mutta hän jatkoi lyömistä.

Mies piti Veraa vankina asunnossa koko seuraavan yön.

- Kun vaikeroin, hän käski olemaan hiljaa, että saa nukuttua. Kun oksensin verta, hän haukkui minua siaksi.

Aamulla mies vei hänet sairaalan lähelle ja Vera hoiperteli omin avuin ensiapuun. Sairaalassa Veralle selvisi, että sikiö oli menehtynyt, ilmeisesti verenhukkaan.

Aviomies tuomittiin vankeuteen tapon yrityksestä. Tällä hetkellä Vera opiskelee sosiaalialaa, mutta tuntee hienoista epävarmuutta tulevaisuutensa suhteen.

- Toivon, että hän ei ala etsiä minua. Hän saattaa haluta sopia asian kanssani, mutta minä en halua häneltä mitään selityksiä tai sopimista.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 18.10.2007

Uskonnolliset yhteisöt lupaavat jäsenilleen lopullista totuutta, onnea ja taivaspaikan takuulla. Autuudella on kuitenkin varjopuolensa, sillä kääntöpuolena uskonnolliseen yhteisöön liittymisessä on usein omista ajatuksista luopuminen. Uskonnollinen liike määrää kuinka mistäkin asioista tulee ajatella.

-Jehovan todistajat eivät oikeastaan saa ajatella eri tavalla kuin Jehovan todistajat opettavat, kertoo Joni Valkila.

Hänet erotettiin lahkosta noin 11 vuotta sitten, koska hän oli harrastanut seksiä silloisen tyttöystävänsä kanssa ennen avioliittoa, mikä on kiellettyä Jehovan todistajilta.

-Ja varsinkaan, jos ajattelee eri tavalla, sitä ei saa sanoa ääneen. Minäkään en uskaltanut kertoa kenellekään siitä, etten usko jehovan todistajien opetuksiin.

-Kyllä minä kutsuisin hengelliseksi väkivallaksi sitä, kuinka Jehovan todistajat kohtelevat entisiä jäseniään.

Epäilevä Tuomas

Valkila kasvoi perheessä, jossa Jehovan todistajuudella oli pitkät perinteet. Etenkin isän suvussa uskonnon vaikutus on tuntunut voimakkaana. Yhteisön vaikutus nuoreen mieleen oli sellainen, ettei vaihtoehtoja jäänyt; oli uskottava kuten kaikki muutkin.

-Olin kuudentoista ikäinen kun aloin ensimmäistä kertaa epäillä, että ehkä asiat eivät olekaan ihan niin kuin Jehovan todistajat opettavat, Joni Valkila kertoo.

Epäilykset heräsivät siitä, että luonnosta kiinnostunut poika ei millään voinut uskoa Jehovan todistajien teorioita eläinten levinnäisyydestä, eikä myöskään voinut uskottavasti perustella, miksi verensiirtoa ei saisi ottaa, jos se voi pelastaa hengen.

Jehovan todistajat eivät kannusta opiskelemaan tai tekemään lapsia, sillä heidän käsityksensä mukaan nykyinen maailma tuhoutuu hyvin pian ja jäljelle jäävät vain Jehovan todistajat. Maailmanlopun jälkeisessä paratiisimaassa on lopulta aikaa lisääntyä ja opiskella. Paratiisimaailmassa vallitsee teorian mukaan myös täydellinen harmonia. Siellä lapset ja villieläimet voivat leikkiä yhdessä.

-Mä yritin kovasti uskoa. Tiesin että jos en usko siihen, mitä Jehovan todistajat opettavat, niin Jehovan todistajista irtaantuminen tulisi olemaan todella vaikeaa.

Perheensä hylkäämä

Kun Valkila joutui yhteisönsä kuulusteltavaksi ja hänet pakotettiin tunnustamaan, että hän oli harrastanut seksiä ennen avioliittoa, oli edessä rangaistus: erottaminen Jehovan todistajista.

Uskonnolliset liikkeet tarjoavat jäsenilleen vain vähän välimuotoja. Ihminen joko on tai ei ole kunnon uskovainen, sääntöjen rikkomista ei katsota hyvällä.

Jehovan todistajista erotetun Joni Valkilan vanhemmat ja sisarukset, sekä Jehovan todistajiin kuuluneet ystävät lopettivat yhteydenpidon kokonaan. Valkilan vanhemmat ovat soittaneet hänelle arviolta kolmesti viimeisen kymmenen vuoden aikana.

-Kun sieltä yhteisöstä joutui pois, tuntui siltä, kuin olisi muuttanut vieraaseen kulttuuriin. En tuntenut ketään ja tavat olivat aivan erilaiset.

Tilalle omat ajatukset

-Mielestäni viranomaiset voisivat pohtia sitä, onko aivan laillista, että uskonnollinen yhteisö painostaa nuoriaan ja lapsiaan sillä tavalla, että heidät pakotetaan uskomaan yhteisön opetuksiin sillä uhalla, että heidän perheensä ja sukunsa hylkää heidät muuten.

Joni Valkila toimii nykyään aktiivisesti Uskontojen Uhrien Tuki ry:ssä, joka tarjoaa vertaistukea erilaisista uskonnoista irtaantuville. Hän on myös luonut uraa tiedemaailmassa ja valmistelee väitöskirjaansa kahviin liittyen.

-Uskonnon tilalle ovat tulleet minun omat ajatukseni. Lapsena haaveilin pääseväni Jehovan todistajien lähetystyöntekijäksi. Nyt olen päässyt tropiikkiin tutkijana, ja se on minusta ihan hyvä vaihtoehto.

Uskontojen Uhrien Tuki netissä:

http://www.uskontojenuhrientuki.fi/

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 11.10.2007

Karjalaissyntyisen Tertun poika oli lapsuutensa ajan innokas jääkiekkoilija. Jääkiekko vaihtui teini-iässä karateen. Nuori urheilija ei polttanut tupakkaa eikä käyttänyt alkoholia.

Nuorena aikuisena Tertun pojan mielenterveys alkoi reistailla. Työpaikat vaihtuivat tiheään ja lopulta hänestä tuli nuori eläkeläinen. Pojan elämän täytti kyltymätön viinanhimo ja alituisena ajatuksena huoli siitä, mistä viinaa saa lisää. Humalassa pojasta tuli peto omaa äitiään kohtaan.

Terttu muistelee, kuinka hän joskus nukkui öitään kellarin käytävällä, tai kesällä läheisessä metsikössä. Pojalla oli avain ja tämä saattoi tulla Tertun kotiin riehumaan minä vuorokauden aikana hyvänsä.

Eläkkeelle jäätyään Terttu oli taloudellisesti tiukoilla. Pojan rahat eivät riittäneet humalaiseen elämään, joten hän haki äidiltään rahaa.

- Pakkohan minun oli antaa vaikka viimeiset roposet. Hän oli kimpussani aina eläkepäivinä.

Perheen sisäinen lähestymiskielto

Terttu kuuli hyvältä ystävältään mahdollisuudesta hakea lähestymiskieltoa pojalleen. Jotain oli pakko tehdä.

Lähestymiskielto ei toiminut. Poika oli säännöllisesti oven takana. Lähestymiskielto mahdollisti kuitenkin sen, että poliisin sai soittaa sen kummempia miettimättä.

- On se kyllä kumma… Isäni oli raivoraitis, urheiluseuran puheenjohtaja. Mutta minä olen saanut vain tuommoisia ukonretkuja. Ja minä olen kunnon ihminen.

Salaisuus muilta lapsilta

Oman lapsen tekemä paha tuntuu ylitsepääsemättömältä häpeältä. Terttu ei ole kertonut tilanteestaan edes kahdelle muulle lapselleen.

- En uskaltanut puhua kenellekään, peitin sydämessäni ne kaikki harmit. Ajattelin, että kaikki ihmiset eivät ymmärrä. Jotkut ihan nauttii, että meneepäs naapurilla huonosti. Olen pitänyt ihan omina tietoina, vain parille ystävälle olen kertonut.

Mitä nyt?

Vuosien piina sai päätöksen, kun poika pääsi yllättäen alkoholistien hoitopaikkaan. Terttu sai rauhan.

Yllättäen vuosien stressi purkautui paniikkihäiriönä. Terttu pysytteli omissa oloissaan ja karttoi muita ihmisiä.

- Se oli vaikeaa aikaa. Tuntui, että räjähdän, jos en saa puhua asiasta, mutta toisaalta ajatus puhumisesta oli kauhean ahdistava.

Nyt on kulunut neljä vuotta siitä, kun Terttu on viimeksi nähnyt poikansa humalassa. Poika on viikot hoitopaikassa ja tulee viikonlopuiksi äitinsä luo. Poika maksaa äidilleen kiltisti 20 euroa ruokarahaa joka perjantai.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 4.10.2007

Sadun äiti ja isä erosivat tämän ollessa kolmevuotias. Lapsuutensa alusta lähtien Satu muistaa äitinsä runsaan alkoholinkäytön.

- Nukkumaan mennessä aina kysyin äidiltä, että ethän sä lähde mihinkään. Sitten kuitenkin heräsin siihen, että olin yksin kotona. Keittiön pöydällä oli lappu, että olen ravintolassa. Vaikka en osannut lukea, olen etsinyt puhelinluettelosta ravintolan nimen ja soittanut portsarille, että pyytäisittekö meidän äidin puhelimeen. Äiti tuli ja mongersi, että mene nukkumaan, ettei sulla mitään hätää ole.

Muutaman vuoden yhteiselon jälkeen äidin ja tyttären pienperhe kasvoi. Kotiin muutti uusi mies ja vauva.

Äiti ja uusi mies käyttivät paljon alkoholia viikonloppuisin. Satu jännitti viikonloppuja ja tarkisteli jääkaapista, että oliko sinne ilmestynyt viini- tai viinapulloja.

Lapsen uni loppui usein riitelyn ääneen ja riidat päättyivät usein väkivaltaan.

- Tällä miehellä oli hirveän kova ääni. Se oli jo pelottavaa, kun mies korotti ääntään. Hän oli fyysisesti paljon isompi kuin äitini. Olen tajunnut vasta aikuisena, että sen pinnan alla kyti aggressio, valmiina räjähtämään minä hetkenä hyvänsä. Oli onni, että se mies oli paljon pois työnsä vuoksi.

Kaoottinen perhe-elämä heitti varjon myös Sadun elämään kodin ulkopuolella. Hänen oli vaikea lähteä harrastamaan mitään, koska hän pelkäsi, mitä kotona odottaa harrastuksesta palattua.

- Eihän se sitä juomista estänyt, mutta itsellä oli suuri kontrolloinnin tarve.

Puolijulkinen salaisuus

Sadun lapsuudessa ei kukaan puuttunut perheessä vallinneeseen kaaokseen. Satu ei hiiskunut kotioloistaan kenellekään. Äiti ei kieltänyt Satua puhumasta, mutta oli itsestään selvää, että juomisesta, riidoista ja väkivallasta ei puhuta.

- Oli ollut meillä taas tämmöinen yö, että äidin mies ja äiti olivat tapelleet. Oli varmaan ollut huutoa ja metakkaa. Menin hakemaan kaveriani ulos ja hänen äitinsä kommentoi minulle, että teillä onkin muutettu huonekaluja koko yö. Silloin menin tietenkin ihan hämilleni, en osannut sanoa mitään siihen. Mutta olen aikuisena miettinyt, että olipa törkeätä käytöstä. Olisi soittanut poliisit tai kysynyt minulta, että miten minä jaksan ja onko asiat hyvin tai huonosti.

Perheen aikuinen

Sadun äidin avioliitto väkivaltaisen miehen kanssa kesti vain muutaman vuoden. Äidin alkoholinkäytössä ei tapahtunut muutosta eron jälkeen. Yhdeksäntoistavuotiaana Satu lähti opiskelemaan kauas kotipaikkakunnaltaan.

- Toisaalta minulla oli syyllinen olo. Mietin, että voinko nauttia elämästä. Koko ajan mietti, miten kotona menee. Siskoni on sanonut nyt aikuisena, että silloin, kun muutin pois, hän oli aivan kauhuissaan, että hänen tukensa ja turvansa lähtee.

Sadun äiti puhui tälle paljon omista ongelmistaan. Joskus Sadun mielestä oli hienoa puhua äidin kanssa aikuisten asioita.

