Viime viikkojen kiista eläkeiästä nosti pitkäaikaisen kitinän työelämän kurjuudesta taas uusille kierrosluvuille.
Yli 170 000 suomalaista allekirjoitti verkossa adressin, jonka saatesanoissa voivoteltiin, miten "työelämää riivaa jatkuva kiire."
Puheet työelämän kauheudesta ovat saaneet vetelät pöksyyn jo nuoriltakin.
Vastikään julkaistussa elinkeinoelämän Taloudellisen Tiedotustoimiston tutkimuksessa melkein puolet 15-21 - vuotiaista suomalaisnaisista piti työelämää "pelottavana".
Moni muistaa vielä kun lauantaisinkin oli töitä
Varmaan monella on töissään kiire ja ahdistaa. Ruikutuksen volyymistä saa kuitenkin sen käsityksen, että koskaan töissä ei ole ollut näin ikävää. Onkohan noin?
Teollistumisen alkuaikojen 15-tuntisia työpäiviä ei ehkä tässä yhteydessä kannata muistella, mutta pidetään nyt mielessä, että teollisuudessa työviikosta tuli Suomessa viisipäiväinen vasta 1960-luvun lopulla. Kouluissa lauantait saatiin vapaaksi vuodesta 1971 lähtien.
Nyt suomalainen teollisuustyöläinen tekee vuodessa tuollaiset kolme ja puoli viikkoa vähemmän töitä kuin vuonna 1980.
Käsi sydämelle: kuinka moni vaihtaisi nykyiset työkiireensä siihen, että olisi töissä vuodessa yli kolme viikkoa enemmän?
Nykyajan pakkotahtisuudesta valittava siistien ja savuttomien toimistojen väki tuskin osaa edes kuvitella aikaa, jolloin paljon nykyistä useampi todella oli kirjaimellisesti liukuhihnalla töissä.
Pomon sana oli työpaikoilla laki ihan toisella tavalla kuin nykyään, jolloin ainakin julkisen keskustelun perusteella ihan kaikki työelämän ja työpaikan viat ovat pomoissa. Työpaikkademokratiaa tuskin tunnettiin edes sanana.
Muilla saa olla kiire, mulla ei
Ei kannata käsittää väärin - ihan varmasti monella pakkaa aiempaa enemmän tehtävää siihen entistä lyhyempään työaikaan.
Mutta se on osa tuottavuuden lisääntymistä ja se puolestaan näkyy suoraan elintasossa. Se kyllä kelpaa.
Muiden ihmisten työkiireet tuottavat elämään joka käänteessä valtavasti vaivattomuutta, helppoutta, kustannustehokkuutta ja ostovoimaa. Miten tämä on päässyt työelämän kiireen taivastelussa unohtumaan täysin?
Hassua kyllä, kiireestä marisijat ovat usein niitä samoja ihmisiä, jotka itse osaavat ja kehtaavat vaatia kovaan ääneen muilta työnsä tekijöiltä jatkuvasti nopeampaa, täsmällisempää ja parempaa palvelua.
Moni voi valita pienemmän kiireen
Mutta kyllä hidastaminen on mahdollista. Moni jättäytyy virkavapaalle tai ryhtyy tekemään lyhyempää työaikaa. Kaikki kunnia heille.
Sitten pitää vaan osata luopua jostakin ja tinkiä omasta elintasostaan. Se voikin olla vaikeampaa.
Jotkut kun ovat niin uusvieraantuneita, että he haluavat SEKÄ vähemmän töitä ETTÄ entisen - tai, paratkoon - jopa paremman elintason.
Mistä tämä työelämäruikutuksen kuoro johtuu?
Tuomas Enbuske sanoi mainiossa Epäkorrektia-sarjassaan TV1:llä viime syksynä, että suomalaisilla on luultavasti töissään aikaa miettiä kuvitteellista surkeuttaan enemmän kuin ennen.
Mediaa nyt ainakin kannattaa aina syyttää.
Suomalainen(kin) media on ottanut pohjattomassa aiheiden tarpeessaan työelämäruikuttajat empaattisesti voivotellen vastaan ja antanut loputtomasti palstamillimetrejä ja lähetysminuutteja häiriöttömän marinan valtaan.
Mutta keskustelu työelämän laadusta on perinteisesti ollut nousukausien luksusta, ja voi olla, että tällainen puhe nyt talouden syöksykierteessä taas hiljenee.
Kehnoina aikoina työstä puhutaan lähinnä siihen sävyyn, että onko töitä ollenkaan.
Vai tulkitsiko Clint Eastwood myös suomalaisen työelämäkeskustelun taustat oikein nasevassa kommentissaan tammikuun Esquire-lehdessä?
Eastwood sanoi näin: "We live in more of a pussy generation now."
