Ruisrock 2008 - Sunnuntai 5.7.2008

Julkaistu Pe, 10/10/2008 - 11:09
  • Lauri Tähkä (Kuva: Tomi Mikola)
  • Aivan kuin esiintyjien liioitellusti viimeistellyn pinnan alla olisi kulkenut moninkertainen sähköjännite heidän fender pro preverbeihin verrattuna.

Päätöspäivänään Ruisrockissa vietettiin myös kuvaannollisesti sunnuntaita, kun yleisömäärä oli lauantaita selkeästi ja perjantaitakin hieman alhaisempi. "Jos Interpol ei olisi illan viimeisenä esiintyjänä, lähtisin jo varmasti kotiin lepäämään", tiivisti tunnelmia eräs festarivieras. Toisaalta, palkinnoksi tsempistä Telttalavalla päivän avannut Dúné tarjosi kommenttien perusteella yhden viikonlopun parhaimmista keikoista.

Bullet for my Valentine ja Turisas olivat sunnuntaina yhtyeet, joita nuorempi kansa oli tullut fanittamaan erityisesti. "No nyt se tapahtuu!" kiljahti yläasteikäinen tyttö eturivissä kun juontaja asteli lavalle aloittamaan Bullet for my Valentinen shown. Turisasin eturivissä taas näkyi yhtyeen lavamaskeerauksia jäljitteleviä sotamaalauksia sekä -kirveitä.

Festariartisteista Apulanta olisi voinut keikan jälkeen ylpeillä isoimmalla kuorolla jota Ruissalossa viikonloppuna nähtiin. Kentin kanssa samaan aikaan musiikillista Suomi-Ruotsi -maaottelua vetänyt yhtye sai yleisön hoilamaan mukana niin voimalla, että Wirtasen laulu oli välillä hukkua sekaan. Viihdettä ja taikurin taitoja parhaimmillaan, eli Tonin sanoin: "Kun Apulanta nousiaa lauteille, rupiaa aurinkokin paistamaan."

Illan ja samalla viikonlopun päättänyt new yorkilainen parivaljakko, The National ja Interpol, vaikutti olevan indierock-faneille festareiden ehdoton huipentuma. The National ei kuitenkaan kerännyt telttaa aivan täyteen, ja sekin yleisö tyytyi hieman liian vaisusti hymisemään hittien tahdissa. Toisin oli Interpolin esiintymisen aikana, kun hitaasti käynnistyneen alun jälkeen niityn täytti tasajalkaa hyppivät jalat ja reipas yhteislaulu. Interpolin minimalistinen lavaesiintyminen - joka ulottui valomiehen toimintaan saakka, toimi kuitenkin erittäin voimakkaasti. Yhtenäisiin, gangsterielokuvia muistuttaviin kostyymeihin pukeutuneet miehet antoivat sähköisen vaikutelman ollen kuitenkin lähes liikkumatta ja puhumatta välispiikkejä. Aivan kuin esiintyjien liioitellusti viimeistellyn pinnan alla olisi kulkenut moninkertainen sähköjännite heidän fender pro preverbeihin verrattuna.

Tekijä:

Kuvagalleria