- Jälkeenpäin olen ajatellut, että ei lapsen kuulu olla äidin ihmissuhdeterapeutti. Olen joutunut olemaan äidille toinen aikuinen ja joskus myös perheen ainut aikuinen.

Mitä nyt?

Satu ei soittele iltaisin äidilleen. Hän kuulee jo äitinsä äänestä, jos tämä on ottanut edes yhden kaljan.

- Jos menemme viikonloppuna käymään perheen kanssa, pitää tarkistella moneen kertaan, että mikä äidin kunto on. Joskus olemme silti joutuneet palaamaan saman tien takaisin kotiin.

Sadun mielestä lastensuojeluilmoituksen tekemisessä on ihmisillä aivan liian suuri kynnys. Ilmoituksen tekeminen ei automaattisesti tarkoita sitä, että lapsi otetaan huostaan.

- Aina tulee olemaan niitä vanhempia, jotka asettavat alkoholin etusijalle lasten hyvinvoinnin suhteen. Silti toivon, että asioihin uskallettaisiin tarttua tarhoissa, hoitopaikoissa, päiväkodeissa, kouluissa, harrastuspaikoissa. Asiaan puuttuminen on kuitenkin viesti lapselle, että joku aikuinen ympäristössä välittää hänestä. Vaikka olen itse selvinnyt ja pärjännyt elämässä, niin kyllä sitä koko elämänsä kantaa sisällään kipeitä muistoja. Niistä olisin valmis luopumaan.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 27.9.2007

Suomalaiset arvostavat poliisiaan enemmän kuin mitään muuta ammattiryhmää. Poliiseja kuvataan reiluiksi ja rehdeiksi, eikä ammattitaitoa kyseenalaisteta. Miksi siis reiluus ja oikeudenmukaisuus päättyy poliisilaitoksen seinien sisällä? Miksi mieskollegat kohtelevat naiskollegojaan alentuvasti ja käyvät jopa käsiksi?

Naisten seksuaalinen ahdistelu poliisissa on vaiettu ongelma, sillä yli viidennes Suomen 800 naiskonstaapelista on sitä kokenut.

Kun Virpi vuosituhannen vaihteessa valmistui poliisikoulusta, hän ei olisi voinut kuvitellakaan, millainen työyhteisö nuorella naiskonstaapelilla on vastassa.

-Ensimmäisessä työpaikassa en niinkään huomannut ahdistelua, vaan pikemminkin kyseessä oli naisia vähättelevä asenne, Virpi kertoo.

Vähättelevä asenne oli tuttu jo poliisikoulun ajoilta. Koulussakin naisiin oli suhtauduttu alentuvasti ja esimerkiksi ihmetelty jos ampumatulokset olivat hyvät.

Jotkut opettajat pitivät tapanaan vikitellä poliisikoululaistyttöjä, tosin huhu kertoo ohjeistuksen olleen, että vasta toisen kurssin opiskelijoihin oli lupa kajota, koska he olivat olleet jo kenttätyössä ja jollain tapaa itsenäisempiä.

Pedofiilin taktiikalla

Kollegat alkoivat pian näyttää todellista karvaansa kaunista naiskonstaapelia kohtaan.

-Minulla oli työparina esimiesasemassa ollut ylikonstaapeli, joka alkoi vähitellen kysellä kaikkea henkilökohtaista, todella intiimejäkin asioita kuten rintaliivien väriä tai kuinka alapään karvat on ajeltu ja sen sellaista. Hän myös kertoi tyydyttäneensä itseänsä aamulla minua ajatellen.

Virpi sai siirron toiseen yksikköön, jonne oli jo kauan toivonut. Häntä varoiteltiin yksikön ilmapiiristä, mutta nuori ja innokas poliisi piti sitä liioitteluna. Hänen seuraansa alkoi hiljalleen lyöttäytyä arvostettu kollega, joka herrasmiesmäisesti pyysi naista syömään ja keikoille mukaan.

Harmittomalta tuntunut käden olalle laittaminen muuttui pikkuhiljaa reiden hipaisemiseksi, kunnes sai täysiverisen seksuaalisen ahdistelun piirteitä.

-Tämä mies sanoi, että haluaa olla ensimmäinen meidän yksikössämme, joka saa minut sänkyyn. Eikä tätä miestä haitannut, että olin omalle miehelleni raskaana.

-Siitä tuli sellainen olo, että taktiikka oli sama kuin pedofiililla. Ensin hitaasti luikerrellaan uhrin suosioon ja aletaan pikkuhiljaa vaatia yhä enemmän ja enemmän, kunnes lopulta edessä on uhkailu ja kiristys.

Koko perhe lujilla

Ahdistelu jatkui, eikä tukea herunut keneltäkään. Yksikön mukavat ja reilut poliisimiehet jäivät ahdistelijoiden varjoon, eikä todellista toveruutta syntynyt. Ahdistelusta johtuva väsymys ja vastasyntynyt lapsi väsyttivät Virpin henkisesti. Tilanteesta kärsi koko perhe, vaikka Virpin poliisina työskentelevä mies tukikin häntä alusta lähtien.

-Muistan sellaisenkin tapauksen, että istuin sohvalla itkeskelemässä ja voimat olivat aivan lopussa. Kaksi vanhinta lastani tulivat syliini ja sanoivat: "Äiti, jos me laulettaisiin sulle että sulle tulisi parempi mieli." Siinä vaiheessa tuntui pahalta; eihän lasten pitäisi tukea minua vaan päin vastoin.

Virpin mies on kysellyt työssään kohtaamilta, harjoittelussa olevilta naiskonstaapeleilta, onko heillä vastaavia kokemuksia.

-Yksi harjoittelijatyttö oli kertonut hänelle, kuinka ensimmäisessä yövuorossa ollessaan hänen ohjaajansa oli ajanut metsään, alkanut ehdottelemaan seksiä ja kun tämä tyttö oli kieltäytynyt, harjoittelua ohjannut mies oli ollut aivan ihmeissään, miksei tyttö suostunut kun edellinenkin harjoittelijatyttö oli suostunut.

Uusi elämä

Virpi ei enää äitiysloman jälkeen palannut poliisin palvelukseen. Tähänkään päivään mennessä kukaan ei Virpin tietojen mukaan ole sanallakaan moittinut ahdistelijoita, vaikka entinen esimies lupasi heitä nuhdella. Kun asiaa vietiin liiton tasolle, myös poliisin johto kiinnostui tapauksesta ja asiasta tehtiin tutkintapyyntö.

-Tutkimukset tehtiin hitaasti ja todistajia kuulusteltiin vain sähköpostilla hyvin ylimalkaisesti. Tutkinnassa ei tietenkään saatu mitään näyttöä rikoksesta.

-Mielestäni on väärin, että poliisi tutkii poliisin tekemiä rikoksia, koska se on niin pieni organisaatio, että aina joku tuntee jonkun ja varsinkin mitä ylemmälle taholle mennään niin kaikki siellä ovat kavereita keskenään, Virpi puuskahtaa.

Nykyään Virpi on yrittäjä, ja uusi työ on sekä haastava että mielenkiintoinen. Vasta uuden työn myötä Virpi on oppinut, millainen ammatillinen ja kunnioittava suhde mies- ja naiskollegoilla voi olla keskenään.

-Päällisin puolin kaikki on kunnossa, mutta onhan tämä jättänyt jälkensä niin minuun kuin perheeseenkin. Se näkyy epäluottamuksena uusia ihmisiä, etenkin miehiä kohtaan. Ei enää hymyilytä niin paljon kuin ennen.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 20.9.2007

Oli vuosi 2005 ja Caroline Willfox oli juuri muuttanut uuteen asuntoonsa Tukholmassa. Tuolloin, lähes päivälleen kaksi vuotta sitten, hän kirjoitti päiväkirjaansa: "Minua ei estä mikään! Aion tehdä töitä ja vuokrata asunnon. Minusta tulee aikuinen!" Caroline oli täynnä energiaa, haaveita ja suunnitelmia sinä päivänä, kun hänen elämänsä muuttui täysin. Päivänä, jolloin roskien vientireissu muuttui raa'aksi raiskaukseksi.

Roskakuilulla Caroline tapasi miehen, jonka auto oli sammunut tielle. Caroline lähti työntöavuksi ja käveli autolle, jossa odotti toinenkin mies. Miehet ehdottivat, että he voisivat vahvempina työntää ja Caroline puolestaan istua kuljettajan paikalle. Ratin taakse päästyään Caroline sai välittömästi takin kasvoilleen ja toisen miehistä päälleen.

-Epätietoisuus oli pahinta, muistelee Caroline.

-Koin kummallista helpotusta, kun miehet vetivät housuni alas. Ymmärsin, mitä he aikoivat tehdä. Totta kai taistelin vastaan kaikin voimin. Luovutin kuitenkin pian, sillä väkivalta oli sitä rajumpaa, mitä enemmän laitoin vastaan. Ajattelin, että raiskaus loppuu nopeammin, jos vain olen ja annan sen tapahtua.

Lopulta miehet työnsivät uhrinsa kadulle ja kertoivat, että Caroline pääsee hengestään, jos hän kertoo tapahtuneesta poliisille. Samaan aikaan Carolinen paras ystävä koitti soittaa ja kysyä, miksi roskien vienti kesti niin kauan. Caroline ei vastannut, koska hän oli päättänyt, että kukaan ei koskaan saisi tietää raiskauksesta mitään. Ystävä ymmärsi kuitenkin, mitä oli tapahtunut ja soitti paikalle poliisit vastoin Carolinen tahtoa. Heillekään Caroline ei suostunut puhumaan ja koitti livahtaa salaa pesulle välttyäkseen oikeuslääketieteelliseltä tutkimukselta. Tänä päivänä hän on kiitollinen ystävälleen siitä, että tämä pakotti hänet tutkimuksiin ja tekemään rikosilmoituksen.

Raiskauksen jälkeisinä aikoina Caroline ei puhunut kenellekään. Hän ahmi, oksensi ja peseytyi yhä uudelleen ja uudelleen. Hän näki painajaisia ja olisi mielellään lainannut yhden öistään lääkärille, joka ei kirjoittanut hänelle unilääkkeitä. Hän kirjoitti päiväkirjaansa: "Kunpa joku vain ottaisi syliin ja sanoisi, ettei ole mitään hätää. Rasittavaa, että kaikki kohtelevat minua kuin 5-vuotiasta. Toisaalta toivoisin olevani pieni. Antakaa mun olla, helvetti!"

Päiväkirjaansa Caroline kirjoitti pesuhuoneessa. Hän pelkäsi kuollakseen, että joku näkisi ne ajatukset, joita kirjan sivuille piirtyi. Toisaalta hän uskoi samaan aikaan voivansa aivan hyvin -kunhan saisi unohtaa tapahtuneen mahdollisimman pian. Caroline kirjoitti: "Tunnen olevani yksin. Kukaan ei ymmärrä, että olen ihan kunnossa! Juuri tämä hemmetin puhe saa minut voimaan huonosti".

Muilla ihmisillä oli suuri merkitys Carolinen toipumiselle. Äidin uusi avomies saa näin jälkikäteen erityisesti kiitoksia. Hän muistutti Carolinea tapahtuneesta, ei antanut tämän unohtaa ennenkuin kaikki tunteet oli käyty läpi. Hän kyseli suoria ja rehellisiä kysymyksiä, kuten: "Mitä autossa oikein tapahtui ja miltä se sinusta tuntui? Miltä seksi tulee jatkossa tuntumaan?" Silloin Caroline piti miestä täytenä idioottina, mutta näkee nyt suoruuden merkityksen.

-Äitini avomies paineli sitä kuplaa, jonka sisälle sulkeuduin. Sen kuplan oli puhjettava ennenkuin pystyin alkaa toipumaan.

Tärkeää oli myös se, että Carolinen lähipiiri salli kaikki hänen tunteensa.

-Kaipasin rakkautta, läheisyyttä ja turvallisuutta aivan kuin kuka tahansa itkevä lapsi. Pahinta puolestaan olivat ihmiset, jotka esittivät kuin mitään ei olisi tapahtunut.

-On paljon parempi soittaa ja sanoa, ettei tiedä, mitä sanoa kuin jättää kokonaan soittamatta.

Osa lähipiirin ihmisistä ei pystynyt käsittelemään koko asiaa. Isänsä kanssa Caroline saattoi puhua säästä, mutta raiskausta ei saanut mainita. Samoin suhtautui entinen poikaystävä sekä monet tutut ja tuntemattomat, joille Caroline viimein uskaltautui kertomaan tapahtuneesta.

