Rikostutkinta on kuin ison palapelin kokoamista pala palalta. Siinä voidaan tarvita sitkeyden lisäksi myös onnea - joskus pienikin sattuma tai vihje vie tutkimusta eteenpäin. Tosikertomus Saaran tapauksesta on esimerkki siitä, miten ja millaisin keinoin tutkinta eteni katoamisilmoituksesta siihen asti, että henkirikos pystyttiin näyttämään toteen.

Joulukuussa Saaran äiti teki tyttärestään katoamisilmoituksen paikallispoliisille. Kuten yleensäkin katoamistapauksissa, poliisi selvitteli Saaran elinpiiriä, ystäviä ja liikkumista ja elintapoja ennen katoamisajankohtaa. Poliisi pystyikin selvittämään Saaran liikkeet joulukuun puolivälissä melko hyvin - kuin myös sen, keiden kanssa hän oli liikkunut. Kun Saarasta ei saatu mitään havaintoja tammikuun alkuun mennessä, paikallispoliisi otti yhteyttä Keskusrikospoliisiin. Saaran tapausta perustettiin tutkimaan työryhmä, sillä oli aihetta epäillä rikosta.

Teletiedot ja DNA auttoivat

Tutkimuksissa selvisi, että teletunnistetietojen mukaan Saaran puhelimeen ei ollut mitään yhteyttä joulukuun puolenvälin jälkeen. Samoin hänen pankkitilinsä oli koskematon. Selvisi kuitenkin, että Saara oli mennyt erään auton kyydillä maataloon parinkymmenen kilometrin päähän kaupungista. Poliisi päätti kuulustella kahdeksaa henkilöä, joiden kanssa Saara oli joulukuussa liikkunut. Lähes kaikki heistä kertoivat tuntevansa Saaran, mutta tytön kohtalosta ei saatu selvyyttä.

Teletunnistetietojen avulla myös neljän kuulustellun liikkeet saatiin varmistettua - he olivat olleet samassa maatalossa kuin Saara. Maatalo oli viimeinen maamerkki - ehkä jopa henkirikoksen tekopaikka - joten siellä tehtiin teknistä tutkintaa. DNA:n avulla pystyttiinkin varmistamaan erään hiuspannan kuuluneen Saaralle. Neljää pääepäiltyä kuulusteltiin uudelleen.

Profiloimalla löytyi kertoja

Jokainen rikostutkija tekee työssään profilointia. Tässä tapauksessa profiloinnin perusteella neljästä epäillystä valittiin kaksi, joiden arveltiin tietävän enemmän kuin he olivat kuulusteluissa kertoneet. Edelleen heistä kahdesta päätettiin keskittyä toisen kuulustelemiseen. Tätä yhtä epäiltyä pidettiin vangittuna, ja lopulta aivan vangitsemisajan ollessa päättymässä epäilty vihdoin halusi itse kertoa tapahtumien kulun.

Kuulusteluissa epäilty kertoi, kuinka maatalolta oli lähdetty kahdella eri autolla kohti itäsuomalaista kaupunkia. Saara oli epäillyn kanssa samassa autossa. Automatkan aikana Saara oli surmattu, ja ruumis oli kätketty erääseen metsään. Kuulusteltava kertoi tekotavan ja piirsi tekopaikasta kartan.

Kertomuksesta ja kartasta huolimatta ruumiin löytyminen ei ollutkaan helppoa. Epäilty ei tuntenut reittiä, jota pimeänä joulukuisena yönä oli ajettu, joten hän ei pystynytkään osoittamaan tapahtumapaikkaa. Laajat etsinnät alkoivat.

Läpimurto

Tutkijat yrittivät miettiä, miten ruumiin kätköpaikka voitaisiin selvittää. He ottivat yhteyttä alueella asuviin entisiin ja nykyisiin poliiseihin ja muihin mahdollisiin henkilöihin, jotka voisivat asiassa auttaa eteenpäin. Lopulta eräs tutkija löysi tienposkesta ilmoituksen, jossa mainostettiin teiden aurausta. Tämä urakoitsija ei osannut kertoa kartan osoittamaa paikkaa, mutta hän ohjasi tutkijan edelleen kahden tukkirekka-autoilijan luokse, jotka tunsivat alueen hyvin.

Toinen autoilijoista antoi ratkaisevan vihjeen: kartta esitti ilmeisesti erään metsästysmajan läheisyydessä olevaa aluetta. Tämän tiedon kanssa paikalle lähdettiin ruumiskoiran kanssa, ja muutamassa kymmenessä minuutissa Saaran ruumis löydettiin.

Koko tutkinta katoamisilmoituksesta ruumiin löytymiseen vei aikaa yli puoli vuotta. Ruumiin löytyminen tarkoitti sitä, että henkirikos saatiin näytettyä toteen. Poliisin tutkimukset jatkuivat, mutta lopulta epäillyt pystyttiin saattamaan oikeuden eteen ja heidät saatiin tuomittua.