-Selkänsä kääntäneet ihmiset auttoivat minua oikeastaan kaikkein eniten. Suutuin siitä ajatuksesta, että minut hylätään, vaikka en ole itse syypää tilanteeseen. Se nyt vain oli totuus; minut raiskattiin.

Pikku hiljaa Caroline alkoi uskoa avoimuuden voimaan. Hän kirjoitti päiväkirjaansa: "Miksi uhri kantaa syyllisyyden? Miten yhteiskunnan saa reagoimaan? Lehdessä on otsikko `Nainen raiskattu´ ja me tuskin kohotamme kulmakarvaamme. Onkohan se siksi, että emme uskalla ajatella, että jokaisen otsikon takana on ihminen? Minusta tuntuu, että MINÄ voisin antaa kasvot sille ihmiselle!"

Näin pohdittuaan Caroline otti yhteyttä kaikkiin suurimpiin päivälehtiin ja kertoi tarinansa julkisesti. Saman kokeneet naiset ottivat häneen yhteyttä ja pian Caroline alkoi hukkua yhteydenottopyyntöihin. Nykyään hän luennoi seksuaalirikoksista ja on löytänyt miehien raiskaaman omanarvontunnon muiden auttamisesta.

Caroline kiteyttää sanomansa seuraavasti.

-Kaikille seksuaalirikoksen uhreille haluan sanoa, että puhukaa, puhukaa ja vielä kerran puhukaa. Kaikki muistot on käsiteltävä läpi ennenkuin voi alkaa matkansa kohti normaalia elämää.

Caroline Willfox on kirjoittanut raiskauksen jälkeisistä ajoista kirjan "Våldtagen men jag är fanimej inget offer" ("Olen raiskattu, mutta en saakeli soikoon uhri"). Siinä hän julkaisee raiskauksen jälkeisen päiväkirjansa kaikkine tuntoineen. Puheenvuoron saavat myös omaiset sekä mukana olleet viranomaiset. Kirjan lopussa on vielä tuhti faktapaketti raiskauksesta.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 13.9.2007

Minna muistaa olleensa koko lapsuutensa ajan isän tyttö. Isä oli absolutisti. Hän ei ollut koskaan väkivaltainen Minnaa tai hänen sisaruksiaan kohtaan, kuten alkoholisoitunut äiti joskus oli.

Kuva omasta lapsuudesta muuttui järisyttävällä tavalla muutama vuosi sitten, kun Minna sairastui vakavaan masennukseen. Hän sai lähetteen psykiatrille, koska hänellä ei ollut lainkaan normaaleja lapsuusmuistoja. Terapiassa paljastui, että Minnaa oli käytetty seksuaalisesti hyväksi taaperoikäisestä alkaen lähes täysi-ikäiseksi saakka. Sama kohtalo koski myös hänen siskojaan ja ainakin yhtä sukulaistyttöä. He kaikki olivat olleet saman pedofiilin uhreja. Tekijä ei ollut naapurin setä, vaan tyttöjen oma isä.

Hyväksikäyttö tapahtui usein saunassa tyttöjä pestessä tai uima-altaalla lapsia uittaessa. Isän sormet satuttivat.

- Olen ollut pieni, metrin mittainen kikkurapää, kun isä on ollut laittamassa nukkumaan ja on pitänyt yrittää ottaa hänen siitintään suuhun. Eihän se sinne mahtunut. Ja mikä se koko juttu edes on? Ei lapsi tiedä, ettei niin aikuinen saa tehdä. Eikä lapsi ymmärrä sitä, että sellaiseen ei tarvitse suostua.

Isä manipuloi Minnan hiljaiseksi vihjailevilla uhkauksilla, että jotain pahaa tapahtuu, jos Minna hiiskahtaakaan asiasta kenellekään.

Äidin voimattomuus

Äiti tiesi isän taipumuksista jo vanhimman tyttären kohdalla, mutta ei jaksanut tai uskaltanut puuttua asiaan. Hänen ainoa keinonsa suojella nuorinta Minna-tytärtään oli lihottaa tämä ylipainoiseksi – äidin mukaan isä inhosi läskejä ja vammaisia. Äiti oli hyvä kokki ja syötti tyttärelleen kaikenlaisia herkkuja. Sen lisäksi Minna sai usein tukun rahaa, jolla ostaa irtokarkkeja.

Jo ennen 17-vuotispäiväänsä Minna oli sairastunut anorexiaan ja laihtunut takaisiin normaalimittoihinsa. Paetakseen todellisuutta hän joi itsensä tukevaan humalaan jopa kolmena iltana viikossa. Isä käytti sammunutta Minnaa hyväkseen säännöllisesti.

- Isä ei olevinaan koskaan huomannut, että olen humalassa tai krapulassa. Äiti tiesi, että join ja hän joskus hakikin juomista minulle. Alkoholia oli kotona joka tapauksessa tarjolla aina, koska isä piti huolen siitä, että äidiltä ei viina loppunut.

Kuolema olisi ratkaisu?

Minna on ollut kolme kertaa naimisissa. Kaikki liitot ovat päättyneet eroon. Yksi miehistä ryyppäsi, toinen oli sairaalloisen mustasukkainen ja kolmas väkivaltainen – kenestäkään ei ollut antamaan sitä turvaa, jota Minna kaipasi.

Kuolemaa Minna mietti jo leikki-ikäisenä. Hän pohti, millaiset olisivat omat hautajaiset. Ketä sinne tulisi ja olisiko kukaan surullinen? Huomaisivatko vanhemmat tyttärensä kuolleen?

Kun terapiassa lapsuuden asiat alkoivat valottua selvemmiksi, Minna valmistautui tekemään itsemurhan. Hän pelkäsi, millaisia kauheuksia pään sisältä vielä löytyy.

Minna päätti päättää päivänsä läheisellä junaradalla. Junaa odottaessa Minnalla oli aikaa miettiä – myös sitä, miten omien lasten kävisi ilman äitiä.

- Itkin siinä ratapenkalla ja mietin, että tästä on pakko jatkaa. Äiti minussa halusi taistella, vaikka ihminen minussa olisi ollut valmis luovuttamaan.

Oikeutta

Sukulaistyttö teki rikosilmoituksen omasta hyväksikäytöstään. Syyttäjä jätti syyttämättä, koska rikos oli vanhentunut.

Minna tarttui mahdollisuuteen saada oikeutta siviilikanteen avulla. Hän haki korvauksia muun muassa ansionmenetyksestä sairasloman ajalta, lääkäri- ja lääkekuluista.

Muun muassa Minnan omat sisaret olivat todistajina oikeuden istunnossa, mutta käräjäoikeuden päätös oli suuri pettymys.

- Sieltä tuli sellainen päätös, että hyväksikäyttöä ei ole tapahtunut.

Minna on valittanut hoviin. Hänelle korvaukset eivät ole pääasia.

- On ihan sama, vaikka korvaussumma olisi yksi euro. Mutta haen oikeutta, että näin on tapahtunut ja näin ei saa tehdä.

Seksuaalinen hyväksikäyttö?

Minna on pohtinut seksuaalinen hyväksikäyttö -termiä. Hänen mielestään kyse ei ole mistään hyvästä. Hyvää tapahtuu korkeintaan hyväksikäyttäjälle. Oikeampi termi olisi hänen mielestään seksuaalinen riisto.

- Elän elinkautistani joka päivä ja isä kulkee vapaalla. En tiedä onko hänen elämänsä onnellista, mutta hän elää sitä joka tapauksessa.

Kuva omasta isästä pahuuden ruumiillistumana tuli päivänvaloon, kun Minna kysyi puhelimitse tältä omasta ja siskojensa hyväksikäytöstä.

- Hän tuntui muuttuvan toiseksi ihmiseksi, sellaiseksi, jota en ollenkaan tunnistanut. Hänen äänensäkin muuttui ikään kuin metalliseksi, kun hän vastasi minulle, että "mitä sen väliä, jos vähän ronklaa."

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 6.9.2007

Marian avioerosta on aikaa kaksi vuotta, mutta eroon hän ei ole miehestään päässyt. Maria saa lähes viikoittain uhkaavia puheluita, tekstiviestejä tai sähköposteja. Hänen omaisuuttaan häviää tai rikkoutuu, ja hänestä on tehty useita valheellisia ilmoituksia muun muassa lastensuojeluviranomaisille.

Maria tapasi unelmiensa miehen kymmenisen vuotta sitten. Nuoripari eteni nopeasti avioliittoon ja yhteisen katon alle, ja heille syntyi kaksi lasta. Parisuhde ei kuitenkaan ollut onnellinen. Miehen alituiset raivokohtaukset, valehtelu ja uhkailu saivat Marian ahdistumaan ja pelkäämään. Maria eristäytyi lähipiiristään ja ystävistään miehen vaatimuksesta. Vähitellen Maria kuitenkin keräsi voimia ja alkoi vakavasti miettiä avioeroa.

Mies ei päästä irti

Sattumalta Maria kuuli tuttavaltaan narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Hän tutustui käsitteeseen ja ymmärsi oireiden sopivan mieheensä täydellisesti. Näin Maria löysi ahdistukselleen sanat ja eropäätös vahvistui.

Parisuhde päättyi kuitenkin vasta siihen, kun mies pahoinpiteli Marian fyysisesti – ensimmäisen ja viimeisen kerran. Maria lähti lasten kanssa turvakotiin ja kuvitteli eron hoituvan suhteellisen helposti. Asia ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen.

Mies suostui muuttamaan pois yhteisestä kodista vasta kun Maria hankki lähestymiskiellon. Ennen lähtöään mies tuhosi kaiken Marian henkilökohtaisen omaisuuden. Myöhemmin hän häiriköi ulko-oven takana, lähetteli uhkaavia viestejä ja mustamaalasi Mariaa tämän työnantajalle, tuttaville ja viranomaisille.

Maria ei ole halunnut katkaista kokonaan isän yhteyttä lapsiinsa. Fyysistä väkivaltaa hän ei pelkää, vaikka pohtiikin miehen henkistä vaikutusta lapsiin. Taistelua lasten tapaamisoikeuksista ja elatusmaksuista on käyty oikeudessa kerta toisensa jälkeen.

Taustalla persoonallisuushäiriö

Kun parisuhde loppuu ja ero on riitaisa, kyse ei suinkaan aina ole siitä, että taustalla olisi jonkinlainen persoonallisuushäiriö. Niin kuitenkin voi olla, jos toisen vihamielinen käyttäytyminen johtaa kiusaamiseen ja häirintään – vaikka se ei fyysistä väkivaltaa olisikaan. Yleensä käyttäytymismalli on ollut havaittavissa jo suhteen aikana.

Narsistinen persoonallisuushäiriö on enemmän kehityksellinen kuin synnynnäinen häiriö. Oireyhtymästä kärsivä ihminen on itsekeskeinen, manipuloiva, hallitseva ja tunteeton. Persoonallisuushäiriöstä kärsivät nimenomaan narsistin läheiset, eikä sitä yleensä diagnosoida. Siitä kärsivä ihminen voi kuitenkin hakea hoitoa jonkun muun syyn johdosta: he yleensä ajautuvat konflikteihin muiden ihmisten kanssa, koska eivät kykene empaattiseen myötäelämiseen. Siitä heille tulee pettymyksiä, joka aiheuttaa masennusta.

Marian on ollut helpompaa suhtautua mieheen ja ennakoida tämän käyttäytymistä, kun ongelmalle löytyi nimi. Tukea vaikeassa tilanteessa antaa lähipiiri, joka tietää, mistä on kyse. Kukaan ei tiedä, kuinka kauan häirintä ja esimerkiksi oikeudenkäynnit lasten asioista jatkuvat.

Lisätietoa: www.narsistienuhrientuki.info.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 30.8.2007

- En tiedä oliko se rakkautta vai oliko se jotain muuta kaipuuta, pohtii Mikko myrskyisää, mennyttä avioliittoaan.

Mikko ihastui eräänä lauantai-iltana kohtaamansa naisen valoisaan luonteeseen. Suhde kehittyi nopeasti ja lyhyen seurustelun jälkeen pariskunta muutti yhteen. Pian Mikolle selvisi myös avovaimon luonteen pimeä puoli.

- Kun meille tuli sanaharkkaa, hän alkoi ensin tönimään ja repimään minua vaatteista, sitten sylkemään ja potkimaan. Yleensä riidat alkoivat illalla, saattoivat jatkua yöllä ja seuraavana päivänäkin, jos olin kotona. Joskus en päässyt aamulla töihinkään, kun vaimo oli ottanut lompakon, puhelin ja avaimet. Ihmettelin, että kuinka hän voi olla tuollainen ja väittää, että rakastaa minua, mutta silti käyttäytyä noin.

Jossain vaiheessa Mikko sai tarpeekseen ja muutti pois yhteisestä asunnosta. Kolme kuukauden eron jälkeen pariskunta palasi yhteen ja – meni pian sen jälkeen naimisiin.

Naimisiin menon jälkeen Mikolle selvisi, että vaimo pettää häntä. Mikko otti asian puheeksi. Tuossa tilanteessa vaimolle aseellinen hyökkäys keittiöveitsen kanssa tuntui olevan paras puolustus.

Seinänaapureita lukuun ottamatta pariskunnan ongelmista ei tiennyt kukaan. Kulissi oli helppo pitää pystyssä, koska näkyviä ulkoisia jälkiä väkivallasta ei juuri ollut ja riidat tapahtuivat aina kodin seinien suojassa. Alkoholin käyttö oli sekin sangen vähäistä.

Eräänä päivänä vaimo ilmoitti odottavansa lasta, jonka vakuutti olevan Mikon.

Äitiysaika ja -loma olivat hyvää ja sopuisaa aikaa ja Mikolla virisikin toivo, että kaikki muuttuu paremmaksi. Vaimo palasi äitiysloman jälkeen töihin ja pettäminen jatkui taas. Erään yli yön kestäneen väkivaltaisen riidan päätteeksi oli näkyvissä muutos.

- Silloin aamulla mittani tuli täyteen, kun hän otti sellaisen paksun vyön ja löi minua olkapäähän. Lapsi oli minun sylissäni ja vyö melkein osui lapseen. Pinnani oli katketa aivan totaalisesti ja löin minäkin häntä takaisin olkapäähän aika kovaa, mutta ei hän rauhoittunut siitäkään. Otin lapsen ja menin vessaan. Laitoin oven lukkoon. Olimme turvassa siellä ja soitin poliisit paikalle.

Mikko ja lapsi pääsivät turvakotiin. Turvakodissa Mikko alkoi laittaa elämäänsä järjestykseen. hän haki avioeroa ja lapsen yksinhuoltajuutta.

- Siinä vaiheessa oli ihan selvää, että lapsi on minulla, kun lapsen äitikään ei halunnut sitä luokseen. Hän uhosi vaan, että jos mies lähtee, lähtee lapsikin.

Vaimo muutti kuitenkin mieltään ja kiisti Mikon isyyden. Käräjäoikeus määräsi DNA-testin, jonka tulos kertoi, että Mikko ei voi olla lapsen isä.

- Ajattelin, että miten lapsen käy, kun äiti ei tahdo sitä luokseen ja ei minunkaan varmaan anna sitä pitää. Sinänsä tulos ei ollut järkytys, olinhan osannut sitä epäillä alun perinkin.

Mikko joutui luovuttamaan lapsen takaisin tämän äidille. Viimeisen puolen vuoden aikana hän on saanut tavata kasvattamaansa lasta yhden kerran.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 23.8.2007

Vuonna 2015 suomalaisilla teillä tulee liikkumaan arviolta 400 000 yli 70-vuotiasta kuljettajaa. Tämä tulee väistämättä vaikuttamaan liikenteeseen, sillä iäkkäämmät kuljettajat tarvitsevat enemmän toiminta-aikaa. Liikenteen rytmi hidastuu ja kaikkien on varattava enemmän aikaa liikkumiseensa.

-Tarvitsen autoa, kun menemme mökille, jonne on 15 kilometriä matkaa. Samoin kaupassa käyn ja sairaalassa, sillä Lievestuoreelta on esimerkiksi röntgenpalvelut siirretty noin 30 kilometrin päähän Laukaaseen, kertoo eläkeläinen Lea Sundvall, 74. Sundvall lisäksi harrastaa ahkerasti kuorotoimintaa ja niillä reissuilla puoliso ei ole mukana. Siksi on tärkeää, että molemmat ovat ajokykyisiä.

Sundvall tuli hankkineeksi kortin parikymppisenä, sillä hänen miehensä on ammatiltaan autonkuljettaja ja kannusti kortin hankintaan.

-Ei se siihen aikaan kovin yleistä ollut että nainen ajoi ajokortin, mutta tulipahan hankittua.

Hidastumista

Ikääntymisen vaikutukset ajokykyyn ovat moninaiset. Ikääntyessä tiedon käsittely ja päätöksenteko hidastuvat. Myös motoriikka hidastuu ja näkö saattaa heikentyä. Myös Lea Sundvall on huomannut ikääntymisen vaikutukset ajokykyyn:

-Olen huomannut sen, että vanhemmiten ihminen ei reagoi niin nopeasti liikenteessä, eli refleksit ei toimi niinkun nuorempana.

Jos on syytä epäillä, että ajokyvyssä on tapahtunut muutoksia, oikea paikka aloittaa asian selvittely on mennä lääkärin puheille. Lääkärissä voidaan suorittaa testauksia, joiden perusteella pystytään alustavasti arvioimaan, onko iäkäs kuljettaja syytä ohjata tarkempiin testeihin.

-Monta kertaa ajokykyarvioihin tulee ihmisiä, jotka eivät itse tunnista ongelmaansa liikenteessä. Aloite testiin menosta on tullut naapurilta tai omaiselta, joka on huolestuneena seurannut iäkkään kuljettajan liikkumista. Useimmiten vanhus, joka ymmärtää itse tarkkailla omaa ajamistaan ja arvioida sitä, on myös ajokykyinen, kertoo Neurologi Matti Ilmavirta Suomen Terveystalosta.

Välillä käy niin, että vaikka ajokortiton puoliso huomaisi toisen puolison ajokyvyn heikentyneen, hän ei tahdo ilmoittaa asiasta. Motiivina tälle on se, että ajokortiton pelkää kaiken liikkumisen loppuvan kortin menettämisen myötä. Matti Ilmavirta tahtoo kuitenkin muistuttaa, että usein, jos terveys on niin paljon heikentynyt, että ajokortti joudutaan ottamaan pois, saa tilalle korvaavia palveluita, kuten taksietuja.

Ajokykytesti paljastaa ja turvaa

Mikäli lääkärintarkastuksessa ilmenee jotain hälyttävää, ohjaa lääkäri iäkkään kuljettajan ajokykytestiin. Ajokykytesti paljastaa, onko kuljettajasta havainnointikykynsä ja auton hallinnan puolesta enää liikenteeseen. Liikenneopettaja Pekka Ilmoniemellä on toistaiseksi ainutlaatuinen ajokyvyn testaukseen tarkoitettu auto Suomessa. Autossa on neljä kameraa ja tietokone, joka tallentaa ajoa. Kuvakulmat ovat kuljettajan kasvoihin, auton hallintalaitteisiin ja kaksi kameraa on suunnattu eteenpäin ajolinjoihin.

-Kamerat takaavat kuljettajan oikeusturvan, sillä tietokoneen tallentaman levyn voi lähettää lääkärille, joka voi itse todentaa vaarantavat virheet potilaan kanssa, kertoo Ilmoniemi, ja jatkaa, että ajokykyarvioinnit tulevat lisääntymään huomattavasti väestön ikääntymisen myötä. Samanlaisia kamerajärjestelmiä tulee siis autoihin ympäri Suomea.

Ilmoniemi tahtoo kuitenkin muistuttaa asenteisiin liittyvästä asiasta, joka kaikkien tielläliikkujien tulee hyväksyä:

-Ikä sinänsä ei ole turvallisuusriski. Jos henkilö on terve ja hyväkuntoinen, hän on yleensä iästä riippumatta hyvä kuljettaja.

Väestön ikääntyminen on Euroopanlaajuinen ilmiö. Siksi autonvalmistajien tulisikin tuotekehittelyssään ottaa huomioon myös iäkkäät kuljettajat, jotka hämääntyvät lisääntyvästä tekniikan määrästä auton kojelaudalla.

-Peruslaitteet ovat entisillä paikoillaan, mutta kaikkia nippeleitä ja nappeleita on tullut valtavasti lisää. Iäkäs kuljettaja saattaa mennä shokkiin kaikkien vimpaimien keskellä, Pekka Ilmoniemi kertoo.

Iäkkään kuljettajan omaisen hälytyskellojen pitäisi soida siinä vaiheessa, jos kuljettaja eksyy tutuissakin paikoissa, sattuu pieniä, harmittoman oloisia onnettomuuksia, kuten peltikolareita tai jos auton tekninen hallinta heikkenee.

Lea Sundvallin ajamisessa heijastuu vahva rutiini. Työelämässä runsaasti ajanut Sundvall käsittelee vierasta autoakin kuin omaansa.

-Tällä hetkellä näyttää hyvältä, ei muuta kun jatkat vaan ajamista, niin taito pysyy yllä, suosittelee Pekka Ilmoniemi.

Sundvallin suunnitelmissa on ajaa vielä joitakin vuosia, mikäli terveys pysyy yhtä hyvänä kuin se nyt on.

-Minulla ei ole mitään sairauksia, eikä lääkitystä, riemuitsee Sundvall.

Auto on kuitenkin perheessä tärkeä:

-Minä tarvitsen ja ME tarvitsemme autoa ehdottomasti. Vanhemmille ihmisille on tärkeää päästä liikkumaan paikasta toiseen.

Sundvall painottaa realistista suhtautumista omaan ajotaitoon:

-Sen minä kyllä sanon, että jos näyttää siltä, ettei pysty enää ajamaan, pitäisi itsekin oivaltaa se. Eikä vain niin, että lääkäri määrää, että ei enää.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 26.4.2007

Tamperelaiset vanhemmat konstaapelit Hannu Niskanen ja Veli-Matti Niemelä ovat virkaiältään tiettävästi Suomen vanhin järjestyspoliisipari. Työparina he ovat olleet melkein 15 vuotta, ja yhteisikää on kertynyt lähes 117 vuotta. Nyt eläkevuodet häämöttävät molemmilla.

Järjestyspoliisin ammatti kysyy kuntoa – oli ikä mikä tahansa. Fyysisen työn lisäksi työvuorot ovat pitkiä ja työajat epäsäännöllisiä: yötöitä tehdään paljon. Kunnosta on pidettävä huolta, jotta työtä pystyy tekemään.

- Jaksamaan on auttanut, kun on ollut hyviä ja mielenkiintoisia harrastuksia, Hannu Niskanen toteaa.

Vapaa-ajan ongelmia miehillä ei varmasti tule eläkkeelläkään. Hannu harrastaa muun muassa taitolentoa ja moottoripyöräilyä, Veli-Matti puolestaan matkailee ja veneilee. Luonnossa liikkuminen ja ampumaharrastus voisivat jatkua yhteisinä ajanviettotapoina, vaikka työkeikat loppuvatkin.

Rauhallisella tahdilla

15 vuoden aikana työparin oppii tuntemaan hyvin. Autossa ehditään jutella työasioiden lisäksi paljon muutakin. Työtavat ovat hioutuneet niin, että toisen toimet pystyy ennakoimaan ja työpariin voi luottaa täysin.

- Autossa, jo ennen kuin paikalle mennään, tietää, mitä toinen tekee. Meillä on hioutunut niin, että minä olen se höpöttäjä, jos sellaista tarvitsee, Hannu taas katselee ympärilleen, hän on tarkka ja nopea kaveri, Veli-Matti kuvailee.

Molemmat myöntävät, että vauhti on tainnut nuoruusvuosista hidastua - mutta työtä se ei haittaa. Joskus on parempi, kun puhutaan ihmisten kanssa rauhassa, eikä ole tulipalokiirettä pois.

Ohjeita uusille poliiseille

Työvuoroja on miehillä vielä jonkun verran jäljellä. Kumpikaan ei tunnusta - ainakaan vielä – tuntevansa haikeutta työpäivien loppumisesta. Sitä päivää odotetaan, kun työvuorolistassa ei näy työvuoroa illoille ja viikonlopuille, vaikka toisaalta vaihteleva työ ja mukavat työkaverit saavat kiitosta.