Tarina nähtiin Poliisi-tv:ssä 1.11.2007

35-vuotias liettualainen Olga Piscugina saapui Helsinkiin joulun alla 2000 tienaamaan rahaa kotiin vietäväksi. Hänellä oli työ Liettuassa, mutta hän kävi toisinaan Suomessa tekemässä lisäansioita seksibisneksessä. Poliisin mukaan Olga, toiselta tunnetulta nimeltään Kristiina, ei ollut Suomessa ensi kertaa ja hänellä oli myös tuttuja täällä.

14. joulukuuta 2000 oli kuin mikä tahansa torstai-ilta. Elettiin pikkujouluaikaa ja humalaista juhlakansaa oli liikkeellä tavallista enemmän. Myös Olga oli tuona iltana liikkeellä ystävättärensä kanssa, aamuyön tunneilla tavalliseen tapaan Mikadon edessä. Siinä Olga tapasi myös tuolloin 22-vuotiaan Jarno Samuli Blomin, joka hieman myöhemmin pahoinpitelisi hänet raa´asti ja hän kuolisi vammoihinsa.

Olga ja hänen tappajansa lähtivät hinnasta sovittuaan ja pankkiautomaatilla käytyään kohti matkustajakoti Puhkusta, joka silloin toimi Vilhonkatu 6:n yläkerroksissa Rautatientorin läheisyydessä. Valvontakamerat tallensivat parin matkaa Stockmannin kulmalta Rautatientorille.

Poliisin tutkimukset lähtivät lähes nollasta, ensiksi oli selvitettävä Olgan henkilöllisyys. Kaikki oli alussa auki. Poliisilla oli tutkimuksissaan kolme tutkintalinjaa; parittaja, asiakas ja matkustajakodin vieras. Näistä asiakaslinja tuntui heti lämpimältä, vaikka varsinkin parituslinja oli vahvasti mukana tutkimuksissa, kertoo Helsingin poliisin väkivaltayksikön päällikkö ja Olgan tapauksen tutkinnanjohtaja Kari Tolvanen.

Olgan taustasta ei löytynyt kuitenkaan henkilöä, jolla olisi syytä kostaa tai vahingoittaa Olgaa. Siksi asiakaslinja vahvistui tutkinnan edetessä. Tutkijat istuivat ja pohtivat, mitä seksiä ostava mies tekee neljän aikaan aamulla. Hänellä harvemmin on naiseen tarvittavaa rahaa enää taskussaan tuohon aikaan. Joten hänen on käytävä pankkiautomaatilla, todennäköisesti lähellä Mikadoa.

Poliisi kävi läpi satoja tunteja valvontakameranauhoja ja kaikki noin 500 markan noston tehneet. Näiden joukosta alettiin kuoria päältä heitä, joiden ulkonäkö ei sopinut lainkaan Stockmannin kulmalta saatuun valvontakameran kuvaan. Poliisilla oli vahva tunne, että epäselvässä ja rakeisessa kuvassa on Olgan tappaja. Kuvan perusteella tummatukkaiset ym. kuvasta poikkeavat kyettiin sulkemaan tutkinnasta.

Surman tekijä saapui Olgan kanssa Puhkukseen ilmeisesti vähän ennen viittä aamulla. Olgan huoneessa käsiteltiin rahaa, sitä löytyi lattialta myöhemmin. Kaupat oli tehty ja ilmeisesti mies ei kyennytkään aktiin. Ja tämä laukaisi hallitsemattoman väkivaltaisen reaktion taustaltaan puhtoisessa 22-vuotiaassa hotellin pikkolossa. Hän pahoinpiteli Olgaa viidestä kymmeneen minuuttia. Pari matkustajakodin asukkia istui keittiössä yöllä ja kuuli ääniä, mutta panivat ne seksiaktin piikkiin. Huoneessa pikkolo potki ja hakkasi Olgaa päähän ja kasvoihin ja löi tätä lopulta ilmeisesti jollain tylpällä esineellä, koska veriroiskeita löytyi seinistä ja katosta.

Pahoinpitelyn jälkeen mies pakeni ilmeisesti paniikissa huoneen ikkunasta talon katolle ja siitä rappukäytävään ja ulos. Meni 1.5 kuukautta, ja hänet kutsuttiin kuulusteluihin Pasilan poliisitalolle 1.2.2001. Samana iltana hän tunnusti teon. Oikeus määräsi hänet yhdeksäksi vuodeksi ja 10 kuukaudeksi vankilaan. Ensikertalaisena hän istui tuomiostaan noin puolet ja on tänä päivänä vapaa mies.

Tunnustaessaan pahoinpitelyn pikkolo kielsi aikoneensa riistää Olgan henkeä, mutta raaka ja pitkä pahoinpitely kertoo toista. Motiivia teolleen syyllinen ei kertonut koskaan, siten poliisin teoria on lähinnä arvailua, joskin todennäköistä. Kaiken pohjana oli ilmeisesti miehen loukattu itsetunto.

Tapaus herätti mielenkiintoa ja oli dramaattinen myös sen vuoksi, että tekijä oli poliisin poika ja poliisi joutui selvittämään useiden täysin osattomien miesten liikkeitä tuona yönä, koska he olivat vierailleet prostituoidun luona. Tapaus herätti myös yleistä mielenkiintoa siksi, että uhri oli prostituoitu ja tekijää etsittiin asiakkaiden joukosta.