- Nyt kun poliisiura on nähty ja hyvässä kunnossa selvitty, voitaisiin sanoa uusille poliiseille, että liikkumista kannattaa harjoittaa ja kuntosaleja käyttää, sillä muuten käy huonosti. Lisäksi huumoria mukaan, eikä kannata ottaa turhan kireästi!

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 19.4.2007

Perusopetuslaki 7 luku 29 § 1 pykälä: Opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Tämä laki koskee kaikkia niitä yli puolta miljoonaa lasta, jotka tällä hetkellä suorittavat oppivelvollisuuttaan. Kuitenkin lähes joka kymmenes koululainen kokee tulevansa kiusatuksi viikoittain ja joka viides joskus. Suomen perusopetuslaki ei siis toteudu yli sadan tuhannen lapsen kohdalla.

Saaran peruskouluajat ovat jo muutaman vuoden takaisia, mutta eivät edelleenkään kovin miellyttäviä. Seitsemännen luokan alussa alkoi päivittäinen, jatkuva koulukiusaaminen.

-Kerran oltiin koulussa ja sitten tapahtui tämmönen tilanne, että nää kiusaajat saivat mut sellaseen pieneen kanaverkosta tehtyyn häkkiin ja pistivät sinne, pieneen tilaan. Sitten ne tökki sieltä verkon väleistä tikuilla ja puukoilla ja taltoilla ja mitä niillä nyt sattu siinä käden ulottuvilla olemaan. Olo oli jotenkin eläimellinen, pystyn ymmärtään, miks häkkiin laitetut apinat alkaa kirkua, kun joku tulee lähelle, Saara muistelee.

Häkkikokemus on yksi harvoista selkeistä mielikuvista, joita Saaralla on kiusaamisajoista. Hänelle seiska- ja kasiluokka ovat yhtä sumua ja paljon asioista on kadonnut mielestä kokonaan. Päiväkirjan avulla hänelle on käsitys tapahtuneesta, vaikkakin teksti tuntuu siltä, että sen täytyy kertoa jonkun toisen ihmisen elämästä. Tänä päivänä Saara ei voi ymmärtää, kuinka kellään ihmisellä voi olla niin itsetuhoisia ajatuksia kuin hänelle tuohon aikaan oli.

Kiusaaminen oli niin intensiivistä ja jatkuvaa, että jo vuoden kuluttua Saara oli täysin murtunut. Helpottaakseen henkistä kipuaan hän alkoi tuottaa itselleen fyysistä kipua. Kun koulussa tapahtui jotain ikävää, jotain mitä Saara ei pystynyt käsittelemään, hän meni kotiin ja viilteli itseään. Ranteiden viiltelytä tuli Saaralle tapa; rutiini, johon hän jäi koukkuun. Vaikka viiltely oli hätähuuto, samalla Saara koitti peittää haavat ja arvet muilta. Lopulta perheenjäsenet kuitenkin huomasivat. Shokki oli luonnollisesti suuri, mutta paljastumisesta seurasi myös hyvää; Saara ohjattiin koulupsykologin luo.

-Se oli semmonen pieni pelastus. Muistan kertoja, kun menin sinne koulupsykologille ja pelkästään makasin sen sohvalla, kun en jaksanut enkä pystynyt tekeen mitään muuta enkä edes puhumaan sille psykologille, mitä oli tapahtunut, Saara kertoo viimeisistä ajoistaan vanhassa koulussaan.

-Sitten mietittiin eri ratkaisuja ja lopulta se psykologi ehdotti, että vaihtaisin kokonaan toiseen kuntaan opiskelemaan. Se tuli kuin jonain enkelin sanoina ja mä mietin, että pääsenkö mä tosiaan pois täältä?

Ruotsissa on valmisteilla laki, joka mahdollistaa tarvittaessa kiusaajan siirtämisen toiseen kouluun jopa vasten tämän omaa ja vanhempien tahtoa. Opetusministeriön mukaan Suomessa ei kaivata Ruotsin kaltaista lakia, vaan avainsana on ennaltaehkäisy. Tilanne on aina päässyt liian pitkälle, jos kuka tahansa oppilas joutuu vaihtamaan koulua. Lisäksi vuonna 2003 uudistuneet kurinpitosäädökset mahdollistavat jo nykyisellään kiusaajan siirtämisen toiseen kouluun. Kunta voi tapauskohtaisesti opetuksen järjestämiseen liittyvien seikkojen nojalla siirtää oppilaan, siis myös kiusaajan, toiseen kouluun.

Saara on vakuuttunut siitä, että hänen kohdallaan paras ratkaisu oli siirtyä itse. Vaikka kiusaajat olisi saatu muualle, ei Saara olisi halunnut jäädä niihin ahdistavien muistojen käytäviin, tunnelmiin ja tuoksuihin. Seitsemäsluokkalaisen Teemun äiti taas tahtoisi Suomen ottavan mallia Ruotsista.

-Minun poikani on joutunut vaihtamaan koulua kuusi kertaa eikä sitä enää halua tehdä. Minusta on tehty kaksi lastensuojeluilmoitusta, koska pojalla on liikaa poissaoloja. Miten huostaanotto ratkaisisi tilanteen? Tämäkö on koulun vastaus siihen, että poikani ei uskalla mennä kouluun, Teemun äiti ihmettelee.

Jos olet sitä mieltä, että Suomeen tarvittaisiin kiusaajan siirtämisen salliva laki, allekirjoita oikeusministerille myöhemmin lähtevä adressi sivulla www.adressit.com/koulukiusaaminen_stop.

Saara ja Teemu eivät ole kiusattujen oikeat nimet.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 12.4.2007

Kerttu on nuori nainen, jolla on takanaan väkivaltainen parisuhde. Suhteen alussa väkivaltaa ei pystynyt aavistamaan, vaan miehen vihanpuuskat tulivat ilmi myöhemmin ja pahenivat vähitellen.

- Minun lapseni isä on hirveän mukava, asiallinen ja sosiaalinen, ja hän on rauhallinen eleissään ja puheissaan. Hänestä ei kukaan päällepäin uskoisi, että hän voi käyttäytyä niin, Kerttu kertoo.

Yhteenottoja sattui koko ajan enemmän, ja ne saivat alkunsa arkisista parisuhteen riidoista – mies oli yleensä selvin päin, vaikka miehen alkoholin käyttökin saattoi joskus olla riidan aiheena. Mies saattoi heittää Kertun lattialle tai kaapin kulmaa vasten, repiä tukasta tai potkia. Usein tilanne päättyi siihen, että mies lähti nukkumaan ja jätti Kertun omiin oloihinsa.

Alkuun mies pyyteli vuolaasti anteeksi käyttäytymistään, mutta vähitellen hän kuittasi tilanteen sillä, että Kerttu oli itse aiheuttanut riidan ärsyttämällä. Myös poliisit kävivät joskus paikalla, mutta rikosilmoitusta Kerttu ei halunnut koskaan tehdä.

Pariskunnalle syntyi tytär. Toisaalta se painosti pitämään perheen ehjänä – ja toisaalta sai miettimään, millaiset vaikutukset räjähdysherkällä kotielämällä on lapseen, vaikka väkivalta ei koskaan kohdistunutkaan suoraan häneen.

Käyttäytymismalli opitaan kotoa

Tampereen ensi- ja turvakodin lastensuojelun johtaja Sinikka Taipale toteaa, että kodista opittu mallikäyttäytyminen siirtyy sukupolvelta seuraavalle. Yleensä väkivalta kohdistuu naiseen, mutta myös naiset pystyvät väkivaltaan, ja se voi kohdistua myös lapsiin.

- Jos lapsi joutuu väkivallan kohteeksi tai näkemään sitä, sillä on vahingollisia vaikutuksia. Sellaisessa tilanteessa lapsi tarvitsee apua.

Uhrin toipuminen on hyvin yksilöllistä. Siihen vaikuttaa se, kuinka raakaa väkivalta on ollut, kuinka kauan se on jatkunut, mitä on tapahtunut, onko tilannetta purettu ystäville tai onko siihen saatu muuta tukea. Myös ihmisen oma persoonallisuus ja selviytymiskeinot vaikuttavat toipumiseen.

- Vaikeassa tilanteessa elävälle sanoisin, että ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Joko väkivalta loppuu – jos se ei lopu, esimerkiksi parisuhteesta pitäisi erota. Sellaista keskitietä ei ole, että väkivaltaa on silloin tällöin.

Kertun selviytymistarina

- Jossain vaiheessa tuli tilanne, että annoin samalla mitalla takaisin. Silloin tilanne meni tosi pahaksi. Se sai minut etsimään apua, ja menimme parisuhdeterapiaan.

Parisuhdeterapian avulla fyysinen väkivalta oikeastaan saatiin loppumaan, mutta tilalle tuli henkinen väkivalta. Koska kaikki omaisuus oli miehen nimissä, hän pystyi kiristämään kodilla ja auton käytöllä. Jos Kerttu käyttäytyi miehen mielestä ärsyttävästi, mies kielsi auton käytön tai laittoi Kertun porraskäytävään ilman kotiavaimia.

Vaikka ystävätkin neuvoivat Kerttua lähtemään suhteesta, kynnys oli korkea: vaikka perhe-elämä oli vaikeaa, lapsella oli saman katon alla äiti ja isä. Lopulta hän sai kimmokkeen lähteä tavattuaan sattumalta mukavan miehen. Kerttu lähti, mutta mies jatkoi kiusantekoaan vielä jonkin aikaa.

Kuukausien kuluessa tilanne kuitenkin rauhoittui, ja tällä hetkellä asiat sujuvat hyvin. Kerttu pystyy puhumaan ja hoitamaan lapsen asioita entisen miehensä kanssa, eikä hän joudu pelkäämään lapsen puolesta. Hän katsoo selvinneensä väkivaltaisesta suhteesta melko hyvin.

- Luulen, että minusta tuli jossain vaiheessa aika tunteeton. Toipumisessa on auttanut ehkä eniten uusi suhde, eli on olemassa suhteita, joissa ei tarvitse ottaa turpaansa. Enää en ajattele, että olisin itse ollut syyllinen tilanteeseen - vaikka olen tehnyt asioita väärin, kenelläkään ei ole oikeutta käydä käsiksi.

Kampanja väkivallan kitkemiseksi

Euroopan neuvosto käynnisti viime vuoden lopulla kansainvälisen kampanjan naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi. Kampanjan tavoitteena on muun muassa saada jäsenmaat varmistamaan riittävät resurssit todellisia keinoja varten, jotta väkivaltaa saadaan kitkettyä.

Jäsenmailta perätään lainsäädännöllisiä ja poliittisia toimia, tuen tarjoamista uhreille, tietojen keruuta ja aiheesta tiedottamista. Tietojen kerääminen perheväkivallasta on hankalaa, sillä läheskään kaikki tapaukset eivät tule poliisin tietoon. Fyysisen väkivallan lisäksi voi joutua kärsimään myös seksuaalisesta, henkisestä tai taloudellisesta väkivallasta.

Suomessa kampanja ei ole toistaiseksi juuri ollut esillä, toisin kuin esimerkiksi Espanjassa. Kampanjan on tarkoitus jatkua ensi vuoden maaliskuuhun saakka.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 29.3.2007

Niina on 18-vuotias helsinkiläisneito. Ikää on vähän, kiusaamiskokemuksia sitäkin enemmän. Päiväkodissa ja koulussa nimittely, haukkuminen ja töniminen olivat arkea ja kävivätpä kiusaajat joskus käsiksikin. Niinan murrosikä alkoi vuosia ennen luokkatovereita eikä yhteisiä asioita tuntunut olevan. Niinpä Niina alkoi 13-vuotiaana käyttää nettiä säännöllisesti löytääkseen uusia ystäviä. Hän pakeni kiusaajiaan verkkoon, mutta nämä eivät luovuttaneet, vaan tulivat perässä.

Heti alkuun joku keksi laittaa Niinan nimissä ilmoituksen seuranhakupalstalle ja liittää mukaan hänen oikean sähköpostiosoitteensa. Tekstiksi kiusaajat muotoilivat: "Kiimainen pikkutyttö hakee seksiseuraa." Vastauksia sateli.

-Ne yhteydenotot oli aika rajuja, Niina kertoo ja kuvailee:
-Suunnilleen, että olen 35 –vuotias mies ja haluaisin harrastaa kanssasi seksiä, mitä jos tapaisimme asunnollani ja vähän nauttisimme viiniä, söisimme hyvin ja sitten rakastelisimme kauniisti.

Nuoresta tytöstä moiset yhteydenotot olivat vastenmielisiä:
-Se oli ihan kamalaa. Mä en voinut silloin kertoa siitä kenellekään, koska mä häpesin sitä, että joku laittaa mulle tommosia viestejä, varsinkin kun mä en ollu mitenkään itse osallinen tai syyllinen siihen.

Sama tarina toistui, kun Niina vuotta myöhemmin laittoi ensimmäistä kertaa kuvansa nettiin. Se oli normaali kasvokuva teinitytöstä eikä paljastanut mitään. Kiusaajat saivat kuitenkin tuulta purjeisiinsa ja laativat uuden seuranhakuilmoituksen - tällä kertaa kuvan kera. Vastausten määrä vain kasvoi, kun ihmiset näkivät, kuka ilmoituksen takana oli. Tai oikeammin: kenen he luulivat olevan ilmoituksen takana. Niina uskaltautui puhumaan asiasta yhdelle ihmiselle, joka nauroi ja neuvoi antamaan koko asian olla.

-Mutta ei se ollu vaan se 'anna olla', koska se oli mun henkilökohtainen kuva siellä, toteaa Niina.

Netti toi Niinan elämään hyvääkin. Hän tutustui uusiin ihmisiin ja tapasi sen kautta ensimmäisen poikaystävänsäkin. Seurustelu toi mukanaan uutta itsevarmuutta, kun poikaystävä kehui Niinan olevan hyvä ja kaunis juuri sellaisenaan. Itsetunnon kohotessa Niina uskaltautui keskustelupalstoille ja omien sanojensa mukaan "antoi ymmärtää, mutta ei ymmärtänyt antaa". Tästä lähti liikkeelle uusi kierre ja Niina sai paradoksaalisesti huoran maineen. Suhde ajautui solmuun, kun poikaystävä ei enää tiennyt, kenen puheita uskoa.

Uuden poikaystävänsä kanssa Niina tuli raskaaksi 16-vuotiaana. Yhteisestä päätöksestä ja vanhempien tuella hän päättyi aborttiin, koska koki olevansa vielä liian lapsi äidiksi. Vaikeasta päätöksestä hän kertoi parille kaverilleen, jotka sitten päättivät levittää asian kaikkien tietoon eräällä keskustelupalstalla. Niina sai asiasta vihiä ja uteliaisuus vei voiton. Keskustelun lukeminen päätyi itkuun: Sivuilla ruodittiin häntä henkilönä ja esitettiin mielipiteitä siitä, oliko abortin tekeminen oikein. Niina ja poikaystävä kävivät läpi vaikeaa kriisiä eikä nettiin päätynyt keskustelu parantanut tilannetta lainkaan. Hän on kuitenkin onnellinen siitä, että eroa ei tullut ja poikaystävä jaksoi tukea häntä kaikesta huolimatta. Myös se helpotti, että Niina oli jo tässä vaiheessa uskaltautunut kertomaan nettikiusaamisesta vanhemmilleen.

Kun Niina alunperin kertoi kokemuksistaan vanhemmilleen, sai hän sellaisia vastauksia kuin: "Onko siellä pakko pyöriä, älä laita sinne kuviasi ja vaihda kaveripiiriäsi". Niinalla riittää ymmärrystä vanhemmilleen.

-No, ei heidän nuoruudessaan ollut sellaista. Se on ihan erilaista tänä päivänä, ei he tiedä, mitä se internet on.

Hetken mietittyään äitikin pehmensi mielipiteitään.
-Se että mun äiti kuunteli mua eikä tuominnut, se oli tosi helpottavaa.

Nettikiusaaminen ei ole loppunut täysin vieläkään. Viimeksi tämän vuoden alussa Niinan suljetulle, käyttäjätunnuksen vaativalle sivustolle laittama kuva lähti leviämään. Niina löysi kuvan seitsemältä asiaan kuulumattomalta sivulta ja teki asiasta rikosilmoituksen. Poliisin avulla kuvista viisi saatiin pois, mutta jäljellä on vielä kaksi. Niina ei kuitenkaan aio luopua netin käytöstä, sillä se on hänelle tärkeä tapa pitää yhteyttä ystäviinsä.

Kiusaajat eivät ole onnistuneet lannistamaan Niinaa. Hän on iloinen ja energinen nuori neito.

-Nää kiusaamiskokemukset on varmasti vahvistaneet mua ihmisenä, koska mä oon joutunut kokemaan kiusaamisen monet kasvot: koulussa, vapaa-ajalla ja internetissä. Musta on tullu varovaisempi, ajattelevaisempi, Niina toteaa ja hymyilee onnellisena peilikuvalleen. Kielen alla välkyy uusi, pinkki lävitys.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 22.3.2007

Irma lomaili perheensä kanssa Espanjassa. Eräänä päivänä soi ovikello. Ovella oli suomalainen nuori mies, joka kysyi, että kiinnostaisiko lähteä katsomaan maisemia. Irma lähti perheensä kanssa miehen mukaan aavistamatta että mies oli lomaosakekauppias.

- Luulimme, että tämä kuului jotenkin käyttämämme lomaklubin palveluun, muistelee Irma.

Asian todellinen luonne selvisi, kun seurue oli retken jälkeen kahvilla. Mies kertoi edustavansa lomaklubiyritystä. Hän halusi esitellä toimintaa toimistollaan, joka sijaitsi lähellä kahvilaa. Irma perheineen lähti toimistolle, koska ajattelivat, että se olisi kohteliasta.

Yrityksellä oli liikeidea, hyvin mietitty ja hyvin toimiva. Jos ei esimerkiksi joka vuosi olisi halunnut lomailla kokonaista neljää viikkoa ulkomailla, niin kyseiset viikot saisi vuokrattua ja niistä saisi vuokratuloja. Viikkoja ei myöskään oltu sidottu tiettyyn kohteeseen, vaan viikkoja olisi voinut käyttää ympäri maailman, missä vain yrityksellä oli kohteita.

Toinen myyntiargumentti, mihin myyjä vetosi, oli se, että kun olisi vuoden pitänyt lomaosaketta omistuksessaan, niin saisi 6 % korolla myytyä sen pois.

- Totta kai semmoinen helpotti päätöksen tekoa, että siinä oli jälleenmyyntimahdollisuus. Lomaosakkeista on yleensä vaikea päästä eroon, jos niitä haluaa myöhemmin myydä.

Lisäksi luvattiin hankkia ostaja Irman aikaisemmin omistamille lomaosakkeille. Hän olisi siten voinut maksaa uuden huomattavan joustavan osakkeen aiemmista osakkeista myynnistä saadulla rahalla.

Kaupanteko

Parin päivän päästä ensi tapaamisesta myyjä otti yhteyttä ja kertoi, että Irman aiemmin omistamille osakkeille oli löytynyt ostaja Kanadasta. Myyjä halusi Irman käymään toimistolle neuvotteluun asian tiimoilta.

- Siinä tilanteessa loppujen lopuksi se kauppa tehtiin, vaikka sitä vielä pitkään kyllä vastustelin siinä. Mutta sitten se idea kuitenkin voitti. Oikeastaan viimeisenä vetona oli tämä Karibian risteily. Aina sieltä tämmöisiä lisätäkyjä esitettiin, kun alkoi mielenkiinto hiipumaan, kun oli menossa ostoajatuksesta pois. Tosin en sitä siinä ymmärtänyt, että sehän oli pelkkä osamatka, lennot Jenkkeihin ja takaisin olisi joutunut itse maksamaan.

Irmalla ei ollut kaupantekotilaisuudessa mukanaan mitään maksuvälineitä, koska hän oli alnperin mennyt vaan kuulemaan kanadalaisen ostajan tarjousta aiemmasta lomaosakkeestaan. Esittelijä tarjoutui, että lähdetään hakemaan Visa-kortti Irman majapaikasta.

- Toisella viikolla oli seuraani liittynyt muutamia ystävättäriä ja he olivat hieman ihmeissään, että minunhan piti mennä sinne vain kuuntelemaan, että mitä siellä tarjotaan. Mutta olin itse siinä jo vähän tohkeissani siitä, että nyt tässä kauppaa tehdään. Kyllä siinä jarruttavaa ajatusta oli välillä ystävien puolelta.

- Täytyy sanoa, että kyllä minä sitä itsekin mietin jälkeenpäin, että nyt minä olen vasta käsirahan maksanut - että mitä minä teen jatkossa.

Kaikki tapahtui vajaan kuukauden sisällä. Syyskuun puolenvälin aikoihin oli kaupanteko ja syyskuun loppuun mennessä Irma oli maksanut loppusumman Suomesta käsin.

Seuraavana keväänä

Irma halusi vuokrata lisää omistamiaan viikkoja, kun näytti, että ei ehdi itse niitä käyttää. Espanjan konttorista sanottiin, että rahat tulevat tilille sitten vuoden kuluttua.

- Olihan se hidasta, ajattelin, mutta siinä vaiheessa uskoin vielä siihenkin. Olin tietysti hirveän pettynyt, että miten tässä näin kävi.

Myöhemmin kesällä hän huomasi lehdessä jutun lomaosakehuijauksista. Siinä pyydettiin ottamaan yhteyttä poliisiin. Selvisi, että rikosilmoituksia on tullut useita ennen Irman yhteydenottoa. Irmalle valkeni, että kyseessä oli täydellinen huijaus.

- Lomaosakesysteemissä päätökset tehdään nopeasti - se on kaupan luonne. Rikollisten on hyvin helppo piiloutua sinne. Mistä sen erottaa, kuka on oikea ja rehellinen kauppias, varsinkin jos he osaavat puhumisen ja jos heillä on selkeät konseptit esittää liikeideasta.

Häpeä

Irma ei juuri kertonut asiasta kenellekään. Tapahtuma-aikaan paikalla olleiden kanssa asiaa on toki puitu myöhemmin.

- Ilman muuta nolottaa, nolottaa kovastikin. Sekin mimmoinen summa sinne on mennyt rahaa - tuommoinen 13 500 euroa, kyllä se harmittaa.

- Kaikki kaupantekoon liittyvät henkilöt olivat suomalaisia. Se vielä aiheutti tämän sinisilmäisyyden. Ulkomailla jotenkin vaan luottaa toiseen suomalaiseen.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 15.3.2007

Pekka oli suorittamassa varusmiespalvelustaan viime keväänä, kun hänen veljensä soitti ja kertoi, että posti on tuonut useita pikavippi- ja puhelinlaskuja. Pekka ei niiden alkuperästä tiennyt mitään. Pikavippejä tuli useista eri yrityksistä, ja niiden yhteissumma oli noin 500 euroa. Useista eri puhelinliittymälaskuista sen sijaan kertyi jopa noin 4 000 euroa. Asiaa yritettiin selvitellä yritysten kanssa, mutta niiden ohje oli tehdä ensin rikosilmoitus poliisille.

- Ainut kuvallinen henkilöpaperi mikä on kadonnut, on ajokortti, jonka hukkasin jo pari vuotta sitten. Tein siitä silloin myös katoamisilmoituksen, Pekka kertoo.

Poliisi selvitti tekijät hyvin nopeasti. Tekijöiksi osoittautui nuorisoporukka, josta yksi henkilö oli avannut Pekan ajokorttia käyttäen uusia kännykkäliittymiä. Niiden kautta oli otettu tekstiviesteillä tilattavia, noin 100 euron suuruisia pikavippejä, jotka oli sitten ohjattu toiselle tilille.

- Kyllä se aiheutti päänvaivaa, että kuka on voinut käyttää tietoja hyväksi. Hyvä, ettei se ollut kukaan kaveripiiristä, vaan sen oli tehnyt tuntematon nuorisoporukka.

Miten mahdollista

Pikavippiyritykset ovat olleet viime aikoina julkisuudessa paljon. Niiden toimintaa on kritisoitu siitä, että pikalainoja on helppo ottaa hetken mielijohteesta, niille kertyy korkoa - 100 euron lainasta maksetaan kuukauden päästä keskimäärin 120 euroa - ja väärinkäytöksiä tulee, kun yritys ei pysty selvittämään ilmoitettavan tilinumeron omistajaa.

- Käytännössä tilitietojen tarkistaminen on pankkisalaisuus. Pääsääntöisesti kukaan ei voi toisen tilitietoja saada tietoonsa, eikä yhdistää tilinumeroa ja nimeä, kertoo pikalainoja myöntävän OPR-Vakuus Oy:n toimitusjohtaja Richard Rosenius.

Rosenius muistuttaakin, että henkilön tunnistamisen ongelma ei koske vain pikavippifirmoja, vaan myös monia muita tahoja. Kun henkilöpapereita käyttäen on onnistuttu avaamaan kännykkäliittymä, tunnistus on mennyt pieleen, vaikka on käytetty kuvallista henkilökorttia ja fyysisesti oltu ehkä metrin etäisyydellä. Perinteiset menetelmät eivät riitä, vaan vähitellen siirrytään käyttämään sähköisiä varmennepalveluita, esimerkiksi verkkopankkitunnuksia. Silti henkilön on edelleen pidettävä visusti huolta siitä, että kukaan ei pääse käsiksi omiin henkilötietoihin tai tunnuksiin.

- Vastuu petoksesta on yksinomaan tekijällä, ja petoksen uhrin tilanne on aina vakava. Näitä tapauksia on kuitenkin suhteellisen vähän. Me olemme myöntäneet kahden vuoden aikana noin 308 000 lainaa ja ilmi on tullut 165 petosta, joista kaikista on tehty rikosilmoitus.

Tuomio tulee aina

Poliisille pikavippihuijarit ovat suhteellisen helppoja löydettäviä, mutta tapaukset aiheuttavat paljon turhaa työtä - vipin maksun aika tulee ennemmin tai myöhemmin.

Pekan nimissä kännykkäliittymiä ja pikavippejä tilailleet kolme, tekohetkellä alle 18-vuotiasta, nuorta miestä syyllistyivät muutamiin petoksiin ja muutamiin petoksen yrityksiin. Heidät tuomittiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin, ja lisäksi he vastaavat yhdessä vahingonkorvauksista eri puhelinoperaattori- ja pikavippiyrityksille.

Pekka vaati vahingonkorvauksia 300 euroa, mutta tuomion kohtuullistamisenkin vuoksi sitä on tulossa vain noin 100 euroa. Vaivannäköön nähden summa tuntuu pieneltä, mutta toisaalta asiat ovat nyt hyvin.

- Tekijäthän pilaavat oman tulevaisuutensa, siinä mielessä en ole katkera heille. Hyvä, että asia selvisi, eikä siitä koitunut minulle taloudellista tappiota.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 8.3.2007

"Keväällä 2005 opiskelin ja tein töitä siinä ohella. Elämä oli mallillaan, työn ansiosta sain laskut maksettua, ei tarvinnut vanhemmilta kerjätä apua - sai viettää omaa elämää.

Tapasin netissä erittäin hurmaavan oloisen tyypin. Olimme yhteydessä mesen, tekstiviestien ja puhelimen kautta. Keskustelut johtivat sitten tapaamiseen reilun viikon kuluttua ensi kontaktista. Kaveri tuli luokseni Turkuun, vietimme aika intensiivisen viikonlopun.

Olin tosi ihastunut pelkästään puhelinkeskustelujen perusteella. Hän kertoi muun muassa, että tekee kovin töitä, mutta oli sillä hetkellä sairaslomalla sydänvian vuoksi. Sanoin, että eihän se haittaa, että on joku sydänvika, että eihän se muuta ihmistä mitenkään. Luotin ihan suoranaisesti, että ihminen puhuu minulle totta.

Sen viikonlopun jälkeen ei mennyt montaa päivää, kun hän ilmestyi takaisin Turkuun. Ja sitten hän ei enää lähtenytkään, vaan jäi luokseni asumaan.

Hän oli hirveän avoin ja sosiaalinen tyyppi ja se on minulle tärkeää, koska olen itse sosiaalinen ja pidän erilaisista ihmisistä. Hän kertoi, että hänellä on lähellä luontoa olevat arvot ja oli muutenkin jalat maassa olevan oloinen. Ulkonäöllisesti hän ei ollut niin sanotusti normaali tyyppi, mihin ihastuisin. Mutta silmät olivat sellaiset, että kun hän katsoi silmiin, se tuntui osuvan suoraan sieluun. Se on aikamoinen valttikortti hänellä naisten suhteen."

Särö

"Pian muuton jälkeen hänellä alkoi olla ihmeellisiä selityksiä milloin mistäkin rahantarpeesta. Hän väitti tarvitsevansa sydänlääkkeisiin rahaa. Niitä lääkkeitä en kuitenkaan koskaan nähnyt. Hän aina sanoi ottaneensa ne, kun olin töissä tai koulussa.

Sitten oli kuulemma jotain sakkoja, mitä piti maksaa tai hän olisi joutunut istumaan. Tietenkään sitä ei rakastuneena ihmisenä halunnut, että toinen joutuisi tuollaiseen.

Työni ei ollut kovin hyväpalkkainen. Oli pakko ryhtyä myymään omaisuuttani, jotta sain rahaa hänelle. Luotin sinisilmäisesti siihen, saan joskus häneltä takaisin sen rahan. Aina hän kysyi lainaamisesta. Ei koskaan, että lahjoitanko rahaa.

Suhde muuttui 2006 alkuvuodesta. Minulta alkoi mennä hermot siitä syystä, että minä maksoin kaiken, asumisen ja ruuat. Lisäksi hänelle tuli hirveä tarve päästä menemään ulos baareihin, mitä ei ollut harrastanut esimerkiksi syksyllä 2005. Itse en juo paljon alkoholia ja käyn aika harvoin ulkona. Hän kerjäsi rahaa uhkailemalla ja kiristämällä. Minun olisi pitänyt lainata kavereiltani, jos itselläni ei olisi ollut. Lopetin opiskelun hänen takiaan, koska minulla ei ollut enää rahaa maksaa laskuja. Loppujen lopuksi menin kokopäiväisesti töihin."

Haastemies ovella - luottotiedot punaisella

"Heräsin, kun ovikello soi. En halunnut mennä puolipukeissa avaamaan ja huusin ikkunasta, että "kuka siellä". "Haastemies", kuului alhaalta. Olin aivan järkyttynyt! Mitä ihmettä on tapahtunut? Ihmettelin, kun en ollut saanut mitään kirjeitä aiemmin. Löysin myöhemmin kymmenen sentin paksuisen nipun laskuja, minulle osoitettuja laskuja, osa oli avattu. Se jätkä oli piilottanut ne.

Alussa oli tosi pienistä summista kiinni, mitä meni ulosottoon, se oli muutamasta satasesta kiinni. Olisin päässyt halvemmalla, jos olisin tiennyt laskuista jotain.

Taloudelliset menetykseni, kun lasken kuinka paljon minulla on vielä maksettavaa hänen takiaan ja se mitä olen menettänyt - kyllä se summa huitelee kahdenkymmenen tonnin yläpuolella. Suoraan sanoen vituttaa, että minulla on mennyt niin paljon rahaa jonkun miehen takia."

Väkivalta

"En varmaan olisi yrittänyt itsemurhaa, ellei hän olisi ollut paikalla. Meillä oli taas tosi paha riita. Hän oli kännissä ja hän käytti henkistä väkivaltaa. Hän uhkaili perhettäni. Sanoi vahingoittavansa sisaruksiani ja perhettäni. Aloin olemaan niin umpikujassa siinä vaiheessa, että ajattelin, että annan jätkälle helpotuksen ja vedän itseni hengiltä. Vedin lääkkeitä yliannostukseen asti. Hänellä oli sen verran järkeä, että hoiti minut kuntoon. Ei hän minua sairaalaan vienyt, mutta laittoi oksentamaan ja katsoi että pysyn hereillä.

Jonkin verran kerroin esimerkiksi työkavereille, että minkälaista minulla on ja minkälaisissa taloudellisissa vaikeuksissa olen, mutta siitä, että se jätkä oli väkivaltainen, en koskaan kertonut kenellekään. Pelkäsin sukulaisten ja ystävien reaktiota. Ajattelin, että he sanovat, että mä olen ollut niin tyhmä, niin helppo, kun olen mennyt tällaisiin valheisiin. Pelkäsin, että he halveksivat minua, kun olen alistunut elättämään toista ihmistä, vaikka hän on käynyt minuun käsiksi. Pelkäsin, että läheiseni syyttäisivät minua, että se on oma vikani."

Kohtalotoverit löysivät Annen

"Sain erittäin mielenkiintoisen puhelun eräältä tytöltä. Rupesimme pitämään yhteyttä. Kuulin totuuden tästä jätkästä. Sillä ei ole koskaan eläessään ollut verotettavaa tuloa. Oli käyttänyt tyttöjä hyväkseen Oulusta lähtien. Meitä on tosi monta. Naisia mitä oli huijannut ja ketkä ovat nostaneet syytteen häntä vastaan, on varmaan kymmenisen kappaletta.

Jokaisella tytöllä toistuu sama tarina sydänviasta, että hänellä on pohjoisessa metsää ja on pohjoisesta kotoisin. Jokaista kohtaan hän käyttäytynyt yltiöhurmaavaisesti ja romanttisesti. Hän antaa hirveän säälittävän kuvan itsestään, että saa naisilta huomiota.

Hän elää huijaamalla, lähinnä naisia, mutta ilmeisesti myös miehiä ja kavereitaan. Kaikki ihmisiä mitä hän tuntee.

Meillä on niin sanotun auervaaran uhrien tukiryhmä. Soittelemme joka päivä, nähdään ja muutenkin pidetään toisistaan huolta. Emme niinkään enää keskustele siitä, mitä on tapahtunut. Olemme ystävystyneet ja haluamme, jokaikinen meistä, jatkaa elämää."

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 1.3.2007

Yksityisten ihmisten välisessä, maan rajat ylittävässä ajoneuvokaupassa on kaksi pääasiallista huijaustapaa.

Uhri voi olla myyjä. Huijari ottaa yhteyttä myyjään, joka kauppaa netissä autoaan. Kaupat sovitaan ja huijari lähettää maksuksi shekin, joka on kauppahintaa huomattavasti suurempi. Sovitaan, että suomalainen myyjä lunastaa shekin suomalaisessa pankissa ja palauttaa erotuksen ostajana esiintyvälle huijarille.

Shekki osoittautuu katteettomaksi ja pankki perää shekin lunastajalta rahoja takaisin. Tässä vaiheessa ostajana esiintynyt huijari on jo kadonnut saamansa "erotuksen kanssa.

Shekkihuijaus onnistuu, koska ulkomaisten pankkien shekkien varmentaminen kestää jopa useita viikkoja.

- Suomalaiset eivät varmasti tunne shekkikäytäntöä kovin hyvin, koska shekkejä ei ole täällä käytetty moniin vuosiin. Siksi he eivät ymmärrä sitä, että he ovat vastuussa sen shekin katteesta myös sen jälkeen, kun ovat rahat tililleen saaneet. Tämä luonnollisesti tuodaan heille hyvin selväksi siinä vaiheessa kun ovat shekkiä lunastamassa, sanoo Atte Palomäki, Nordean Suomen viestinnän johtaja.

Kun uhri on ostaja, huijari ilmoittaa netissä myytävästä tavarasta, esimerkiksi moottoripyörästä. Toiveikas ostaja lähestyy myyjää, joka taitavasti herättää ostajakandidaatin luottamuksen. Tavaran ei tarvitse tässä huijauksessa edes olla myyjän hallussa, pelkkä kuva ja hyvä tarina siitä riittävät viemään asian huijarin kannalta toivottuun lopputulokseen.

Myyjä ilmoittaa haluavansa käsirahan, ennen kuin toimittaa tavaran ulkomaille. Kyse on yleensä useista tuhansista euroista. Useimmiten sekä rahat että huijari katoavat jäljettömiin.

Toinen tapa on ehdottaa välikädeksi logistiikkayritystä, jonka tilille rahat talletetaan siksi aikaa, kunnes tavara on saapunut perille. Tätä varten huijari perustaa nettiin luottamusta herättävän sivuston, jonka kautta ostaja voi saamansa koodin avulla seurata lähetystä. Juuri ennen perille saapumista sivusto kuitenkin häviää ja ostajan toiveet lentävät taivaan tuuliin.

Varovaisuus kannattaa, kun tekee netin välityksellä kauppoja yksityishenkilöiden kanssa. Virheet on helpompi ehkäistä ennalta kuin selvitellä jälkikäteen. Jos kauppa kuulostaa liian hyvältä, se myös todennäköisesti on juuri sitä.

Lisää aiheesta verkossa: http://gnothiseauton.blogspot.com/2007/01/kaupantekoa-internetin-ihmeellisess.html

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 15.2.2007

Eri keskustelupalstojen aktiivit löysivät sattumalta www.hillo.fi -nettisivun. Sivu vaikutti huijausyritykseltä, jossa ihmisiä yritettiin saada lähettämään rahaa helsinkiläiseen postilokero-osoitteeseen. Vastineeksi 300 eurosta saisi ”paketin”, jonka sisältä paljastuva ”salaisuus” oli avain pikaiseen ja pysyvään rikastumiseen.

Keskustelupalstojen agentit laittoivat osoitteen Googleen ja kas, hakutuloksiksi tuli tukku firmoja, jotka käyttivät samaa osoitetta. Firmojen takaa löytyi pieni joukko samoja henkilöitä. Ainakin yhdellä heistä oli takanaan talousrikostaustaa ja -epäilyjä 1990-luvun alkupuolelta lähtien.

Googletettujen firmojen joukossa oli Malttia Liikennevalistus ry:n ylläpitämät www.varo.fi ja www.suojatie.fi -sivustot. Niiden kautta kaupataan toisille yrityksille muun muassa lasten heijastinliivejä huomattavan korkeaan hintaan. Ideana on, että yritys maksaa yhdistykselle liivit ja yhdistys sitten toimittaa ne esimerkiksi päiväkotiryhmälle tai koululle. Liivit maksavat 29 euroa/kpl. Muualta kaupoista saa kiinalaisvalmisteisia heijastinliivejä 1-2 eurolla ja kotimaisetkin maksavat 6-10 euroa.

Erityisesti MuroBBS-keskustelupalstan sisältö ärsytti Hillomieheksi nimettyä liikemiestä sen verran, että hän yritti eri tavoin saada keskustelun lopetettua. Hän otti myös suoria yhteyksiä joihinkin keskustelijoihin ja enemmän tai vähemmän peitellysti uhkaili heitä seuraamuksilla, jos keskustelu ei lopu tai viestejä poisteta.

Plaza.fi -palvelun alla toimivalta MuroBBS-sivulta poistuikin joksikin aikaa noin 200 viestiä, koska niissä oli herjaavia kommentteja kyseisestä liikemiehestä. Koska poisto oli tehty automaattisesti tiettyjä hakusanoja käyttäen, poistetuiksi joutui myös joitakin asiallisia viestejä. Kaikki viestit on sittemmin palautettu palstalle editoituna.

- Sieltä on vain editoitu pois yksityishenkilöiden kotiosoitteita ja heitä solvaavia sanoja. Viesteihin on jopa jätetty henkilöiden nimiä, mutta niitä edeltäviä määreitä on käsitelty, sanoo päätoimittaja Kirsi Saukonsaari.

Se, mikä sai nettiyhteisön tutkijat liikkeelle, oli epäilys siitä, liikemiehellä oli meneillään hyväntekeväisyydeksi naamioitu rahankeräys. Tunteisiin vetoamalla pyydetään lapsille tai kiusatuille lahjoituksia ja rahoista ei mene kohteeseen juuri mitään, jos yhtään mitään.

- Lainsäädännössä pitäisi ottaa kantaa tähän asiaan, että saadaan jotkut rajat sille, minkä verran voi vetää välistä, toteaa MuroBBS-palstan moderaattori Juha Tretjakov.

Lisää aiheesta:

http://www.hillo.fi
http://plaza.fi/muropaketti/bbs/
http://www.asiamiehet.com/
http://www.lastenapu.fi/
http://www.varo.fi/
http://www.suojatie.fi/
http://www.mpower.fi/
http://www.clubfm.fi/
http://www.mirjamo.fi/

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 1.2.2007

Itä-suomalainen mies vuokrasi omistamansa matkailuauton etelä-suomalaiselle miehelle eräänä toukokuisena perjantaina. Vuokra-ajaksi sovittiin viikonloppu. Vuokranantaja tarkasti vuokraajan henkilöllisyyden ja vuokrauksesta tehtiin kirjallinen sopimus.

Vuokraaja marssi seuraavana aamuna katsastusasemalle, joka oli auki myös viikonloppuna. Siellä hän sai rekisteröityä auton omiin nimiinsä. Tämän jälkeen hän alkoi välittömästi etsimään autolla ostajaa. Sellainen löytyikin sunnuntaihin mennessä. Kaupat tehtiin maanantai-aamuna.

Ennen kauppoja vuokraaja tosin soitteli auton oikealle omistajalle ja aneli lisää vuokra-aikaa, koska ”on niin kivaa ollut perheen kanssa reissussa”. Vuokranantaja myöntyi lisä-aikaan ja asianomaiset sopivat, että auton palautus olisi tiistaina. Vuokraaja oli luvannut maksaa myös extraa lisä-ajasta.

Kuinka on mahdollista, että vuokraaja sai rekisteröityä auton omiin nimiinsä?

Petosmies oli väärentänyt luovutuskirjaan myyjän, ostajan ja auton tiedot. Tiedot sinänsä olivat oikeat, mutta myyjän allekirjoitus ei. Katsastusasemalla pystyy tekemään omistajan vaihdoksen pelkällä luovutuskirjalla ja oman henkilöllisyytensä todistamalla. On varsin tavallista, että auton uusi omistaja tulee pelkän luovutuskirjan kanssa rekisteröimään autoa itselleen. Luovutuskirja kertoo, että ajoneuvo on vaihtanut omistajaa ja uusi omistaja pystyy tekemään rekisteriotteen ilmoitusosan katoamisilmoituksen.

- Myyjän tietoja ei sinänsä pystytä tarkistamaan siinä lähdetään siitä, että hän on omakätisesti allekirjoittanut, sanoo Arja Hyppänen, A-Katsastuksen tuotepäällikkö.

- Estääkseen tällaisen menettelyn laissa pitäisi olla säädös kirjattuna niin, että katoamisilmoituksen voi tehdä vain rekisteriin merkitty omistaja. Käytännössä se on aika mahdotonta, koska näitä katoamisilmoituksia tehdään vuosittain 15 000 ja sitä kautta normaali rekisteröintitoiminta menisi sekaisin ja sitä kautta tulisi muita ongelmia, toteaa Reijo Jälkö, Ajoneuvohallintokeskuksen lakimies.

Itä-suomalaiselle auton vuokraajalle järkyttävä tilanne selvisi, kun hän otti poliisiin yhteyttä tiistaina iltapäivällä.

- Tapaus on petos ja auto kuuluu kolmannelle osapuolelle, joka oli ostanut sen vilpittömällä mielellä. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ostaa auto takaisin. Ja niin asianajajan neuvosta tein. Sovin asian uuden omistajan kanssa ja maksoin autosta 24 600 euroa.

Hänellä ei ollut mahdollista saada autoa takaisin korvauksetta, koska kyseessä oli petos. Jos auto olisi varastettu asia olisi ollut toisin. Siinä tapauksessa auto olisi palautettu oikealle omistajalle, vaikka uusi omistaja olisikin ostanut sen käypään hintaan vilpittömällä mielellä.

Yksityinen ihminen ei saa petosvakuutusta mistään vakuutusyhtiöstä Suomessa, joten vakuutus ei tämänkaltaisessa asiassa auta. Petosvakuutus on tarjolla vain yrityksille tai sellaisiin autoihin, jotka on rekisteröity vuokrauskäyttöön.

- Jos tuollainen vakuutus olisi tarjolla myös yksityisille, niin se voisi olla esimerkiksi sellainen, mikä ostetaan joka vuokrauskerralle erikseen, mainitsee Peter Roselius, IF-vakuutusyhtiöstä.

Käytännössä vakuutuksen hinta saattaisi olla korkea. Vakuuttaminen on liiketoimintaa. Tuotteita luodaan olemassa olevaan kysyntään. Olisiko moiselle vakuutukselle niin paljon kysyntää, että sellainen vakuutustuote kannattaisi tuoda markkinoille.

Itä-suomalainen mies joka tapauksessa otti opikseen sattuneesta. Hän ei enää anna autoaan ajettavaksi kenellekään tuntemattomalle, ellei itse istu vieressä matkustajan penkillä.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 25.1.2007

Hannu harrastaa kitaransoittoa ja on ostanut paljon kitaratarvikkeita mm. Muusikot.netin osto- ja myyntipalstan kautta. Niinpä Hannu ei osannut aavistaa vaaraa, kun hän jälleen kerran selasi osto- ja myynti-ilmoituksia.

- Olin ostamassa kitaraa nettifoorumilta ja löysin näppärän näköisen kepin sieltä, josta sitten aattelin tehdä ostotarjousta. Tarjoukset tein ja kaupat sujuivat niin kuin muutkin. Oon tehny ennenkin kauppaa kyseisellä foorumilla.

Hannu teki virheen: hän maksoi kitaran etukäteen myyjän tilille – 430 euron arvoista kitaraa ei vain alkanut kuulua sovitusti Matkahuoltoon. Myyjä esiintyi omalla nimellään ja osoitetiedotkin olivat Hannun tiedossa. Osittain tästä syystä Hannu ei noudattanut riittävää varovaisuutta.

Hannu teki rikosilmoituksen, poliisi nappasi petoksen tehneen kiinni ja tekijä tunnusti tekonsa.

- Kyseessä on meidän kutsumamme ”kitaramies”. Mies on myynyt samaa kitaraa useaan kertaan netin kautta, lisäksi myös muuta tavaraa, kertoo rikoskomisario Matti Pätäri Kouvolasta.

Kouvolan kihlakunnassa nettikauppoihin liittyviä petoksia ilmeni viime vuonna vajaa 40 kpl, joka edustaa jo kolmasosaa petosten koko määrästä.

- Koko Suomessa nettikauppoihin liittyviä petoksia on karkeasti arvioiden n. 1000 kpl, arvioi rikostarkastaja Jyrki Rostiala Keskusrikospoliisista.

Rostiala ihmettelee nettikauppaa tekevien sinisilmäisyyttä. Ostokset maksetaan yksityiselle myyjälle näkemättä tuotetta. Rikoskomisario Pätäri pitää ongelmaa laajenevana, vaikkakin nykyisin vielä varsin helppona selvitettävänä.

- Moni jättää nämä pikkupetokset ilmoittamatta summan pienuuden ja huijatuksi tulleen häpeän vuoksi. Esimerkiksi Kouvolan kihlakunnassa on saatu kiinni ”lippukauppiaita”, jotka ovat myyneet olemattomia konserttilippuja hyväuskoisille. Petoksen uhrit eivät ole aina halunneet tehdä rikosilmoitusta vaivan vuoksi, vaan ovat kärsineet asian nahoissaan, Pätäri kertoo.

Nettikauppapetoksista kannattaa kuitenkin aina tehdä rikosilmoitus, oli summa miten pieni tahansa. Tämä hillitsisi huijareiden toimintaa.

Valtaosa kaupasta on kuitenkin rehellisin mielin tehtyä. Keskusrikospoliisi muistuttaa muutamasta nyrkkisäännöstä koskien internetin kautta tehtävää kauppaa:

”Internetin kautta tehdyssä kaupassa tulisi muistaa seuraavat asiat:

Virheet ovat aina helpompi ehkäistä ennalta kuin selvittää jälkikäteen.
Jos kauppa kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se mitä todennäköisimmin on sitä - myös ulkomailla tai internetissä. Todelliset ihmetuotteet ovat harvassa, takuuvarmoja ja helppoja tapoja rikastua ei ole, eikä mikään ole yleensä ilmaista. Mieti hinnan ja laadun suhdetta ja vertaile tuotteita.
Kuluttajansuoja ei koske kahden yksityishenkilön tai kahden kauppiaan välisiä sopimuksia eikä ammattikäyttöön tarkoitettuja tuotteita.”

Kitarakaupoissa huijatuksi tullut Hannu manaa omaa sinisilmäisyyttään.

- Ottaa kyllä kupoliin, kun olin niin pöljä, että maksoin ostoksen etukäteen. Oon kuullu, että tyyppi on myynny samaa olematonta kitaraa useempaan otteeseen ja onnistunu sumuttamaan muitakin. Mulla on henkilön nimi ja osote tiedossa. Oon kyllä varottanu tyypistä netissä muille kitaristeille.

Lisätietoja netissä:

http://www.kuluttajavirasto.fi/ecc/document.asp?intDocID=985&intSiteID=1

http://www.poliisi.fi/poliisi/olh/home.nsf/PFBD
/608708AC0FCA5817C2257260003B7AF4

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 18.1.2007